Rosa Meriläinen

Rosa Meriläinen bloggaa:

[..]Torstaina olin jo hereillä, mutta ei siitä ollut mitään hyötyä. Yritin kolme kertaa saada kyselytunnilla kysymyksen onnistumatta. En jäänyt suremaan, sillä läksimme Irinan kanssa Gramexin talvikauden avajaisiin saamaan kehuja tekijänoikeuslaista. Se olikin tosi terapeuttista, sillä niin paljon tuli asiasta aikanaan negatiivista palautetta. Nyt sai paistatella ihanien miesten vuolaissa kehuissa. Täytyy kyllä tunnustaa, että kaikki eivät ymmärtäneet spontaanisti meitä kehua, joten heitä piti vähän ohjeistaa ja patistella.[..]

Siis hetkinen. Luetaanpa uudelleen.

Kyllä, niin siinä lukee. Sarkasmiako? Mikään ei tuntuisi viittaavan siihen. Toisaalla on päätetty uskoa kirjaimellisesti mitä on sanottu. Eli siis hetkinen. Täytyy kyllä tunnustaa, että Rosa Meriläinen kumautti minua puskasta (bongilla?) päähän. Voiko joku kirjoittaa noin? Eikö tuo ole kiusallista jo Gramexinkin kannalta?

Löytyisiköhän Rosa Meriläisen aiemmista kirjoituksista tai kenties näin jälkikäteen muisteloita, minkälaisia syöttely- ja juottelutilaisuuksia Gramex järjesti tekijänoikeuslain ollessa valmisteltavana? Niissäkin varmaan puhuttiin asiaakin ja kiitettiin ymmärryksestä.

Jos Jyrki Kasvi paransi vihreiden kuvaa tuossa tekijänoikeuslain valmistelussa ja läpirunnomisessa, niin ei hätää. Rosa huolehtii (taas), että vihreät sukeltaa.

Karpela

Tanja Karpela on kyllä ehkä parhain kansanedustaja / ministeri Suomessa. Hän puhuu asioista, joista ei ymmärrä eikä tiedä mitään, sujuvasti. Nyt viimeksi Espoossa asuva kulttuuriministeri puuttui susien elämään. EU:ssa ollaan sitä mieltä, että sudet on kivoja ja niitä pitäisi olla paljon paljon enemmän, jotta Brysselistä voitaisiin tehdä rentoutusmatkoja Suomeen susimetsästykseen.

Karjalaisessa on – jos ei päivittäin – niin viikottain uutisia susista. Ehkä Karpelankin pitäisi joskus käydä Espoon ulkopuolella, muuallakin kuin Brysselissä (josta hän saa aina tietoja mustaa valkoisella, eikun hupsista vaan, enpäs saanukkaan!)

(via Laurin blogi)

Blogit ja boikotointi

Olin niin kovin pettynyt kun huomasin boikotti.orgista että Redraman Street Music on kopiosuojattu. Arvostan kyseistä jamppaa, ostin aikoinaan hänen EP:n, jota metsästin ympäri Suomea. Nyt sitten kyseinen räbäyttäjä on joutunut levy-yhtiön alistamaksi ja levyt on kopiosuojattu.

Boikotti.org onkin ihan hyvä tuollainen levyjen boikotointikeskus. Monia ärsyttää se, että käyttäjät kirjoittavat että waretin levyn sitten verkosta, ja näin eivät ole riittävän korrekteja. No niinhän se todellisuudessa tapahtuu, niin miksi yrittää maalata kukkasia seinille? Nykyään tilanne on se, että jos levyn ostaminen ei viehätä, niin musiikista voi silti nauttia. Jotkut haluaisivat tukea artisteja, mutta eivät suostu pyllistämään, kun levy-yhtiöt avaavat vyötään.

Lähes kaikki kaverini joiden kanssa olen asiasta keskustellut ja jotka ylipäätään ostavat levyjä, ovat sitä mieltä, että suojattuja levyjä en osta. Näitä ihmisiä on paljon ja jonkun pitäisi tehdä sellainen web-palvelu johon he voisivat keräytyä. Itse yritin aikoinaan, mutta mielenkiinnon loputtua ajoin alas kyhäyksen. Nimiä kopiosuojauksen vastustajiin kerääntyi vuodessa yli 4000. Nimien oikeellisuutta ei kuitenkaan varmistettu, mutta katsottiin läpi, eli Anu Saukkoja siellä ei näkynyt. Boikotti.org, Olen rikollinen ja vaikka EFFI sekä muut haluavat tahot voisivat laittaa jonkun yhteisen sivun pystyyn, josta löytyy kaikki.

Boikotteihin liittyen oli juttua eilen tai tänään Helsingin Sanomissakin. Ihmiset ovat boikotoineet aina jotakin, ainakin siitä asti kun mitään vaihtotaloutta on harrastettu. Nykyään boikoteistakin voi tulla suurempia ja organisoituja, kiitos blogien kautta tehtävän masinoinnin. Olen rikollinen uutisoikin, että IFPIn sivuilla näkyvissä levymyyntitaulukoissa 2005 lokakuun myynti oli yli 17% 16% pienempi kuin edellisvuonna. Sinkuissa vähän alle 10% pienempi.

