Jasmo tietää paremmin - Jasmon blogi

JB testaa: Struve uudelleen

Aiemmin pölhöillessämme Jämsässä Struven ketjun paikkeilla olimme Oravivuoressa. Jotkut varmaan muistavat tarinan kahdesta vapaalaskijasta, jotka lähtivät Jämsän maastoihin hiihtämään putikkaa vesisateessa. Matka oli mieleenpainuva.

Oravivuori ei koostaan huolimatta oikein lunastanut asetettuja odotuksia. Tänä vuonna tutkimusta tehtiin netin suosituimmissa tietopalveluissa (relaa.com) ja päädyttiin siihen että Jämsän Struven ketjulla on vielä muutamia kukkuloita, joille täytyy käydä kiipeämässä. Kevään ensimmäisenä kauniina aurinkopäivänä kävimme tuumasta toimeen.

Matso ja Jasmo skinnaa jäällä — Ei muuta kuin matkaan

Jutun moninaisesta kuvituksesta vastaavat Jasmon surullisen kuuluisa Samsung Galaxy S, Matson kuvausmultimediapuhelimien ykkönen, eli N8 ja Tomin pokkari. Voitte arvuutella mikä kuva on milläkin otettu.

Tällä kertaa ensimmäisenä paikkana oli Vaaruvuori. Vaaruvuori on noin 120m korkeuseroltaan oleva osittain suojeltu kukkula, jonka laella on vaellusreitti ja jotain muuta sellaista.

Menimme tietysti luonnonsuojelualueiden ohi kohti harvaa mäntymetsää, kuten Relaassa sanottiin. Skinnailu ylös meni helpohkosti, ainoastaan minulla oli taas ongelmia skinien kanssa. Ne eivät ole enää ihan uudet ja ne ovat myös 25mm kapeammat kuin sukset, jolloin käy aika herkästi niin, että reunat kannattavat suksea ja skini lipsuu.

No siitä huolimatta ylös päästiin. Harvaan mäntymetsään.

Tälläkään kertaa lumet eivät olleet aivan sellaisia kuin olisi pitänyt olla. Lisäksi harva mäntymetsä olikin louhikkoista sekametsää, jossa oli paljon kaatuneita puita ja muita jännittäviä yllätyksiä. Aika Paha Koli henkinen kaikkineen.

Mutta ei jäänyt harmittamaan. Tällä kertaa olimme ottaneet ensimmäisestä kerrasta opiksemme ja mukana oli makkaraa (myöhempää käyttöä varten), leipää, kahvia ja vaimon leipomia herkullisia mokkapaloja. Eväspuoli oli siis kunnossa.

Laskeutumisen jälkeen kello oli sen verran, että kerkisimme läpsytellä takaisin autolle ja lähteä vielä katsomaan toisen vuoren. Se oli nimeltään joku Pölhövuori ja sen saavuttaminen oli helppoa – joskin paikka oli myös pienempi kuin Vaarun reunamat.

Laskeva aurinko toi näkymiin tiettyä hienoutta.

Tämä seinämä oli ihan toista laatua kuin Vaarun louhikkopuska. Ihan hyvää hiihtoa, joskin seinämä oli aika rikkonainen, muutamia kaatuneita puita ja siirtolohkareita. Lumi oli paljon parempaa kuin Vaarussa, pohjoisseinämällä ihan oikeaa puuteria. Mielellään olisi ottanut pari kierrosta lisääkin, mutta valo alkoi maailmasta poistua, joten pienet makkaratulet löytämällämme tulentekopaikalla ja sitten kotiinpäin.

Hyvä reissu. Jatkumoa viime vuoden pölhöilyihin. Oltiinpahan tuokin 5 tuntia pois pahanteosta ja saatiin raitista ilmaa. Eikä mennyt pelkäksi kiipeämiseksi, tällä kertaa saatiin oikein laskuakin. Keski-Suomen timantteja.

