Avainsana: Urheilu

Kategoriat
Yleistä

Teknologia seuraa mukana nettikasinolla ja lenkillä

Teknologia seuraa meitä nykyisin ihan kaikkialle. Tekniikan avulla pystytään seuraamaan omaa kehitystä urheilussa, ja toisaalta se mahdollistaa vaikkapa reilun pelaamisen nettikasinoilla. Suositut kolikkopelit perustuvat toiminnaltaan aina johonkin matemaattiseen kaavaan, mikä tarkoittaa sitä, että voitot tulevat pelaajalle sattumanvaraisesti, eikä esimerkiksi nettikasino vedä mitään ylimääräistä välistä. Erilaisia matemaattisia kaavoja ja laskelmia voidaan hyödyntää myös urheilussa. Omaa kehittymistä voidaan seurata vaikkapa älykellon avulla ja perustuen kellon keräämään dataan voidaan omaa harjoittelua säätää optimaaliselle tasolle.

Tekniikka seuraa nykyisin joka paikkaan vapaa-ajallamme oli oma suosikkitapa viettää vapaa-aikaa sitten nettikasinon tai lenkkipolun ääressä. Teknologian on kuitenkin tarkoituksena auttaa ja suojella meitä. Se on tehnyt nettikasinoista turvallisia paikkoja ja toisaalta teknologian avulla voidaan välttää esimerkiksi liikunnan ylisuoritukset. Yhä useamman kädessä on älykello, ja omia sykkeitä voi seurata niin lenkkipolulla kuin omalla sohvalla suosikkipelejä pelatessa. Älykelloja on monenlaisia, ja niiden tarkkuus vaihtelee. Siksi ei ole yhdentekevää minkälaisen kellon hankkii, ja jo alusta saakka kannattaa panostaa laatuun älylaitetta hankittaessa.

Opi hyödyntämään teknologiaa

Teknologiaa kannattaa oppia hyödyntämään, sillä se on monella tapaa ystävämme. Treenin kannalta asiaa voi ajatella vaikkapa näin: ennaltalaadittu treeniohjelma ei anna palautetta esittämisestämme mutta älykello antaa. Esimerkiksi liian korkeat leposykkeet voivat antaa viesti siitä, että omasta treenistä voi olla syytä pitää tauko, tai antaa päivä palautumiselle, ja jatkaa vasta sitten jatkaa treenaamisen pariin. Palautuminen on nimittäin vähintään yhtä tärkeää kuin itse treenaaminen – palautumisesta ennustetaan itse asiassa seuraavaa megatrendiä liikunnassa ja hyvinvoinnissa. Omaa palautumista voi kuitenkin olla vaikeaa arvioida, ja tässä teknologia voi olla suorastaan kullan arvoista. Vaikka esimerkiksi omien sykkeiden mittaaminen älykellolla ei aina olekaan täysin tarkkaa, niin antavat kellot kuitenkin hyvän keskiarvon siitä, missä omien sykkeiden kanssa liikutaan.

Ei siis ole ollenkaan turhaa, sillä se auttaa ohjaamaan omaa kehittymistä. Teknologian avulla voidaan lähteä seuraamaan myös maksimaalista suoristusta. Nykyisin halutaan harrastaa yhä enemmän tehotreenejä ajan ja vaivan säästämiseksi. Itse asiassa oikeanlainen treeni saa energiakulutuksen roihuamaan jopa päivien ajaksi! Jos hakusessa on esimerkiksi maksimaalinen sykevaihtelu sekä maksimisykkeillä treenaaminen, kannattaa ottaa teknologia avuksi ja laittaa älykello käteen. Näin oma panostus ei koskaan mene hukkaan!

Seuraa sykettä myös levossa

Lepo ja palautuminen ovat kehittymisen kannalta tärkeässä asemassa. Tämä ei silti tarkoita sitä, että esimerkiksi omien sykkeiden seuraaminen kannattaisi jättää kuntosalille. Päinvastoin sykettä kannattaa seurata myös silloin, kun ei treenata.

Älykello kädessä voi siis liikkua myös kotona. Vaikkapa sohvalla maatessa on hyvä katsoa laskevatko sykkeet levätessä, jolloin tapahtuu myös oikeaa palautumista. Jos on kyse nettikasinopelaamisesta sykemittarin lukemaan ei välttämättä kannata luottaa. Voi nimittäin olla, että pelaamisen tuoma jännitys harhaanjohtavasti nostaa sykkeitä.Monet aktiivisesti treenaavat seuraavat sykettä myös yöllä. Se nimittäin kertoo, miten hyvin palautumista tapahtuu yön aikana. Jos ihminen sattuu olemaan hyvin väsynyt, saattavat sykkeet pysyä korkealla koko yön ajan. Ihan samaan tapaan kuin sykkeen pitää olla tietyllä korkeudella kehityksen aikaansaamiseksi, täytyy levossa sykkeen laskea. Teknologian avulla voidaan seurata omaa jaksamista ja auttaa kehoa palautumaan kiinnittämällä huomiota aktiviteetteihin. Siksi voi olla hyvä idea seurata sykkeitä. Ne nimittäin kertovat omasta jaksamisesta yllättävän paljon. Teknologian avulla voidaankin oppia himmaamaan ajoissa ja näin parantaa omaa suorituskykyä pitkällä tähtäimellä. Kuten nähdään teknologiasta on moneen, ja se on parhaimmillaan loistava apuväline.

Kategoriat
Yleistä

JB testaa: Polar Vantage M

Polar Vantage M

Kaksi ja puoli vuotta sitten innostuin treenaamisesta (edes vähän..) enemmän. Diplomi-insinöörille oli loogista hankkia Polarin V800 sykemittari, että saa träkättyä kaikki liikkumisen ainakin jollain tasolla ja olihan V800 parasta mitä ainakin Polar&Suunto saralta oli tarjolla (Garmin ei minulle koskaan ole ollut tuttu).

Polar V800

V800 ei koskaan ollut mikään seksikkäin pakkaus, mutta ominaisuuksiltaan kattava (liiankin). Ranneke oli kuitenkin suomeksi sanottuna huono ja paksu kellon rakenne oli omalle ohuelle ranteelle vähän haaste.

