Pilakuvat julkaistiin Egyptissä jo vuonna 2005. Eipä tuntunut muslimeita kiinnostavan. Joopa joo. Vähän teennäinen koko närkästys ja lisää vaan nauloja arkkuun.
(via Pinseri)
Jasmo nyt vaan tietää paremmin
Kommenttia uutisista
Pilakuvat julkaistiin Egyptissä jo vuonna 2005. Eipä tuntunut muslimeita kiinnostavan. Joopa joo. Vähän teennäinen koko närkästys ja lisää vaan nauloja arkkuun.
(via Pinseri)
Aika monta kertaa viimeisten parin vuoden aikana ihmiset ovat tuskastelleet Teoston ja Gramexin päätöksistä ja yleisistä menettelytavoista, että eihän noin voi olla. Harrastetaan moninkertaista rahastusta, ollaan joustamattomia ja laaditaan käsittämättömiä päätöksiä, kuten että nettikaupasta ostettuja biisejä ei saa käyttää dj-toiminnassa. Eli jos DJ ostaa vaikka Beatportista biisin ja aikoo soittaa sitä, niin teostomaksujen lisäksi hänen pitää tilittää vielä gramexille kopiointimaksu. Vaikkei mitään kopioimista edes tapahtuisi.
No nyt Gramexin itsevaltaa aiotaan tarkistaa pariinkin kertaan eri oikeusasteissa. Brittiläinen Rights Agency haastaa Gramexin käräjille tilittämättömistä maksuista. Gramex on kerännyt maksut, mutta ei tilittänyt niitä artisteille.
Nyt myös YLE on kyllästynyt Gramexin toimintaan. Ei ihme, sillä Gramex haluaa yleisradion maksavan maksut potentiaalisten kuuntelijoiden mukaan, joita Suomesta siis löytyy noin viisi miljoonaa. Lisäksi esimerkiksi kännykkätelevision kautta lähetetyistä biiseistä pitäisi maksaa vielä erikseen.
Hyvä, että asioita tarkastetaan oikeusasteissa. Aktiivisesti aihetta seurannee myös Digitodayn Tekijänoikeusblogi.
Iskin tänään sukset sellaiseen kiveen että luulin että suksi halkeaa. No ei onneksi halennut. Vekkikin oli pieni. Onneksi. Oli kuitenkin eka laskupäivä.
Edellisä yönä ripotteli noin 20 cm lunta. Ei voi valittaa, kolin kävijälle lottovoitto.
Eka päivä takana. Oltiin affessa vähän. Löyty heti suomalaisia. Hauskaa oli. Isoimmat vekit yritetään tasoittaa tänä iltana, huomenna mennään brunnin puolel.
Jotenkin autoilevan ihmisen pysäyttää kolaripaikalle tuleminen. Ensin ihmetellään vilkkuvaloja, sitten odotetaan jännityksellä, mitä siellä on tapahtunut ja sitten lopulta nähdään, yleensä epämiellyttävä, itse tilanne. Tällä kertaa hirvi oli juossut tielle vähän Simpeleestä Lappeenrannan suuntaan. Kuolonuhreja ei vaikuttanut olevan.
Vanhemmiten olen alkanut innostua noista hälytysajoneuvoista. Joskus juniorimpana en ymmärtänyt, kun vanhemmat ihmiset puhuivat kauniista paloautoista tai hälytysajoneuvoista yleensä. Nyt viime vuosina olen huomannut itsessänikin sen, että kun saadaan paljon vilkkuja katolle, niin homma alkaa näyttämään mielenkiintoiselta. Tänään väistelimme tuon kolarin yhteydessä yhtä hälytysajoneuvoa, joka tuli meidän takaa ohjaamaan liikennettä.
Kaupungissa se on vaan niin siistiä, kun isot paloautot puikkelehtivat liikenteessä, ajavat liikenteenjakajien vääriltä puolilta ja kaikkea levotonta. Jo pelkästään se, että isot autot ajavat pillit päällä kaupungissa seitsemääkymppiä saa kylmät väreet kulkemaan selässä.
Olen ehkä outo.
Luin tuossa, että DNA:n tietoturvablogissa oltiin oltu sitä mieltä, että lapsipornofiltteröinti on turhaa ja että DNA ei lähde filtteröimään mitään liikennettä. No, siitäpä ei DNA:n johdossa tykätty ja koko blogi laitettiin sulki.
Ilmeisesti osui kipeästi.
