Kategoriat
Yleistä

Kymmenen vinkkiä omien rutiinien rikkomiseen

Lähes kaikilla on asioita, joita teemme arjessamme aina samalla tavalla. Niitä kutsutaan rutiineiksi. Joillakin niitä on muutamia, toisilla taas jopa kymmeniä. Yksittäinen rutiini voi olla vaikkapa aamuisin nautittava kahvikupponen. Rutiineissa ei sinällään ole mitään pahaa. Itse asiassa ne tekevät meille hyvää. Ilman rutiineja elämä olisi hankalaa ja monimutkaista.

Toisaalta rutiinien rikkominen tekee hyvää. Rutiinit saattavat nimittäin tehdä omasta mukavuusalueestamme lopulta hyvin pienen – täysin rutinoitunut ihminen saattaa tuntea ahdistusta pelkästään siitä, että asioi uudessa ruokakaupassa, eikä tavarat olekaan tutuissa paikoissa. Arjen pyörittämiseen rutiininomaisuus on usein helpottava tekijä, koska kaikkea ei joka kerta tarvitse opetella uudelleen, kuten vaikkapa makaronilaatikon tekemistä. Aivot tarvitsevat tuttuja toimintamalleja, sillä muutoin meidän täytyisi koko ajan havainnoida ympäristöämme. Aivot säästyvät näin jatkuvalta ajatustyöltä, ja se vapauttaa resursseja muualle. Toisaalta rutiineista voi tulla myös vihollisiamme ja estää meitä kokemasta jotakin uutta.

Toimi omaa arkimieltä vastaan

Rutiinit eivät välttämättä väisty helpolla, etenkin jos niillä on elämässä ollut vuosia, jopa vuosikymmeniä, merkittävä asema. Mutta pienikin onnistuminen rutiinin rikkomisessa voi luoda mahdollisuuksia uudelle sekä antaa tilaa isommalle muutokselle elämässä. Koskaan ei elämässä kannata sulkeutua uusilta vaikutteilta, joten rutiineja kannattaa pyrkiä rikkomaan säännöllisesti. Muistatko milloin viimeksi odotit jotain? Yksi tapa rikkoa rutiineja onkin tulevaisuuteen suunnattujen suunnitelmien tekeminen.

Joku saattaa hyvin orjallisesti seurata omaa rutiiniaan, ja kokee huonoa omatuntoa, jos jokin asia jää tekemättä, kuten vaikkapa astianpesukoneen tyhjennys. Itselleen mukavien asioiden tekeminen ei kuitenkaan koskaan ole hukkaan heitettyä aikaa. Monesti esimerkiksi pelaamiseen suhtaudutaan juuri tällä tavalla: yleensäkin pelit ja leikkiminen nähdään jotenkin arvottomina asioina. Ihan kuin kaikella elämässä tulisi olla jokin mitattava hyöty. Juttu on kuitenkin usein juuri päinvastoin. Esimerkiksi pelaamiseen käytetty aika kehittää monia kykyjä, joita ei välttämättä tule ajatelleeksi. Suositut digitaaliset pelit kehittävät niin ongelmaratkaisutaitoja kuin muistia. Seuraavan kerran kun olet aikeissa tiskata, olisiko sittenkin aika uppoutua jonkin korttipelin pariin? Voit pelata blackjackia verkossa siirtymällä tälle sivulle, ja kehittää aivoissa sellaisia osa-alueita, joita ei todellakaan tiskatessa tarvita ja samalla rikkoa rutiineja.

Näin alat rikkomaan rutiinejasi

Uuden oppiminen tai kokeminen voi alkaa hyvin pienistäkin jutuista. Niistä saattaa ajan kanssa syntyä jotakin isompaakin, kuten vaikkapa elämäntapamuutos oman terveyden parantamiseksi tai vaikkapa kokonaan uuden elämän asenteen omaksuminen. Tärkeintä on toisto ja päätös tehdä säännöllisesti asioita eri tavalla.