No, sitten täytin 36 vuotta (!!!) ja sain syntymäpäivälahjaksi Polar Vantage M -sykemittarin.

Se on aika erilainen kokemus kaikkiaan.

Ranneke on mukava, kokonaistunnelma on ohuempi, kevyempi, huomaamattomampi. Ominaisuuksia on joltaiin osin enemmän, mutta jotain myös puuttuu (verrattuna V800). Kyseessähän on köyhän miehen malli Vantage M, eikä tosiurheilijan versio (Polar Vantage V Titan).

V800:een verrattuna latausjohto on aika paljon fiksumpi ja käyttökelpoisempi. Aikaisempi V800 version latausjohtohan toimi eräänlaisella pihtiotteella ja sen kanssa oli aina vähän vaikeuksia.

Kellon näyttötaulu väreineen on tietysti aika eri tasoa kuin vanha kaksivärinen. Unen mittaus toimii ihan kivasti. Kello oli kovin ihmeissään kun yhtenä yönä tuli yöunia vaan 15 minuuttia lentokoneessa ja mietti itsekin että Why there is no sleep data? Tiesin kyllä vastauksen.

Myös ennalta laadittujen treenien teko on helppoa mobiiliapplikaatiossa tai verkkosovelluksella. Vaikkapa intervallijuoksu tai pyöräily onnistuu muutamalla napin painalluksella.

Kello mittaa rannesykettä, mutta erityisen tarkkaa se ei ole. Joskin omien testien mukaan fiilis on se, että aika lähelle keskisykkeet saattavat todellisuutta edustaa. Sillä rannesyke liikkuu paljon hitaammin ylös ja alas ja tuntuu että ylärekisteri ja alarekisteri jäävät treenin aikana helposti pois. Mutta vaikkapa salilla käydessä tai jossain muussa puolivallattomassa treenissä on ihan kiva vähän mittailla sykettä ja saada kenties jokin arvaus käytetystä energiasta vs. varsinaisen sykevyön pukeminen. Mutta jos haluaa vaikka intervallitreeniä tai jotain muuta tarkemmin mitattavaa suoritusta tehdä, sykevyö on edelleen pakollinen. Sitä en tiedä, toimiiko rannesykkeen mittaus uidessa.

Kosketusnäyttöä ei ole ja se on vain ja ainoastaan hyvä asia. Suunto Spartanin sekoilua seurattuani ei paljon kiinnosta. Kelloa kun käytetään usein hikisenä ja heikoissa olosuhteissa, niin kivempi näin. Vantage M:ssä ei ole myöskään mitään napautuseleitä, kuten V800:ssa oli. En jää kaipaamaan.

Kellohan ei ole törkeän kallis, ovh 279e. Lippulaiva maksaa 600 euroa.. Olen nyt käyttänyt kolme viikkoa ja edelleen kovin tyytyväinen..

..vaan en ihan kaikkeen. Puhelimesta tulevat notifikaatiot toimivat sanalla sanoen huonosti. Kello värisee kyllä aina notifikaation tullessa, mutta ei useinkaan näytä notifikaation sisältöä. Sisällön nähdäkseni minun pitää painaa vasenta alanappia, valita sieltä notifications ja sen jälkeen voin siitä selata notifikaatiot. Joskus toiminto toimii oikein ja notifikaatiot näkyvät suoraan puhelimesta tullessa. Logiikkaa en ole toiminnasta löytänyt ja se vaikuttaa bugilta. Toivottavasti herrat ja rouvat Polarilla ovat siitä tietoisia ja korjaus on matkalla.

Ainakin uudemmissa Android-versioissa sovellusten tausta-ajojen rajoitukset vaikuttaa kellon synkronointia puhelimen kanssa. v800 ja jokin reippaasti vanhempi android toimivat hyvin, puhelimeen ei tarvinnut koskea synkatessa. Nyt uusimmassa (Android 9) olen antanut Polar Flow applikaatiolle erikseen kaikki oikeudet pysyä ajossa taustalla koko ajan (ei käytä erityisesti akkua) ja useimmiten synkkaus toimii ilman puhelimeen koskemista. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että välillä sovellus joko kaatuu tai Android tappaa sen taustalta, koska aina synkkaus ei toimi ilman, että puhelimen ottaa esiin ja käynnistää sovelluksen.

Näistä on kuitenkin selvitty. Jospa tällä sitten seuraavat 2,5 vuotta? :)

Kategoriat
Yleistä

Polar palvelee hyvin, mutta unohtaa kertoa sen asiakkaalle

Minulla on Polarin V800 kello. Se on itseasiassa ihan jees ja erityisesti Flow verkkopalvelu ja Flow mobiiliappsi on aika paljon edellä esimerkiksi Suunnon vastaavia. Garminista ei ole kokemusta.

Rannekellosta meni vuoden ikäisenä solki rikki. Irtosi rannekkeesta. Selvästi tyyppivika, kun ranneke luistaa niin huonosti, että liikaa voimaa tulee helposti käytettyä. Voihkin asiaa hetken. Sitten kuulin työkaverilla olleen saman vian ja että hän oli lähettänyt takuuhuoltoon tästä syystä kellon.

Niinpä sitten jossain kohtaa minäkin lähetin. Rekisteröin takuuhuollon, pistin paketin postiin. Eräänä päivänä sain viestin, jossa luki, että takuutyö on tehty ja päivää myöhemmin kello oli postissa noudettavissa.

Huomasin, että kellosta vaihdettiin takuuseen paljon muitakin osia. Tehtiin siis (ehkä) paljon laajempi juttu, kuin edes osasin pyytää. Ihanaa!

MAHTAVAA!

Paitsi että hetkinen. Minulla on Polarin (kai) eniten high-end kello. Lähetän sen huoltoon. Saan automaattivastauksen, joka on niin insinöörin kirjoittama kuin mahdollista. Lähetän kellon, en saa siitä viikkoon mitään tietoa, kunnes se kilahtaa postiini. Saan saatekirjeen, jossa kerrotaan, että vaikka mitä on vaihdettu – en tiedä miksi. Huoltotiketti on Polarilta nyt suljettu.

