Tekijä: Jasmo

  • Lumi

    Lappeenrantakin meinaa saada lumipeitteen. Viiden vuorokauden sää näyttää että 5 vuorokautta sataisi lunta. Tämä on ehdottomasti hyvä asia. Lappeenranta on kärsinyt tähän saakka helsinkimäisyydestään, vesisateista, jäisistä jalkakäytävistä. Talviurheilulajit ovat jääneet harrastamatta, kun ladut ovat kauheassa kunnossa. Ja muutenkin on ollut kovin harmaata. Kunpa lunta todella tulisi ja vihdoinkin saataisiin talvimaisema. Joensuussa on kanssa luvassa 5…

  • Selaimet

    Selainten kehitys on ollut mielenkiintoista katsottavaa. Varsinkin FireFox on räjähdyksenomaisesti kasvattanut käyttäjämääriä viimeisten kuukausien aikana. Itse pidän tätä kehitystä suotavana, koska IE:n selain on jo vanhentunut eikä tue CSS-määreitä lähellekään niin hyvin, kuin pitäisi. Ennen kaikkea yleensä CSS näyttää erilaiselta IE:ssä kuin esimerkiksi FireFoxissa tai Operassa. Katselin tänään omien sivujeni käyttäjätilastoja. Sivuillani käy kuukausittain vähän…

  • Käytettävyys

    Olen toiminut jonkinlaisena web-kehittäjänä, tai miten hienon tittelin itselleen haluaakaan luoda, muutaman vuoden. En ole siis mikään pitkän sarjan toimija, mutta olen huomannut jo muutamia asioita. Ihmisten tottumuksia on todella vaikea muuttaa. Jos he ovat tottuneet käyttämään esimerkiksi Sammon nettipankkia, niin Nordean nettipankki voikin tuntua huonolta. Itse koin tämän eräässä keskustelussa viikonloppuna. Minun mielestäni Nordean…

  • Elokuvat

    Pidän itseäni jonkinlaisena elokuvaharrastajana, vaikkei minulta löydy hyllystä edes sataa nimikettä. Elokuvia tulee kuitenkin katsottua ja hankittua säännöllisesti. Myös hieman erikoisempia. Animeen en ole enää niin kiinnostunut, kuin aikaisemmin. Muutamia loistavia animepätkiä olen nähnyt, kuten Ghost in the Shell ja Mononoke Hime. Suurin osa hyllystäni on toimintaa, mutta kaikkein eniten pidän elokuvasta 13 päivää. En…

  • Laskettelu

    Olen lasketellut 5-vuotiaasta saakka. Pienenä kotirinteeni oli Hiidenrinteet, nykyisin nimi on Loma-koli. Kun kasvoin hieman isommaksi, olisinkohan ollut siinä 13 ikävuoden paikkeilla, vaihdoi kantapaikkani Ukko-koliin. Siitä lähtien se on saanut minut laskemaan mäkeä noin 30-40 kertaa vuodessa. Tähän saakka suksilla ja muutaman kerran telemarkeilla. Nyt, kun, varsinkin uuden koulun, hiihto alkaa taas saavuttaa suosiota, niin…

  • Google

    Tänään oli hieman tylsä päivä. Lopulta. Piti käydä hiihtämässä – no ei ollut suksia. Ja muuta kaikkea. Luistimiakaan ei ollut. Surkuhupaisaa. Päätin viettää aikaani etsimällä googlella nickini esiintymiä verkosta. Löytyi paljon sellaista johon olen ollut osallisena ja vielä enemmän sellaista josta en ole kuullutkaan. Yllättävän paljon Jazmine nimiset tytöt tuolla rapakon toisella puolen tykkäävät nimestä…

  • IRC

    IRC. Kaikki tietävät mitä nämä kolme kirjainta tarkottavat. Tai jos eivät tiedä, niin puhuvat siitä silti. Paljon uskomuksia ja luuloja. Niitä myös uutisoidaan, parhaiten (tai siis huonoiten) sen osaa Kaleva, esimerkkinä tämä vanha juttu. Uudempiakin on. Itse olen irkannut viimeiset 5-6 vuotta. Aina kun olen koneen ääressä, minut tavoittaa myös irkillä. Ja saatanpa kysyä apua…

  • Web-sivut

    Olen tehnyt jo jonkin aikaa web-sivuja. Omaksi ilokseni, kavereille ja työn puolesta. Tykkään hommasta, siinä saa tehtyä nopeasti asioita, jotka ovat heti miljoonien käyttäjien ulottuvissa. Eri asia on se, kuinka moni käyttäjä tulee sivulla vierailemaan. Ensimmäinen sivu, joka saavutti käviöitä, oli Irc-addiktion testaus, osoitteessa http://www.qkaasu.com/vkk/page.php. Se oli kumouksellista minulle, omalla henkilökohtaisella sivulla kävi yli 1000…

  • Tietokone

    Tietokone sai tänään hien pintaan. Kämppiksen Radeon 9700 Nonpro oli hieman rikki ja testasin sitä omassa koneessani. Muutaman vaiheen jälkeen olimme siinä tilanteessa, että koneeni oli auki ja prosessorin siili hohkasi kuumaa 30cm päähän ja haisi kuin myrkky. Jännitti vähän, vieläkö se lähtee päälle, mutta sen prosessorin aika ei ollut vielä liittyä tovereihinsa paremmille kellotusmaille,…

  • Frendit

    Sain jopa tietää miten Frendien viimeinen jakso päättyy, kun viimeiset 5 minuuttia jäi aikoinaan katsomatta. (Haluaisitko että kerron sinulle Iiris? :) ) No, frendien taru loppui sitten. Jo aikaa sitten. Minuun sarja upposi täysillä alusta loppuun. Huumori oli tarpeeksi kypsää, mutta silti riittävän lapsellista minulle. Roolihahmot eivät ehkä olleet mitenkään ainutlaatuisia, mutta hauskoja. Harmi että…