Avainsana: Viihde

Mistähän johtuu musiikkia kohtaan tunnettavat ennakkoluulot? Kun suomihoppi tuli valtavirtaan jokin aika sitten, oli sen halveksinta lähinnä trendikästä. Haukuttiin, vaikkei tunnettu. Itsekin kuuluin näihin ennakkoluuloisiin kyllä, mutta Ese ”the scene” tutustutti minut hyvään räppiin (sekä suomeksi että englanniksi). Nykyisin kuuntelen paljonkin suomihoppia, tosin vain muutamaa artistia (Ruudolf, Kemmuru..) ja ruotsalaisittain tuotettua räppiä, kuten Promoe ja Looptroop, jopa Petter. Suomalaisista englanniksi vetävistä kiinnostavat lähinnä Redrama ja Paleface (jonka uusi levy pitäisi ostaa, jos se ei ole kopiosuojattu). Redrama on tippunut täysiä jo ensimmäisestä EP-julkaisusta saakka.

Oikeastaan hiphoppiin (en tykkää puhua räpistä, koska minusta kuuntelemani artistit ovat enemmän ”hoppia”) tutustumiseen meni kuitenkin usea vuosi, en ollut mieleltäni kovinkaan myöntyväinen – aluksi. Kuitenkin tuo aika ehkä opetti minut olemaan hieman avoimempi ja suvaitsevaisempi uusia musiikkityylejä kohtaan. Töksäytän kyllä vielä tänäkin päivänä helposti, että ”en tykkää, kauheeta paskaa”, mutta toisaalta innostunkin aika helposti. Kantri ei toimi, vaikka laulajalla olisivatkin isot maitorauhaset.

Melkein heti hoppikiinnostuksen alkaessa tuli vastapainoksi elektroninen musiikki. Jossain musiikki-chatissä muistan vierailleeni ja pyytäneeni näytettä nyt siitä ”hyvästä konemusiikista”. Joku keskustelija teki karhunpalveluksen ja lähetti minulle biisin Lab 4 – Contact London. Ok, nyt ei puhuttukaan kovin melodisesta meiningistä ja yksinkertaisesti ei toiminut. Pyysin vielä toista biisiä, en halunnut luovuttaa. Seuraavaksi minulle lähetettiin Prodigy – No Good (Start the Dance) ja loppu on lähihistoriaa.

Olin baari-ikäinen ja sitä kautta alkoivat tulemaan tutuksi eurohollantiklasarit, kuten Ian Van Dahl ja niin edelleen. Siitä sitten oma musiikkimaku on lähtenyt kehittymään, suuntaan jos toiseenkin, usein myös ulkoisten tekijöiden ajamana. Esimerkiksi nykyisin Oubsissa ja Entropyssä vaikuttava TheH tutustutti minut aikoinaan artisteihin kuten Concord Dawn, Pendulum ja Ben Sage – vuoden päästä soittolistani täyttyi rumpubassosta. Siitä sitten taas musiikkimaku lähti kehittymään.

Koska itse olen lähinnä saanut hyviä kokemuksia siitä, että minut on väkisin tai puoliväkisin tutustutettu uuteen musiikkiin ja musiikkigenreihin, olen jatkanut ilosanoman välittämistä myös muille. Vaikeinta on luoda alkukiinnostus, sillä ihminen on oletusarvoisesti kiinnostumaton uudesta. Etkoilla, autossa ja muissa tilanteissa, joista ihminen ei voi paeta, pitää siis soittaa hyvää ja helppoa konemusiikkia. Melodista kiksua, ihkujunkkaa… ja tarkastella miten potentiaalinen uhri reagoi. Kaikki eivät tietysti tykkää, vaikka tutustuisivatkin ja sitäkin pitää kunnioittaa. Itselleni tällä tavoin tartutettiin reggaeton, joka on aluksi varsin hämmentävää musiikkia, mutta josta jossain määrin pidän.

Mutta niin monta kertaa tämä on todistettu. Kohta minulta pyydetäänkin musiikkia. Mikä se biisi oli joka soi silloin ja silloin, lähetä se minulle! Hiljalleen uhri tutustuu konemusiikkiin lisää ja löytää sieltä sen oman sektorinsa, josta tykkää. Sitten voi käydä tutustuttamassa ihmisiä bileisiin. Riippuu tietysti bileistä, mutta joitain sellaisia bileitä olen päässyt itsekin todistamaan, jossa tunnelma on katossa. Ihmiset ovat vapautuneita ja iloisia ja nauttivat musiikista ja tanssista. Jos uuden konemusiikkikandidaatin vie tuollaisiin bileisiin, niin silloin hän joko innostuu lopullisesti tai hylkää. Nimittäin, jos tuollaisista bileistä ei saa itselleen sitä fiilistä päälle, ei konemusiikilla ole mitään parempaa tarjottavaa. Hylkäämistä en ole koskaan ollut todistamassa.

Blogissa olen koittanut aina välillä esitellä erilaisia miksauksia, genret oikeastaan aika laidasta laitaan. Niin taaskin. Itsellä on ollut viimeaikoina voimasoitossa Loopyn uusi promomiksaus, jonka herra ystävällisesti minulle vinkkasi. Hankkikaahan ko. miksaus käsiinne, jos jostain vain löydätte. Erinomainen pläjäys progetrance – trance sektorilta. Alussa kerätään voimia ja lopussa sitten rullataankin jo ihan varsin mukavasti. Alun hieman rauhallisempaa meininkiä värittää erinomainen Jussi Polet – Dis-Con-Nect, joka iskee henkilökohtaisesti aivan täpöllä. Siitä eteenpäin musiikki onkin sellaista, ettei se suostu pysymään taustamusiikkina, vaan laittaa kuuntelijalla jalan vipattamaan. Ennen kuin huomaakaan, selailee Klubbarista seuraavia bileitä.. Ja nehän (minulla) on 2.6. Romance. Taas vaihteeksi Orion :) No, eipä ole ukko vielä minua koskaan vielä pettänyt (edellisen kerran Ten Years of Techmu).

Muistakaahan siis ravistella musiikkiennakkoluulonne pois, kuunnelkaa kaikenlaista musiikkia, käykää bileissä ja nauttikaa elämästä. Elämä kuitenkin – lopulta – on ihmisen parasta aikaa.