Minkälaista palvelua sain? Arviolta voisi sanoa että palvelu oli parasta mahdollista: 10

Millaista palvelua koin saavani? Ehkä 6-7.

Jos minulle olisi tullut edes mailia siitä, että homma on otettu työnalle ja näistä on löydetty tällaista ja korjataan nämäkin tässä samoin tein ja niin edelleen, niin fiilis ois ollut ihan eri. Minut kuitenkin haluttiin olla kohtaamatta ihmisenä ja insinöörien myymä ja ostama tikettijärjestelmä sai automaattiviesteillä minut lähinnä hämmentymään, joskin vähän – sillä viestit olivat niin vähäisiä.

Jos olisin Polarilla ja vastaisin asiakaspalvelusta, niin funtsisin vielä, kuinka voisin toiminnalla tuottaa sellaista tunnetta asiakkailleni, joka entistä tiukemmin sitoisi heitä brändiini ja sitä kautta tuotteisiini.

 

Kategoriat
Yleistä

Oppiiko uimaan uimalla?

uimari, uimahyppy

uimari, uimahyppy

Monellekaan minut tuntevalle ei varmaan yllätys, että olen ollut uimataitoinen ehkä kahden vuoden ajan. Tai milloin aloinkaan käymään uimassa. 2010 olettaisin.

Sitä ennen uimataidottomuus oli aika tuskallista. Konkreettisimmillaan tuska tietysti esiintyi sotaväessä, jossa piti suorittaa tuo niin kamala 200m uimataitotesti. Onneksi keskivertoälyllä pärjää intissä, otti sen verran reunoista kiinni, että pääsi perille asti.

Olisiko kannattanut joutua uimakouluun intissä? Ehkä. En tiedä. Silloin ei tuntunut hyvältä idealta.

Myös ennen sitä liikuntatunneilla uiminen oli melko vastenmielistä. En pikkupoikana oppinut koulun massatunneilla uimaan ja vaikka olin käynyt jonkun alkeiskurssin ihan pienenä, en osannut uida.

Osaamattomuus tarkoittaa siis sitä, että jaksoin juuri räpistellä jotain rintauinnin tapaista sen reilut 100m.

2010 sain vaan jossain päähäni, että opettelen uimaan. Omaehtoinen, motivoitunut harjoittelu. Muistin kuitenkin perusasiat uimisesta ja youtube auttoi paljon. Olin Tesoman uimahallissa koko porukan hitain uimari, mutta pikku hiljaa alkoi homma luonnistua. Viiden kerra jälkeen pystyin puhumaan uimisesta, vaikka 200m yhtäjaksoista uintia tuntui vielä aika pahalta.

Kävin aktiivisesti uimassa kevään ja kesän, jonkin aikaa syksylläkin. Sitten tuli stoppi. En enää oppinut uimaan uimalla. Jonkun olisi pitänyt kertoa minulle, miten pääsen nopeammin, kevyemmin, paremmin. Yritin löytää uimaopetusta, mutta en halunnut massatunnille. Tarjolla oli vain alkeiskursseja ja kursseja edistyneille uimareille. En ollut kumpikaan.

Sen jälkeen olen käynyt uimassa ehkä kerran kolmessa kuukaudessa, viimeksi tänään. Mutta huolimatta pitkästä tauosta, suoritukseni tänään oli paras mitä uintihistoriaani tähän mennessä kuuluu. Kolmijaksoinen hengitys alkoikin toimimaan ja uintiasento löytyi hyväksi heti alusta. Uinti oli rentoa. Aika hidasta, mutta toisaalta en väsynyt, joten ei tarvinnut pitää kovin paljoa taukoa. 1200m uintiin minulla meni 43 minuuttia, joka on siis minulle hyvä suoritus.

Kunnosta systeemien parantuminen ei ole kiinni, en ole tehnyt tänä kesänä muuta kuin seisonut golf-kentällä tai seisonut veneellä. Joten tästä päädymme siihen lopputulokseen, että aivot ilmeisesti poimi olympiauinneista jotain ;) Hyvä fiilis jäi ja voisipa taas käydä toistekin uimassa.

On sitäpaitsi kiva omata tällainen selviytymistaito, joka tietysti jokaisella pitäisi olla.

Muistakaa laittaa lapsenne uimakouluun myös sen alkeiskurssin jälkeen. Ei siellä koulussa uimaan opi, se on vaan sellaista myllytystä.

Kategoriat
Yleistä

Golf – urheilulajien mersu

Golf härdelliEn ikinä olisi uskonut, että jaksan pelata golfia. Sehän vaikuttaa todella urpolta lajilta. Mennään keskelle avointa aluetta ja sitten jonotetaan juuri tietylle tilkulle, jotta voidaan lyödä kohti lippua. Ja maksetaan siitä esimerkiksi 40e kerta. Ei kuulosta järki-ihmisen toiminnalta.

Mutta minä kun niin tykkään tällaisesta jäsenyysurheilusta, niin tuli aloitettua. Taisin käydä lyömässä pariin otteeseen jo 2010, mutta viime vuonna aloitin vähän enemmän käymään rangella ja kökköpelaajien pay & play -kentillä.

Golfin hienous on oikeasti sen vaikeus. Ainakin siltä se nyt tuntuu. Onnistumisia tulee sen verran harvoin, että sitten kun niitä tulee, tuntuu kivalta ja jaksaa taas hakata päätä seinään. Toisaalta se on myös täysin laatikkolaji, hyvätkin tulokset saa tuhrittua miettimällä liikaa. Tai liian vähän.

Hauskaa on myös se, että ne tosiaan nimittävät golfia urheilulajiksi. Usein 18 reikää vastaa melkein 10 kilometrin kävelyä, onneksi puolivälistä saa kaljaa ja makkaraa että jaksaa. Kyllä siellä ulkona seisomalla ilmeisesti enemmän kaloreita palaa kuin sohvalla istumalla. Tuskin paljoa. Onneksi osalla golfkentistä on sen verran huonot kärryt, että kun rengas lähtee irti välillä, niin saa vähän jumppaa.