  1. Syö aamupala vasta uutisten lukemisen jälkeen
  2. Kokeile uutta harrastusta
  3. Vaihda vuorokausirytmiä
  4. Soita vanhalle tuttavalle tai näe lapsuuden ystävää pitkästä aikaa
  5. Valitse toinen reitti matkalla töihin
  6. Osta kaupasta joka kerta sellainen ruoka-aine, jota et ole käyttänyt pitkään aikaa
  7. Osta vaate, josta olet aina haaveillut, mutta et koskaan ole viitsinyt ostaa
  8. Kokeile uutta reseptiä perjantai-illaksi
  9. Tee muutamana arki-iltana jotakin poikkeavaa
  10. Lähde seuraavalla kerralla lomamatkalle, jollaista et ennen ole tehnyt

Vanhan sananlaskun mukaan miestä ei synny tyhjän naurajasta. Pitäisi siis tehdä aina henkihieverissä töitä päästäkseen yhtään mihinkään, vähintäänkin näyttää stressaantuneelta, jotta tietää tehneensä edes jotakin? Nykytutkimusten valossa aivot kuitenkin tarvitsevat joutilasta aikaa, ja itse asiassa tyhjän toimittamisesta syntyy usein ne kaikista parhaimmat ideat ja ajatukset, jotka vievät jonkin uuden äärelle. Askeleen ei tarvitse olla iso, eli sinun ei välttämättä kannata alkaa suunnittelemaan seuraavalle vuodelle isoa irtiottoa maailmanympärimatkan muodossa, vaan asioiden tekeminen hieman eri lailla jokaisena päivänä, oli kyse sitten uudesta reseptistä tai spontaanista keskustelusta ystävän kanssa, voi johtaa onnellisempaan ja merkityksellisempään elämään.

Kategoriat
Korona

Päivä 37: Oppeja

Oppia koronakriisistä on alkanut kertyä. Ei pelkästään havaintoja (”kas, ei työmatkaa”), ei pelkästään johtopäätöksiä (”kas, matka-aikaa säästyy”) vaan myös oppia (”kas, voin järjestellä työtäni uudestaan”).

Oppia on myös se, että koronasta ei todellakaan jaksa joka päivä kirjoittaa mitään päiväkirjaa. Ei tämä niin jännittävää ole.

Ravintolat ottaa kovaa hittiä ja ovat vaikeuksissa. Annettakoon heille sopivasti sympatiaa, mutta ei liikaa! Esimerkiksi Tampereella en ole kuullut tai nähnyt yhtään innovatiivista kokonaisuutta vaikkapa lounasruokailun mahdollistamiseksi. Meillä ei ole lounasruoka-autoja. Lounaat pitää tilata edellisenä päivänä ja hakea jossain aikaslotissa. Koska suurin osa ei asu siellä missä ravintolat on (keskusta), on matka-aika lähiöistä ravintoloihin pitkä. On helpompaa tehdä itse runsaammin ruokaa tai syödä eineksiä kuin käyttää lounasravintoloiden palveluita.

On helppoa huudella täältä puskista, kun ei ole penniäkään kiinni. Mutta missä on vaikkapa konsepti jossa valitaan sunnuntai-iltaan mennessä seuraavan viikon lounaat ja ne saa kaikki kerralla mukaansa? En tiedä onko ruokien säilymisen kanssa ongelmaa, mutta pakastimet on ainakin keksitty. Mikrossa tai jotenkin muutan lämmitettävää lounasruokaa. Viikon annos kerralla, niin keskiostos on sen verran iso että se on ravintolallekin mielekäs. Töissä ei tarvitse olla kuin yhtenä-kahtena päivänä viikossa, muun ajan porukka voi olla lomautettuna.

Tai se lounasruoka-auto joka valmistaa lounasta jossain. Vaikka voi lähteä kokeilemaan sillä hernekeitolla tai jollain muulla ankealla, jos haluaa pienestä lähteä. Tai vaikkapa jäätelöauton tyyliin, pakattuja lounasruoka-annoksia jotka kaipaavat mikrotuksen ja ovat sitten valmiita. Tuoreista raaka-aineista ja hyvän makuisia, ei pakasteita.