Vähemmistömenoo

Katselin tänään uutta suosikkiohjelmaani, Pressiklubia. Se on ihan hauska ohjelma ja tykkään Rubenin kommenteista ja asenteesta ohjelmassa. Vieraana oli Eva Biaudet, vähemmistövaltuutettu. En lähtenyt katsomaan ohjelmaa Evan takia tai muutenkaan karvat valmiiksi pystyssä, mutta kyllähän se aika pysäyttävää oli.

Nimittäin ohjelmassa puhuttiin siitä, miten ulkomaalaisia pitäisi käsitellä uutisoinnissa. Että onko oleellista kertoa rikoksesta se, että onko tekijä kantasuomalainen vai maahanmuuttaja. Eva tietenkin oli sitä mieltä, että ei ole tarpeen koskaan mainita kansallisuutta, paitsi jos annetaan tuntomerkkejä. Kenties näemme kohta rikosuutisoinnissa kerrottavan, että tekijä ei ole ulkomaalainen. Sitten jos sitä ei sanota, tekijä on ulkomaalainen. Kyllä onkin parempi paikka maailma, kun ei ole enää rasismia!

Sitten Ruben esitti tiukan kysymyksen Evalle. Jos valikoidaan rikoksista sopivat ja huomataan, että raiskauksista on ulkomaalaisten tekemiä 20%, saako sen uutisoida? Ei. Ei saa. Saa silloin, jos kirjoittaa pitkät lätinät siitä, että suomalaiset kyllä raiskaavat paljon enemmän kuin tilastot antavat ymmärtää. Ja että tällaisella oletuksella (joku on arvannut, että vain 10% raiskauksita ilmoitetaan poliiseille, mikään tutkimus se ei ole) ulkomaalaiset eivät erotukaan raiskaustilastoissa.

Vähemmistöistä keskustelu ärsyttää minua aina vaan. Edes Ruben ei uskaltanut sanoa, mikä kansalaisuus on kärjessä Suomen ulkomaalaisten tekemissä raiskauksissa. Kaikki tiedot kyllä löytyvät tilastokeskuksesta. Vaikka se on totta, sen ei haluta olevan totta ja jotta se ei olisi totta, kukaan ei saa kuulla siitä.

Sitten mietitään Persujen kannatuksen kohoamista. Heidän on tavattoman helppo tehdä politiikkaa. Kukaan muu kuin Soinin porukka ei edes uskalla sanoa, että ulkomaalaiset tekevät rikoksia. Koska kukaan ei uskalla siitä edes puhua, ei ole mitään syytä olettaa, että asiaan saataisiin mitään järkevää ratkaisua. Persut pystyvät tarjoamaan helppoa ja ymmärrettävää lähestymistapaa, maahanmuuton rajoittamista. Kilpailevia ehdotuksia ei ole juuri kuultu. Ääripäästä toiseen.

Entä kuinka median itsesensuuri sitten toimii? Otetaan esimerkki, kun se yksi kaveri tulitti siellä mäkkärin autokaistalla niitä hahmoja. Lehdissä ei mielestäni mainittu mitään tuntomerkkejä miehestä, joka oli jo itsessään niin epäilyttävää, että sosiaalinen media tiesi 5 minuuttia tapahtuman jälkeen ampujan romanitaustan ja myös MTV3 uutisoi siitä.

Entä Sellon ampuja? VIranomaiset eivät halunneet kertoa ihmisen taustoja, joten heti epäiltiin ulkomaalaiseksi. Ja yllättäen ulkomaalaistaustat löytyivät. Taaskin sosiaalinen media spekuloi jo kauan ennen virallista totuutta asialla. Melko varmaa tietoakin saatiin.

Onko siis parempi, että suomalaiset arvuuttelevat kansalaisuutta (tai syntyperää) eri foorumeilla vai pitäisikö sanoa suoraan kaverin syntyperä ja spekulaatiot voitaisiin lopettaa. Eikö pitäisi tunnustaa tilastolliset tosiasiat ja yrittää tehdä jotain asioiden parantamiseksi? Nyt pyritään keksimään asioita vääristämään tilastoja ja siten tulkita, että ulkomaalaiset eivät teekään rikoksia. Tai jos se tilastossa näkyy, niin herranjumala, ei nyt ainakaan kansalaisille kerrota.