Itte ku pelaan sillä reilun kolmenkympin händärillä, niin kokemukset golfista on tietysti vähän erilaisia kuin singereillä jotka tikkaa greeniosumaa aina vaan. Itsehän en griinihaarukkaa edes tarvitsisi, chipit tulee niin lussusti että harvoin jää jälkeä. Kauempaa ei osu.

Kuinka kallista golf sitten on? Itse olen jäsenenä (ihanaa) Nokia River Golfissa, ja vuosikulu taisi olla jotain reilut 600 euroa. Nämä mieluiten yrittää unohtaa.. Sinne on siis rajaton pelioikeus, kuokkii minkä jaksaa. Muille kentille pääsee ”edulliseen sopuhintaan”, joka on Tampereen seudulla 40e / kierros, joka on naurettavan kallista.

Mutta golfkansalla on varaa maksaa. Ihan hieno oli tulla aikoinaan ruosteisella Nissanilla parkkiin Porschen ja ML mersun väliin ja vähän hivotella ovilla. Omistajat kattoo järkyttyneenä, eihän tuolla kollilla oo varmasti ees vakuutuksia ja miten ne tollasia päästää tänne ihmisten sekaan.

Vaan täällä ollaan. Vuoden ku säästää, ni pystyy. Lällällää.

Kategoriat
Yleistä

Jäsenliikunnan riemua

Money

Dark Golfer ManOlen Tampereella asuessani harrastanut muutamalla kuntosalilla punttiesailua. Ensiksi GoGolla, joka oli hyvä paikka ja sitten Sykkeellä, joka on aivan hanurista. Taas tänään lehtiä lukiessani salilla mietin, että miksi tänne olen jäsenyyden ottanut.

Mietintäni ei ollut ainoastaan Sykkeestä aiheutuvaa, vaan ihan kokonaisvaltaista. Olenko minä yksi niistä naistenlehtiä lukevista naisista, jotka aina päättävät alkaa laihduttaa, kun lehdessä lukee niin? Miksi minä käyn punttisalilla, vaikka minun mielestäni punttiesailu on aivan todella hanurista ja hiton tylsää?

En tiedä. Aina se kumpuaa siitä, että tekisi mieli olla paremmassa kunnossa, ja kun joku asia maksaa noin ja noin paljon vuodessa, ei kai sitä kehtaa olla käymättä. Muutamaa kuukautta myöhemmin sitä ajattelee, että kun maksan jo tästä paskasta näin ja näin paljon kuukaudessa, pitääkö minun vielä kärsiäkin tästä?

Ja sen tietävät yrittäjätkin. Vuoden ajan starttipaketti, jota ei voi irtisanoa ilman penaltia. Aluksi miettii, että tuleepahan käytyä. Niinpä niin.

GoGolta pystyi ainakin ennen eroamaan kuukauden irtisanomisajalla. Niinkin voi toimia. Taas yksi syy, miksi Sykettä ei voi suositella kenellekään. Jos penaltimaksuja ei olisi, eroaisin Sykkeeltä heti. Naapurista löytyy ihan käyntikortillisiakin saleja, jotka ovat halvempia ja joustavampia.

Toinen jäsenyyshelvetti löytyy golfin parista. Ajatelkaapa, jos haluisitte vähän käydä Sappeessa laskettelemassa. Ensiksi pitäisi ostaa jäsenyys Sappeeseen. No, ensimmäistä kertaa jäsenyyttä ostaessa pitäisi maksaa myös liittymismaksu – tietenkin. Kunhan olet maksanut nämä maksut, voit sitten ostaa vaikka kausikortin. Tai päivälipun.

Sen jälkeen viritetään sellainen systeemi, että lähes kaikki järkevät laskettelupuljut kuuluvat samaan leikkikerhoon, eivätkä myy lippuja, jollei ostaja kuulu johonkin kultapossukerhoon, joka kuuluu tähän leikkikerhoon. Poikkeuksia on, mutta niiltä osin harrastusta rajoitetaan, et voi esimerkiksi käyttää tuolihissiä.

Tämähän on tilanne golfissa. Liittymismaksu, jäsenyys, pelioikeus tai kertapelioikeuksia. Ilmeisesti tämä ärsyttää muitakin Suomessa, kun nämä etäkerhot, Hattulat sun muut, ovat kasvattaneet jäsenmääriään.

Golf Shoe and GloveMutta kun johonkin golfin kultapossukerhoon kuulumalla saat vakuutukset! Näin on. Golfliittoon kuulumalla (eli näihin kultapossukerhoihin kuulumalla) olet samalla myös vakuutettu liiton vakuutusturvalla. Hieno juttu, mutta osaan hoitaa vakuutukseni kyllä itsekin. Ei laskettelussakaan pidä kuulua mihinkään kerhoon, että on vakuutukset.

Täytyy myöntää että liiton vakuutukset ilmeisesti ovat voimassa myös kilpailutilanteissa, missä minun normaalit vakuutukset (joissa on muuten paljon isommat korvaussummat yms) eivät päde. Mutta ilmeisesti golf-kenttä ei ole mikään sellainen musta aukko, jossa harrastajapelaajan normaalit tapaturmavakuutukset eivät olisi voimassa – ovathan ne voimassa laskettelurinteessäkin.

Näihin kultapossukerhoihin kuuluminen onkin golfin perinnettä. Näin on aina ollutkin ja hyvä niin, sanoo joensuulainen, kun kuuntelee pääkaupungista tulleen hiihtopellen valitusta Kolilla olevasta maailman hitaimmasta tuolihissistä. Hän kun ei satu tajuamaan, että tuolihissisysteemi on tosiaankin aivan paska ja pitäisi lähinnä ampua raketilla kiertoradalle.

Mitä sitten voisi tehdä, jos jäsenurpoilu ärsyttää? No, Sykkeen sopimusta voisi käydä katsomassa ja laskemassa onko halvempi maksaa vielä toinen puoli vuotta maksuja vai irtisanoa se penaltilla. Aivan turha paikka, jossa käyvät ihmiset eivät edes tervehdi. Kai heitäkin vituttaa niin paljon käydä siellä, ettei jaksa muillekaan muuta kuin äristä. Tämä on hauska kontrasti GoGo -liikkumiseen, siellä oli aina iloisia ja puhuvaisia ihmisiä. Jopa saunassa.

