Eber 19.03.2007

Dumppaa! Näillä tunnelmilla ollaan tässä nyt menty hetki. Eilen illalla joskus kahdeksan aikaan alkoi lumisade ja satoi vuorelle ~25 senttiä höyhenenkevyttä ameriikan pyydaa. Auringonpaisteessa sitä sitten tänään vedeltiin, aurinko heijasteli laskijoiden hampaista, kun suu ei meinannut pysyä kurissa. Vaikka lunta ei ollutkaan siitä enempää, niin se oli niin kevyttä, että face shotit oli tosiasia. Pitäisi vissiin alkaa jo katselee leveämpää suksea, kun kelluu huonosti.. No ei tosi, vauhtia kun antaa, niin kelluu. Laskijan vika.

Kahden aikaan heittikin meille päällensä melkoisen sinkin, joten laskut loppuivat siihen. Ilmassa on lumetussuuttimien aukeamisen katku, saa nähdä. Nyt kyllä sataa jo valmiiksikin lunta. Ja reilusti! Huomenna odotettavissa sinkkiä, mutta katsellaan. Ei tänäänkään pitänyt olla hiihtopäivä, mutta olikin varsin erinomainen!

Kokoomus voitti vaalitkin. Katseltiin suoraa lähetystä nettistriiminä. Oli saakelin jännittävää!

Huumehet

Katsokaapa millainen artikkeli Suomessa ei ole hyväksyttävää vastuulliselle medialle.

Vieläköhän huumevalistus on samanlaista peruskouluissa ja lukioissa kuin meillä aikoinaan? Yliopistossa en ole kuullutkaan huumevalistuksesta, mutta se ei tarkoita etteikö sitä voisi olla. Olisi mielenkiintoista kuulla se keskustelu, kun vielä lukioitakin kiertävät huumevalistajat tulisivat yliopistoon kertomaan samoja juttujaan.

Huumevalistus on hyvä asia, mutta jos valistajat eivät edes suostu myöntämään, että toinen huume on vaarallisempi kuin toinen, vaan että kaikki ne ovat yhtä vaarallisia, niin siitäpä onkin hyvä lähteä.

Kaikille Jasmo-googlettajille vain tiedoksi, etten käytä huumeita, vaikka minua tuo huumevalistustapa ärsyttääkin suuresti.

Digi-tv ja TV-lupa

Monet miettivät, että pitääkö tv-lupa maksaa senkin jälkeen, kun analogiset lähetykset loppuvat, jos ei hanki digiboksia (tai digivastaanottavaa telkkaria). Ei tarvitse.

Q: Tarvitseeko suorittaa televisiomaksua syyskuun 2007 jälkeen, mikäli ei hanki digisovitinta mutta haluaa pitää television nauhoitettujen elokuvien katselua varten?
A: Kaikki televisiolähetykset muuttuvat Suomessa digitaalisiksi 1.9.2007 alkaen. Mikäli käytössä ei ole digisovitinta tai digitelevisiota, ei tämän jälkeen voi enää katsoa suomalaisia televisiolähetyksiä, eikä myöskään televisiomaksua tarvitse maksaa.

Televisiomaksu on kuitenkin maksettava, jos pystyy katsomaan muiden maiden analogisia televisiolähetyksiä (esim. Ruotsi siirtyy digiaikaan vasta marraskuussa 2007). Televisiomaksu on maksettava myös silloin, jos käytössä on satelliittiantenni, jonka avulla voi vastaanottaa ulkomaisia televisio-ohjelmia.

(tv-maksu.fi)

Huomionarvoista on myös se, että jos digitv:tä katsoo käyttäen USB-dongelia, niin.. Se mahtuu vaikka taskuun tarkastajan ajaksi.. Ei sillä, että itse tekisin niin – en tietenkään. Mutta näin vain ajatusleikkinä.

Suomella on sittenkin rahaa?

Suomen valtion kuluvan vuoden budjettiin löytyikin 750 miljoonaa euroa lisää rahaa. Nythän opiskelijoiden tulorajojen / opintorahan korottamisesta ei enää edes puhuta, vaan rahat survotaan suoraan johonkin muualle.

Eduskuntavaaleja odotellessa voidaan muistuttaa, että hallituksessa istuu SDP ja Keskusta.

Politiikka

Politiikka on huikeaa. Puhutaan toista ja tehdään toista. Puolue jos toinenkin huusi kilpaa pari viikkoa sitten, että nyt tehdään opiskelijan elämästä paratiisi maan päälle.

Nyt uutisissa on sitten se, miten se paratiisi tehdään.

Hallitus leikkaa opiskelijoiden terveydenhoitokustannuksia. Leikkaus koskee Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön YTHS:n tilavuokria. Leikkaus aiotaan rahoittaa opiskelijoiden maksuosuutta kasvattamalla ja käyttömaksujen korottamisella.