PK-seudulla jotain tällaista on yritetty, mutta Tampereella ei. Eikö 300 000 hengen kyläyhteisössä piisaa ostovoima, vai onko Tampere vaan sen kaltainen junttikaupunki (kyllä on), että ei tommosia palveluita haluta ja kyllä kotona selviää mustalla makkaralla pari kolme kuukautta heittämällä?

***

Kävin myös toimistolla yhden päivän. Kotona sitä oli miettinyt, että on se sitten ihanaa kun pääsee toimistolle. No, olin toimistolla. Hieno on toimisto, eikä ketään missään. En ehkä sittenkään kaivannut toimistoa, vaan työkavereita. Aika paljonhan niiden kanssa tulee vietettyä aikaa vuosittain. Kun tuolleen miettii oikein.

Lisäksi kulkeminen toimistolle ja takaisin kotiin vei aikaa. En ollut ollenkaan riemuissani siitä, että tämä siirtymäaika vie aivoni työmoodista vapaalle. Minulle aika harvoin käy niin muutenkaan. Aivoni prosessoivat asioita jotka kiinnostavat, joskus ne ovat vapaa-ajalla työasioita ja työajalla vapaa-ajan asioita..

Joukkoliikennettä ajoi hengityssuojaimella varustettu henkilö ja etupenkit oli tarroitettu COVID-19 vaara -tarroilla. Ei aiheuttanut varsinaisesti sellaista oloa, että tämä on turvallista tai että haluaisin tällä vehkeellä liikkua (pyöräily ei tällä kertaa olllut mahdollista).

Joten enpä tiedä. Kaipaan vapaamuotoisia hetkiä ja yllättäviä kohtaamisia ja hyviä kommentteja asioihin työkavereilta, mutta en välttämättä työmatkaa tai montaa muutakaan asiaa siinä. Toisaalta, kun menee pyörällä töihin, saa siinä sitten vähän arkiliikuntaa.

Nyt pitää lopettaa kirjoittaminen ja mennä telkkarin ääreen jännäämään, alkaako tiedotustilaisuus tunnin vai kaksi tuntia myöhässä.

Kategoriat
Korona

Päivä 29: Tulevaisuutta tähyten

Tällä kertaa Korona-asiaa. Parin päivän uutispimentoon ja tänään sitten koronauutisia. Olen vähän pohtinut paria asiaa:

  • Pirkanmaalla tartunnat ovat kääntyneet laskuun ja olleet melko alhaisia koko ajan. Penetroiko tätä tahtia virus koskaan väestöä Pirkanmaalla?
  • Miksi influenssa (ns. normaali siis) vaimenee kesäksi? Tietääkö kukaan oikeasti syytä ja voitaisiinko mitään samaa toivoa?
  • Pitäisikö vaikka koulujen avaamista kokeilla, vaikka luokkataso kerrallaan. Että jos ei ole perheessä riskiryhmäläisiä, vaikka 1-3 luokat kouluun

No en halua tästä mitään koronapostausta. No sellainen kyllä taisi tulla jo. Olen itsekin pettynyt.

Kategoriat
Korona

Päivä 26: Koronasta kovemmaksi

Tänään en edes muistanut lukea koronauutisia, kunnes sattumalta ajattelin, että mitähän päivän lehdessä on. Uusi normaalin on asettunut.

Lisäksi päivittäinen blogaaminen siitä, että millaista tämä koronakaranteenin viettäminen on, on osoittautumassa hieman raskaaksi tehtäväksi. Aika vaikea on löytää joka päivälle kirjoitettavaa, kun päivät ovat niin samanlaisia.

Kategoriat
Korona

Päivä 24: Normaalia on

Olen nyt pidättäytynyt Twitter-keskusteluista ja oikeastaan verrattain vähän olen seurannut koronauutisointiakaan. Tehnyt ihan hyvää ihmiselle se.

Mielenkiintoista miten Korona epidemia on tuonut ihmishengen hinnan esiin. Aiemmin usein on käytetty lausahdusta ”jos yksikin henki säästyy, oli se sen arvoista” kun vaikkapa liikenteeseen tehdään jotain muutoksia. Sehän ei koskaan ole ollut totta. Taustalla näihin on laskelmat, Osmo Soininvaara sanoi radiossa että vaikkapa liikennejärjestelyissä ihmishengen hinta on 2M€.