Golf golferGolffipuolella ei nyt taida voida muuta kuin nieleskellä, latoa rahaa tiskiin (onneksi ne kaikki eri maksut voi sentään maksaa kerralla) ja yrittää unohtaa koko jäsenyyshölmöily. Tarkennettakoon sen verran, että ei minua ne hinnat rassaa, jokainen saa omille mailleen tulevilta kuokkijoilta ottaa niin paljon rahaa kuin ne suostuvat maksamaan. Ei kukaan minua sinne pakota. Mutta miksi minun pitää olla jonkun kultapossukerhon jäsen, se minulle ei aukea.

Golfin suosio Suomessa on ollut kasvussa jo kauan aikaa ja siitä on tulossa juuri tällaisten minun kaltaisteni angstisten kavereidenkin laji. Ja hyvä niin, pelaaminen on omalla todella vähäisellä kokemuksella aika elämysrikasta, onnistumisen ja epäonnistumisen riemua ja raivoa.

Mutta kasvanut harrastaminen taas lisää ruuhkia kentillä. Se tarkoittaa sitä, että Tee-aikoja on sitten sen 6 minuutin välein. Jossain kohtaa kenttää joku tulppaa ja sen jälkeen koko kentällä vaan seisotaan, äristään ja levitellään käsiä. Siksi golfin alkeisiin kuuluvasta Green Card kokeesta onkin hukattu pois kaikki lyöntiä määrällisesti mittaavat testit. Pro kattoo, että oletko valmis kentälle. Ja tärkeintä ei ole se, osaatko pelata yhtään, vaan se, että osaat edetä mahdollisimman nopeasti. Että kentällä voidaan pyörittää enemmän sakkia. Paras pelaaja on aloittelija, joka huitoo par 3 reijällä seitsemän viiden metrin mittaista lyöntiä, nostaa pallon taskuunsa ja lähtee seuraavalle reijälle.

Ja kenttä rullaa.

 

 

Kategoriat
Yleistä

Kendon MM-kisat

Jääkiekkoo
Jäämiekkailun MM-kisat

Katsoin eilen tuota kolmatta erää Suomi-Tsekki jäämiekkailuottelua. Katsoin myös hieman aikaa pre-gamea. Olin aika järkyttynyt.

Ehkä sitä aiemmin ei ole huomannut, mutta nyt kun edellisenä päivänä tuli El Classico ja seuraavana päivänä kendokisojen matsi, huomasi miten erilaista kommentaattoreiden taso ja jutut on. Siinä missä futiskommentaattorit analysoi pelaajien taitoa ja pelistrategiaa, lätkässä haaveiltiin mitä erikoisimmista henkisistä tiloista.

Muutakin valittamista on. Jagr teki säkällä maalin, sanoi kommentaattori. Että kun tuurilla justiin pomppasi lapaan. Ja Jagr heitti häkin. Pelkästään kolmannessa erässä jellonat sai vaikka kuinka hyvää tilannetta, osa puoliksi vahingossa, mutta ammattimiehiä kun ovat – lämärit eivät joko osuneet maalia kohti, tai olivat maanuoliaisia.

Niin, Jagr olisi laittanut nämä tuurikiekot sisään. Ammattimies.

Tämä onkin esimerkki siitä, mikä päähäni pälkähti katsoessani kolmatta erää. Nimittäin Suomen lätkä ja ehkä koko kulttuuri uskoo työhön. Tee paljon töitä niin pärjäät. Ei sinun tarvitse edes olla kovin hyvä, kunhan teet paljon töitä, niin pärjäät.

Tuohan on aivan täydellistä idiotismia – ainakin urheilussa. Tottakai pitää reenata ja sillai, mutta esimerkiksi tässä jäämiekkailussa tuo on aivan väärä ajatus. Kyllä, voi painia nurkissa, vääntää ja taistella – tässä jellonat ovat omimmillaan.

Joillakin on myös erilainen lähestymiskulma. Taito ja rohkeus ja sitten se työ.

Kolmatta erää katsoin ja kyllä leijonat ovat oikeasti taitavia. Kiekollinen peli oli yksilötasolla taitavaa kun siniviiva ylitettiin. Syötötkin oli pääasiassa ihan ok. Mutta se viimeistely. Rohkeus tehdä maaleja.

Itse kun pelaan futista ja pääsen joskus laatikon sisään pallon kanssa, niin järki himmenee heti. Iskee kauhu, mitä nyt, kaikki katsoo. Ja vituiks menee. Samaa on jellonilla. Kaikki katsovat ja tärkeitä pelejä – ja kas vain, niin rannarit kuin lämäritkin viuhuvat ohi maalin – kavereilta, jotka ovat pelanneet koko elämänsä ja ammatikseen keskimäärin ainakin 10v.

Ja Antsa, joka on kyllä melko kivillä oikeasti, vaan vauhkoaa, että miten tänäänkin vastustajalla on tosi hyvä maalivahti, vaikka muita maita vastaan maalivahti ei niin kaksinen ollut.

Otetaanpa vielä futista tähän, koska en tiedä siitä oikeastaan mitään. Nimittäin jos futiksessa on kärkimies, niin sen tehtävä on olla siellä käressä. Odotat että saat pallon ja teet maalin. Muistaako vielä joku Ronaldon, sen ensimmäisen. Jo vähän jämäkämpi kaveri, joka ei hirveästi jaksanut palloa hakea tai liikkua. Tarjoa pallo 16 rajalla sille jalkaan niin se tekee maalin.

Futiksessa myös muuten huomaa tuon rohkeuden ja itseluottamuksen vaikuttamisen maalintekoon. Osa kavereista vaan tietää, että nyt hän tekee maalin – vaikka muut tietävät sen vasta 10 sekunnin päästä. Nää sit on niitä messejä sun muita, joista jotkut on ehkä kuulleetkin.