Ne sivistymättömät juntithan polttaisivat ulkomaalaiset roviolla.

JB katsoo: The Pacific

On tämä ajatuksia herättävä sarja. En ole vielä edes katsonut viimeistä jaksoa ja pakko on tulla jo blogaamaan. Sarja antaa todella ajattelemisen aihetta. Kuten:

Miten niin isolla rahalla on saatu näin huono sarja
Raha ei tunnu korvaavan käsikirjoitusta
Miksi taistelukohtaukset ovat kamalan ja naurettavan välillä
Eikö kauheudella mässäily koskaan riittänyt ohjaajille

Nokkelampi ehkä jo osasikin arvioida, että en ole hirvittävästi tykännyt sarjasta. Minut on helppo ampua alas, sillä penään sellaisia asioita, jotka tekevät sarjasta vähemmän vaikeita. Ja se ei tietenkään ole kuvateosten harrastajan ihanne.

Realistisuuden penääminen tai sen kehuminen on vähän mahdotonta näin pullamössösukupolven edustajana. Mutta varsinkin taistelut ovat kyllä aika.. kökköjä.

On inhottavaa seurata jotain taistelua, joka kestää vaikka 15 minuuttia. Siinä juostaan, ammutaan, kuollaan, kuollaan eri tavalla, kuollaan roiskahtamalla, ammutaan, juostaan, huudetaan. En tiedä oliko jenkkien strategiana siellä puolen maapalloa vain juosta ja huutaa, ehkä oli. Silloin kuvaus on totuudenmukaista.

Katsoja on kuin perusjääkäri, joka jätetään suunnitelmien ja strategioiden ulkopuolelle. Sitten ryntäillään, huudetaan ja kuollaan 15 minuuttia ja katsoja miettii että mitähän tässä nyt tapahtuu. Alkupuolella sarjaa harrastetaan vielä pimeässä sotimista. Se on erityisen jännittävää, kun 15 minuuttia ammutaan, huudetaan ja kuollaan ilman kuvaa.

Katsoja ei tiedä tavotteista tai välitavoitteista, joita sotilailla ehkä jopa on. Ainut mistä katsoja tietää, on 15 minuutin ampuminen, huuto ja kuoleminen.

Sotaa käydään kolmen ihmisen silmin. Heidät oppii sarjan aikana tunnistamaan suunnilleen nimeltä, kasvoilta ei juurikaan. Heitä näytetään vähän silloin tällöin. Muut ihmiset pääasiassa vilisevät, ampuvat, juoksevat ja kuolevat sarjassa. Mitään BoB henkistä henkilöihin tutustumista on melko turha odotella.

Entäs ne japsit sitten. Sarjassa muistetaan muutaman kerran mainita heidän oveluus, peräänantamattomuus, kuoleman halveksinta ja kamikazet. Mitään näitä ei kuitenkaan sarjassa nähdä, vaan sarjassa olevat japanilaiset ovat extroja Rambo-elokuvista. He juoksevat, huutavat, ampuvat ja kuolevat. Tai no yleensä eivät edes ammu. Jenkit telottavat japseja.

Taistelutilanteissa ei koskaan näe, kuka jenkkejä ampuu. Heitä vaan kuolee. Mitään järkeä ei ole missään. Kun ottaa askeleen kauemmaksi sarjasta, voi ehkä nähdä jonkun sanoman sodan järjettömyydestä. Mutta sarjassa itsessään ei ole mitään sanomaa.

Paitsi historiallisissa dokumenteissa / haastatteluissa jokaisen jakson alussa. Ne ovat mielenkiintoisia ja myös koskettavia. Paikalla olleet ovat tyytyväisiä että ovat haavoittuneet, koska ovat varmoja että olisivat muuten kuolleet. Ja niin edelleen. Kaikki ajattelu onneksi keritään sarjaan siirtyessä unohtaa. Tärkeämpää on juosta, huutaa, ampua ja kuolla näyttävästi ja verisesti. Epäilen että erilaisten kuolintapojen keksimiseen on mennyt enemmän aikaa, kuin varsinaisen käsikirjoituksen laatimiseen.

