Kategoriat
Yleistä

JB testaa: Tonino Lamborghini Energy Drink

JB testaa: Tonino Lamborghini Energy Drink
Taustan värit vähä sekos, mutta tölkin värit ovat oikein

Hehe, taas päästiin maistamaan uutta energiajuomaa. En tiedä onko tätä Tonino Lamborghini Energy Drinkiä missään Suomalaisessa kaupassa myytävänä, voi olla. Kantsii muuten vilasta tuo linkkaamani kotisivu, yksi imelimmistä introista on siellä. MAKE A STATEMENT. Energiajuomalla. Jep.

Näissä energiajuomajutuissa on tärkeä tietysti muistaa se, että juon päivätyökseni Battery Strippediä, josta pidän. Pidän keinomakeutuksen tuomasta napakasta mausta ja esimerkiksi Battery Original tuntuu nykyisin melko laimealta, kun normisokeri ei anna samanlaista kikkiä kuin makeutusaine.

Ehkä osittain siksi Lamborghini maistui kanssa lähinnä mehulta, jossa oli tunnistettavia energiajuoman aromeita. Tätä testattiin kuitenkin porukalla ja myös energiajuomia vähemmän käyttävä nainen oli sitä mieltä että laimeaa ja ponnetonta.

Kuten se olikin. Myyntimies sanoi, että tämä on suurin juttu sitten Red Bullin Euroopassa, mutta myyntimiesten juttuihin pitänee, taas kerran, suhtautua hieman varauksellisesti.  En tiedä miksi tämä olisi iso juttu ja mitä hienoa tässä myrkyssä olisi esimerkiksi Red Bulliin verrattuna. Ei mitään?

Jos tätä jostain saa, niin voihan sitä maistaa, mutta minusta tölkkikään ei ole hieno, vaikka siinä lukeekin Lamborghini ja sarvipää siinä heiluu. Itselleni riitti tämä makukokeilu tästä aineesta ja valintani on jatkossakin Battery Stripped.

Kategoriat
Yleistä

JB testaa: Philips SHE8500 nappikuulokkeet

Ostin uudet nappikuulokkeet edellisten mentyä rikki. Edellisistä tykkäsin, ne oli jotkut Sonyn avoimet nappikuulokkeet, jotka olivat turvallisia kaupungilla ja omasta mielestäni äänenlaatu oli hyvä. Basso kuului, mutta äänimaailma oli muuten kirkas. Sitten kuulokkeet menivät koiran läpi.

Kävin pariin otteeseen pällistelemässä nappikuulokkeita keskustan Anttilassa ja Sokoksella. Edelliset olin ostanut Prismasta ja ne maksoivat muistaakseni 15 euroa. Nyt ostin ”huvikseni” Sokkarilta Philipsin SHE8500 (miehen kuva kyllä kannessa..) napit. Ne on suljetut, eli tulee osin korvakäytävään ja vaimentaa ulkopuolista ääntä.

Superb sound lukee kannessa. Odotukset olivat aika korkealla, sillä  hintaakin oli kaksi kertaa enemmän kuin vanhoissa Sonyissä. Hinta se on ylihintakin.

Mutta niin vaan meni rahat Kankkulan kaivoon. Kuulokkeet eivät pysy korvissa hyvin. Tosin en ole vielä käynyt kaikkia sovitekappaleita läpi. Ääni on hyvin bassovoittoinen ja tunkkainen. Niinhän se on, että näissä markettikamoissa yleensä Superb Sound ja vastaavat termit tarkoittaa että bassoa on paljon. 15 euron Sonyt oli kokonaisuudessaan paljon paremmat, vaikkei basso niin syvää ollutkaan.

Lisäksi suljettujen kuulokkeiden ongelmat tulevat voimakkaasti esiin kaupunkikuuntelussa. Nyt en tosiaan kuule mitä kassan täti sanoo, taikka sitä kun takana oleva pyöräilijä rinkuttelee kelloaan. Lisäksi kuulokkeiden johdon hiertäminen takin kaulusta vasten kuuluu sitten korviin rasittavana rahinana. Ainut etu suljetusta kuulokkeesta on pyörällä ajettaessa, kun suhina ei häiritse ja voit oikeasti kuulla musiikin ja jäädä näppärästi auton alle.