Mutta entä lätkässä? Kuka muistaa ketään maalintekijää leijonista? Kyllä, minäkin muistan niitä vuodelta -95, mutta entä sen jälkeen? Kyllä, Saku teki pisteitä sen jälkeenkin ja voittiko Teemu pistepörssin Naganossa, tai jotain, mutta muistuuko sellaista henkilöä, jonka olisi voinut laittaa laukomaan rangaistuskuljetuksen ja jolloin voi uskoa jo ennen kiekkoon koskemista, että maali tulee.

Ei. Ei muistu. Ei leijonissa. Ensimmäisenä alkaa ajattelemaan, että kyllähän Teme – ja ehkä Teme olisikin voinut maalin tehdä. Entä Teemun lisäksi? Edes vuoden -95 pelaajia? Peltonenko? Ei.

Onko kendokavereiden valmennuksessa siirrytty henkilökohtaisesta taidosta ja peli-ilosta työntekoon? Vai onko se vain näissä CUP-peleissä ongelmana? Onko se leijonien valmennusjohto joka sen saa aikaan, vai pilataanko lahjakkuudet jo nuorena?

Taas meillä on uusi tulokas joukkueessa, joka onkin ollut sitten melkeinpä paras pelaaja. Ennakkoluuloton, rohkea. Ehkä mertsi ei ole vielä huutanut sille silmiä ja korvia täyteen pelin suoraviivaisuudesta ja siitä kuinka pitää laukoa siniviivalta. Ja tehdä töitä.

Painimalla niissä kulmauksissa tulee niin kovin harvoin niitä maaleja, ainakaan voittomaaleja. Hiki varmasti tulee ja tuntuu siltä, että nyt on taisteltu.

Kategoriat
Yleistä

Å, hvor herlig det er å være norsk

Mennään norjaan, siellä kännit saaMitä olisikaan Olympialaiset ilman Norjaa? No en tiedä, eikä se ole edes mitenkään kiinnostavaa, vähän kuin joku miettisi, mitä jos Suomea ei olisi. Mutta Norja, tuo valtioiden mersu, aiheuttaa meissä suomalaisissa tunteita, monenlaisia.

Ja näin olympialaisten aikaan tietysti asia korostuu, kun Norjalaiset vievät mitalit ja suomalaiset eivät. Norjahan on noin miljoona asukasta pienempi läntti kuin Suomi, mutta olympiamenestys ei näemmä mene ihan käsi kädessä maan koon kanssa, ainakaan talviolympialaisissa, vai mitä sanoisivat kiinalaiset?

Suomalainen on herkästi Norjalle vähän kateellinen ja pahansuopa. Dopingiahan he käyttävät ja maastohiihdon voiteluun ilmeisesti 500 000 euroa tai kruunua lähtöä kohden (jäi kuulematta kumpaa, toivottavasti euroa!). Jääkiekossa ne ei pärjää, mutta kun Suomi ei päässyt Norjaa voittamaan, niin halpa lohtu. Mäkihyppelyssäkin pesevät, se oli jo kylmää. Entä alppihiihdossa? Niinpä.

Norjalaisilla ei varmasti ole myöskään Smegin kosketusnäppäimillä varustettuja induktioliesiä. He polttavat raakaöljyä suoraan kotona hellassa. Nimittäin, kuten hyvä norjalainen ystäväni, koodinimellä Turska, sanoi:

We’ve got oil

Ja mitäpä sitä kiertelemään, näinhän se on.

Mikään tästä, mitä olen tässä kertonut, ei rassaa minua pätkääkään. En osaa olla norjalaisille kateellinen ja ne muutamat joihin olen paremmin tutustunut Engelbergissä ja täällä Tampereella on ollu hyviä tyyppejä. Keskimäärin parempia ja älyllisempiä kuin ruotsalaiset, yhtään dissaamatta opas-Johania tai Peteriä, joka oli meidän kanssa reissussa nyt Levillä, puhun niistä muista ruotsalaisista.

Mutta se ruotsalaisista.

Sitten kun tajuaa, miten paljon paremmin kaikki Norjassa on, voi tutustua Ylen olympilaisten tulosseurantapalveluun. Ei kannata säikähtää, se pimpahtelee aina välillä, ei voi käsittää / tietää miksi. No, siitä sekasotkustahan näkee näppärästi, että missä mennään. Nooo, lopputulosten seurantaan ylellä on ihan hyvät työkalut. Se voitti sen 4-5 ja tää laskia did not finish. Mitalitaulukkoa Yle ei yritä edes pitää itse yllä, vaan linkittää suoraan Vancouveriin. Oikeasti olympialaisten tulospalvelukin linkitetään Yleltä suoraan Kanadaan, koska oma on niin huono.

No mutta ei se mitään, kanadalaisillahan on ihan oiva värkki. Jos haluaa seurata vaikka kurlinkia, niin sieltä löytyy hyvin kaikkea tietoa, esimerkiksi tieto siitä, että norjalaiset ovat huomenna semifinaalissa Sveitsin kanssa ja Suomella joukkuetta ei ole.

Mutta mitenkäs norjalaisilla? Norjassahan tulee televisiosta 500 tuntia olympialähetystä. Jos kisat kestää kaksi viikkoa, niin tuo on aika paljon. Vanhat valaankalastajat on myös sijoittanut kruunun tai pari heidän omaan tulosseurantaan. Jos katsoo mäkihyppyä, niin norjalaisten tulosseurannasta näkyy tuomareiden pisteet, hyppypisteet, yhteispisteet ja sijoitus 2 sekuntia sen jälkeen, kun suomalainen on nähnyt sen tv-ruudusta. Entä alppihiihdossa? Väliajat tulevat käytännössä reaaliajassa norjalaisten tulosseurantaan, kuten kyllä kanadalaistenkin. Mutta jotenkin kattavuudessaan tuo norjalaisten vehjes pesee Kanadan ja sitä ei enää kestä.

Norjalaisilla on vaan kaikki niin paljon paremmin.

Kategoriat
Yleistä

Doping Vancouverissa

Nämä arvokilpailut ovat sitten jännittäviä. Dopingtestaus aiheuttaa enemmän jännitystä kuin itse kilpailut, kuka jää tällä kertaa kiinni?

