Tänään Jasmon blogi jatkaa testisarjaansa energiajuomien parissa. Laatukauppa Lidlistä löytynyt miXXed Up Cassis -energiajuoma päätyi työpöydälleni alle 80 snt tölkkihintaan (25cl).
Peruslähtökohtahan näihin uusiin energiajuomiin on aina melko kriittinen ja epäluuloinen. Battery Stripped on se juttu ja muut tulee perästä.
Mixxed Up Cassis on kuitenkin ensimaistamisella oikeastaan aika hyvää. Se ei ole kovin metallinen, kuten Sinebrychoffin energiajuomat tuppaavat olemaan, vaan luotaisen sokerisen pyöreä ja voimakkaan mustaherukkainen. Energiajuomakäyttäjien keskuudessa juoman maku saa lähinnä positiivisia kommentteja, joskin myös negatiivisia.
Suurin etu tässä on tietenkin hinta. Siinä missä 33cl Battery maksaa 2,50€ ylöspäin, maksaa 25cl Lidl-herkku alle euron. Ulkomailla kai ei energiajuomista olekaan totuttu maksamaan yhtä sairasta hintaa, kuin Suomessa, ainakin siltä tuntuu noin Sveitsin matkailua kokeilleena.
En tiedä miten toimii lantrinkina, ehkä siihen käyttöön perinteisempi energiajuoman maku voisi olla parempi. Kenties Onen etkoilla voi tällaista kokeillakin? Jos nyt vanha mies jaksaa lähteä teknohippoihin.
Oravivuoren jälkeen tuntui vähintäänkin luonnolliselta siirtyä Enkelivuorelle keskisveitsiin, olihan vuoristoilmaa käyty jo haistelemassa. Niinpä DaKinen hieman ehkä jopa liian kookas ruumisarkkusuksipussi täyteen hiihtokamaa (omat ja vaimokkeen) ja matkaan. Matso oli tsekannut lentoja syksyn mittaan ja skoutannut meille helpon yhteyden suoraan Tampereelta Riikan kautta Zyyrihiin. Matkan tarjosi Air Baltic. Air Baltic jakaa vähän mielipiteitä. Jouduin maksamaan molempiin suuntiin 40e suksipussista, mutta toisaalta taas tällä hinnalla sain siitä 30 (vai 32?) kiloisen lisämatkavaran, joka taas tarkoitti sitä, että myös Hannan romut mahtuivat Kähköseltä ostamaani kassiin oikein letkeästi. Baltic myös muuttaa innokkaasti ehtoja, nykyisin suksipussit ilmeisesti saavat painaa enää vain 15kg ja tiskillä check-inistä otetaan joku maksu.
Kauheinta silti oli se, että virkailija sanoi meille Pirkkalan kentällä, että kävipä teillä hyvä tuuri, kun lennetään nyt tällaisella isommalla koneella – muuten kun sukset eivät mahdu koneeseen! Olimme ostaneet matkat ja varanneet suksipussit koneeseen joskus lokakuussa. Kyllähän kamat joskus olisivat varmasti tulleet, mutta lyhyellä alppilomalla ilman kaikkea hiihtogearia tulee vähän ehkä kiukkuinen olo. Olen ehkä jatkossa valmis maksamaan hieman enemmän lennoista, joskin muuten asiat menivät ihan hyvin ja Zyyrihin päässä virkailija oli erittäin lunki, vaikka Matsonnin ostokset painoivatkin vähän enemmän kuin olisi saanut.
Matkan kestosta puhuttaessa sanottakoon, että olen ollut aiemmin sitä mieltä, että 2 viikkoa alppireissuun on aika vähän, juuri siinä ja siinä hilkulla, että onko siinä järkeä vai ei. Viikko on jo liian säntäilyä, en tykkää vieläkään. Mutta meillä oli täydellinen kaksi viikkoa. Se oli kuin kausi pikakelauksella. Saimme kaikkea. Sinkkiä ja sumua (ei yllättäne, kun Säämies Jiima oli mukana), uutta lunta pariin otteeseen, ruuhkaa, rauhaa, lumetusta, yläpilveä, fotoja, bileitä, hyvää hiihtoa ja vielä lisää hyvää hiihtoa, sen lisäksi haikkipäivä ja skandit vs. lokaalit lätkäpeli.