Kepu pettää aina ja SDP on vaan muuten takapuolesta revästy. Saarela mainostaa, että opiskelijoiden tulorajat tappiin, mutta samaan aikaan kaikkia opiskelijoita (ei vain niitä, jotka saavat lisätuloa töistä) kärsivät lisämaksujen takia. AAHAHAHAHA.

Sitä saa mitä tilaa. Onneksi eduskuntavaalit ovat lähellä. Edelleen SDP:n aika on ohi (ja nähty) ja Keskustaa ei voi äänestää vaikka haluaisi, sillä oma ääni voisi auttaa Saarelaa (ex. Kampela) pääsemään läpi. Ei Kokoomuksen riveissäkään hurraa huutoihin voi yhtyä, mutta on se tällä hetkellä niin paljon pienempi paha. Tosin oppositiossa on aina hyvä paukutella henkseleitä.

EDIT: Myös YLE24 uutisoi asiasta.

Lähi-idän sota

Nykypäivänä ihmiset saavat seurata sotatilanteita ja konflikteja tarkemmin kuin koskaan. TV-kanavat lähettävät 24h vuorokaudessa ohjelmaa ja lehdistö raportoi isosti. Sodat ovatkin sen vuoksi aivan muuta, kuin mitä ne olivat 30 vuotta sitten. Voittaja ei enää kirjoita historiaa, vaan sen tekevät muut tahot.

Vietnamin sotaa en ollut itse todistamassa, mutta olen elänyt siinä käsityksessä, että se oli ensimmäinen sota, josta tuli ns. mediasota. Lehdet kirjoittivat uutisia sodasta, eivätkä ne kaikki olleet pelkästään Yhdysvaltojen propagandaministerin tuotoksia, vaan enemmän tai vähemmän totuudenmukaisia kertomuksia siitä, mitä siellä tapahtui.

Lähiaikoina olemme saaneet todistaa useaa mediasotaa, alkaen Afganistanista, käväisten Irak II:ssa ja nyt Yhdysvaltojen emomaan Israelin rähinöitä Libanonissa. Kaikkia sotia yhdistää se, että voittajia ei todellakaan ole. Afganistanissa tapettiin paljon ihmisiä, että loput saatiin vapautettua. Nykyisin Afganistanissa kuitenkin viljellään mm. unikkoa enemmän kuin koskaan ja Afganistan on edelleen Euroopan suurin heroiinin tuottaja. Terroristitkin jäi tappamatta.

Sitten tuli Irak. Öljysodasta tuli floppi kaikin puolin. Yhdysvalloissa ihmiset kyselevät, miksi heidän sotilaitaan on Irakissa ja varsinkin, että miksi Irakiin syydetään niin paljon rahaa, kun kotimaassakin olisi rahalle paikkoja. Koko Euroopasta voi aistia voimistuneen USA vastaisuuden, kun G.W. on laittomasti hyökännyt milloin minnekin ja omalla toiminnallaan kiihottanut lähi-idän tilannetta sietämättömästi. Kaikki tietävät, että päättäjät tiesivät, että Irakissa ei koskaan ole mitään tuhoaseita ollutkaan. 10 vuoden päästä näemme oliko Irakin vapautus hyvä asia.

Nyt sitten Israel hyökkäsi Libanoniin tappamaan hazzelnut-taistelijoita. Israel ei siis sodi Libanonia vastaan, vaan tappaa libanonilaisia vaan siinä sivussa. Älkää siis suuttuko, vahingossa me sairaalan pommitimme ja sähköt katkaisimme. Hazzelnuttien perässä tässä ollaan.

Ei ehkä yllätä ketään se, että englanninkielisillä keskustelupalstoilla Israelin toimet yleensä hyväksytään oikeutettuina. Yhdysvalloissa sotapropagandaa on osattu välittää jo kauan ja Israel on niitä harvoja valtioita jotka saavat rähistä USA:n puolesta ihan kuinka paljon vaan. Suomessa lehdistö on paljon varovaisempaa. Israelin toimia ei voi kuitenkaan kyseenalaistaa, koska Israelissa asuu juutalaisia ja Hitler oli ikävä juutalaisille. Jos moitit Israelia, moitit juutalaisia ja siten halveksut holokaustin kauhuja. Tämähän se logiikka on. Jos olisin South Parkin tuottaja, kirjoittaisin tästä yhden jakson.

Dan Brown uskalsi kirjoittaa kirjan, joka suomi katolista kirkkoa. Mutta kuka kirjoittaa samanlaisen fiktiivisen kirjan, jossa esitetään samanlaisia häpäisyjä juutalaisista? Olet anti-semitisti, perkele ja sinut on luvallista ampua ensinäkemällä. Mistä näitä tulee?

