Jasmon blogi tietää parhaiten
-
Lotto
Kannattaako lotota? No jos Lotto-koneeseen on uskominen, niin ei todella kannata.
-
Tiedonjako
Minulle pälkähtää päähän usein ihan hulluja kysymyksiä. Tänään päähän pälkähti, että laskeeko halpojen autojen tuonti ulkomailta inflaatiota. Koulutukseni eivätkä tietoni riitä siihen, että osaisin tuohon vastata. Pitkään olen jo miettinyt, että pitäisi olla jokin yhteisö, IRCin ja foorumeiden välimuoto, johon voisi reaaliaikaisesti (IRC) lähettää kysymyksiä ja niihin saisi vastauksia ja niistä jäisi myös säilöön eräänlainen…
-
Asunto
Nyt meillä on sitten uuden asuntomme avaimetkin. Tai minulla on. Kävin hakemassa ne tänään tuolta kaupungista. Päätin sitten, kun oli hyvä ilmakin, kävellä kaupungista tänne skinnarilaan, kävin matkalla Sammonlahden S-marketissa ja meidän uudella kämpillä. Otin siitä taas uusia kuvia. Ikkuna (ennen jäässä), oli joko korjattu tai sitten lämpimät kelit olivat sen sulattaneet. Vuotojälkiä ei kuitenkaan…
-
Sampo
Kävin tänään Sampo Pankissa, kuten aikaisemmin mainitsinkin. Puhumassa palveluista ja niin edelleen. Pankki oli aivan tyhjä asiakaspalvelijoita lukuunottamatta. Palvelu oli kyllä hyvää, minulle mielekästä. 15 minuuttia ennen tapaamista puhelimeni soi, ja henkilö jonka kanssa oli tarkoitus tavata soitti ja varmisti että osaan paikalle. Hän oli minua vastassa. Tuntui aivan kuin minulla olisi rahaa. Väärä luulo.…
-
Skype
Ilmainen Internetpuhelin joka myös toimii sanotaan mainoslauseessa. Skype.com. Joo, käynnistysikkuna saa surkuhupaisen sävyn, kun olet käynnistänyt ko. ohjelman jo 5 kerran saman päivän puolella, kun edelliset soittelut ovat katkenneet virhetoimintoon ja ohjelmanb sulkeutumiseen. Lisäksi ohjelman välityksellä saa puheen lisäksi lähetettyä myös tiedostoja – puoleen väliin jonka jälkeen tuntuu olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus että siirto…
-
Sampo
Eilen minulle soitettiin Sampo Pankista ja pyydettiin käymään juttusilla. Ei, tilini ei ollut romahtanut miinukselle, vaan halusivat tarjota minulle neuvontaa raha-asioissa. Sehän minulle sopii. Ilmeisesti he ovat seuranneet tilitietojani, tai jotain mikä kuulostaa laillisemmalta, ja huomanneet että sinnehän tulee säännöllisesti hieman rahaa. Nykyään olen sekä Sampon että Nordean asiakas. Niin ei kyllä tarvitsisi olla. Mutta…
-
Tentti
Minullahan olisi pitänyt olla tänään Laatujohtamisen peruskurssin tentti. No eipä sitten ollut, koska unohdin kääntää herätyskelloni oikeaan aikaan. Heräsin tunnin liian myöhään, enkä olisi kerennyt tenttiin vaikka olisin mennyt syömättä, tukka sekaisin ja parta ajamatta. Toukokuussa on sitten uusi yritys. Hitottaa hieman. Olisin voinut mennä eilen vaikka Joensuuhun. No, tyhmästä päästä kärsii koko jätkä. Tänään…
-
Summary
Nyt on pääsiäinen sitten vietetty ja olen takaisin Lappeenrannassa. Mukavaa oli. Lauantaina kävimme tarkistamassa Vuokatin rinteet. Ihan hyviä olivat, ihmisä oli vaan aivan liian paljon. Olipa meillä ensikertalainenkin mäenlaskussa mukana ja aika hyvin hänkin pärjäsi. Yllättävän hyvin. Mitään kattavaa selvitystä pääsiäisen tapahtumista en ainakaan vielä jaksa antaa, olen vähän pyörällä päästäni, sain juuri äsken vasta…
-
Pääsiäinen
Joo, viikonloppulomailu vie ensiksi Joensuuhun ja sitten lähdemme pääsiäisen viettoon Sotkamoon. Hyvää pääsiäistä!