No, on sarjassa hetkensäkin (lyhyet), mutta opin enemmän sodasta tyynellämerellä Battlefield 1942:sta kuin tästä sarjasta. Voihan tämän katsoa, mutta jos odottaa sarjaa samalla innolla kuin minä tein, saattaa odotettavissa olla aikamoinen pettymys.

Top Dog 2011

Kieltämättä jossain vaiheessa tuli ajatus, että mitä ihmettä me tehdään täällä. Turun kuudelle tuhannelle koiralle liian pieni messuhalli oli pullollaan ihmisiä koirineen.

Melkein diplomi-insinöörille (haluan ainakin ajatella niin), on raskasta seurata näyttelyurheilua. Säännöt olivat muuttuneet vuoden vaihteessa ja sekä kilpailijat että tuomari ja muu järjestävä henkilökunta olivat aivan kivillä. Jo pelkästään paikalle saapuminen oli kokemus. Oikea sijainti löydettiin helposti, mutta missään ei lukenut tai kukaan ei kertonut että mitä juuri nyt tapahtuu ja milloin meidän vuoro on. Tai no, ilmeisesti jossain maksullisessa vihkosessa nämä olisi lukeneet, mutta hyvin harvat piheistä koirailijoista olivat niitä ostaneet.

Siinä sitten kyseltiin, että mikähän buugi, milloin meidän vuoro. No, kukaanhan ei tiennyt. Onneksi melko pian tultiin numerolla pyytämään kehään ja Heimo pääsi näyttelyareenalle. Ei jäänyt lapsille kerrottavaa.

Onpahan käyty. Kahdesti.

Elektroninen musiikki Suomessa

Suomessa on jyllännyt kesästä alkaen ilmiö nimeltä Pendulum. Ainakin Ylex soittaa edelleen Immersionilta sinkkuja ja nyt myös SubTV käyttää mainoksissaan Watercolouria taustamusana. Minusta se on yksinomaa hienoa.

Mutta samaan aikaan, kun Pendulum nousi tälla tavoin pinnalle, kaikki muut – suomalaisetkin – konemusiikkiartistit loistavat poissaolollaan. Suomessa radiot, erikoisohjelmia lukuunottamatta, eivät ota soittolistoilleen edes kuumimpia clubihouseralleja. Eivät edes niitä, jotka ovat hittejä esimerkiksi apinasaarella, joka edelleen on varmaankin kärkimaita elektronisen musiikin kanssa.

Pendulum, Prodigy.. Mitä muita artisteja tulee mieleen tästä genrestä, joita Suomessa soitetaan? Ja miksi näin on?

Mielestäni Pendulum osoittaa hienosti sen, että genrerajoista riippumatta musiikki voi olla hyvää. Mutta jotta musaa voisi fanittaa, sitä pitäisi ensin kuulla jostain.

Suomessa on lukematon määrä elektronisen musan tuottajia ja kansainvälisesti Duck Sausen tyyppisiä dancepoppihittejä tuottavia tyyppejä vielä enemmän. Määrällisesti edes suunnilleen elektroniseksi musiikiksi määriteltävissä musiikkia soitetaan laajallakin näkemyksellä arvioituna vähän ja tarkemmin genrerajattuna todella vähän. Sen verran täytyy myöntää, että saihan JS16 – Rosegarden pari vuotta sitten ihan kivasti soittoaikaa YleX:llä, vaikka biisi ei ole mikään poppibiisi. Myös JS16 viritys nimellä Kendi sai soittoa, genrestä sitten on jo vaikea sanoa mitään

Meillä on maailmanluokan tuottajia ihan omasta takaa, mainittakoon vaikka Orkidea ja Muffler. Kummaltakin löytyy myös sellaista matskua, jota voisi soittaa ihan hyvin radiossa, jos radion musiikkipäällikkö musat vaan löytäisi ja olisi sen verran rohkea, että uskaltaisi sitä puskea radioon.