Sää kuin morsian, mitä voi odottaa kun Iso J mukana
Sveitsiläinen turistinvihaaja oli meidän majoituksen tuplabuukannut, joten kävi niin, että jouduimme vaihtamaan majoitusta viikkojen välissä, olimme pelipaikoilla siis 2 viikkoa, jos se ei ollut vielä tiedossa. Me tiesimme tämän kyllä jo mennessä, että siihen oli henkisesti varauduttu, mutta inhottavaa se joka tapauksessa oli, onneksi Simppalaisen autotallista löytyi lepopaikka hetkeksi rojuille ja Nokia-miljonääri vielä ystävällisesti roudasi vuokra-autollaan meidän kamatkin toiselle kämpälle, siitä iso kiitos!
Tarkoituksena oli ottaa kuvia, kun sain viime vuonna muutaman shotin, joihin olen tyytyväinen.
Tykkään kuvasta, vaikkei olekaan mitenkään äärimmäinen (Niko vetää, kuva vuodelta 2009)
Tänä vuonna kuvaamaan piti lähteä, mutta sepä ei meinannutkaan ottaa onnistuakseen. Henkilökohtaisen pankkitiliongelman vuoksi minulta esimerkiksi puuttuu laajakulmapää kokonaan, putkeni alkavat 50mm kiinteästä ja siitä sitten 70-200mm zoomi.. Kun nimenomaan olin sillä tuulella, että haluaisin ottaa kuvaa läheltä. En tiedä miksi, ehkä se on sama, kuin että joskus alkaa tekemään hirveästi mieli muroja, kun alitajunta hoksaa, että niitä ei ole kaapissa.
Vauhdittelua
Myöskin 20D alkaa tuntumaan auttamatta vanhanaikaiselta, eritoten pienen näyttönsä vuoksi. Kamerointi on kyllä sellaista gearihomostelua, että voittaa melkein tuon monohomoilun, että pitää testata kaikki TNT-monot jotka on tähän mennessä tehtaasta tulleet ulos ja sitten vielä teettää foamit.. ;)
Mutta jos vähän hiihdosta sitten. Mullahan tämä taisi olla 5. kerta Engelbergissä ja paikat on jo tuttuja, joskin uusia löytää, kun kyselee ja seurailee jälkiä, vai miten se meni. No kuitenkin. Tänä vuonna joku oli kuitenkin taas paremmin kuin aiempina vuosina, nimittäin hiihdin omasta mielestäni paremmin kuin koskaan aiemmin. No ok, olin yhtenä isompana päivänä jäätiköllä aivan umpisekaisin, mutta muuten paremmin. Varmemmin, rohkeammin. Ennen kaikkea varmemmin, sellainen että luottaa itseensä, se on ihan hyvä fiilis. Isompia pannuja ei tullutkaan otettua, muutamat lipsahdukset tottakai.
Luntahan meillä oli monenlaista. Loppuaikana ihan firniä Brunnilla, eräänä tiistaina kovapohjaista kevyttä putikkaa darksidellä (feissottii Laubilla, kuulostaa hienolta, mutta kovaa pohjaa pitkin jyrryyttäminen ei ollu mun tellutukselle kyl aivan täydellistä), pari päivää siinä sitten Alaskan Feisseillä vähän painuneempaa putikkaa ja tsippailua. Vendelykkellä iison kentän hiihtoa ja yhtenä päivänä pikkujärvellä pienen tönön skinnailua ja laduntekijän dissausta. Loppupäivinä nollarajan nosti yli 2800m, joka tarkoittaa eberissä sitä, että sen jälkeen lumia ei pahemmin enää ole. Paitsi darksidellä.
Brunnin backbowliin ei tullut tänä vuonna kavuttua laisinkaan (!), mutta paniksen salapaikoilla tuli käytyä ja siitähän lyhyet huippupyydat vielä muuten puhkilasketussa hissihiihdossa saikin. Junahiihto sitten erikseen.
Simo kävi kokeilee, vieläkö pystyy laskemaan, vai onko kiviä. Ei ollut.
Junahiihdosta tulikin mieleen, että joulukuussa 2010 Engelbergiin menevä raide siirtyy vuoren sisään, jonka jälkeen mm. Grünewaldin asema poistuu käytöstä. Kuten jotkut ehkä tietävätkin, tämä lopettaa junahiihdon Engelbergissä. Odotettavissa kuitenkin on, että joku alkaa ajaa Laub-henkisesti siinä jotain taksoa.