YHTEENVETO
Hyvää
+ Voi kuunnella pyöräillessä

Huonoa
– Kallis
– Tunkkainen ääni
– Suljetut kuulokkeet ei oo mun juttu tollaisessa tilanteessa

En suosittele kenellekään

Kategoriat
Yleistä

JB testaa: Monster Energy

Minulle uutta energiajuomaa maisteluun:

Monster Energy

Maku on makea, Battery Strippediin tottuneelle hyvin makea ja pehmeä. Limsamainen, ei sellaista esimerkiksi Batterystä löytyvää kikkiä. Yhden mukillisen jälkeen ei tehnyt enää mieli ottaa toista, tölkin juominen ehkä aiheuttaa ällötyksen?

Ei pärjää Batterylle, miksi suotta ostaa.

Kategoriat
Yleistä

JB testaa: Nokia 5730 XpressMusic

Hankin vanhan Nokian E70 puhelimen tilalle uuden Nokia 5730 TeiniMalli puhelimen. Niitä saa vaikkapa täältä. Nyt jonkin aikaa kyseistä värkkiä käytettyäni ajattelin, että on oiva aika kirjoittaa siitä pieni JB testaa. Joten, tässä on, naiset ja herrat, Nokia 5730 arvostelu.

Nokia 5730 XpressMusic
Nokia 5730 XpressMusic, kuvassa väärä näppäimistön leiska, saatavilla on ihan skandileiska

Nokia 5730 XpressMusic edustaa sitä samaa hiippakuntaa kuin aiemmin näpräämäni Nokia 5800 XpressMusic, paitsi tällä kertaa ei (onneksi) tarvitse sählätä kosketusnäytön kanssa. Se on suunnattu sille kuuluisalle nuorisolle, joka kuuntelee musaa, hengaa feisbuukissa ja chillaa kylillä ja heittää yläfemmoja ja.. Kuitenkin. Mutta myös minusta se tuntuu oikein hyvältä puhelimelta.

[edit] Tästä poistettu sekoilua puhelimen muistikortista. Sekoilu ja valitus oli virheellistä, muistikortin käyttäminen on helppoa ja akkua ei todellakaan tarvitse irrottaa muistikorttia vaihtaakseen. SIM-kortti on vähän paremmassa piilossa, mutta sen voi vielä ymmärtää[/edit]

Toinen heti huomaamani puute oli mekaanisen näppäinlukon puute. En tiedä voiko sitä kutsua mekaaniseksi näppäinlukoksi, mutta olen alkanut itse kutsumaan sitä niin. Tarkoitan siis sitä tapaa, jolla esimerkiksi 5800 näppäinlukitaan, puhelimen sivussa on sellainen liikkuva nappi jota vetämällä puhelimen näppäimet saa lukkoon ja auki helposti peukaloa vähän heilauttamalla. Todella nopeasti. Tätä toimintoa jäin kaipaamaan 5730 kanssa, sillä se on todella hyvä. No, näiden parin alkuhuomion jälkeen sain vihdoin puhelimen päälle ja rokin soimaan.

Puhelin käynnistyy paljon nopeammin kuin esimerkiksi e70. No, tällä ei sinänsä ole väliä, mutta antaa hyvän vaikutelman kuitenkin. Alun säätöwizardi säätää paljon asioita mieleseksi, se kannattaa ajella läpi.  Nokia Messaging ja Ovi Contacts ovat erittäin mielenkiintoisia ja toimivia ohjelmia. Ovi Contactsilla periaatteessa voit nähdä reaaliajassa missä seudulla kaverisi menee ja chattailla heidän kanssaan datayhteyden yli. Kiinteä datamaksu vaan ja tekstiviestien määrä putoaa reilusti. Homma toimikin aika hyvin, mitä nyt GPS:n kanssa oli pientä säätöä, mutta Ovi Contacts ei taida vielä ihan valmis ollakaan. Joka tapauksessa, puhelimeen ei tarvitse erikseen enää asentaa mitään live messengeriä. Ovi contactsin ainut huono puoli on se, että kaverini eivät käytä sitä..

Saatuani uuden puhelimen Facebook statusten ja twitterin päivittäminen räjähti ihan uuteen uskoon. Puhelimen WLAN toimii moitteettomasti ja jos alueella on tunnettu WLAN, se yhdistelee siihen suoraan ja ei turhaan kysele mitään tyhmiä käyttäjältä. Feisbuukin statusupdaten pääsee tekemään muutamassa sekunnissa ja oletuksena facebook-kuvake on vieläpä aloitusruudussa (idle). Puhelin tukee myös HSDPA, joten 3G-alueella saa sekä datan liikkumaan että akun loppumaan nopeasti. Tosin iPhonen kaltaista testiä, että kauanko siitä täydestä akusta tyhjään akkuun menee, en ole tehnyt.