-
Codex 4
Vihdoinkin se on täällä. Kyse on siis DJ RX:n uusimmasta tuotoksesta, Codex 4:sta. Julkaisupäivä tuotoksella on 1.4, mutta itse sain ennakkotilauksella jo nyt. Vanhemmat Codexit ovat ladattavissa RX:n kotisivuilta. Codex 4 tracklist: intro Re-wind – Menticide Alek Szahala – Pink Magic Sonic – Inside the ride DJ Rx – Frozen Flame Lukozade – Concorde Alek…
Blogiarkisto
- marraskuu 2023
- toukokuu 2023
- maaliskuu 2023
- helmikuu 2023
- syyskuu 2022
- toukokuu 2022
- maaliskuu 2022
- joulukuu 2021
- marraskuu 2021
- lokakuu 2021
- syyskuu 2021
- toukokuu 2021
- maaliskuu 2021
- marraskuu 2020
- lokakuu 2020
- heinäkuu 2020
- toukokuu 2020
- huhtikuu 2020
- maaliskuu 2020
- tammikuu 2020
- elokuu 2019
- maaliskuu 2019
- joulukuu 2018
- marraskuu 2018
- lokakuu 2018
- maaliskuu 2018
- marraskuu 2017
- lokakuu 2017
- syyskuu 2017
- toukokuu 2017
- maaliskuu 2017
- marraskuu 2016
- lokakuu 2016
- helmikuu 2016
- joulukuu 2015
- lokakuu 2015
- syyskuu 2015
- elokuu 2015
- toukokuu 2015
- huhtikuu 2015
- maaliskuu 2015
- helmikuu 2015
- lokakuu 2014
- elokuu 2014
- heinäkuu 2014
- kesäkuu 2014
- toukokuu 2014
- huhtikuu 2014
- maaliskuu 2014
- tammikuu 2014
- lokakuu 2013
- syyskuu 2013
- elokuu 2013
- heinäkuu 2013
- kesäkuu 2013
- toukokuu 2013
- huhtikuu 2013
- maaliskuu 2013
- joulukuu 2012
- marraskuu 2012
- lokakuu 2012
- syyskuu 2012
- elokuu 2012
- heinäkuu 2012
- kesäkuu 2012
- toukokuu 2012
- huhtikuu 2012
- maaliskuu 2012
- helmikuu 2012
- tammikuu 2012
- joulukuu 2011
- marraskuu 2011
- lokakuu 2011
- syyskuu 2011
- elokuu 2011
- heinäkuu 2011
- kesäkuu 2011
- toukokuu 2011
- huhtikuu 2011
- maaliskuu 2011
- helmikuu 2011
- tammikuu 2011
- joulukuu 2010
- marraskuu 2010
- lokakuu 2010
- syyskuu 2010
- elokuu 2010
- heinäkuu 2010
- kesäkuu 2010
- toukokuu 2010
- huhtikuu 2010
- maaliskuu 2010
- helmikuu 2010
- tammikuu 2010
- joulukuu 2009
- marraskuu 2009
- lokakuu 2009
- syyskuu 2009
- elokuu 2009
- heinäkuu 2009
- kesäkuu 2009
- toukokuu 2009
- huhtikuu 2009
- maaliskuu 2009
- helmikuu 2009
- tammikuu 2009
- joulukuu 2008
- marraskuu 2008
- lokakuu 2008
- syyskuu 2008
- elokuu 2008
- heinäkuu 2008
- kesäkuu 2008
- toukokuu 2008
- huhtikuu 2008
- maaliskuu 2008
- helmikuu 2008
- tammikuu 2008
- joulukuu 2007
- marraskuu 2007
- lokakuu 2007
- syyskuu 2007
- elokuu 2007
- heinäkuu 2007
- kesäkuu 2007
- toukokuu 2007
- huhtikuu 2007
- maaliskuu 2007
- helmikuu 2007
- tammikuu 2007
- joulukuu 2006
- marraskuu 2006
- lokakuu 2006
- syyskuu 2006
- elokuu 2006
- heinäkuu 2006
- kesäkuu 2006
- toukokuu 2006
- huhtikuu 2006
- maaliskuu 2006
- helmikuu 2006
- tammikuu 2006
- joulukuu 2005
- marraskuu 2005
- lokakuu 2005
- syyskuu 2005
- elokuu 2005
- heinäkuu 2005
- kesäkuu 2005
- toukokuu 2005
- huhtikuu 2005
- maaliskuu 2005
- helmikuu 2005
- tammikuu 2005
argh battery Bileet blogi Corona Datailu elokuva energiajuoma engelberg facebook google hiihto JB elokuvissa JB testaa junkka kasino konehuone Korona linux lty Musiikki nokia Opiskelu ostokset pankki Pelit Pikkuviestit politiikka puhelin päivitys raha ruka sven sonite Sää tampere techmu Urheilu uutinen Uutiset vaalit Viihde windows wordpress yleinen Yleistä
no onko täysjärkistä seuraa ?
[…] Tämä kertoo myös siitä, että verkosta ostetaan nykyään ”suurten hankintojen”, kuten sähköautojen, televisioiden, musiikkilaitteiden lisäksi myös päivittäisiä hankintoja, kuten…
[…] Mega Moolahissa päävoiton nappaaminen on 1:185 miljoonasta. Täten se on harvinaisempaa kuin lottovoitto. Suhdeluku vaihtelee hieman pelien mukaan, mutta…
[…] myös vapaa-ajalla. Jos pidät uusien reseptien kokeilusta, ehkä sinulle arjen luksusta on ruokaboksi, jonka saat ovelle toimitettuna, jolloin aikaavievä…
[…] se taas on, että Suomessa eduskuntavaalit lähestyy. Näitä eduskuntavaalipostauksia on, tavalla tai toisella, tullut tehtyä ennenkin. Ja tehdäänpä […]