Sehän ei ole ihan vähän. Tuntuu että koronavirus en aikana se on aika paljon vähemmän. Ihmisiä kuolee Suomessa ja maailmalla ja sitä uutisoidaan vaan lakonisesti että ”tänään kuoli maailmalla 8 000 ihmistä koronaan”.

Toisaalta lakoninen uutisointi on ehkä, ainakin maailman mittakaavassa, oikein. Eihän meitä ennenkään ole kiinnostanut, vaikka kehittyvissä ja kehitysmaissa kuolee tuhansia ihmisiä päivittäin perusasioiden puutteeseen. Vaikkapa siis puhtaan juomaveden puutteeseen.

On siis kenties linjakasta, että media vaan toteaa että ”Yhdysvalloissa yli 2000 koronan aiheuttamaa kuolemantapausta vuorokaudessa”. Ja eipä siitä sen enempää.

Erikoisia ovat ajat.

Tiesittekö että tv-ryhmät ovat kyllä paikalla sairaaloissa ja hoitolaitoksissa, niin Suomessa kuin muuallakin. Että dokumentteja tästä Koronasta on tulossa. Luultavasti paljon. Epäkohtia tullaan puimaan siis kauan.

Kategoriat
Yleistä

Päivä 22: Muistatko kun odotit jotain?

Muistatko vielä sellaista oloa, kun odotit jotain tapahtuvaksi? Lomamatkaa? Torstain jalkapallopeliä? Viikonlopun padelia? Ensi viikon salikäyntiä. Vaimon kanssa matkaa Lontooseen ja samalla katsastaa Pet Shop Boys?

Niin, en minäkään enää oikein edes muista, miltä se jonkun asian odottaminen tuntui. Tulevaisuudessa ei tällä hetkellä ole mitään muuta odotettavaa, kuin että jospa jonain päivänä voisi taas odottaa jotain, mikä olisi odottamisen arvoista.

Kai rajoitusten löysäämistä voisi odottaa, mutta ei se ole mitään odottamista. Ei elämäni muutu riemulomaksi, jos herra 7v voi mennä kouluun tai minä työpaikalle. En kiistä, etteikö se olisi pitkästä aikaa mukavaa, mutta en sitä odottaen kyllä saa ladattua akkuihini energiaa.

Luen välillä Imagea. En odota sen saapumista, mutta se joskus aina yllättää kolahduksellaan postiluukkuun. Olen tainnut perua sen, mutta numeroita vielä tulee. Pidän siitä lehdestä, mutta se pitää aina perua, koska se tämän hölmön systeemin idea on. Että saa sitten kympin halvemmalla.

Minulla on luottodiileri Suomen Kuvalehden osalta. Hän soittaa minulle kerran vuodessa ja sanoo, että laitetaanko 1v määräaikaista (tai joskus se on että 14kk 12kk hinnalla tms). Ja mä sanon että no laita. Hän saa provikkansa, minä saan palvelukokemuksen, eikä tarvitse tätä tyhmää jumppaa harrastaa. Siitä kyllä iso peukku sille kaverille, joka osaa tyhmiä lehtien prosesseja käyttää hyväkseen.

Takaisin Imageen. Siinä oli juttua, en tiedä totuudesta, historioitsijasta, joka ei ole Facebookissa. Ei ole Twitterissä, ei löydy Linkedinistä. Ei postaa tanssejaan TikTokiin tai hengaile Yodelissa. Ei snäppää, ei instaa. Ei vaan yksinkertaisesti löydy internetistä hänenä itsenään (tietoa hänestä ilmeisesti kyllä löytyy).

Hän on hieman omalaatuinen kaveri. Hän on verrannut jotain Kajaanin meininkejä johonkin kansansurmaan. Puhunut neekereistä 2010-luvulla luennollaan. Näistä on aina synnytetty Twitterissä tai jossain muussa somessa hirmuinen roihu. Pyydä anteeksi sika ja niin edelleen. #historiagate #kajaanigate

Mutta kaveripa ei ole siellä. Häntä ei voi pingata tai ahdistella loppumattomalla notifikaatiosarjalla. Puhelin ei pingaa, vaikka mitä tekisit.