Akkumittarin tekijä on ollut yhtä päissään kuin aiemmissakin Nokian puhelimissa. Akku näyttää täyttä siihen asti, kunnes tipahtaa ensimmäinen palkki pois ja 4h päästä puhelin tuuttaakin jo akku loppuu varoitusta. Akun kestosta en osaa sanoa, mutta normaalissa käytössä tuntuu pari kolme päivää kestävän, ennen kuin pitää ladata. Minulla on sähköpostin synkkaus joka tunti päällä ja muita sellaisa juttuja, jotka osaltaan kuluttavat varmasti akkua.

Näppäimistö on hyvä. Ei niin hyvä kuin e70 näppäimistö, mutta hyvä kuitenkin. Tuntuma on kohtuullisen hyvä ja kunhan kommarityyppisen töpöttelyn oppii, niin kirjoittaminen on nopeaa. Näyttö lukittuu vaakatilaan silloin kun näppäimistön aukaisee ja jos haluaa, näytön voi lukita pystytilaan silloin, kun näppäimistö on kiinni. Näppärää, jos tuntuu siltä, että näyttö kääntyy aina väärin.

Idle on hyvä, siihen saa selattavaksi jotain 10-20 osoitetietoa, joita käyttää useimmin. Erittäin näppärää. Kaikkiin shortcutteihin ei meinannut oikein sisältöä löytyäkään ennen kuin kovin mietti, mutta lopulta sain kaikki pikavalinnat täyteen, joten ainakin minulle niitä on aivan riittävästi (8). Ainut valittamisen aihe Idlessä on hitaus. Se on jännä, koska puhelin ei muuten ole hidas. Mutta idle on. Sammutat sovelluksen ja yrität lukita näppäimet. Mitään ei tunnu tapahtuvan ja puhelin käynnistää kameran/kalenterin/mikä ikinä sulla onkaan siinä napissa. Sitten kamera/jne sulkeutuu ja näppäimet lukkiutuvat. Se on vähän sellainen turndown kyllä muuten loistavassa puhelimessa. Vaihdoin näppäimen takaa nimenomaan kameran pois siksi, että tuo viive pienenisi ja se ehkä vähän pienenikin, mutta ongelma on silti olemassa. Tämän ongelman ratkaisisi mekaaninen näppäinlukko..

Puhelinta voi ladata joko Nokian pikkupäisellä laturilla tai sitten mini-usb-laturilla.  Tämä on kätevää siinä mielessä, että kun yhdistät puhelimen koneeseen vaikkapa kuvien siirtoa varten, niin jos käytät kaapelia, niin puhelimen akku siinä samalla alkaa latautua. Kivaa!

A-GPS antaa hyvinkin tarkan sijainnin jo ihan muutamassa sekunnissa, joka kieltämättä oli minulle yllätys. Iloinen sellainen. Kamera on ihan hyvä, en osaa siitä sanoa mitään. Parempi kuin 5800:ssa. Tällä vehkeellä voi pelata myös nGagen pelejä. Paria olen pelannutkin. Ilmaisia demoja saa sieltä.

Musiikkisoittimeen olisi tämmöisessä TeiniMallissa luultu panostettavan vähän enemmän. No joo, onhan se ihan ok, mutta ei mitenkään kehuttava. Miten saat biisit esimerkiksi järjestettyä artistin mukaan soittojärjestykseen? En ainakaan minä saanut.  No mutta, biisien kopiointi ei voisi olla paljon helpompaa ja soitin tajuaa uudet biisit avattaessa.