(via Media=blogi)
Tanja Karpelan ehdottamaa sensuuria tiukemman linjan otti eräs Joensuulainen kaivurimies tänään, joka veti Elisan tietoliikennekaapelit päreiksi ja katkaisi lähes kaikkien Elisan asiakkaiden ADSL-yhteydet sekä kaapelissa menevät digitv-lähetykset, kuten Canal+:an. Ei liikkunut lapsipornoa Elisan verkossa.
Joensuun Sportia on kyllä epämielyttävä paikka käydä. Myyjät ovat varsin nyrpeitä. Tänään, kun hieman hintaa analysoitiin, ukko alko jo puhuu, että ei myy minulle ollenkaan. Jos Joensuussa olisi vaihtoehtoja, Intersportin yläkerrassakin palvelu on luokatonta ja tarjonta kirjavaa, niin en olisi ostanut. Ostin nyt, kun uudet monot tarvitsin (tai ainakin halusin, no onhan sekin tarve..).
Ukko-Koli avautui tänään. Oltiin paikalla. Ihan kivaa oli, bongattiin tutut työntekijät ja tutustuttiin uudistuneeseen SkiData-järjestelmään, josta löytyikin varsin jänniä ominaisuuksia.. Rinne oli ehkä hieman pehmeä, kun suksi oli niin kapea, mutta ihan hauskaa oli. Näkyvyys vaihteli heikosta huonoon, mutta tutut mäet. Tosin muutamien laskettelijoiden tekemät kraaterit siellä täällä aiheuttivat aina yllätyksiä.
Nyt kuitenkin takaisin lappeen Rantaan. Keskiviikkona olisi pari tenttiä ja sitten joululoma. Eiköhän tämä tästä.
Tutkimus: Lahjonta yhä pahempi ongelma otsikoi YLE. Tuo lahjonta on vähän vaikea kysymys siinä mielessä, että kuka sen määrittelee? Jos Gramex kestittää Rosa Meriläistä sen vuoksi, kun Rosa äänesti heidän kantaansa, onko se lahjontaa? Äänestä meidän puolesta ja saat kakkua ja ihania miehiä.
Suomea pidetään kovin korruptiovapaana maana. Samaan hengenvetoon todetaan, että korruptiota ei Suomessa ole juuri tutkittu, koska ei ole mitä tutkia. Suomessa ei ehkä ole sellaista korruptiota, mitä televisiossa näemme. Tyyliin, oho, tässä salkussa on miljoona euroa. No unohdan sen tähän pöydälle tunniksi ja tulen sitten etsimään, enkä voi mitään jos se on hävinnyt.
Joku porukkahan tuomittiin lahjusten vastaanottamisesta, kun joku norjalainen firma lennätti porukan johonkin kestitykseen Norjaan ja takaisin.
Radio Helsingin podcastissa esiintyvät kansanedustaja Jyrki Kasvi, Joose Berglund Stupidolta ja varatuomari Antti Kotilainen tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksesta. Puheenaihe on tekijänoikeuslaki ja kopiosuojaukset. Kuuntelin jutun eilen, summailin ajatuksiani yön ja luin tänään blogeja, joissa on asiasta puhuttu. Olen siis monia lähteitä käyttäen pyrkinyt muodostamaan oman mielipiteeni.
Kukaan keskustelijoista ei ollut oikeassa. Siitä yksinkertaisesta syystä, että asiassa ei ole oikeaa vastausta. On eri intressiryhmiä joilla on – yllätys sinänsä – eri intressit. Muutamia hätkähdyttäviä kohtia jutussa kuitenkin oli.
Kun Jyrki Kasvi sanoi, että levy-yhtiöiden ja muiden mediayhtiöiden pitäisi parantaa palveluitaan lyödäkseen p2p-piratismi (huono termi, keksin sen itse) niin muut keskutelijat alkoivat jopa nauramaan. Voin vannoa, että jos tuo on myös suurten levy-yhtiöiden asenne, niin kylläpä kymmenessä vuodessa nauru loppuu lyhyeen. Kun samaan aikaan käyttäjien mahdollisuuksia hankkia joku, sanotaan nyt vaikka cd-levy, heikennetään (eta-raukeaminen) ja p2p-meininkiä pidetään vain kitkettävissä olevana pahana niin onhan todellisuus jotenkin kadonnut.
