Blogin laatumerkintä

Kun EU paraikaa suunnittelee laatumerkintöjä ja rekisteröitymisiä bloggaajille, niin ajattelin edetä jo asiassa. EU-sertifioidulta Mainostoimistolta (r) kalliilla rahalla tilattu sertifikaatittagi täten komeilee tämän postauksen kuvassa. Lisäksi, koska JB on täten sertifioitu, niin toivon myös kykeneväni neuvottelemaan EU:n kanssa sertifikaatin siirtämisestä suoraan EU:n alaisuuteen, kunhan EU on valmis. Tällä toivon välttäväni blogini taloudellisen tilanteen, omien henkilökohtaisten […]

Opiskelijat taas monen tulen välissä

Eivät taida oikein tuolla hallituksessakaan tietää mitä haluaisivat. Toinen haluaisi opiskelijoiden tekevän lapsia opiskeluaikana, toisen mahti-idea on saada nopeutettua valmistumistahtia. Nämä kaksi ajatusta ei tuntuisi ainakaan minun päässäni oikein saavuttavan konsensusta. Pohtikaaha vielä.

Lapsiporno

Jotkut ehkä muistavatkin muutama kuukausi sitten kuumana käyneen ja nyttemmin vähän lientyneen lapsiporno- ja sensuurikeskustelun. Kyseessä siis se, että Suvi Lindén eturivissä vaadittiin operaattoreita sensuroimaan lapsipornosivut ettei niille lapset joutuisi, eivätkä muutkaan kunnon kansalaiset, vahingossa. Tämän superajatuksen takana on tietysti pelastaa oma omatunto, samalla kun valtion budjetissa on seksuaalisen väkivallan lapsiuhreille vähemmän rahaa kuin koskaan. Sensuurin avulla […]

Kun 500 euroa olikin 30 euroa

Vaaliväittely oli aika tylsää viime kerralla. Kaikki olivat samaa mieltä. Ympäristö kuntoon ja sairaanhoitajille lisää liksaa. Ainakin sen verran, että kerralla palkkakuopasta ylös! Toimittajat vaativat konkreettisia lukuja ja edustaehdokkaat niitä myös tarjoilivat. Oli komeaa menoa! Puoli vuotta myöhemmin ollaan siinä tilanteessa, että sairaanhoitajat saavat 11% lisää liksaa + 30e. 11% varmaan riittäisi muuten oivasti, mutta […]