Dopingin käyttäminen pitäisi vapauttaa

Suomalainen veridoping-asiantuntija Tapio Videman sanoo Hesarissa, että hänen mielestään koko dopingtestaus pitäisi lopettaa. Tästä ideasta olen aiemminkin maininnut blogissani, kun herra Erkki Vettenniemi puhui samasta asiasta, mutta perehdytäänpä tällä kertaa siihen vähän syvemmälle.

Ensinnäkin olen Tapio Videmanin kanssa samaa mieltä. Dopingtestaus pitäisi lopettaa huippu-urheilussa, sillä mitään mieltä sen jatkamisessa ei ole. Tämä on kuin marihuanakielto Kaliforniassa (yli 50% väestöstä käyttänyt) tai verkkopiratismin vastainen taistelu ( hyvin tuntuu menevän). Käytetään yhteisiä rahoja sellaisen tapahtuman estämiseen, jota ei voi estää. Vähän kuin kulutettaisiin miljoonia rakentamalla metrin korkuinen rantavalli Thaimaahan, että seuraava tsunami siihen sitten pysähtyy.

Nimittäin urheilijat jäävät kiinni ainoastaan vahingossa ja silloin, kun antidopingtyö on saatu pidettyä salassa. Sitten katselemme kuvia itkevästä urheilijasta, jonka juomapulloon valmentaja oli varmaan sujauttanut jotain ja kaikki muut joukkueen urheilijat ovat kyllä puhtoisia eikä tämä ole järjestelmällistä.

Ottakaamme esimerkiksi painonnosto. Vuonna 1984 olympialaisissa jäi paljon painonnostajia kiinni dopingista. Seuraavissakin olympialaisissa kärähdyksiä oli, mutta ainoastaan muutama. Seuraavissa olympialaisissa painonnostajista ei kärähtänyt kukaan. Kunnes Ateenassa 2004 dopingtestaus otti uuden askeleen ja kas vain, 12 painonnostajaa jäi kiinni dopingin käytöstä. Suoritustasohan nousi silti koko ajan.

Marion Jones, se naispikajuoksia, testattiin uransa aikana yli 200 kertaa. Voittajat testataan. Ikinä ei löytynyt mitään. Vuonna 2007 Jones tunnusti itse käyttäneensä dopingia, steroideja, epoa ja kasvuhormooneja. Tämä nainen testatiin 200 kertaa. Mitä tämä kertoo testaamisen mielekkyydestä?

Dopingtestaus tekee myös urheilusta tiedustelutoimintaa, kuten Lahden tapaus varmaan kaikille suomalaisille muistuttaa. Suomalaiset saivat väärää tietoa syväkurkultaan, eli siis että hemohessiä ei testata, ja hassusti kävi. Olikohan muilla mailla paremmat syväkurkut? K-P Kyrö on avoimesti kertonut kuinka paljon hiihtopiireissä käytetään dopingia, eikä pelkästään suomalaiset. Norjalaiset osasivat valita paremmat peiteaineet. Aamulehti – Joka toinen Lahden mitalihiihtäjä turvautui veridopingiin

Kun dopingtestaus on tällaista huitomista, tapahtuu kaksi asiaa: Urheilijoita leimataan turhaan, ilman mitään syytä (esim Suomen hiihtäjät) ja urotekojen tekijää ei uskota. Kuinka moni uskoo, että Bolt juoksee uusia maailmanennätyksiä ilman dopingia? Dopingtestaus pitää  yllä sellaista illuusiota, joka näyttää urheilijat partiolaisina ja toisaalta taas voimistaa uskoa dopingin hyötyyn.

Nimittäi jos alkaisit vetämään ihan kaikkea dopingia lääkärin ohjauksessa ja treenaisit kovaa juoksijaksi, niin luuletko että saisit edes SE-rajaa rikottua? Saatika kovempia ennätyksiä? Dopingtestaus antaa ihmisille sen kuvan, että dopingia käyttäneet urheilijat voivat vaan mässäillä kotona ja vähän ottaa hemohessiä ja käydä hakemassa kultaa 50 kilometriltä. Ei, vaan urheilijat treenaavat perkeleesti ja hyödyntävät lääketieteen kehittymistä ja mahdollisuuksia samalla. Tätä voidaan verrata vaikkapa F1-auton kehitykseen.

Nyt joku sanoo, että hän ei halua juoksuradoille punasilmäisiä F1-autoja. Että doping-testaukseen laitetut rahat ovat järkevää kulutusta. Koska muuten kaikki alkaisivat käyttää ja koska muutkin käyttävät niin homma vain leviäisi ja leviäisi. Marion Jones, 200 testiä. Nolla kärähdystä. Steroideja, epoa ja kasvuhormooneja. Mutta hän oli varmaan ainut niistä kilpailijoista, joka käytti, eikö niin? Ateenan kisoissa naisten 100m toiseksi tullut (Marion Jonesin jälkeen siis) Katerina Thanou lavasti yhdessä maamiehensä kanssa moottoripyöräonnettomuuden välttääkseen testauksen.. Ja nämä on vain näitä ilmiselviä tapauksia. Että dopingtestaus rajoittaa käyttöä? Ei.

Dopingtestaus erottaa urheilijat kahteen ryhmään, niihin joilla on huippulääkärit ja kontaktit ja niihin joilla ei ole niin hyvät. Dopingin salliminen vain asettaisi urheilijat enemmän samalle viivalle. Mutta entäs kun doping on terveydelle niin haitallista?