Onko levy-yhtiöiden tulevaisuuden business model teini-ikäisten haastaminen oikeuteen? Siltä se näyttää. Keskustelijat väittivät että iTunes Music Shop on ihan riittävän hyvä jo, mutta ovatko hekään koskaan käyttäneet sitä? Arvaan: eivät. En väitä etteikö iTunes olisi hyvä käyttökokemukseltaan. Sen myynnit ovatkin maailmanlaajuisesti sitä luokkaa, että heikompaa hirvittää. Mutta keskustelijat puhuivat Suomalaisista verkkokaupoista. Almamedian laturia en ole testannut, mutta ainakin netanttilan download-palvelu on ihan silkkaa -suomeksi sanottuna- paskaa. Ylikireät drm:t eivät hyödytä ketään. En ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa käsittää. Kaikki nuo biisit on ilman drm:ää jaossa p2p-verkoissa, mikä on idea myydä kalliilla rajoitettuja versioita?
Beatport, jota usein mainostan, myy ilman DRM-suojauksia mp3:ia. Nyt yli miljoonan latauksen raja (/ostosuorituksen) on ylittynyt. Yksittäiset biisit maksavat puolestatoista kahteen ja puoleen dollariin.
Antti Kotilainenkin oli välillä, varsinkin alussa, melko hukassa. Hänen argumenttinsa oli uuden lain puolesta, että nyt jatkossa jos joku varastaa levyn ennen sen julkaisua ja jakaa sitä, voidaan toimintaan tehokkaasti puuttua. Kotilainen, vaikka varatuomari onkin, ei ilmeisesti muistanut sitä, että tämä toki on ollut laitonta aina, eikä tuolta jakajalta lataava henkilö vieläkään tee sinänsä rangaistavaa, joskin moitittavan, tekoa. Harmi kun Kasvi ei puuttunut tähän pointtiin.
Kaikki olivat yksimielisiä siitä, että tämä on ehkä historian lobatuin laki EU-tasolla. EU-edustajat, meppejäkö he olivat, valittelevat kuinka lobbaus EU:ssa on irstaampaa kuin USA:ssa, jota täällä Euroopassa sinänsä kauhistellaan. Eihän ole epäselvyyttä kuka tästä laista hyötyy ja ketkä eivät.
Kun Kasvi otti esiin XCP-suojauksen, niin Kotilainen meni jostain syystä vaikeaksi. Onko hänellä jotain kytköksiä Sonyyn vai mitä? XCP-kopiosuojauksen ilkeät haitat eivät kuulemma ole ongelma, kun sitä levyä ei ole julkaistu Euroopassa. Lisäksi Kotilainenkin puhui aluksi, että levyistä 1% on kopiosuojattuja, sitten kun Kasvi asiasta huomatti, hän sanoi että tutkimuksissa osoitettiin 18%. Mistä se 1% sitten oikein tuli? Olisin Kasvina ottanut väliin puheenvuoron ja kysynyt, että miksi koititte, herra varatuomari, valehdella?
Kotilaisen mielestä oli aiheellista antaa lailla signaali kansalaisille, että waretus ei ole sallittavaa, vaan hyvin moitittavaa. Tuhmat warettajat. Suomi on ihme maa, kun täällä annetaan noita signaaleita noilla laeilla. Yleensä kuvittelisi, että laissa lukee mitä saa tehdä ja mitä ei, Suomessa kyetään väsäämään jotain moitittavuuspykäliäkin. Kun Kasvi kertoi p2p-verkkojen siirtyvän hajautettuihin ja salattuihin systeemeihin, Kotilainen ja Berglund eivät korviaan lotkauttaneet. Kuulemma niitä salattuja ohjelmia käyttäessään ihminen tietää tekevänsä laittomuuksia, eikä suomalainen tee niin. No, jos olet varma ettet jää jostain kiinni, niin näinköhän.
Tosin näistä salatuista / anonyymeistä palveluista minulle tuli mieleen ainoastaan Freenet, jota ei hyvällä tahdollakaan voi pitää sharetussoftana, onhan se maailman hitain. Mistähän Kasvi mahtoi puhua?
(via Olen rikollinen)
Kenenkään ei pitäisi käyttää Internet Exploreria. Vuosia sitä on säännöllisesti paikattu ja jatkuvasti siitä löytyy uusia reikiä. Niin taas. Operassa on ollut tietoturva-aukkoja. Firefoxissa on ollut tietoturva-aukkoja. Ne on korjattu ennen kuin niitä on kukaan alkanut hyödyntämään, eikä esimerkiksi kuukausia ilmoituksen jälkeen.