Huonot jutut paremmiksi

Huonot jutut paremmiksi mainostaa vakuutusyhtiö Pohjola NYT-liitteen Housenation-jutun yhteydessä. Mainos on kyllä osuva.

Olen jo muutaman kuukauden ajan ihmetellyt NYT-liitteen muuttumista. Käytiin vasemmistoliiton (tai vihreiden, tms) jossain puoluekokouksessa, tehtiin siitä juttu, mutta juttu on sisällöltään sitä, että ihmetellään puhujan pälvikaljua ja käydään läpi mitä ruokaa saatiin. Ja jutut on olleet myös negatiivisia sinänsä, että kaikkea periaatteessa haukutaan. Ehkä se on parodiaa. Ehkä ei. Niin huonosti se on huonosti tehtyä, ettei oikein saa selvää.

Mikä näiden juttujen tarkoitus on? Housenationista kertovassa jutussa saadaan bileet vaikuttamaan hirmuiselta kuosaamiselta. Ihmiset pukeutuvat huumeisiin, tanssivat huumeissa, soittavat huumeissa, oksentavat huumeissa… Tottakai, onhan kyseessä koneskene, siellä kuosataan niin perkeleesti. Ilmeisesti toimittajatkin ovat pommin tai kaksi tiputtaneet, ennen kuin juttua ovat lähteneet tekemään.

On väärin tanssia rivitanssia. Se näyttää tyhmältä ja kuka tahansa voi tuollaista tum-tum-tumia tanssia. Anniina joraa Neo Psy Stagella. Kas kun ei bailaa. On silti siistiä, että lehdessä käytetään termejä kuten psyke, polkka ja kiksu. Junkka jäi pois, mutta sitä kai ei Housenationissa ollutkaan. Toisaalta se ei olekaa tasaista tum-tum-tumia.

On jutussa muutama oikeakin huomio. Nykykiksun ja -progen valenostatukset ovat yleensä tylsiä, paljon kivempaa on mennä kortit avoimena täysiä. Sekin on totta, että trance perustuu aika pitkälti yhteen ideaan. Mutta valenostatukset ei se idea kyllä ole. Idea on käyttää huumeita, mutta se kyllä myös jutussa kerrotaan.

Jutussa jotenkin kaikki ne kliseet, joista olisi voitu tehdä hauskoja, on painettu sellaisenaan lehteen ja loppu täytetty omilla mielipiteillä ”tekno on paskaa”. Välillä saadaan aikaan jotain, esimerkiksi juuri nuo nostatukset yms, mutta välillä ollaan niin yössä että. Onko trance monotonisempaa kuin tekno? Ei minusta. Onko psyke välttämättä nopeaa? Ei minusta. Onko Darude kiksua? Ei minusta. Pukeutuvatko bileissä kävijät sankoin joukoin douppipaitoihin? Ei minusta.

Jutusta olisi voinut saada hauskan sillä, että olisi ensin osoitettu, että konemusiikista ymmärretään jotain ja sitten vasta käytetty ironiaa. Nyt juttua lukiessa tuntuu, että kirjoittajat ovat yksinkertaisesti ammattitaidottomia, pohjatyötä tekemättömiä ja hevimusiikkia kuuntelevia tyyppejä, joiden on pakko jotenkin täyttää lupaamansa palstametrit, vaikka sitten ihan pelkällä tuuballa jos ei muutakaan keksi. NYT ei ole muutenkaan viimeaikoina oikein vakuuttanut. Onkohan toimituksessa tehty tietoisia päätöksiä, vai onko lehti vaan ajautunut tuollaiseksi?

Mutta nyt tiedän miten hoidan kiksukarvat. Jes.

Hesarin palautefoorumi jutusta
Klubituksen Housenation-keskustelu
Klubituksen keskustelu mm. NYT-liitteen uutisesta

Club Y tulee taas

Saapuvan syksyn kunniaksi alkaa taas olemaan aika odottaa Club Y:tä. Tai ei tarvitse edes kauaa odotella, nimittäin 30.9. Club Y pärähtää Lappeenrannassa / SVV. Tällä kertaa psyke on jätetty vähemmälle, luvassa hyvää housea ja ennen kaikkea Nuancen jotain junkkapörinää.