En ole mitenkään hazzelnuttien puolestapuhuja. En todella. Luin vaan tässä noita keskustelupalstoja ja sain näppyjä siitä, kuinka ihmisten mielestä Israel tekee ehkä ihmiskunnan suurimman hyveen tappaessaan Libanonilaisia. Kai joku Hazzel-taistelijakin on kuollut, mutta pääosin Libanonilaisia. Yksi suomalainenkin kuoli, mutta Suomi ei tainnut virallisesti edes oikein kunnolla tuohtua. Mut eihän sitä voiskaan. Kohta olisi ollut otsikoissa, kuinka Suomi on 60 vuotta sitten luovuttanut 10 juutalaista Saksalle.

Ne perkeleen juutalaisvastaiset siat.

Lotto

Huomasitteko, että loton megapotin (yli neljä miljoonaa euroa) vei yksi täysosunut rivi. Voihan olla, että siinä on jokin porukkapeli takana, tai harava, mutta silti. Jollakin voi olla aika epäuskoinen ja epätodellinen olo.

Asiaan kuulumattomasti: Tilasin vähän levyjä CDONista, mukaan lukien Carpark Northin kopiosuojaamattoman levyn. Opiskelijaversion ennakkokuuntelu vakuutti niin paljon, että oli hankittava. Muut tilatut levyt olivat DVD-levyjä, niistä varmasti lisää sitten, kun ne saapuvat.

Maalla olemisen helppous

Skannailin nopeasti Hesarin keskustelua läpi, jossa käsitellään juttua, jossa Matti Vanhanen ei lupaa perustuloa bilettäjille. Perustulosta tai kansalaispalkasta en halua muuta tähän kommentoida, kuin sen, että olisi hyvä, että joku tekisi tutkimuksen, että kuinka paljon säästöä valtiolle kertyisi jos voitaisiin poistaa tämä nykyinen kovin raskaalta tuntuva tukiviidakko.

Itse aiheeseen. Hesarin keskustelussa tyypit hehkuttaa, että saahan ne maanviljelijätkin tukia tekemättä mitään. Ja muita vastaavia kommentteja. Olisi kyllä todella kiva, että myös kehä kolmosen sisältä järjestettäisiin nuorille matkoja maatiloille katsomaan mistä on kyse. Itse olen ollut siis monena kesänä tekemässä tuorerehua ja muita juttuja tuolla landella. Heräsin yleensä siinä kahdeksan aikoihin ja kun olin saanut siinä syötyä ja kamat päälle, niin isäntä tulikin jo navetalta ja lähti hakemaan rehukuormaa, jonka hoitaminen aumalla oli siis minun tehtäväni. Isäntä herää siinä puol kuuden aikoihin. Joka päivä tehtiin koko ajan hommia, sisällä käytiin syömässä, ilta yhdeksään asti.

Kun rehu oli tehty, minä lähdin kotiin lomalle, mutta maalla jatkui lehmien hoito, peltojen lannotus ja hoito, metsänhoito jne.

Kyllä suurin osa noista maatiloista ihan tekee töitäkin, vaikka saavatkin tukea. Se kai ei ole kenenkään vika, että joku on päättänyt, että maataloutta pitää voida harjoittee joka paikassa.

Media, medialukutaito, disinformaatio ja tyhjänpäiväisyys

Olen jo kauan aikaa voivotellut median ongelmia. Kuinka voi olla medialukutaitoinen, jos jokapäiväisessä paperilehdessä jokaisessa jutussa on virheitä, käytetään kuulopuheita totena ja viitataan yleisesti tutkimuksiin ilman lähteitä? Tästä olen puhunut jo aikaisemminkin, mutta tällä kertaa viittaan tuohon tutkimuksiin ilman viitteitä kohtaan.

Tänään päräyttää YLE24: Elokuvien salakopiointiliiga kiinni USA:ssa. Siinä on seuraava kohta:

Elokuvateollisuuden tuottajista teattereidin ja videoliikkeisiin lasketaan menettäneen piraattikopioiden vuoksi viime vuonna 14,5 miljardia euroa.

Mainita on ilmeisesti unohtunut, että kuka laskee, milloin on laskettu ja muut oleelliset asiat. Onhan tuo sen luokan väite, ettei sitä kukaan kehtaisi yleisölle omalla naamalla esittää ilman perusteluita. Vai onko tämä sitä lähdesuojaa?

Työn puolesta olen tässä nyt puolitoista kuukautta lukenut tieteellisiä julkaisuja ja olen jo hieman tottunut siihen, että jos jotain väitetään, se joko perustellaan, tai viitataan johonkuhun, joka väitteen on perustellut. Niin ei tosiaan toimita mediassa. Toisin sanottuna tuotakaan huimaa rahamäärää ei voida pitää yhtään mitään fakta-arvoa sisällyttävänä. Voihan olla että juuri kirjoittaja on laskenut tuon rahamenon ilman mitään referenssejä. Lasketaan. Joopa joo.