Suuttuivatko ihmiset tekijänoikeuslaista? Alkaako kopiosuojattujen levyjen ostoboikottiin kerääntyä yhä enemmän ihmisiä? Levy-yhtiöt syyttävät piratismia, se on selvä, mutta onko se totuus, edes puoliksi? Kuka uskaltaa ostaa enää mitään levyä, kun niissä saattaa olla milloin mikäkin troijalainen?

Paljon kysymyksiä, kukahan niihin vastaisi?

Rekat

EU:ssa tehdään kyllä poikkeuksetta järkeviä päätöksiä. Teletietojen tallennusta, kopiosuojausta.. No nyt on sellainen juttu, että EU:n näkökulmasta Suomessa rekat ovat viisi senttiä liian leveitä! REKAT! LIIAN LEVEITÄ! VIISI SENTTIÄ.. Suomalaiset yrittivät muuttaa asetusta, mutta muutosta ei hyväksytty.

Hauskaa että siellä keskitytään olennaiseen. Tietysti kun mitään suuria periaatepäätöksiä tai suuntaviivoja ei pystytä tekemään, niin pitäähän sitä jotain silti päättää. Eu:ssa päätöksentekoon sekaantuu aivan liian monta ihmistä. Brysselistä tulevat päätökset ovat sellaisia kompromisseja, jotka ovat jokaisen mielestä huonoja ja tämän lisäksi isot eu-maat jättävät ne huomioimatta. Luulisi, että noin ei voisi kauaa jatkua.

Politiikka

Vaikutan varmasti populistilta, kommarilta ja viherpiipertäjältä, mutta esitän yhden kysymyksen koskien nykyistä hallitusta.

Minkä hyvän uudistuksen / lain muistat tulleen voimaan tällä hallituskaudella?
Vastatkaa kommenteissa tai omissa blogeissanne.

Itselle tuli mieleen asumislisän katon nouseminen 30 eurolla.

Ahneus²

Luin eilen Sektorin kommenteista uskomattoman jutun. En kuitenkaan suostunut uskomaan sitä todeksi ja penäsin lähteitä. No nyt niitä sitten tuli. Vaikka uskomattomalta kuulostaa, niin levy-yhtiöt haluaisivat esimerkiksi Googlen maksavan heille osuuden mainostuloista esimerkiksi hakusanalla Madonna näytettävien mainosten osalta. Luulin tuota aluksi vitsiksi ja nauron ääneen. Tuota ne ei ole vielä keksinytkään ajattelin.. Ilmeisesti aliarvioin levy-yhtiöiden kyvyn ahneuteen.

Saa nähdä milloin minulle tulee lasku joltain levy-yhtiöltä. Olenhan sanonut sivuillani Madonna. Voidaan olettaa, että keskeisissä hakukoneissa sijoitukseni hakusanalla Madonna nousi nyt huomattavasti. Tätä kautta on todennäköisempää, että joku hakusanalla Madonna hakeva tyyppi joutuu sivuilleni. Joten saan välillistä huomiota Madonnasta ja Madonnan musiikista joihin heillä on eittämättä tekijänoikeus.

Lobbaus

Tiistaina 11. lokakuuta 2005 oli juttu euroedustaja Satu Hassista Helsingin Sanomissa. Jutussa Hassi vihjailee osan mepeistä saavan vaalirahoituksen teollisuudelta. Lisäksi hän voivottelee lobbausta:

Se täällä on ehkä eniten yllättänyt, kuinka rahan ansiosta teollisuudella on ylivoimainen etulyöntiasema lobbauksessa. Ei ympäristöjärjestöillä [tai kansalaisjärjestöillä kirj. huom.] ole varaa sellaisiin kalliisiin ja kiiltäviin esitteisiin. Lobbaukselle pitäisi saada edes jotain sääntöjä. Nyt se on täällä jopa villimpää kuin Yhdysvalloissa.

Onhan tuo päätöksen teko jotenkin niin vääristynyttä EU:ssa ja sitä kautta kaikissa jäsenmaissa. Toisissa enemmän toisissa vähemmän.

Arto Lahtiko presidentiksi?

Ilmeisesti Suomen presidentin vaalit ajavat blogitkin poliittiseen toimintaan. Halusimmepa tai emme. Vihreiden kansanedustaja alkoi pitämään nettipäiväkirjaa ja Arto Lahti.. aloitti kommentoimalla minun blogiani. Hän ehdottaa ’miehittäjä-ryssän ajamista pois alueiltamme’ ja antaa linkiksi http://www.kavkaz.fi/. Tässä vaiheessa kyllä repesin täysin.

Toivon, että tuo on jonkun pilailijan tekemä kommentti, eikä Arto Lahden oma kommentti. Jos näin on, poistan tuon kommentin. Jollei, antaa olla vaan, niin löytyypähän googlella, kun vaalikampanjat alkaa.