Kannattaa tulla paikalle, tarkempia tietoja löytyy Klubituksesta ja kavalta #techmu IRCNetissä.

Tilanne

Loma alkaa vedellä viimeisiään, maanantaina olisi ensimmäinen työpäivä. Loma oli kyllä mukava, sai rakentaa taloa (näin muuraamisesta unta koko viime yön..), sai vähän matkailtua ja vähän levättyäkin. Niin – ja tehtyä töitä. Nyt loma kuitenkin alkaa olla ohi, huomenna suunta: Lappeenranta.

Ilosaarirockissa kun kävin kuuntelemassa erilaisia rock akteja ja tykkäsin niistä kaikista, aloin miettimään josko kitaramusiikki on sittenkin se minun juttu. Esimerkiksi kävin kuuntelemassa Carpark Northia ja tykkäsin todella todella paljon. Hyvä meininki, hyvä musiikki, jossa on otettu vaikutteita myös elektroniselta puolelta. Eilen kävin kuuntelemassa paikallisessa BePopissa Charonia. No onhan nimikin aika paljon pienempi ja niin edelleen, mutta silti. En hirveästi tykännyt. Ei mitään sellaista, että Charonin takia pitäisi lähteä pois paikalta, mutta todellakin sellaista, jonka takia en jaksaisi tulla paikalle. Odotin jännittyneenä, että saavatko Charonin pojat yksiäkään kylmiä väreitä menemään. Eivät saaneet. Ainut soittaja, joka välitti hyvää fiilistä, oli kalju kitaristi. Hän tuntui viihtyvän. Silloin, kun soittaja viihtyy, viihtyy yleisökin. Rumpalilla oli hd 25-1.

Katselin CDONista Carpark Northin cd-levyä, mutta ainakin toinen heidän levyistään on kuuntelusuojattu, onkohan toinenkin? Olisivat halvalla tarjolla.

Ostin uuden puhelimen, Nokian e70. Sain vanhasta 6600:sta 100e hyvitystä. En ehkä silti tingannut uutta puhelinta tarpeeksi, kalliiksi se jäi. Mutta onpahan nyt uusi puhelin ja 2 vuotta takuuta. Seuraavaksi pitäisi metsästää ne mielenkiintoiset softat siihen, joita haluan käyttää. Joku messenger -tyyppinen ratkaisu pitäisi saada ja irc. Opera Mini, josta on tullut versio 2.0, siirtyikin jo puhelimeeni. Puhelin on ollut käytössäni vasta muutaman päivän, akusta on kulunut yksi palkki, vaikka olen säätänyt ja kokeillut kaikkea. Ihan lupaavalta vaikuttaa. Puhelin ei edes ole aivan niin iso, kuin luulisi. Mahtuu taskuun.

Omassa kannettavassa on oikuttelua havaittavissa. Välillä häviää Bluetooth (kuten juuri nyt), välillä katoaa sormenjälkilukija. Aika ikävää, kun takuutakin on vain vuosi. Mutta enhän minä tätä vielä voi mihinkään takuuhuoltoon lähettää, kun pääasiassa nuo aiemmin mainitut toimivat, ainoastaan joskus feidaavat. Eihän se siellä takuuhuollossa kuitenkaan oikuttelisi. Odottelen, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Muuten ei mitään valittamista ole, NC6320 on toiminut ripeästi ja moitteettomasti.

Elokuun alun Sunrise-bileet peruttiin Lappeenrannassa. Harmillista. Olisin kovin halunnut kuulla Puistokemistiä uudelleen ja Nuancea ensimmäistä kertaa. No, ehkäpä meidän täytyy odottaa Club Y -bileitä ja sen lineuppia.. Eihän sitä tiedä keitä siellä esiintyy ;)

Talon rakentaminen edistyy vauhdilla. Olin eilen taas auttamassa muurauksessa. Kohta talon vaihe on sellainen, että sisään tasoitellaan hiekat (jota muuten menee sinne noin 200 kuutiota) ja sen jälkeen perustus peitellään ja routasuojataan odottamaan parempaa aikaa. Tarkemmin ensi vuoden huhtikuuta, jolloin rakentaminen jatkuu.