Pääasiassa valitusta tämä teksti, se antaa nyt ihan väärän kuvan. Puhelin on asteikolla 1-10 ehdoton 9. Tosi hyvä, mutta ei sellainen, että jaksaisin lähteä iPhone tyyppien kanssa marssimaan kadulle ja huutamaan sitä paremmuutta. On tässä silti jo ensimmäisessä versiossa sekä 3G että copy-paste. Muutamat ongelmat, joita tuossa yllä kävinkin läpi, vain tulevat esiin sen tasaisen laadun takaa. Minulla ei ole ollut puhelimen kanssa minkäänlaisia ongelmia esimerkiksi kaatuilun kanssa, sitä ei ole tapahtunut. Puhelun soittaminen on nopeaa, äänitunnisteiden määrää on kasvatettu (ehkä turhaan), tekstiviestien kirjoittaminen on nopeaa ja näppäimistö hyvä. Mukava irkata, surffata netissä. Onhan se vähän muovisen näköinen, mutta taitaa se olla satasen halvempi kuin e75. Ei sillä, että olisin viitsinyt tarkistaa mitä e75 maksaa.

Tämä vehje taitaa näillä ominaisuuksillaan ja täydellä näppäimistöllään olla halvin tämmöinen puhelin. Jotta tuota. Niinhän sitä sanotaan, että halvin, eli paras!

JB SUOSITTELEE

Kategoriat
Yleistä

JB testaa: Levi 2009

img_9044Nythän kävi niin, että tänä vuonna alppimeininkiin haettiin pohjia paitsi Sappeesta, niin nyt myöskin Leviltä, jonne lähdimme autojunalla viime keskiviikkona (teknisesti ottaen torstaina) ja saavuimme maanantai aamuna hyvin aikaisin. Porukkaa oli paljon, kokonaista 26 henkeä. Osalla oli lentokone, toisilla makuuvaunu ja sisseillä istumaosasto. Seitsemään henkilöautoon mahtuikin kamat mukavasti, niin ei tarvinnut raahata mitään.

Perillä torstaiaamuna odotti kaksi 13 hengen huoneistoa aivan eturinteen edessä. Hyvin mahduttiin, joskin olohuoneet olisivat voineet olla isompia ja lattialämmitys olisi voinut toimia paremmin. Nyt se toimi täysillä tai ei ollenkaan. Sitten jotkut valitsivat ei ollenkaan vaihtoehdon ja Jasmo jäätyi.

Levilläkin on sen verran rahanpoistomeininki, että vaikka saimmekin vielä alasesonkiliput,  niin esimerkiksi yleistä 5% alennusta nettilipuista ei saa. 4 päivän lippu maksoi jotain 90e ja hiihtolomakautena (nyt) paljon enemmän. Mutta, vaihtoivat silti mitään kysymättä vanhan SkiCardini uuteen, vanhakin oli Leviltä ostettu.

img_9046Kelien puolesta kävi hyvä tuuri, nimittäin kai näin helmikuussa pitäisi olla varautunut todella kylmään keliin. Meillä pakkaset pyörivät -8 ja -15 välillä, joskin torstaina ja perjantaina tuuli kylmäsi. Mutta nyt jos katsoo samaa tilannetta..

20:30 <@StigiBot> Kittilä, Lohiniva, mitattu klo 20:17: -24.7°C, poutaa.

Joo-o. Toivottavasti hiihtolomalaiset ovat laittaneet tarpeeksi vaatetta kassiin.

Meillähän kävi muutenkin sen verran tuuria, että alkuviikosta tiputteli ihan reilusti lunta. Levillä lunta oli virallisen mittauksen mukaan noin 70cm, josta metsässä sauvalla mitattuna noin 25cm oli pehmeää ja josta 5cm oli erityisen pehmeää pölisevää putikkaa. Laskin reissulla yhtenä iltana 2h rinnesuksilla. Muuten jalassa olivat hieman leveämmät lapiot, joilla olikin kiva ja erittäin helppo kiitää Pohjois-Suomen kankaalla.

img_9051Aika vaihtelevasti onnistui, aluksi oli vaikeaa, sitten vähän helpotti, alkoi pääsemään mettähiihtoon kiinni. Sitten mitä pidemmälle päästiin, sitä isompia paikkoja löydettiin ja lopussahan päästiin jo ”ison kentän” hiihtoon pöllyttelemään. Valitettavasti etelätuuli piti huolen siitä, että pelipaikoille ei aurinko paistanut, joten kuvaamaan ei pahemmin viitsitty ruveta. Mutta erittäin mukavaa ja ihan rehellistä offarivetoo.

