Nyt kun tietokoneissa ja muissa härveleissä on niin paljon tehoa, että niillä voisi tehdä mitä vaan, tehdään niihin sellaisia käyttöjärjestelmiä, joilla ei voi tehdä mitään. Käytettävyys on sana, jolla varsinkin omenanpurijat haluavat hehkuttaa omaa oikuttelevan ja luonnevikaisen karvapään suunnittelemaa käyttöjärjestelmää.
Nythän winkkarista on tulossa Windows 8 ja omppupuolella Mountain Lion. Jos teet töitä näillä käyttöjärjestelmillä, mitä uusia tehokkuustoimintoja nämä käyttöjärjestelmät tuovatkaan.
No winkkarissa tulee Metro. Kun Steve keksi appsit, niin puoli maailmaa sai orgasmin ja luulee nyt, että appsit ovat ratkaisu kaikkeen. Mr. Developers! keksi, että kyllä meilläkin pitää olla appseja. Ja sitten tuli Metro.
Ajatelkaa. Tietokone maksaa esimerkiksi 1200e. Siinä on muistia, levyä ja prossua sata kertaa enemmän kuin 5 vuotta sitten. Sillä voisi tehdä vaikka mitä. Siihen tehdään käyttöjärjestelmä, joka ottaa vaikutteensa laitteista, joissa on muistia, levyä ja prossua sata kertaa vähemmän kuin uudessa koneessani.
Minulla on FullHD näyttö, mutta en voi käyttää kuin fullscreen -ohjelmia. Mutta! Onneksi näytön laidoissa on aktivointialueet, josta voi vaihtaa ohjelmaa.
Jo Jellona oli hyvin kyseenalainen viritys. Steven viimeinen kosto oli paratiisiin luikerrelleen käärmeen kastroiminen siten, että tämä Python ei olekaan enää kyvykäs. Leijonassa joku keksi, että sen sijaan, että olisi vapaasti gridiin aseteltavat virtuaalityöpöydät, olisi kiva että ne olisivatkin vain rivissä. Nimittäin kun ylös/alas pyyhkäisy on niin vaikea erottaa scrollaamisesta. Vaikkei laattatietokoneessa olekaan virtuaalityöpöytiä, sen ei annettu haitata, vaan päätettiin toteuttaa tällainen yksinkertaistava asia.
Hienoa. Nyt jos et olekaan se käyttäjä, joka ostaa 1500 eurolla siiderijuurta työpöydälleen vain lukeakseen maileja ja maksaakseen laskunsa, alkaa vituttaa. Missä ovat ne ajatukset, jotka auttavat devaajia ja niitä jotka oikeasti tekevät koneillaan töitä? Miksi Leijonan käynnistyksen jälkeen pitää ensimmäisenä googlata ”how to find mac hd in osx lion”.
Nythän puhutaan jo vuorileijonasta. Yhtäkään mielenkiintoista uudistusta siinä ei ole, johonkin kuvien katseluun tulee vissiin social share.
Entä winkkari? Suurin uudistus on start-barin piilotus. Nyt hiiri pitää viedä vasempaan alakulmaan, jotta starttivalikko pomppaa auki. Onko toimintojen piilottaminen yksinkertaisuutta?
Kuten ystäväni Stone & Jarret (et al.) sanoivat, käytettävyys ei ole helppokäyttöisyyttä ja helppokäyttöisyys ei ole helposti opittavaa. En minä halua työkoneeseeni isompia ikoneita tai kosketuspainikkeita. Olisi kiva, jos se käyttäisi muistia tehokkaasti, olisi nopea ja kuluttaisi vähän akkua. Ja järjestelmät tukisivat tehokäytön omaksumista.
Ei niin, että järjestelmän asennuksen jälkeen pitää ensiksi käyttää puoli päivää ruksiakseen kaikkia turhia himmeleitä pois päältä, että voisi vihdoin tehdä jotain järkevää. Onko tosiaan niin, että jatkossa vain Lelux on tehokäyttäjille, muut vaan swaippailee Pinterestissä?
Nyt olisi hakusessa joku kuvienhallintaohjelma Linuxiin. Eli ohjelma, joka hakee kuvat kamerasta ja luetteloi ne, jossa on perusmuokkaustoiminnot ja jossa on export-toiminto.
Nyt kyllä täytyy myös katsoa peiliin, vaikka omaksi viaksenikaan en tuota Ubuntun toimimattomuutta WLAN-tukiasemani kanssa voi hyväksyä. Koska 128bit WEP ei toiminut Windowsissa, päätin antaa WPA:lle vielä uuden mahdollisuuden – nyt siten, että aina kun ei toimi, niin muutan tukiaseman asetuksia.
Internetissä käydyissä tietokonekeskusteluissa on monesti keskeisenä sisältönä käyttöjärjestelmäsodat. Toiset fanittavat intohimoisesti Mac-tuotteita, toiset vannovat Linuxin nimiin ja loput sanovat, että Windowsia on pakko käyttää, jos aikoo jotain tehdä. Käyttöjärjestelmäväittely on oikeastaan yleensä melko hedelmätöntä ja niissä toistuvat samat argumentit yhä uudelleen ja uudelleen. Lisäksi juuri Linuxiin tai Maciin vaihtaneet fanipojat hehkuttavat uutta käyttöjärjestelmäänsä, joihin heillä ei kuitenkaan ole vielä kovinkaan hyvää tuntumaa.