Idoli maksoi osan Australian matkastaan, minä maksoin Sveitsin matkan. Enää ei tarvittaisi kuin majoitus.

Aftermath

Kun naamassa on kaksi ihoa, joista ulommaiseen ei ole mitään kosketusta, kädet tärisevät ja ajatus ei juokse, mitä lie on tapahtunut? Kun vaatteet haisevat pahalta ja jalat ovat kävelemisestä kipeät. No ei ole ihme että ovat kipeät, kun kyyti sit teki oharit.. Kaikki paikat aika jumissa, ihan kun ois hakattu kepillä. Niska niin jumissa, että pää kääntyy kunnolla vain toiseen suuntaan.

Ilosaarir0k on nyt ohitse. Elämän sarastusta odotellaan.

Ilor0k päivä 2

Joku luulee et ilor0k kestää 2 päivää. Sehän on aivan väärä tieto. Alkuklubit pyörii jo perjantaina ja kaupunki pullistelee rokkareita jo perjantaina, joten perjantai on ensimmäinen ilor0kpäivä. Nyt on kaksi takana ja tämä vielä edessä. Hyvä keli, ei edes satanut! Idolimuukkonenkin oli pongattu, itse en pongannu ja kispe ja wdgekin oli pongattu, joita en tosin itse pongannu. *hörps*

Reppu meinasi hävitä, mutta onneksi se löytyi Oilin luota. Jep jep. Vähän teknoo täs ja sit r0kkailee.

Viikonloppu

Viikonloppu on kyllä aika pop. Työviikko on ohi, joskin koodailut jatkuu viikonloppunakin. Mutta stressi laantuu sitä mukaan, kun hommat alkaa toimimaan. Vaikka jotkut tahot yrittävät kyllä nukettaa minkä kerkiävät. Mutta ei mietitä työjuttui nyt. Tänää rentoudutaan DJ Flean parissa (linkittäisin jos Klubitus toimisi) Cannibalsissa. No pasa mesta, mut ehkä ihan kivaa musaa.

PS. Operasta tuli uus päivitetty versio Finalista (weekly)

Juhannus

Juhannus alkaisi olemaan sitten vietetty. Oli oikein rattoisaa, sopivasti rentoutumista ja sopivasti biletystä. Itselle toimi hyvin kyllä. Välillä viikonlopun jälkeen tuntee itsensä jopa hieman levänneeksi.

Perjantaina käytiin teknoilemassa. Taas kerran oli paljon tuttuja, hyvä bilefiilis ja parhaat bileet Joensuussa aikoihin. Tempon (!) äänentoistoakin oli saatu sen verran piristettyä, ettei tarvinnut lahota.

Tänään pitäisi sitten lähteä siirtymään kohti Lappeenrantaa, tavalla tai toisella. Huomenna saan läppärin postista!

DJ hehkutusta

Edellisissä Y-kemuissa jo jonkin aikaa sitten tutustuin kahteen uuteen tiskijukkaan (kuulostaa urpolta, jatkossa sanon DJ). En siis tutustunut henk.koht. vaan musiikillisesti. Jazqan lisäksi Suomen ehkä ainoa Happy Hardcorea soittava DJ Jnks vei minun sydämeni niin energisellä musiikilla kuin energisellä esiintymisellään. Eihän tuollaista ”mättöä” voi paikallaan soittajakaan soittaa. Toivottavasti Jnks jatkaa. Musiikillista näytettä Jnksiltä voi ladata tästä.

Toinen DJ joka iski tajuntaani uuden naulan, oli Puistokemisti. Olin pitänyt ennen Poliisia Suomen psykeskenen ehdottomana valtiaana. Hyvä soittaja, hyvät biisit ja psyke.. psyke kyllä niin toimii. Puistokemisti soitti itsensä MP3-soittimeeni sinä iltana. Puistokemistin taidonnäytteen voit imaista tästä.

Ei ole tarkoitus mitenkään dissata muita soittajia bileissä, mutta esimerkiksi Thomaksen erinomaisuuden tiesin jo. Miestä on kuitenkin tullut kuultua paikassa jos toisessakin silloin, kun Joensuussa oli vielä koneskene olemassa. Joensuussa kai yritetään uutta kuvioiden rakentelua, mutta Thomaksen ja Hollen pois lähteminen on iso pala ja sen pureskeluun voi mennä vähän aikaa. No, onhan Joensuussa tietysti jumalainen trance-tuottaja Beetseekers vielä. Eikä tietenkään saa unohtaa Exxaa… …. …. ….. …. …. …. … Jotkut ehkä haluaisivatkin unohtaa.