Elektronisen musan käyttö koskee myös baareja. Olimme Tallinnassa drinkkibaarissa nimeltä Butterfly. Kun menimme sinne, taustalla soi smuutti junkka. Ihan oikea junkka kuitenkin. Illan aikana tuli housea ja trancea, mutta myös poppia ja rokkia. Sillisalaatti toimi hyvin ja ainakin itse pidin oikein kovasti saundimaailmasta. Suomessa baarien taustamusalistat ovat vain niin väsyneitä. Mutta miksi?

Lontoossa jos menet vaikka kenkäkauppaan, niin siellä soi joku Radio 1 teknomiksaus. Se on järjetöntä. Ne luukuttaa musaa vielä kovaakin. Ei välttämättä mitään easylistening kamaa, vaan soipa yhdessä kaupassa silloin hardstylekin. Suomalaisena ei voi kuin ihmetellä.

Lähtökohtaisesti vetoaisin soittolistaradioiden musiikkipäälliköihin (jotka tietysti kaikki lukevat ja seuraavat blogiani), että tutustuisivat myös elektronisen musan meininkeihin. Ei radiosta tarvitse ”pelkkää teknoa” tulla, se ei ole tarkoitukseni, mutta jos Lauri Tähkä soisi ainoastaan 4 kertaa tunnissa viiden sijaan ja yksi hyvä houseralli sen tilalle.. Mielestäni se olisi aika kiva juttu.

14 Samsung Galaxy S:n ongelmaa

Samsungin Galaxy S oli ihan ok puhein 2.1 firmwarella. Ainoastaan kalenterin kanssa oli issueita, ja sekin oli Googlen päässä. Flash ei toiminut, mutta muuten homma oli semisti paketissa. Sitten päivitin sen Android versioon 2.2. Tässä lista ongelmista, joita olen kohdannut sen jälkeen.

Herätyskello ei herätä aamulla, jos herätys on laitettu vasta edellisenä iltana.
Herätyskello herättää ”joka arkiaamu” -herätystä, vaikka ko. herätys on poistettu edellisenä iltana.
Mediatarkistus puhelimen käynnistyksen yhteydessä kestää kaaaauan.
Puhelimen ollessa yksinään, se värisee joskus sen merkiksi, että prosessit kaatuvat.
Akku kesti esim tänään 8 tuntia, kun akun kulutusta katsoo, niin näyttö näyttää 97% kulutusta, vaikka aktiivista käyttöä puhelimella on ollut alle 5 minuuttia.
Bluetooth pätkii (audion kanssa).
Puhelin sammuu todella hitaasti. Sammutettaessa se ensiksi olevinaan sammuu, mutta jotkut prosessit eivät kuole ja puhelin värähtelee noin minuutin päästä sammumisesta. Vasta sen jälkeen puhelimen voi käynnistää uudestaan.
Nettiselain miettii uusien osoitteiden (go to..) kanssa joskus yli 10 sekuntia, ennen kuin alkaa lataamaan uutta sivua.
WLAN-tukiasemana käytettäessä pitää välillä muutaman minuutin katkoja wlan-liikenteessä (jolloin asiakkaiden netti ei toimi)
Market hävittää välillä ladatut ohjelmat ja cache pitää tyhjätä, jotta tilanne palautuu
Market toimii tooodella hitaasti.
Yhteystietokirjasta puuttuu osa pikahakukirjaimista, esim H. Aika monella suomalaisella alkaisi nimi kirjaimella H. Tai I. Kirjaimet ZXY sentään ovat..
Aina silloin tällöin puhelin on todella hitaalla hetken aikaa. Joskus PIN-koodin syöttäminen ei meinaa onnistua, kun puhelin on niin jojossa ettei tiedä mitä numeroita se hyväksyy ja mitä ei.
Google Maps (joka on osa puhelinta) on käyttökelvoton, kun se menee aina nukkumaan, jos sitä ei räplää koko ajan. Ja kun se menee nukkumaan, se hukkaa GPS signaalin. Ja sitten kun saat ruudun epälukittua niin se alkaakin ettimään gps-signaalia. Melko käyttökelvoton mihinkään, paitsi kartan selailuun paikallaan ollessa (mihin se on tosi hyvä)

Näin, jälleen kerran, puhelimen firmispäivitys ei varsinaisesti parantanut puhelimen käytettävyyttä.