Ilmeisesti leveällä suksella rinteessä hoippuessa kuitenkin polviin tuli sen verran vääntöjä, että oikea polvi tuntuu siltä kuin sen läpi olisi isketty naula. Jotenkin tuntui siltä, että se paheni hissinousuissa, onneksi etelän aurinkoon lähtiessäni minua odottavat tuolihissit.

img_9037Tein myös ensi-iskun Hullu Poro Areenalle. Totta, en ole koskaan ennen käynyt siellä. Kaikenlaisia legendoja kuullut sitäkin enemmän. Kai se ihan hieno paikka oli. Perjantaina esiintyi Kendi eli JS16:n uusin projekti. Hämmentävä keikka oli. Eka biisi oli Connected, toka biisi se niiden toinen hitti, mikä lie Heartbeat of the City. Sitten tuli pari biisiä, jotka olivat aika yhdentekeviä. Sitten JS16 soitti omaa vanhaa kamaansa, nimittäin Stomp to My Beat (tai Stomping System, aina menee sekaisin..) ja se olikin keikan paras biisi ehdottomasti. Sen jälkeen kendi taas esiintyi kokonaisuudessaan jollain biisillä, jonka jälkeen kendi esitti myös JS16 biisin Lights Go Wild. Tämän jälkeen Connected tuli uudestaan. Sitten Kendi häipyi. Jännä.

Oudointa oli se, että vaikka esitys oli playback ja soittivat biisin kerrallaan ja spiikkasivat jotain väliin, niin silti JS16 raapi hitosti levyjä taustalla luurit päässä. Mitään ei kyllä kuulunut. Aika.. Laimeaa. Päästiin illan aikana ko. jäbän kanssa pari sanaa vaihtamaan, mutta en kehdannut kysyä asiasta.

Kokonaisuudessaan reissu oli odotusten mukainen, tosi hieno. Makuuvaununeitsyyskin meni ja makuuvaunut osoittautuivat erittäin mukaviksi ja kiskojen kolke hyväksi unimusaksi. Kalliskaan reissun ei pitänyt olla, tosin en ole uskaltanut tehdä tilinpäätöstä. Eikä ehkä kannata tehdäkään.

YHTEENVETO
+ putikkaa
+ hauska påsse
+ vaihtelua näihin paikallisiin mäkiin
+ LOMA!!!
+ palvelualtis henkilökunta

– ankkurihissejä pääasiassa
– hitaita ankkurihissejä pääasiassa
– ei se Levikään halpa ole

Menisin uudestaankin.

Soks oli myös Levillä.

Kategoriat
Yleistä

JB testaa: Battery Juiced

Niin se blogi poukkoilee puolesta toiseen. Joskus tiukka mielipideblogi, toisinaan tarkka hiihtopäiväkirja ja nykyisin puuduttava testausluettelo. Mutta niin se vain menee.

Maistettiin töissä porukalla Battery Juicedia. Olin hyvin skeptinen, idea appelsiinimehun ja Batteryn yhdistämisestä tuntui idioottimaiselta.

Odottamattomasti maku oli aika hyvä. Appelsiinimehua ”with a twist”. Ihan hyvää. Parempaa kuin teho boretabletti.

Ostan silti itse jatkossa edelleen btrstrppd.

Kategoriat
Yleistä

JB Testaa: Nokia 5800 XpressMusic

Nythän on käynyt niin, että hallussani on ollut Nokian ensimmäinen kosketusnäytöllinen puhelin Tube jo jonkin aikaa. Käyttökokemuksia on kerääntynyt monella tasolla ja koska JB on nyt testaustraikissa, on hyvä jatkaa.

Vanha puhelimeni, Nokia E70, alkaa olla viimeisillään. Sen läppä on hajonnut ja tatti ei enää toimi kunnolla. Erilaisten turhautumisasteiden myötä puhelimen tuhoutuminen on nopeutunut  voimakkaiden G-voimien takia. Käyttämäni E70 on kaikkea mitä puhelimessa voi vihata. Hidas. Epävakaa. Akku alkaa olemaan lopussa ja niin edelleen. On se kohta kolme vuotta kai palvellutkin ja ihan hyvinkin. Ilmeisesti asentamani ohjelmat ovat vehkeen saaneet niin jojoon. Mutta ei puhuta enää E70:stä.

Nimittäin Tube on jännittävä! Kosketusnäytön lisäksi on vain kolme nappia, punainen a vihreä luuri, sekä menunappi. Loput sitten sohellat kosketusnäytöllä. Puhelimessa myös esiteltiin mekaaninen näppäinlukko, joka toimii juuri oikein ja on sijoitettu juuri oikeaan paikkaan, näppäiden lukitseminen on helppoa ja erittäin nopeaa yhdellä kädellä.