Somekohut eivät ole lähteneet tulille, kun ei ole ollut kenelle kohdistaa.

Käännetään katseet koronaan ja keskustelijoihin Twitterissä.

@marinsanna miksei ole hengityssuojaimia kaikilla!

Miksei hallitus tee mitään vaikka just twiittasin niille!

Joku twitterissä

Julkisten tahojen on tietysti syytä olla saatavilla siellä, missä kansalaiset on. Mutta entä yksityisten? Mitä hyötyä jonkun yksityisen on olla vaikkapa Twitterissä? Sehän on ikivanha (eli vuoden-pari vanha juttu) tarina, jossa kerrottiin jenkeissä yritysjohtajista, joilla oli kyllä tili someverkoissa, mutta eivät koskaan postanneet mitään. Ei ole järkeä postata, on niin iso riski, että joku mylläkkä nousee milloin mistäkin, että kannattaa olla vaan hiljaa. Sinua voidaan sitten pingata elämänsä kyllyydestä, mutta kukaan ei lue niitä. Kas, ei somekohuja.

Enemmän kuin työn tekemisen kulttuuria, tämä koronahomma muuttaa itsessä sosiaalisen median käyttöä. Lukemattomat twiitit (Twitter on ainut some jota olen viimeisen vuoden aktiivisesti käyttänyt) ovat niin huttua ja trolleja, että en oikein tiedä, mitä iloa siellä on seassa uiskennella?

Ja tämä ei koske pelkästään koronaa. Olen ollut viime kesästä asti usein hämmentynyt Twitterissä. Tämä ketju oli yksi hämmentävimmistä: https://twitter.com/JennyRostain/status/1207279037728665600

Mikä tämän keskustelualustan tarkoitus on, jos kaikki ovat vaan koko ajan voittamassa väittelyä tai yrittämässä loukkaantua? Lyhyesti siis tuossa esimerkissä Jenny kertoo voivansa pahoin kuunnellessaan jääkiekkokeskustelua päähän kohdistuneista taklauksista. Joku sanoo, että mitä Jenny tekisi itse tilanteen korjaamiseksi, jonka jälkeen Jenny vastaa kipakasti, että hänkö naisoletettuna ei voi tietää näitä asioita?

Pysähdyin oikeasti siinä hetkessä. Tajusin että en nyt tajua.

En tiedä kuka Jenny on, eikä tämä yksittäinen twiittiketju ole sinänsä relevantti, sattumalta vain palasi mieleen, kun olin itsekin mukana keskustelussa. Mutta tällaista on lukemattoman moni keskustelu twitterissä. Tai siis sana keskustelu on varmastikin väärä.

Ehkä somessa olisi aika siirtyä versioon 2.0. Ehkä Twitter olisi aika päästää tuskistaan. Tai ehkä sinne ei kannataisi ainakaan postata mitään.

Kategoriat
Korona

Päivä 21: Korona Tampere

Minkälainen tilanne on Tampereella? Ilmeisesti nopeahkosti paheneva.

Nyt on alettu puhumaan jo yhteiskunnan avaamisesta, toki hitaasti ja asteettain. Juttuja on ollut kaikessa mediassa, niin Suomesta kuin muualta. Toimittajat ja ihmiset etsivät lohtua ja jutut on varmasti luetuimpia. Uskon että klikkauksia laskemalla kyseisten juttujen tekeminen on perusteltua.

Käppyrät eivät ole kuitenkaan, ainakaan Suomessa, kulmakerrointa muuttaneet. Edelleen ollaan liikkeellä kaksinkertaistuu viikossa – vauhdissa.

Toki, testaamista on lisätty tuntuvasti, joten sitä kautta varmistettuja tapauksiakin tulee lisää. Vaikea tästä on kuolevaisen mitään sanoa.

Mutta toivotaan parasta. Alueelliset pienet liennytykset voisivat hyvinkin olla paikallaan jo toukokuussa.