Tällai vanhemmiten kyllä ahdistaa asustaa sellaisissa kämpissä, joissa on liian vähän astioita eikä astianpesukonetta. Jos 4-5 henkeä syö kerralla + laittaa ruokaa, niin astioita tulee aina sellainen vuori, että niiden peseminen ainakin minua ketuttaa enemmän kuin arvaisikaan. Borgåwitz voi auttaa hetkellisesti, mutta pitemmän päälle Tuomisen Jamppa iskee kytikselle, ainakin mulla.
Summa summarum, reissu oli pääosin parempi mitä uskalsin odottaa. Ei laskettu lähellekään jokaisena päivänä, vaan oltiin sitten lomalla sellaisina päivinä, kun hiihdossa ei ole mitään järkeä. Jaksaa taas työpaikallakin sitten juosta pyörässä, kun on saanut vähän levähtää.
Sinkkumiehille sellainen varoituksen sana, että kannattaa varmistua, ettei Rämppäri Malinen ole mestoilla samaan aikaan, se nimittäin vie naiset ja paskoo lumet. Näihin sanoihin, näihin kuviin. Seuraavaksi ehkä jotain ihan muuta kuin hiihtojuttua.
Fürenalp, taustalla Titliksen ympärilaskun loppuseinä, jossa näkyi saavan hyvää hiihtoa.Maija syö kevyesti
Kun Antti Ruohosellakin on kuvareportaaseja Åresta ja Engelbergistä ja vaikka mitä, niin minullakin pitää olla. Saanko esitellä, JB testaa, kuvareportaasi Oravivuori freeride.
Kun näillä leveysasteilla saa kerrankin lunta, on vain yksi paikka, mihin pitää mennä. Yleensähän näitä siikritspotteja ei pahemmin jaella, mutta olen niin höveli kaveri, että tässä nyt Jasmon blogin seuraajille paljastan huippumestat heti Jämsän kulmalta. Nimittäin, naiset ja herrat, saanko esitellä: Oravivuori. Niin, minustakin nimi on hieman optimistinen.
Oravivuoren entry on jännittävä ja kuumottava
Tämän postauksen kuvat tarjoaa Nokian X6 laatupuhelin ja sommittelusta vastaa Matsolainen.
Sitten asiaan. Koska torstainen ripsakka kymmenen asteen pakkaskeli tyynenä auringonpaisteena piti kuluttaa kantamalla toimiston kamoja paikasta x paikkaan y, valittiin sopivaksi ajanhetkeksi työntyä Oraviin sunnuntai, jolloin oli aste lämmintä ja ripisteli vettä, sekä tuuli. Ilmankosteus oli ainoastaan 98%. Auringon noususta tai laskusta ei sinä päivänä ollut tietoa, ensin oli harmaata ja sitten hieman harmaampaa. Tietysti kun suomalainen on kerran päättänyt, että nyt lähdetään hiihtää putikkaa, niin sillo mennään, vaikka sataiski vähän vettä ja kaikki lumet on tippunu puista.
Joten ei muuta kuin housuja jalkaan, monoja kii ja skiniä suksenpohjaan. Reinojen talvikenkäominaisuuksista täytyy mainita tähän hätään sen verran, että niitä ei ole.
Kamoja fiksailis. Onko sillä vaipat vai pökäle pöksyssä?
Oltiin kuultu vähän huhuu, että ladun avaaminen on leveellä suksella helpompaa, niin otettiin matkaan sitten vähän leveemmät sukset. Ei muuta kuin reppu selkään ja matkaan. Tässä vaiheessa jo oltiin tajuttu amatöörimäisyytemme. Nimittäin jotain puuttui, se tärkein. Nimittäin eväät. Ei ollut edes suklaata mukana. Millä nyt palkita hikinen lihapulla mäen päällä? Ei ollut muuta kuin vettä. No, ei auttanut siinä laittaa mieltä matalaksi, ei muuta kuin vaaraa kohti!
Luntahan siellä oli. Märkää-, raskasta- ja skinin pohjaan tarttuvaa lunta. Mutta paljon. Tai no sillai paljon että yli polven. Onhan se aika paljon. Lisäksi tuntui siltä, että sille polulle, mitä pitkin skinnattiin (merkitty), oli tuuli ainakin paikoittain pakannut jopa enemmän lunta kuin muualle. Paras skinnausreitti siis: polku. No, siinähän se meni mukavasti sen jälkeen, kun päästi matson ajattaa latua, perässä vaa löpsötteli, varsinaisesti jyrkkää tai vaikeaa skinnausta ei ollut, edessä oleva joutui vaan raskaaseen lumeen tallomaan uran. Takana saattoi ihan rauhassa pelata taskubilistä.