SIM-kortti työnnetään puhelimen sivusta aukeavan läpän kohdalta sisään. Käsittämätön ratkaisu. Ensinnäkin on vaikea hahmottaa miten päin SIM-kortti pitää sinne työntää. Kaikki ovat ensimmäisellä kerralla laittaneet sen väärinpäin. Toisekseen sen poistaminen on saatu oikein vaikeaksi, jossa tarvitaan apuvälineenä kynää tai neulaa. Oikein näppärää.

Kamerassa lukee Carl Zeiss, mutta kyllä Kaarlo pyörtyisi jos näkisi mihin hänen nimensä on sotkettu. Eritysesti haastavissa valotusoloissa automaattisalama pilaa kuvat ja ilman salamaa jäädään kuvissa laadullisesti E70-laitteen jalkoihin. Kamera on niin huono, että se oikein yllättää. Resoluutio on kyllä kova, mutta niin kohinakin.

Se mikä puhelimessa on ihanaa, on nopeus. Kaikki tapahtuu todella nopeasti ja tunnollisesti. Uusi IDLE on myös jännä, mutta harmillisen huonoksi saatu. Uuteen Idleen saa kyllä 4 kaverinsa kuvaa pikavalinnoiksi, mutta sitten kalenteritiedot eivät näykään enää samassa. Järjetöntä! Idlen kalenterinäyttö on minulle ehkä tärkeimpiä näyttöjä puhelimessa. En muista mitään enkä ole missään, jos puhelimen kalenteriin ei sitä ole syötetty. Nyt kaikille tapahtumille ja kissanristiäisille pitäisi asettaa hälytys. Hälytyksistä muuten sen verran, että esimerkiksi herätykellon oletusmerkkiääni on oikein miellyttävä verrattuna vanhoihin kamaliin.

Sitten se kosketusnäyttö. Nokia ei olisi tehnyt vielä viiteen vuoteen kosketusnäytöllistä puhelinta, jos iPhone ei olisi tullut markkinoille. Nokialla ei ole konseptiin ainakaan XpressMusicin kanssa mitään tarjottavaa. Kyllä, kosketusnäyttö on joissain asioissa erinomainen, kuten web-selailussa, mutta monissa taas aivan surkea, kuten tekstiviestien kanssa. E70 kanssa pystyi lähettämään lyhyitä viestejä vaikka ajaessa autoa (hyi hyi!) ja pystyi irkkaamaan kävellessä, mutta XpressMusicin kanssa ajat tolppaan tai kävelet ojaan. Et voi kirjoittaa katsomatta ruutua. Et myöskään voi olla varma mitä nappia peukalosi painaa. Näyttö rekisteröi kosketuksen sitten, kun sormen nostaa siltä pois. Täten käden tärinä voi aiheuttaa sen, että esimerkiksi tekstiviestiä syöttäessä saa olla jatkuvasti korjailemassa tekstiä.

Kosketusnäyttöä hyödynnetään Idlessä jonkin verran, suunnilleen kaikkea voi painaa ja siitä pääsee helposti sitten erilaisiin toimintoihin. Mutta näin ei tosiaan ole kaikkialla, vaan osa ohjelmista nojaa vahvasti näppäimistöön. Ja miksei vaikkapa tekstiviestiin saa jotain pikavalikkoa esiin taputtamalla näyttöä? Ei, vaan se valikko pitää käydä hakemassa vasemmasta alareunasta ja sitten kelata niitä valintoa läpi. Miksei vaikka peukalon näyttöön painamalla tulisi sellainen pyöreä valintaruutu, josta voisi sitten peukaloa raahaamalla haluamaansa suuntaan valita mitä haluaa tehdä? Se olisi vähän lähempänä kosketusnäytön perusajatuksia ja parempaa käytettävyyttä.

Samaa kaipaisi muualla myös. Oikeastaan kosketusnäytöstä ei ole ainakaan tässä puhelimessa mitään hyötyä, ainoastaan haittaa. En muutenkaan ymmärrä, miksi puhelimessa pitäisi olla kosketusnäyttö, joskin voisin kuvitella että N97 (tms) kosketusnäytöllinen JA näppäimistöllinen puhelin olisi jännä yhdistelmä, mutta toisaalta kuvien perusteella laite näyttää isolta.