Kategoriat
Korona

Päivä 20: Uusi toivo

Tänään Hesari julkaisi jutun siitä, miten hommat voi jonain päivänä lähteä normalisoitumaan. Että miten se voisi mennä.

Twitterissä lukemattomat twiitit käsittelevät asiaa ja monet myös miettivät, miksei hallitus sano mitään, vaikka hesarilta on tämmöinen juttu tullut ulos..

Ihmisten ei kyl pitäis käyttää twitteriä. Itse koitan vähentää käyttöä, blokata porukkaa ja sitä kautta saada kokemusta paremmaksi. Ehkä hieman on helpottanutkin. Mutta paljon siellä on tätä turhaa räyhäämistä.

Joku sais keksiä jonkun uuden ja paremman sosiaalisen median. Sille ois tilausta.

Kategoriat
Korona

Päivä 19: Olin kerran hetken aikaa väärässä

Kun koronakuviot käynnistyivät Suomessa, Twitterissä oli muutamiakin keskusteluita siitä, että käykö nyt niin, että työ muuttuu – ainakin tietotyö. Etätyö tulee säännöllisemmäksi ja niin edelleen.

Höpön höpö minä vastasin. En usko.

No, viime viikot olen nyt puhunut vähän toista todistusta, peräkkäisin sanoin kuin Petteri Sihvonen ikään. Nimittäin, kunhan itsekin saan viekkaudella ja kenties vääryydellä jostain itselleni kunnollisen työpöydän ja siihen muut tavarat, miksipä ei tekisi lisää etätöitä?

Varsinkin, kun joudun työssäni usein reissaamaan Helsingissä tai PK-seudulla. Juna Tampereelta etelään on tullut tutuksi. Olen pitänyt paikalla olemista tärkeänä ja videoyhteyksien päähän jääviä ihmisiä vähän vaikeina.

Sille on ollut myös syynsä. Videolla järjestettävä workshop tai muu palaveri ei kovin kaksisesti toimi, jos 10 henkeä yhdessä neukkarissa ja yksi Jabra ja sitten linjoilla on muutama videolla, jotka ekaa kertaa elämässään käyttävät videolaitteita. Haloo, haloo, kuuluuko? En kuule teitä. Kuuluuko nyt. Jne. Lisäksi kymmenen henkeä samassa tilassa käyttäytyvät kuin kymmenen henkeä samassa tilassa: puhuvat myös päällekäin. Siitä ei saa linjoilla mitään selvää.

Sen sijaan jos neukkarit jätetään tästä kombosta pois ja kaikki tulee oman kuulokemikrofoninsa kanssa linjoille, tämä ongelma jää pois. Koska ihmiset ovat pitäneet palavereita jo useita, ei erilaiset mutetukset ja muut ongelmat ole enää päällä, ne on jo ratkottu. Hoplaa!

Tällaisessa maailmassa, jossa osallistujista kukaan ei ole neukkarissa ja ihmiset osaavat käyttää videoneuvotteluvehkeitä, uskon että etäpalaverit etc voivat luonnistua todella hyvin ja oikeasti muuttaa työn luonnetta ja tapaa tehdä työtä.

Niinpä itsekin useiden Helsinkiin matkustamisten sijaan voisin jäädä kotiin, kotitoimistolle. Joka on toivottavasti jossain kohtaa kunnossa. Näin säästäisin (firman) rahaa, aikaa ja luontoa. Tämä tulee varmasti vaikuttamaan käyttäytymiseeni.

Toinen mikä vaikuttaa käyttäytymiseen, on erilaiset digitaaliset palvelut, joita nyt on otettu yrityksissä käyttöön. Vaikkapa digitaalinen allekirjoitus. Ei rakettitiedettä ja teknologioita on ollut jo kauan ja saarnamiehet ja -naiset – ovat ilmoittaneet niiden olevan parasta mitä on. Jo kauan. Mutta vasta nyt, kun niitä on pakko käyttää, on syntynyt ymmärrys mitä paikkaan ja aikaan sitomaton dokumenttien allekirjoitus voi tarkoittaa ja mitä se mahdollistaa. Ja se voi mahdollistaa tosiaan aika paljonkin.

