Avainsana: Yleistä

  • Tilannepäivitys

    Joo, olkapäästä vapauttava tuomio. Jos kotilääkäreitä on lukemassa tätä blogia, niin iskusta kipeytynyt toimintakykyinen olkapää voi olla kipeä useita kuukausia ilman pelkoa siitä, että mitään vakavaa olisi rikki. Näin minulle sanottiin. Eli nyt rokkaillaan sitten. Ihmiset eivät kyllä osaa pukeutua pakkaseen. Siisti katsoa, kun on 23 astetta pakkasta ja tyypit odottaa bussia hameessa, sukkahousuissa, ilman…

  • Minä, bloggaaja

    Vielä viime vuonna minulta kysyttiin, että miksi pidät blogia. Enää kukaan ei kysele. Ennemminkin kysytään, että miksi et ole päivittänyt blogia. Kun vielä vuosi sitten bloggaus oli tyhmää nöräilyä, nyt se on jo aivan normaalia. Mutta mitä bloggaamisesta on ollut hyötyä, vai onko siitä ollut? Olen tutustunut uusiin ihmisiin kirjoittamalla blogia ja lukemalla ja kommentoimalla…

  • Vaalit lähestyy, suuri mielipidepostaus

    Leikin nyt hieman aikaa olevani eduskuntaan pyrkivä tyyppi. Heillähän on näillä hetkillä tarpeen kirjoittaa blogiinsa / nettisivuilleen, mitä mieltä he ovat kaikesta, nostaa epäkohtia esiin ja käynnistää puolueohjelma toden teolla. Miksipä minä pidättäytyisin samasta, kun nyt on hyvä sauma vauhkota asioista. Energiakysymykset tulevat olemaan yksi keskeisistä taistelunaiheista seuraavissa eduskuntavaaleissa. Mikä sitten olisi hyvä? Joku väitti…

  • Matkustajan muistikirja

    Monet kaverini ovat matkustelleet monia vuosia, jotkut tykkäävät käydä Espanjassa lomailemassa (tai irkkaamassa), jotkut käyvät Australiassa (kirjoittamassa blogiin) ja jotkut tykkäävät käydä Keski-Euroopassa tai Norjassa hiihtelemässä (tai olemassa hissityttöinä). Itse olen matkailussa varsinainen aloittelija, joten koin tarpeelliseksi kerätä kaiken tarvittavan tiedon matkailusta yhteen listaan, josta on sitten hyvä tarkistaa, jotta kaikki on tehtynä valmiiksi jo…

  • Blogi 2v

    Aika kuluu nopeasti. Ensimmäisen postauksen kirjoittamisesta on kulunut melko tarkkaan 2 vuotta. Jasmon blogi on siis tullut terhakkaaseen kahden vuoden ikään. Kuten tapoihin kuuluu, luotaan vähän tätä kahta vuotta. Postauksessa on paljon linkkejä, ehkä liikaakin, yritin nostaa tärkeitä blogin vaiheita esiin tuolla tavoin. Minulla on aina ollut kirjoittamisen tarve. Teininä kirjoitin pöytälaatikkoon (kuvainnollisesti, todellisuudessa kiintolevylle),…

  • JB testaa: Battery Stripped

    Kaikkien koodareiden ja muidenkin iloisin energiajuoma Battery on nyt saatavana myös sokerittomana versiona koodinimellä Battery Stripped. Batteryn keskivertokuluttajana tunsin vastuuni ja käsitin, että minun on mentävä sinne, minne kaikki eivät vielä ole menneet. Juoda tätä uutta uutetta ja todeta, miltä se maistuu. Olin skeptinen kahdesta syystä: 1) Battery Gingered ei ole hyvää ja 2) Teho…

  • Winamp-ongelma

    Minulla on Winamp 5.32 ja käytän läppärissäni USB-letkun yli ulkoista kiintolevyä. Olen lisännyt kiintolevyn musiikkikansiot Watch Folderseihin ja ne tuntuvat Winamp Media Libraryssä näkyvänkin. Mutta sitten kun siirrän halutut (tai kaikki) biisit varsinaiseen soittolistaan, niin Jump ei toimi. En voi hakea soittolistassa biisejä. Jos painan J tai F3 niin se valikko kyllä ilmestyy, mutta vaikka…

  • Uusi vuosi, samat jutut

    Lähden viettämään vuodenvaihdetta tuonne keskelle mettää, josta ei paljon blokkailla, jos selviän edes venäläisrynnistyksen alta Vuokatissa. Joten hyvää uutta vuotta kaikille! Toivottavasti ensi vuonna sataa enemmän lunta ja hommat onnistuvat, missä päin maailmaa ikinä ollaankaan. -jasmo

  • Jouluja

    Tänä vuonna olen kyllä itse väistellyt sen kuuluisan joulutunnelman ja joulumielen. Harmi sinänsä. En myöskään kykene edellisvuoden kaltaiseen ”syvälliseen” pohdiskeluun, kun ei sopivia mieltä kiihottavia dokumentteja ole tullut. Kiitän lukijoita kuluneesta vuodesta (eikös kaikki päätoimittajat näin sano joulun alla? Olenhan oman elämäni päätoimittaja..tai ainakin päätoimija) ja toivotan tervetulleeksi myös vuoden viimeisinä päivinä ja ensi vuonna.…

  • Mitä tehdään jos ei voi hiihtää?

    Ennusteiden mukaan lumipeite ei saavuta meitä edes vielä jouluksi. Mitäs sitten tehdään?