Mainitaan vielä suosikki ajattelijastani ja Lappeenrannan homoimman housen soittajasta DJ Caro²:sta sen verran, että hän pääsi eilen DJ SM kisojen semifinaaliin. Tuossa on muuten sellaiset kisat, että noin huonoa tiedotusta en ole nähnyt koskaan. Hyvin Karo soitti ja kikkaili, mutta parannettavaakin jäi. Kyllähän siinä tämmöinen pari kertaa elämässään levyjä soittanut (ja kanava kaksi voittaa turvan mitalla..) aika hämillään sai menoa katsella. Toivotan Karolle onnea loppukisoihin, niitä tuskin pääsen itse seuraamaan, vaikka hienoa olisi kyllä.

Vaikka tämä olikin nyt aikamoista name droppingia, niin mitään skenepisteitä tällä en kuitenkaan pyri lisäämään :)

PS. Eikö oo aika ärsyttävää, kun on noin paljon linkkejä tekstissä?

Sekalaista

Liekö PimpMyLaptopin ja SchizoBlogin yhteisen taipaleen aloittajaisbileet menneet niin överiksi, että serveritkin ovat kaatuneet?

Tampereella on kyllä avuttoman hitaat MacDonaldsit. Sen huomasi taas tänään. Olin menossa junalle, varasin 10 minuuttia aikaa, että käyn hakemassa mätöt matkalle mäkistä. No, mäkissä on kaksi kassaa töissä, joista ainakin toinen joku uusi ja homma meni hitaaaaaasti. En saanut kymmenessä minuutissa ruokaa ja homma meni kellon vilkuiluksi. Viimein, kun pääsin tilaamaan, oli pakko ottaa sitä, mitä oli jo valmiina, jotta kerkisin junaan. Näin on käynyt myös aikaisemmin Tampereella mäkissä. Mutta eihän mäkki itseään pikaruokaravintolana taida mainostaakaan.

YO-juhlat on sitten taas tältä vuodelta juhlittu. Onnea vielä Katjalle. Olin siis Tampereella kyseisissä kemuissa. Sää ei aivan suosinut, mutta oli hauskaa ja tutustuin uusiin ihmisiin ja löysin jälleen uuden idolin. Ja edellisestä vierailusta olikin jo vierähtänyt tovi.

Nyt kauppaan. Sunnuntaiaukiolot on mielestäni parasta, mitä koskaan on keksitty. Varsinkaan kesälomalainen ei tiedä, eikä välitä tietää, mikä viikonpäivä on – siksi onkin kivaa, että kauppa on aina auki. Toisaalta, tänä kesänä en olekaan kesälomalainen, mutta se auttaa vain sen verran, että tiedän onko arki vai viikonloppu.

EDIT: Ja paskat. Tänään on sitten ihmisten iloksi päräytetty joku hieno juhlapäivä, eli Helluntai. Heilojen päivä. Tai jotain. No kaupat on sitten kiinni. Miksei Nokian S60 kalenterissa näytetä oikeita tietoja kalenterista, esimerkiksi nimipäiviä ja JUHLAPÄIVIÄ?

Näin muuten Tampereella moniakin ihmisiä jotka harrastivat Kispen kehittämää kotiajan optimointia. Olisi naurattanut, jos en olisi pelännyt itse myöhästyväni.

Se, että baarissa soi Ian Van Dahl, Tiësto, Kai Tracid, Caater jne antoi taas lupaavan kuvan Tampereesta. Juuri sellaista musiikkia, joka on niin pop, että se uppoaa suureen massaan, mutta joka on kuitenkin sellaista, mikä toimii pienessä pöhnässä harrastajaankin. Huhujen mukaan illan mittaan (itse feidasin paikalta) kuultiin mm. Imatran omaa Cosmicmania.. Oikeaa kiksua siis. Tosin soittaja oli Spinnin jäsen, joku Pekka. Propsit hälle.