JB testaa: Mustavuori

Aina ei tarvitse mennä merta edemmäksi kalaan. Tai Mustavuorta kauemmaksi hiihtelee.

Tässä viime aikoina on tullut käytyä tuolla Sappeessa hiihtelemässä, kun on tehnyt mieli hiihdellä. Tai eritoten viime vuonna kävin monta kertaa. Tänä vuonna käytiin jo kertaalleen Matson kanssa Sappeessa ja oltiin kummatkin ihmeissään, että miksi me täällä käydään, kun hiton tylsä paikka. 4 tuntia menee reissuun vähintään, hiihto ei ole kaksista ja hinnat ovat hirveät.

Joskus voit nauttia Sappeessa sitten jonottamisesta.

Mutta miksi mennä Sappeeseen, johon on hiton pitkä matkakin, kun Mustavuori on ihan lähellä. Korkeuseroa sanoovatten 80m mitanneen, tiedä sitten kuinka selvänä. Profiili hyvin yksinkertainen. Lähtee viettämään ja viettää jonkun matkaa ja sitten tulee hissi. Ihan kiva. Tämmönen lussu kaveri saa jonku 8 käännöstä 16m kääntösäteisellä tellusuksella tuohon. Haha.

Nopeita kierroksia. Keppiurpot vähä haittaa, mut jos niitä ei ole niin aivan passeli.

Aivan sikakallis paikka sekin, 20e / 2h tuollaisessa tönössä. Ja tänään mentiin illalla joskus kuuden jälkeen, paikka menee kasilta kiinni ja silti ottaa täyden hinnan. Aivan pyllystä.

No, pari kertaa vuoteen jos käy ja jättää Sappeet käymättä, niin tämähän on säästöä. Makkispekkiksiä ei tullut testattua, mutta sekin on ehkä ihan hyvä asia.

YHTEENVETO
Hyvää:
+ Lähellä
+ Kierroksia saa nopeasti
+ Muoto on ihan hyvä

Huonoa:
– Nihkee myyjäakka
– Valot on vissiin Kolin nykyisiä edeltävät valot uusiokäytössä. Eli onnettomat tuikut, jotka ei näytä mitään.

JB suosittelee muutamia kertoja kaudessa, ei ehkä pääkaupunkiseudulta kannata tulla kuin kerran kauteen.

Hiihtoleffat

Hihtoleffoja tulee jonkun verran katsottua, eritoten niitä tuli katsottua nuorempana. Ja toki hyviä rainoja tulee nytkin katottua netistä, kavereilla tai jopa elokuvissa.

Eilen katsoin vapaalasku.comin syksyn bileissäkin katselussa olleen Deeperin. Pidin elokuvasta hirmu paljon.

Suurin osa hiihtoleffoista, ainakin niistä mitä olen nähnyt, perustuu temppujen ja linjojen suruuteen ja vaikeuteen. Ja niistä koostetaan sitten 30min – 1h30min kestävä pätkä, jossa lasketaan. Välillä on myös lifestylepätkiä, jotka yleensä on jotain kuulilta näyttämistä ja irvistelyä.

Ja siinäpä se. Hiihtoleffojen rakenteet eivät juuri poikkea pornoelokuvista, siksi jotkut puhuvatkin hiihtopornosta. Se toimii kyllä, mutta on lopulta vähän tylsää. Kehitys on tähän saakka perustunut lähinnä kuvaustekniikoihin, jotka ovatkin kyllä näyttäviä. Tylsyyttä estämään on pitänyt ottaa sitten wingsuitit ja ski base lasku/hyppäys. Wingsuitit on ihan mielenkiintoista, koska se on jotain niin uutta, mutta tuo ski base ei kiinnosta vähääkään.

