Lapsia on ajateltu, next

Pitkästä aikaa uutinen iski minua suoraan suoneen. Nimittäin siihen runosuoneen. Tällä kertaa ei tule runomittaa, mutta perkelettä. Pohjustetaanpa hieman. Suomen kyvyttömin viestintäministeri Suvi Lindén viritti meille mahdollisuuden netin ennakkosensuuriin, josta kaikki operaattorit ovat nyt luopuneet ja virallista kantaa siitä, että jatkaako KRP listan ylläpitoa ei ole. Mutta tämäkin muutaman miljoonan polttanut projekti on siis saatu […]

Suomen autoverotus

On kyllä jännä, miten Suomen autoverotus voi ollakin siinä jamassa kuin on. Tuontiverot ovat EY-tuomioistuimen päätösten vastaisia ja niin edelleen. Mutta ei puututa niihin. Nyt puhutaan autoverotuksen uudistamisesta ja ilmaston parantamisesta. Nimittäin eduskunnassa ja hallituksessa pidetään puheita kikkelit täristen siitä, että kuinka tärkeää nyt on pelastaa maailma ja miksi on tärkeää sitoutua pudottamaan päästöjä johonkin […]

Vaaliraha

On pitänyt jo vähän aikaa kirjoittaa blogiin. Pääasiassa mielessäni on pyörinyt kuvauskeikka, jonka tein viikko sitten; olin kuvaamassa surffausta. Mutta tälläkään kertaa en saanut aikaiseksi kirjoittaa siitä. Nimittäin nyt pitää puhua siitä, mikä on hot topic. Vaaliraha, here we come. Katsoin tänään YLE2:lta tulevaa pressiklubia Areenasta. Suosittelen, jos asia yhtään kiinnostaa. Siinä pohdiskeltiin vähän ja […]

Demokratian suurin ongelma on tyhmät ihmiset

Miksi demokratia ei toimi? Miksi varsinkaan suora demokratia ei toimi? Koska liian suuri osa ihmisistä ei vaan tajua. Luin tänään Helsingin Sanomia, jossa oli yleisönosastolla pitkäaikainen keskusteluaihe, nimittän kansalaispalkka. Jos joku ei ole tätä Vihreiden viimeaikoina ideoimaa kansalaispalkkaa sisäistänyt, niin lyhyesti näin: Jokaiselle ihmiselle maksetaan kuukaudessa joku perusosa rahaa tilille, vaikkapa 400 €. Olipa töissä […]

Suvi Lindén

Jaha, taas on ihana Suvimme vauhdissa. En ymmärrä miten tämä pimu, joka jo kerran erotettiin ministeriydestään, on sohlannut Lex Nokian ja lapsipornofiltterin ja ties minkä kanssa. Kerta toisensa jälkeen on pystynyt todistamaan, ettei ymmärrä asioista, joista puhuu, yhtikäs mitään. Kieltäytyy silti hyväksymästä sitä ja hylkää vastaväitteet ja puskee eteenpäin. Uusin töräytys lukee tänään Kauppalehdessä, otsikolla […]

Populismi

Jasmon blogi innostui niin kovin noista eurovaaleista, että pistetääs politiikkajuttuu vielä. Nimittäin tämä hauska termi, populismi. Politiikassa poliitikot haukkuu toisiaan ja toisia puolueita populisteiksi, koska eduskunnassa ei saa ketään sanoa valehtelijaksi ja on kai epäkorrektia myöskin kutsua puoluetta tai poliitikkoa urpoksi tai paskapääksi. Siksi sanotaan populistiksi. Mitä se populismi oikein on? Wikipedia auttaa: Populismi (lat. […]

Tampere hidastuu

Tampereella välähtää. Keskustan alueella autoilijoiden nopeudet halutaan rajoittaa 30km/h ja päätös on mennyt läpikin ja hommaa aletaan ottaa käyttöön niin nopeasti kuin vaan keritään. Henkilökohtaisesti asia ei paljon kosketa. Niin harvoin tulee liikuttua keskustassa autolla, että se on sama, vaikka autoa pitäisi työntää. Mutta silti uusi rajoitus on järjetön. Vanhojakaan kun ei valvota. En ole […]

Sähköinen äänestys

Sähköisessä äänestämisessä oli ongelmia. Oikeusministeri Tuija Brax, joka hehkutti systeemiä aiemmin ja piti ongelmia science fictionina, sanoo nyt, että hän ei oikeastaan ees keksiny tätä, vaan joku muu. Komeaa. Nythän äänestysjärjestelmä kehittyy, käydään ensin tämä nykytilanne läpi: Softan kehityskustannukset jotain miljoonan luokkaa Koulutus ja testaus ken tietää kuinka paljon aikaa ja rahaa (tosin testaukseen ei […]

Vaaliraha

Vaalirahoitusskandaali on jo hiljentynyt. Sukari ei antanut kunnallisvaaleissa kenellekään rahaa, tai niin ainakin lehdessä sanottiin. Vaalirahalomakkeitakin täytettiin nyt kunnollisesti, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki edustajat ovat vaalirahansa ilmoittaneet. Tapahtuiko näin nopeasti kunnostautuminen? Eikö poliitikot enää salaa mitään? En usko siitä olevan kyse. Luulen että edustajaehdokkaat ovat tajunneet erään asian: Vaalirahailmoituksessa voi valehdella.