Onko doping terveydelle haitallista, jos sitä voitaisiin tehdä ihan päivän valossa ihan oikeiden ammattilaisten kanssa, eikä itse valmentajan kanssa pukuhuoneessa? Lisäksi miten tämä haitallisuus todetaan? Sitenkö, että jotkut urheilijat ovat kuolleet sydänkohtaukseen? Onko kenellekään tullut mieleen, että ihmisruumiin virittäminen, vaikka ihan luonnollisin keinoinkin, äärimmilleen voi olla aika kuluttavaa? Yleisurheilijat aloittavat säännöllisen treenaamisen 10 vuotiaana ja päivittäisen treenaamisen teini-ikäisenä, huipulla ei sitten muuta tehdäkään kuin treenataan ja kilpaillaan. Yritetään saada kropasta koko ajan kaikki irti. Jos levätään, levätään mahdollisimman tehokkaasti, jotta lihakset kerkiäsivät palautua ja niin edelleen. Onko tämä terveellistä? Millä tavalla dopingin käyttö on tästä epäterveellisempää, lääkkeethän on testattu ja suunniteltu juuri siihen käyttöön, mihin niitä käytetään. On eri asia vetää autotallissa hevosille tarkoitettua kasvuhormonia, jonka yks kaveri diilasi. Lex Hollo – Doping tappaa

Dopingtestaus, tai oikeastaan koko dopingin määritelmä, sotii huippu-urheilun ajatusta vastaan, jossa urheilijat pyrkivät kaikin keinoin virittämään suorituskuntonsa maksimaaliseen. On happitelttoja, korkealla harjoittelua ja niin edelleen. Sitten jotkut kravattimiehet ovat vaan päättäneet, että mitkä aineet ja menetelmät nyt ovat sallittuja ja mitkä eivät. Nykyään esimerkiksi kofeiini on sallittu aine, vaikka kaikki tuntevat sen piristävät ominaisuudet. Miksi veren hemoglobiiniarvoja saa nostaa korkean paikan leirillä, mutta ei lääkkeillä?

Mutta entäs ne lapset ja nuoret. Heitä kun halutaan suojella dopingin vaaroilta. Tähän en oikeastaan osaa sanoa mitään, koska nuorten urheilusta minulla on todella vähän mitään tietoa. Milloin siellä edes aloitetaan dopingtestaus? Voitaisiinhan dopingtestaus säilyttää nuorilla ja muutenkin ”amatöörisarjoissa”. Mutta huipulla, F1-luokassa, meno olisi vapaata.

Dopingin salliminen tunnustaisi huippu-urheilun viihteenä, eikä minään liikuntaan rohkaisevana esikuvana. Salliminen myös antaisi huippu-urheilijoille tasaisemmat mahdollisuudet pärjätä ilman yksityislaboratoriota ja tiedusteluväkeä. Dopingin salliminen ei vaarantaisi urheilijoiden terveyttä sen enempää kuin nytkään, sillä nytkin dopingia käytetään ja toisekseen terveys on ainut resurssi mitä urheilijalla on. Jos terveys menee, urheilijan ura loppuu. Dopingtestauksen loppuminen myös lopettaisi nämä naurettavat kansanjuhlat, eli dopingkarnevaalit, joissa muutamia arvalla valittuja keskitason urheilijoita välillä uhrataan dopingjumalalle ja välillä joku isompi nimi myös.

Ja joskus joku ryssii isommasti ja palaa koko joukkue hiihtäjiä.

Muitakin blogaajia tämä asia on kiinnostanut, puolesta ja vastaan (myös muita linkkejä):
Vaiheinen – Urheiluviihdettä
Veikon blogi – Urheiluko pelkkää viihdettä
Vihreä Lanka – Doping laillistettava (dopingin käyttö ei ole kyllä laitonta, kirj. huom.)
Jari Porttila – Totuus dopingista
Kunto kortilla – Pyöräilyn juhlaa
Karhuherran murinat – Viihteen hinta (jos ette muita jaksa lukea, niin lukekaa tämä!)

Kategoriat
Yleistä

Murtomaahiihto, tuo trendilajeista tuorein, mutta vanhin

Tänä vuonna talvi on yllättänyt paitsi Valtion Rautatiet, niin myös Ylläs-Hallin ja väkisinhihdosta on tullut kansakunnan hot-trend laji. Ja onhan se ymmärrettävää, Oulun alapuolella ei ole päästy väkistelee sitten vuoden 2000 ja hemohessitarinat alkaa olemaan jo unohdettu, niin voi palata tuon kuntoilu-urheilulajeista parhaimman pariin.

Joten, koska Jasmon blogi seuraa trendejä, menin ja ostin sukset. Vanhatkin olisi ollut, mutta ne olivat kymmenessä vuodessa jääneet hieman pieneksi painon puolesta, myöskin monot olivat noin 2,5 numeroo liian isot, eli uusien ostaminen oli kohtuullisen sallittua.

Hiihtotyylini on siis vapaa, mutta epävarma, enkä pertsasta ole oikein koskaan innostunut, jo vapaahiihtosuksien (!) voitelukin tuottaa liikaa angstia.

Mutta sen sanon, että olihan tuntumaltaan 4-5 vuoden tauon jälkeen tuo väkärisuksi aika jäätävä. En meinannut pysyä suksien päällä edes paaikallaan, luistokin oli sattumalta aivan loistava. Ensimmäiset 5km hiihtoa oli meleko horjakkaa ja täytyy nolona myöntää, että Kaupin Kolmosen alamäki vei miehestä voiton.

Nimittäin, siinä ihmisillä on usko loppunut, kun vauhti kiihtyy ja on pitänyt hypätä ladulta auruulle. Ja sitten kun ei meinaa tasasellakaan kestää pystyssä, niin voin kertoa, että auraaminen oli aikamoista huitomista, luulen että itse Heinämieskin olisi jäänyt heilumisessa kakkoseksi. No, viimein toinen suksi töksähti vähän johonkin aloittaen varmasti hupaisan näköisen tapahtumasarjan, jonka päätteeksi hiihtomies löytyi hangesta.

Veri vetää umpihankeen.

Noh, siitä se sitten lähti paranemaan, olisi voinut ehkä väkäriuran aloittaa vaikka lämmittelylenkillä tasasella, eikä heti työntyä alamäkeen, mutta toisaalta olihan se jännää.

Kuntohan on huono ja tekniikka myös, mutta ihan mukava urheilulaji noin muuten. Lähinnä se, että hiihtäessä ei tunne kuntoilevansa vaan harrastavansa ja se on aina kivempaa. Ahdistaa esimerkiksi punttiesailu juuri sen takia, että se itse treeni on täyttä pasaa, mutta lopputulokset on sitten kivoja. Väkäristä voi nauttia jo hiihdon aikanakin, ilmeisesti samaa voi odottaa myös pyöräilystä.

No mutta, nyt pitää lähtee tämän aamun ylävartalotreeniin, eli petivaatteiden tamppaukseen.