Kunhan puhelimen vaihdon aika viimein tulee, haluan sellaisen puhelimen jossa on täysi näppäimistö. Oikea näppäimistö.

JB EI SUOSITTELE
JB NAURAA IPHONELLE

Kategoriat
Yleistä

JB testaa: TEHO Energiajuomaporetabletti

Joo-o, pakkohan se oli tähän näin energiajuomaharrastajana iskeä ja maistaa Olvin uutukaista, Tehotablettia. Kuinka kätevää, voin kantaa 6 tabletin kokoista ja reilut 5e maksavaa tuubia mukanani, ja energiajuoma on valmista milloin vaan, missä vaan, kunhan vettä on vain saatavilla.

Teho EnergiajuomaporetablettiKylläpä on hieno ja kylläpä on kätevää. Jännityksellä keittelin tuon keitoksen, kylmää vettä vähän alle suosituksen ja sinne tabletti porisemaan. Kun tuntui siltä, ettei tabu liukene kunnolla kokonaan, vaan jää kökköjä, niin sekotin hetken aikaa lusikalla. Keitos näytti sitten tältä:

No, lopputulema on sen näköinen, kuin ko. juoma olisi ollut lasissa 3 viikkoa ja home on ottanut ohjat. Mutta ei, tämä herkullinen keitos on uusinta hottia.

Maistaminen oli jännittävää. Ja täysin munatonta. Liemi maistuu väljähtyneelle ja laimennetulle Teholle. Kireys on poissa, juoma on täysin mitäänsanomaton. Makutestiä suoritettiin aina toimitusjohtaja toimitusjohtaja toimitusjohtaja toimitusjohtaja toimitusjohtaja tasolla saakka, mutta samoin tuloksin. Mitäänsanomaton. Teho tölkistä on parempaa. Battery Stripped kylmästä jääkaapista on parasta.

Nenään snorttaaminen ja muut jännittävät kikkailut ovat koittamatta, mutta ainakaan suun kautta nautittuna en voi puhua varsinnaisesta nautinnosta. Lähinnä rapaa. Hinta on R-kioskilla yli 5e, joten en oikein tiedä.

YHTEENVETO
TEHO Energiajuomaporetabletti on täyttä shittiä, joka ei maistu miltään. Kofeiinitabletteja saa apteekista.
JB ei suosittele!

Kategoriat
Yleistä

JB testaa: Koli jouluna

Burton manNiinhän se menee, että Kolilla pitää käydä. Ja tänä vuonna kuten edellisenäkin vuonna, ajankohdaksi kävi hyvin joulun välipäivät. Tai mitkä päivät lieneekään, kuitenkin siitä tapaninpäivästä eteenpäin.

Voi herranen aika kun rinne tuntui pitkältä ja tuolihissi hitaalta, kun on näissä etelän hetelmien keskuksissa pyörinyt. Nyt sunnuntaina käytiin Himoksessa, eikä jäänyt paljon lapsille kerrottavaa. Aika.. mitäänsanomaton paikka.

Kolista sen sijaan on sanottavaa ja paljon. Vaikka mäkiä ei ollut auki kuin pielinen, se silti tarjoaa enemmän leveyttä, vauhtia, pituutta ja jyrkkyyttä kuin nämä meikäläisen nykyisen kotipaikkakunnan mäet. Ja hukassahan sitä heti siellä on. Miettii jo, että suksi voisi olla pidempikin kuin 170cm.

Oltiin koko perhe, siis minun lisäksi vaimo ja Matsolat. Tellu-urboja kaikki, pl. vaimo joka luottaa laudan viehätykseen.  Hiihdeltiin kolmisen päivää Kolilla.

Ensimmäiseksi pitää kehua lippujen hintoja. S-kortilla sai oikeasti hyviä alennuksia ja päivälipun hinnalla ei saa Himokselta edes kolmea tuntia. Sitten henkilökuntaa, voiko avuliaampia, lystikkäämpiä ja palvelualttiimpia hahmoja olla olemassakaan? En usko. Ei ainakaan paljoa.

Hissi on edelleen säädetty romantikoille ja romantisoida saikin hissin hitaasti lipuessa kohti Kolivaaran (melkein) huippua. Kun pimeä laskeutui, sai rinteessä nauttia kauniisti valaistuista puista ja metsiköistä ja ne olivatkin tunnelmallisia. Miinusta siitä, että rinteessä ei oikein meinannut nähdä mitään.