Palatakseni Deeperiin, siinä ei ollut base-hyppäystä, eikä edes hiihtoa, paitsi splitillä ylämäkeen. Mutta leffa – vaikkakin pitkähkö – oli mielenkiintoinen ja siinä oli jopa draamallisia elementtejä! Hiihtoleffassa! Se on kuin jännittäisi pornoleffassa, että mitähän sanottavaa sillä putkimiehellä on, onpa se viksu.

Muistan tykänneeni myös Seth Morrison Chroniclesista. En voi väittää, että siinä leffassa ei irvisteltäisi ja vedettäisi isosti – ei, mutta leffassa oli myös muuta minua kiinnostavaa sisältöä. Kuinka Seth Morrisonista tuli koko hiihtomaailman kuumin nimi.

Tätä dokumentaarisuutta kaipaisin hiihtoleffoihin. Vaikka kaikki ei nousujaan haikkaa, niin kun Deeperissä, niin kai siellä on joku tarina aina kerrottavana. Sinkkipäivien hajoilua, paikkojen tsekkailuja ja kuumotusta ja niin edelleen. Varsinaista suoritusta edeltävät vaiheet ovat mielestäni yhtä kiinnostavia kuin se vetokin – tietysti joillain rajoituksilla.

Mutta ehkä se ei sitten olisi enää hiihtoleffa, vaan enemmänkin dokumentaari ihmisistä, jotka hiihtävät. Kenties tällaisellakin genrellä on paikkansa hiihtoleffamaailmassa. Ainakin Deeper olisi ollut todella tylsä pätkä, jos siinä olisi ollut pelkästään ne laskut kuvattuna.

JB testaa: Ruka 2010

Tadaa! Taas oltiin Rukalla ja lukijat jo odottavat minkälaista marmatusta ja itkemistä etelän hetelmistä, kalliista hinnoista ja paskoista rinteistä nyt tulee. Ehkä tulee, ehkä ei.

Tällä kertaa ei otettu Mazdaa matkaan, vaan saksalaisittain liikuttiin nelivetoaudilla, joka varsinkin takaisin tullessa tuli ihan tarpeeseenkin. Menomatka oli yhtä paussia. Ensin logistiikkapäällikön piti saada kurkunkostuketta Orivedeltä, sitten jo jäätiinkin syömään johonkin legendaariselle Jyväskylägrillille, siitä Kuopioon shoppailemaan ja ahtamaan auto niin täyteen, kuin se vaan näillä luonnonlaeilla on mahdollista.

Ja silloin oltiin vasta puolivälissä. Kenen idea on a) mennä aina Rukalle b) aina ajaa sinne? Tahko olisi puolet lähempänä..

Mökki oli sama kuin viime vuonnakin, eli sinne mahtui ihan hyvin. Väkeä oli tällä kertaa hieman enemmän, 15 jamppaa selasi reissulehtiä illat.

Mites se hiihtäminen sitten? Kävin syksyllä poistamassa Camusta puoleen hintaan Movementin Jamit. Se on sellainen joku reilu 180cm sivakka, jossa on mukavan lyhyt kääntösäde ja keskellä on leveyttä 85mm, kuten puuterisuksessa pitää ollakin. On meinaan hyvä suksi. Matsolainen sen tietysti hiveli ja viimeisteli ennen lähtöä jumalaiseksi, mutta veikkaan että osa oli suksenkin hyvyyttä. Rukan rinteet antautuivat sukselle sata nolla.

Tähän kun liitetään vielä uudet tellumonot (T1), niin tuntuma alistamiseen oli hyvä. Rukalla. Ruohos Anan innoittamana lähdin tietty laskemaan myös väärinpäin, mutta luistopuoli ei meinannut pysyä alapuolella.

Mutta ei isompia angsteja rinteistä tai jonoista. Tai no vähän jonoista. Mikä siinä on, että sitä Saaruan tuolihissin jonoa ei saada fiksattua järkeväksi, että olisi ihan oikea sinkkulinja ja sitten se neljä porttia. Kunnon häröpallo se jono, ollut jo 5 vuotta.

