Päivä 19: Olin kerran hetken aikaa väärässä

kirjoittaja

in

Kun koronakuviot käynnistyivät Suomessa, Twitterissä oli muutamiakin keskusteluita siitä, että käykö nyt niin, että työ muuttuu – ainakin tietotyö. Etätyö tulee säännöllisemmäksi ja niin edelleen.

Höpön höpö minä vastasin. En usko.

No, viime viikot olen nyt puhunut vähän toista todistusta, peräkkäisin sanoin kuin Petteri Sihvonen ikään. Nimittäin, kunhan itsekin saan viekkaudella ja kenties vääryydellä jostain itselleni kunnollisen työpöydän ja siihen muut tavarat, miksipä ei tekisi lisää etätöitä?

Varsinkin, kun joudun työssäni usein reissaamaan Helsingissä tai PK-seudulla. Juna Tampereelta etelään on tullut tutuksi. Olen pitänyt paikalla olemista tärkeänä ja videoyhteyksien päähän jääviä ihmisiä vähän vaikeina.

Sille on ollut myös syynsä. Videolla järjestettävä workshop tai muu palaveri ei kovin kaksisesti toimi, jos 10 henkeä yhdessä neukkarissa ja yksi Jabra ja sitten linjoilla on muutama videolla, jotka ekaa kertaa elämässään käyttävät videolaitteita. Haloo, haloo, kuuluuko? En kuule teitä. Kuuluuko nyt. Jne. Lisäksi kymmenen henkeä samassa tilassa käyttäytyvät kuin kymmenen henkeä samassa tilassa: puhuvat myös päällekäin. Siitä ei saa linjoilla mitään selvää.

Sen sijaan jos neukkarit jätetään tästä kombosta pois ja kaikki tulee oman kuulokemikrofoninsa kanssa linjoille, tämä ongelma jää pois. Koska ihmiset ovat pitäneet palavereita jo useita, ei erilaiset mutetukset ja muut ongelmat ole enää päällä, ne on jo ratkottu. Hoplaa!

Tällaisessa maailmassa, jossa osallistujista kukaan ei ole neukkarissa ja ihmiset osaavat käyttää videoneuvotteluvehkeitä, uskon että etäpalaverit etc voivat luonnistua todella hyvin ja oikeasti muuttaa työn luonnetta ja tapaa tehdä työtä.

Niinpä itsekin useiden Helsinkiin matkustamisten sijaan voisin jäädä kotiin, kotitoimistolle. Joka on toivottavasti jossain kohtaa kunnossa. Näin säästäisin (firman) rahaa, aikaa ja luontoa. Tämä tulee varmasti vaikuttamaan käyttäytymiseeni.

Toinen mikä vaikuttaa käyttäytymiseen, on erilaiset digitaaliset palvelut, joita nyt on otettu yrityksissä käyttöön. Vaikkapa digitaalinen allekirjoitus. Ei rakettitiedettä ja teknologioita on ollut jo kauan ja saarnamiehet ja -naiset – ovat ilmoittaneet niiden olevan parasta mitä on. Jo kauan. Mutta vasta nyt, kun niitä on pakko käyttää, on syntynyt ymmärrys mitä paikkaan ja aikaan sitomaton dokumenttien allekirjoitus voi tarkoittaa ja mitä se mahdollistaa. Ja se voi mahdollistaa tosiaan aika paljonkin.

Vastaavanlaisia ahaa-elämyksiä odotan tulevan vielä muitakin.

Kaikki ei kuitenkaan tekniikankaan puolella ole mennyt kivutta. Kun työvälineinä on Chrome ja siellä Googlen työkalut, Slack, Teams, ja O365 ohjelmat, niin vähän tehokkaammastakin tietokoneesta loppuu happi. Tai ainakin se haukkoo happea, puhaltimen äänestä päätellen. Ja lagaaaaaa. Ilmeisesti ruudun jakaminen on raskasta touhua ja kun jokainen selainikkuna haluaa 1Gt muistia ja Slack pari lisää, niin siinäpä alkaa olla ihan päälimmäiset bitit muistista jo käytössä..

Onneksi työhommissa asiat toimii hyvin ja sellaiset varusteet saa, mitä töiden tekoon tarvitsee. Nämäkin ongelmat on siis selätetty. Kuten Top Gearin Jeremy olisi sen tehnyt.


Kommentit

2 vastausta artikkeliin “Päivä 19: Olin kerran hetken aikaa väärässä”

  1. En muista mikä firma olikaan kyseessä, mutta jossain Twitterissä tuli vastaan heidän palaverisääntö, joka menee jotakuinkin näin:

    Jos yksikin osallistuja osallistuu palaveriin etänä, kaikki muutkin ovat palaverissa etäyhteyden kautta (vaikka samasta neukkarista).

    Ideana se, että kaikilla on täsmälleen sama palaverikokemus eikä kukaan tunne oloaan ulkopuoliseksi etäilyn takia. Mun mielestä aika hyvä idea.

  2. Joo ja noin asian kouluttajatkin sanoo. Näin kannattaa tehdä, mut aina ei pysty vaikuttamaan..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.