Koska arvaan, että tämä postaus innoittaa muitakin menemään kyseiseen paikkaan, niin annan reittivihjeitä. Lähtekää siitä, mistä reitti on merkattu lähteväksi, seuratkaa punaisilla tapeilla huonosti ja satunnaisesti merkattua reittiä, ja ottakaa sitten näreen vierestä vasemmalle.
Siitä vasemmalle
Sitten saavutaankin portaille. Nämä portaat on ikävät, mutta ei lähellekään samanlaiset tappajaportaat kuin mitä Pyhän takamaastoista löytyy. Portaat olivat aika loivat ja helpot kulkea vaikka olisi suksetkin olalla!
Oravivuoren portaat pääsee helposti vaikka sukset olalla
Portaiden yläpäässä on kannustusviitta, enää 200m matkaa maaliin, jos vain osaat arvata mihin päin pitää lähteä. Jälkiä ei paljon ollut seurattavaksi, viimeksi ennen meitä Oravivuorella oli käynyt vieraskirjan mukaan kaksi slovenialaista (tai vast) tammikuun puolessa välissä. Sen verran metässä oltiin, että autojen pärinää ei kuulunut, ainoastaan harvakseltaan maajussin haulikon pamahdus, kun jahtailee siellä yksityistietä käyttäviä kalastajia.
200m maaliin ei ole pitkä matka, vaikka lunta olisi paljon, suunta epäselvä ja korkeuseroakin parikymmentä metriä. Niinpä heti kohta edessämme siinti Oravivuoren näköalapaikka ja joku vuoden 1870 kolmiomittauspaikkojen mersu.
Oravivuoren toppi ja näköalatorni, näköalatorni 200m merenpinnasta
Sehän ei auttanut kun rapsutella sukset pois jalasta, tärräyttää skinit reppuun, hörpätä vettä ja kavuta torniin.
Älä kuvaa sen persettä, sillä on tyttöystävä!1
Topistahan näki kauas, mutta ei laskulinjaa.
Joku näkymä
Kaikessa tuossa keekoilussa ja tuossa urpoilussa alkoi tulla nälkä ja kylmä, niin oli aika alkaa kattomaan sitä laskulinjaa, mitä varten tänne kiivettiin. Toppi on tosiaan melkein 200m merenpinnan yläpuolella, mutta se ei kyllä paljon lupaa. Yhdessä suunnassa on loivaa / tasaista, se on suunta josta lähestyttiin. Toisessa suunnassa on avokalliojyrkänne. Näiden välissä on louhikkoinen kumpuileva kolihenkinen offari, jossa periaatteessa voi tehdä käännöksiä. Jos luistaisi ja lumi ei olisi noin raskasta.
Tavallaan voisi olla järkevää voidella sukset muullakin, kuin apteekista saatavalla parafiinillä, ilmeisesti siinä ei luisto-ominaisuudet ole aivan tappiinsa hiottuja. Tietysti sekin voisi auttaa, jos olisi joskus jaksanut siklata pois sen voidekerroksen sieltä pohjasta. Tämän lisäksi vielä huonosti paikatut reiät suksen pohjissa eivät ainakaan paranna luistoa. Kokonaisuutena voidaan sanoa, että luiston minimioimiseksi on tehty lähes kaikki, mitä tehtävissä on.
Skinejäkin ilmeisesti pitäisi joskus huoltaa. Ehkä jopa uusien hankkiminen veljeltä sosialisoitujen skinien tilalle voisi tulla kyseeseen, tai sitten vain skinien puhdistus ja voitelu. Nimittäin huonostihan ne eteenpäin luistaa, tosin ei taaksekaan, plussakelissä myös keräävät lunta niin hitosti pohjaan, että kinnaaminen on jo suorastaan raskasta, ja myös vaikeaa jyrkällä, lumi kun ei siellä pohjassa oikein pidä..
Skinin pohjat jäässä, isot 10cm paksut lumipaakut jo raaputettu irti
No, kai se välineiden huoltaminen voisi tulla kyseeseen. Ehkäpä jos veisi suksen pohjahiontaan, niin polvivaivatkin vähenisivät? Ehkä. Ehkä teen niin.