Vastaavanlaisia ahaa-elämyksiä odotan tulevan vielä muitakin.

Kaikki ei kuitenkaan tekniikankaan puolella ole mennyt kivutta. Kun työvälineinä on Chrome ja siellä Googlen työkalut, Slack, Teams, ja O365 ohjelmat, niin vähän tehokkaammastakin tietokoneesta loppuu happi. Tai ainakin se haukkoo happea, puhaltimen äänestä päätellen. Ja lagaaaaaa. Ilmeisesti ruudun jakaminen on raskasta touhua ja kun jokainen selainikkuna haluaa 1Gt muistia ja Slack pari lisää, niin siinäpä alkaa olla ihan päälimmäiset bitit muistista jo käytössä..

Onneksi työhommissa asiat toimii hyvin ja sellaiset varusteet saa, mitä töiden tekoon tarvitsee. Nämäkin ongelmat on siis selätetty. Kuten Top Gearin Jeremy olisi sen tehnyt.

Kategoriat
Korona

Päivä 18: Päiväni murmelina

Aika vaikea on kyllä sanoa, että olenko unohtanut jonain päivänä kirjoittaa blogiin. Aika samanlaisia on päivät. Nouse sängystä, käynnistä tietokone, tee ruokaa, auta Herra 7v saamaan läksyt alulle, aloita Teamsissa roikkuminen, roiku siinä pienien taukojen kera seuraavat noin kahdeksan tuntia, välissä lounastako, syö taas päivällistä, tee joku sportti, laita pikkumies unille, koomaa sohvalla katsellen ex on the beachia, mene nukkumaan. Ja alusta.

Tässä ois varmaan mahdollisuuksia kehittyä ihmisenä vaikka missä ulottuvuudessa. Kun olisi tavallaan aikaa (vaikka se on ehkä vain illuusiota). Niin ei tule paljon kehityttyä. Koska Pispalan portaat olivat niin täysinäiset, kävin tällä kertaa Teivon portaissa. Yhtä täyttä oli sielläkin.

Tiesitkö, että porrasjuoksua harrastetaan ihan cup-tasoisena touhuna? Ne ei ole pelkkiä yksittäisiä PR-tempauksia, vaan ihmiset oikeesti kiertää noita kisoja.

Autossa on nyt kesärenkaat. Sen kunniaksi satoi sakeasti jotain lumen tapaista. Pysyin tiellä. Pojan vanha pyörä on myyty ja Ikeasta on taas katsottu uutta työpöytää. Kävin toimistolta hakemasssa toimistotuolin. Nyt ei ole niin selkä mutkalla.

Ehkä tässä on tullutkin tehtyä kaikenlaista pientä. Ei kai pitäisi olla niin kriittinen itselle.

Kirjoitin eilen kasinohommista. Katselin tosiaan tuota Paramount Networkiä, vai mikä lie kanava, eilen ja se oli täynnä kasinomainoksia ja ilmeisesti tällä hetkellä kuumin juttu online kasinoilla on se, että rahojen nosto tapahtuu viidessä tai 15 minuutissa (tai niin mainoksessa lukee). Oletan että se koskee jotain tiettyä yhtä maksutapaa, jota kukaan ei oikeasti käytä..

Jouduin taas vähän historian valtatielle. Ja muistelin kun joskus ujosti aloitin PartyPokerilla pelaamisen ja mietin, miten sinne saisin rahat sisään. Silloin oli Netteller ja Skrillbooks tms. No nyt taas selvittelin vähän, että miten homma toimii, niin niin.. Kasinoiden maksutavat kun käy läpi, niin sehän vaikuttaa ihan nykyaikaiselta. Miksi aikoinaan oli vaikeampaa? Vai johtuiko se siitä, etten ollut niin tottunut käyttämään luottokorttia ja se oli niin pelottavaa, niin piti saada jollain tilisiirrolla rahat nettilompakkoon josta niitä sitten viskeltiin muualle?

No joo. Kasinojutut sikseen. Tässä linkki Tampereen koronatilastoon.