Tekijä: Jasmo

  • Viina

    Luin tässä vessassa istuessani ylioppilaskunnan lehteä, Aalefia. Siinä oli kovasti valiteltu ensinnäkin sitä että opiskelijat käyttää liikaa viinaa. Ok, ehkä. Mutta sitten siinä myös sanottiin että monet haluaisivat käyttää vähemmän, mutta kavereiden vuoksi juovat paljon. Tässä kohdassa pysähdyin ja jäin miettimään. Hetkinen. Nuorimmatkin opiskelijat on kahdenkymmenen kieppeillä ja suurin osa reilusti yli. Ja on pakko…

  • Ohjelmistopatentit

    EU ei taas vakuuta. Ohjelmistopatentteja on yritetty runnoa läpi jo jonkin aikaa, milloin maatalousjuttujen välissä, milloin missäkin kahvikeskustelussa. Ilmeisen salassa aina ja ilman keskustelua. No, niin taas. Edelliset kerrat eivät ole onnistuneet, joten nyt ministerineuvosto yrittää taas. He päättivät runnoa ohjelmistopatentit läpi, ilman keskustelua ja ilman muutoksia. Tarkemmin asiasta kertoo EFFin lehdistötiedote. Erityisen salamyhkäiseksi asian…

  • Asunto

    Päätimme lähteä hakemaan asuntoa Sammonlahdesta. Asian käsittely vie jonkin aikaa ja sitten meidän pitää vielä hyväksyä homma. Tarjolla oli jotain 68 neliötä. Harmillista, että kämppä oli perhekämppä sikäli, että makuuhuoneita oli kaksi, vanhempien ja sitten lapsen huone. Lapsen huone on jotain 6m2 tai jotain. Joten toinen meistä (tsaba) joutuu majoittumaan olkkariin. Minä en sinne halunnut,…

  • Iglu

    IGLU oli. Kivaa oli. Oikeastaan todella kivaa. Voitti tämän vuoden Säde Season Starterin, koska oli niin paljon tuttuja. Soittamassa oli Juju, Thomas ja K-system. Juju soitteli aika kivaa alkuillan trancea ja siitä jatkoi Thomas todella hyvällä setillä. K-system astui aika isoihin saappaisiin ja ei täysin pystynytkään lunastamaan odotuksia. Klasareita. Itsekin olen aikamoinen turisti noissa bileissä,…

  • Awstats

    Awstats kysymys: Connect to Site from -kentässä listataan osoitteet joilta sivuille on tultu. Mutta sitten osoitteen perässä on kaksi numeroa. Mitähän ne voisivat tarkoittaa? esim http://www.blogilista.fi 9 9

  • Kamerakännykkä

    Joskus aikaisemmin taisin mainitakin, että minulla leikkikaluna ja puhelimena on Nokian 6600. Päivittelin siihen uuden IRC –softan. Edellinen versio tuppasi jumiutumaan noin 30-45min käytön jälkeen. Haiskahtaisi muistin vuotamiselta. Tai sitten jostain bugista joka ilmenee kohtuullisen usein. Ennen puhelimen hankkimista ajattelin, että kamera ei puhelimessa tuo minulle mitään lisäarvoa. Että se on lähinnä turha ominaisuus joka…

  • Työt

    Jo paljonkin myöhässä ollut projektini on lähtenyt taas etenemään. Itsestänihän tässä on käytännössä kaikki ollut kiinni, mutta minua viikon alussa viihdyttänyt vieras ja viikon lopun kuluttanut laatujohtaminen käyvät hyvistä tekosyistä siihen, miksi projekti ei ole edennyt. Nyt kuitenkin näyttää ihan hyvältä ja projekti voisi arviolta olla puolessa välissä. Eiköhän se maaliskuun loppuun mennessä toimiteta. Alkuperäisestä…

  • Elokuvia

    Ostin eilen Anttilasta kaksi uutta elokuvaa. Paha Päivä (Changing Lanes) oli elokuva siitä, kuinka asiat menevät pieleen. Aika viihdyttävä silti. Samuel L. Jackson oli taas kerran hänelle ominaisessa roolissaan. Roolisuorituksesta tuli kovasti mieleen Die Hard 3. Jotain samankaltaisuutta roolihenkilössäkin. Toinen elokuva oli kahden DVD:n versio Fight Clubista. Siinä sattuvat vielä olemaan kaksi ehkä suosikkinäyttelijääni, Brad…

  • Spam

    Sähköpostissa oli uusi viesti. Spam-filtterini oli blokannut 20 spam-kommenttia. Kiva kun tekniikka toimii. Spammaajat ovat ehkä muutenkin haukanneet turhan ison palan koittaessaan spammata blogeja. Blogi on ihmisen itsensä kaltainen, kenties kertoo kirjoittajasta tai jostain muusta. Aktiivisiin blogeihin spammit eivät pääse. Kirjoittaja poistaa ne vaikka käsin. Onneksi.

  • Ilta

    Päivä takana. Ensin viitisen tuntia tuotantotaloutta, tarkemmin laatujohtamista, sitten viisi tuntia vielä töitä päälle. Kuuppa oli lopulta sen verran jumissa, että pakko oli lopettaa. Olen koittanut nyt nestemmäisesti venyttää aivosolujani. Tähän olen käyttänyt liuotetta nimeltä Courriere X.O. Seuraavaksi voisin käyttää muutaman annoksen liuotetta nimeltä Finlandia Vodka. Huomenna katsomaan asuntoa, jos se on vielä vapaana!