No mutta, alamäkeen piti lähteä. No, alamäkeenhän lähdettiin. Tai ainakin yritettiin. Tämä oli ehkä huonoin offarilasku mun koko elämän aikana, jos ei lasketa sellaista, kun hauskana miehenä on laskenut jollain siirtymällä rinteen sivuun ja jäänyt siihen kiinni. Tällä seinällä oli muotoja, pieniä droppeja tasaselle, absoluuttisesti ei mitään pohjaa, lumet lähtivät suksijan mukana pois ja luistanut ei yhtikäs mihinkään. Onneksi ei ihan liimaa ollut, mutta takasnujussa suoraan sai sitten lasketella alas asti, tai ihan loppu piti kyllä lykkiä, vaikka vähän viettikin. Loppureitti vei maailman tiheimpään pajukkoon, mutta kun ei jäänyt arpomaan, vaan russuutti vaan läpi, niin hyvinhän tuosta selvisi. Laittakoon isäntä vaikka hirvivahingoksi.
Noniin, huippuu linjaa, huomaa käännös oikealla ja roppi, no melkein, siinä suoraan
No sitten kun tämän kaiken oli rämpyttänyt läpi, niin päästiin pellolle, josta pitää rämpyttää semmonen parisataa metriä autotielle. Jos pikkusen ois funtsinu etukäteen jotain, niin auton voisi sijoittaa tänne puolelle kukkulaa, jolloin laskun jälkeen olisi suoraan päässyt pois. Nooo, ei näitä niin tarkkaan kannata alkaa funtsimaan, tunteella vaan. Nälkäähän se vähän teki, mutta matkaa ei pitänyt olla viittäkään kilometriä takaisin autolle, tosin se tie, jolla nyt olla möllötettiin, ei autolle vienyt, eikä meillä oikein ollut mitään käryä, mihin tämä tie vie. Oikeaan suuntaan kuitenkin, niin ei muuta kuin monoa toisen eteen.
Matso ja Kattaisen marjat
Kun tie sitten tuli päätökseensä, oli aika kaivaa X6 monitoimilaite, eli mobiilitietokone taskusta ja avata ilmaiseksi ladattava Ovi Maps sovellus. Mr. Maps osasikin oivasti sanoa, että siitä vaan kun puskette 300m suoraan eteenpäin siellä metässä, niin toinen tie vastaan tulloo. No, ei kai sitä uskalla vastaankaan väittää, kun Suomen Ainut Toivo niin määrää, niin ei muuta kuin rämpyttimet jalkaan ja mettään. Tällä kertaa oli tasamaahiihtoa ja luisto niin huono, että skinit sai pitää rauhassa repussa.
Herra Ovihan ei palvelussaan mitään korkeuseroja näyttele, kun ei se niin tarkkaa ole noille automiehille. No niinhän siinä näinä päivinä kävi, että jontkahan siellä edessä olla murjotti. Vittiko siin on jo mielessä käyny, että kohta saa hikipaidan pois päältä ja autolla täysiä Shell Helmisimpukkaan, niin kyllä meintaa monttu vetää mielen mustaks. Onneksi aina on kiertoreitti tai suorareitti. Nimittäin Mäkiahot oli menneet ja rakentaa paukauttaneet pienen kesämökkitönöläisen, eli maatilan siihen meidän sijaintipaikan viereen. Siinä sitten arpaa heittäessä, että mennäkkö törkeesti pihan läpi, vai tallatakko munia myöten kuopassa, päädyttiin siihen, että ripee kotirauhan rikkominen on kivempaa kuin tunnin monttumöhinä. Siit sitä sit paineltii, niska pitkällä suoraan makuuhuoneen ikkunan alta. Sori vaan.
Siithän ei ollu enää seittemääkään kilometriä, vaan auto alkoi sitten tielle päästyä näkyä jo ennen pimeän tuloa.
Jasmo tallaa kohti lähtöruutua
Nonni, sit vaa vaatteita vaihtamaan, romut Vivaroon ja putki punasena lähimmälle Nesteelle seisovaan pöytään, jossa nälkäisenä voi tehdä mahdottomia ylilyöntejä. Niin tälläkin kertaa.
YHTEENVETO
Hauska reissu, jää lapsille kerrottavaa isän urpoiluista.
Hyvää
+ ulkoilma
+ kinnailuharjoitus
+ retkeily
+ rauhallisuus
+ hiljaisuus
Tänään Jasmon blogi jatkaa testisarjaansa energiajuomien parissa. Laatukauppa Lidlistä löytynyt miXXed Up Cassis -energiajuoma päätyi työpöydälleni alle 80 snt tölkkihintaan (25cl).