Koska Kolilla hiihto on Parasta ja se on muutenkin äärikeskus, pitää siellä olla myös jonosimulaattori. Ja taas palaamme romanttiseen kahdenhengen tuolihissiin, jonka antiikkiarvo on reaaliarvoa huomattavasti korkeampi. Onneksi pommittajavenäläiset eivät vielä kerenneet iskeytyä paikalle, paitsi Leinoseen. Mut luomu onkin sellanen hit-catcher.

Illalla vähän lumeteltiin, otin rohkeasti vähän leveämpää suksea mukaankin, mutta ei onni suosinut tällä kertaa. Ukkokoli oli pommitettu täyteen vaikka luonnonlunta on vain 15 cm. Tosin huhu kertoo että Kolin Telluhurja on aikoinaan vetänyt varmaan vielä vähemmällä lumella. En epäile.

Koska oltiin turistihenkisiä ja muutenki haluttiin tukea Kolia, oli syytä ruokailla hienosti ravintoloissa, eikä edes syödä omia eväitä salaa. Siinä tullaankin melkoiseen epäkohtaan Kolilla. Ensinnäkin: Kolin kanapihvi on tummanruskea. Ruuissa menee alakahviossa noin 30 minuuttia, ylhäällä 50 minuuttia. Ylhäällä ei ollut lisäksemme ketään, mutta silti pizzan tekoon meni lähemmäksi 45 min. Mikäs siellä maisemia katsellessa, eihän se kiire pidäkään olla. Mutta riipii se. Varsinkin jos nälkä on.

Alakahvion henkilökunta on kaukana totutusta, ystävällisestä ja tehokkaasta. Ei, nyt on jotain töhöttäjiä, jotka ei osaa käyttää yhtäkään laitosta siellä keittiössä, mukaanlukien kassakone. Vai mitä mieltä olette siitä, että kun kassakoneesta loppui kuittipaperi, niin aikansa nyhjättyään kassapimu antoi minulle tyhjän paperin(!) ja sanoi että allekirjoita siihen. Sen verran kotimäkiystävällisyyttä oli, etten kieltäytynyt. Riipi taas.

Summa summaarum, kolilla tuo hihtopuoli on hallussa, mutta oheispalvelut tökkii. Minnehän se vanhempi rouva sieltä ala-asemalta on hävinnyt, hänellä oli sentään homma hallussa eikä hanskat hukassa.

JB kiittää:
+ Koli on komein
+ Koli on halpa
+ Kolilla on hyvä profiili
+ Kolilla on kiireetöntä

JB angstaa:
– Kolin ravintolapalvelut ovat hitaita ja laadultaan hyvin kyseenalaisia
– Tuolihissin kiireettömyys saattaa olla kaupunkilaiselle liikaa
– Maanteiden kuningas

Kategoriat
Yleistä

JB testaa: Sappee 08-09

Rukasta onkin jo kulunut kuukausi, kun Sappee vihdoin avasi ovensa ja sunnuntain sateisesta Tampereesta lähdimme kohti etelää ja Sappeeta. Matsolaisen kanssa taas, tällä kertaa sukset olivat sentään omat Fischerin AMC 75 sivakat. Keli oli pehmeä, mutta yllättävän luistava, päärinteestä oli lumetettu 90%, yläosa ei ollut ihan täysleveä.

Näkyi olevan Verppari- ja Kahsmirisankaria kanssa kokeilemassa Sappeeta, ääripaikka nääs.  Halapahan Sappee ei kyllä edelleenkään ole. Hissilippu on kalliimpi kuin Rukalla (30e/4h) ja mitään alennusta ei saanut, vaikka vain yksi rinne auki ja sekään ei täysleveä. Kai niillä on varaa pyytää, sinne keskelle mettää kun ensin ajaa, niin ei sieltä poiskaan lähde parin euron takia.

Hiihto oli hauskaa keikuttelua ja rinnehiihdon etusuksikin vaihtelevasti löytyi. Välillä tsekattiin vähän Engerbergin mäkihyppyä ja sitten taas ääricarving. Yhtään isompaa välinesäätötaukoa ei ollut, joka kieltämättä on poikkeuksellista.

Kyllä siellä käydä kannatti, mutta jotenki aika kallista. Ja matso taas hauskana.

Hyvää:
+ pääsee hiihtämään

Huonoa:
– kallis