Homoparkki?

kirjoittaja

in

Tiedättehän, kun joka kaupungissa on tietekin omat urbaanit legendansa. Milloin mitäkin, prostituoitujen paikasta aaveiden näkymiseen. Tampereella on kanssa omansa. Sen mukaan homot etsivät seuraa toisistaan Tampereen Eteläpuistosta. No, huhu kuulostaa naurettavalta.

Mutta vain kuulostaa. Joka ilta koiraa ulkoiluttaessa parkkipaikalla on autoja, joissa istuu mies sisällä. Joskus autoissa on parkit päällä, joskus ei. Joskus parkkialueen viereisellä hiekkakentällä auto ajaa mutkitellen, kuin hakien valoilla jotain tai jotakuta. Joskus katuvaloja vastaan näkyy seisovan miehen hahmo, joka katselee ympärilleen. Aina näkyy parkkialueella ja ohitse kulkevalla tiellä matelevia autoja, jotka vierivät eteenpäin todella hitaasti.

En tiedä mitä siellä tapahtuu, mutta jotain todella epäilyttävää.

Lisäys:
Tämä ei todellakaan olekaan pelkkä huhu. Poliisitv vahvistaa asian:

Tampereen poliisi on tutustunut homoyhteisöön yli neljä vuotta sitten surmatun tarjoilija Pasi Aaltosen tapauksen yhteydessä. Pasi Aaltonen surmattiin raa’asti teräaseella kotonaan Satamakadulla viikonloppuyönä elokuussa 2002. Pasi oli viettänyt surmaa edeltäneen illan Tampereen kapakoissa, muun muassa homoseksuaaleille suunnatussa ravintola Mixeissä.

Pasin liikkeet tiedetään tarkkaan siihen asti, kun hän jäi taksista pois kotinsa edessä. Lähtikö hän tapansa mukaan ulkoiluttamaan koiria vielä yöllä ja tapasiko Satamakadulla asunut Aaltonen surmaajansa Eteläpuistossa, jossa partnereita etsivät homoseksuaalit usein kohtaavat? Yleensä uhri tuntee surmaajansa. Tässä tapauksessa poliisi pitää mahdollisena, että tekijä ja uhri olivat toisilleen aiemmin tuntemattomia.


Kommentit

7 vastausta artikkeliin “Homoparkki?”

  1. Tällee meillä Tampereella. Hitto, ehkä mentävä joku ilta pakulla rullailemaan tonne ihan vaan urheilumielellä, vetää vaan ovet takalukkoon. Lähetkö Jasmo mukaan vai kuuluuks tossa skenessä olla yksin, kyllä sieltä kaverit löytyy ja _saattaa_ vaikka leimaantua hahah

    (luulen et tää Jasun posti oli vaan tarve saada homo-tagi käytettyä blogissa :)

  2. Matso: jos meet kaverin kanssa, niin menee kyllä maku koko hommasta! Jos haluaa sopeutua hyvin joukkoon, niin yksin rattiin, hiljaista ajoa ja parkkiksen/rannan/kentän tarkkailua ja pieni lenkki siellä niin avot.

  3. Nii, etenki jos menee naisen kanssa. Mut sitten paljastuu kyllä samantien stalkkeriksi.

    Saaks Webasto olla päällä vai säikäyttääkö tasainen kohina hinttapulit loitommalle?

  4. Mut jos jasmo on jalkatilassa, niin jos se sieltä välillä nousee oikomaan selkäänsä niin sehän näyttää vaan autenttisemmalta.
    Cowboyt on puita vasten että thumbs up, you score.
    Ps. minuu epäilyttäisi lähteä omalla autolla semmoseen projektiin, äkkiihän sitä ritaritkin tsekkaa AKEn kautta tiedot, selvittää kuka on toi uus komee tyyppi skenessä ja tulee notkumaan sun postilaatikolle.

  5. No pitihän sitä eilen käydä paikka ohimennen tsekkaamassa. Ryhmän koostumus tosin oli varsin heteroinen ja pääasiassa liikuttiin jalan, autokin oli liisattu niin koti-ovelle kolkuttelijoista ei oo niin vaaraa. Aikamoinen kokemus, huhuh ja siellähän niitä livutteli eestakasin (siis autoilla).

    Eiks noi poijjaat viestittele liinojen väreillä jotain toisilleen, että vähän niinku mistä tykkää ja mistäpäin sisään tai jotain..? Tuommonen samanlainen hikinauha kuin luomun kuvassa pitää sit vissiin olla Jasullakin päässä, jos tuonne mennään tsillaamaan ja päätään sieltä jalkatilasta meinaa nostella. Tavan buffilla on vissiin turha lähtee apajille, ehkä joku sifonki toimii paremmin.

  6. Ootte aivan se8.

  7. no onko täysjärkistä seuraa ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.