Mutta rinteet riitti juuri ja juuri kolmen päivän laskuihin. Kelo-puolelta löytyi välillä piristävää vaihtelua, eturinteet jäi aika vähille laskuille, koska ne oli lanattu keltaiselle jäälle ja se oli (kylmän) tuulen puolella. Valaistusolosuhteiden (helevetin pimeä) vuoksi laskimme iltavuorossa (alkaen noin klo 15), jonka vuoksi rinteet oli ottaneet jo hieman itseensä alkupäivän hierojista.

Miksi ei enempää angstia? Tässä syitä:

En mennyt ostamaan lippua lipputiskiltä
En käynyt affessa Pisteessä enkä Bistrossa, vaan meidän omalla mökillä (joka on aivan Vuosselin vieressä)
Yritin olla positiivinen, jotta voi nauttia
Pikkuhiljaa alkaa hyväksymään tosiasiat

Ja ihan hyvin meni. En uudelleen tänä vuonna Rukalle menisi, mutta ihan kiva keikka oli. Joku Pyhä, tai jopa tänä vuonna Tahko, olisi kiinnostanut aika paljon enemmän, mutta ennakkovaraajan on betsattava lumivarmuuteen.

Opin matkalla myös jännittäviä korttipelejä, esim pelin nimeltä 500, jonka säännöt tuntuivat olevan jatkuvassa kehittymistilassa ja myös norjalaisten kansanpelin, mysterious eight, jonka säännöissä ei ollut varsinkaan mitään järkeä. Suomessa vastaavanlaista peliä kai pelataan nimellä seiska (ei siis risti-), mutta tuossa norskiversiossa oli vielä vähemmän järkeä. Epäilen että after-olut oli aiheuttanut sääntöihin muutoksia.

Summa summarum, hyvä keikka eikä paluumatkan lumimyräkkäkään ollut aivan kamala, paitsi parissa kohtaa (jolloin tietysti minä ajoin..) Tellukäännös muuttui aika paljon paremmaksi, vihdoin pääsin sieltä takasnujusta eteenpäin ja kunnolla lantiota rinteeseen. Suksen leveys auttoi tässä, kun side ei heti tarraa. Mutta eiköhän nämä kaikki taas degeneroidu pois, kunhan ensimmäiset puuterit pääsee kokeilemaan. Ei kyllä haittaa tippaakaan.

Google Apps

Spämmi on nykynuoren pahin vihollinen. Tai en tiedä nykyisestä, enkä edes nuoresta, mutta minua pikkusen on ketuttanut tuo spämmin määrä, mikä minulla qkaasu.com -osoitteisiin tulee. Ensiksi minulla oli tili Sigmaticilla, joka ihan ok-hyvin filtteröi spämmin. Sitten kun vaihdoin Webfactionille, niin spämmin määrä räjähti käsittämättömyyksiin. Tuhat spämmiviestiä viikossa on minulle vähän liikaa, nimittäin joskus sinne Operan filsuun sattuu joku oikeakin maili, jota sitten saa metästellä.

Ongelmana tässä tietysti oli se, että en voinut lukea qkaasu.com maileja kännykällä. Nimittäin tuollainen 1000 mailia viikossa kun kilahtaa kännykkään + muut tilit, niin saattaa olla että korkki narahtaa tai köysi kiristyy. Joten en lähtenyt sille tielle.

Vaan virittelin itselleni vihdoinkin Google Apps -tilin. Käytännössä kuka tahansa domainin omistaja voi viritellä itselleen Google Apps tilin, ilmaiseksi saa 50 sähköpostiosoitetta, jokaiseen 7Gt levyä, kalenterit, chatit ja sun muut kikkareet. Itte en tässä käytössä nyt muuta tarvitse kuin mailia, mutta yrityksille muutkin kikkareet ovat varmaan varsin ok. Oikeastaan tämä qkaasu-projekti toimiikin pilottina firmajuttujen siirtämiseen Googleen.

Ja sinä joka huolestut nyt yksityisyydestäni, ällös välitä. Google tietää minusta jo ihan kaiken. Sähköpostiviestintäni (kun käytän muutenkin gmailia) ei sitä asiaa enää pahenna.

Nyt sähköpostia voi lukea puhelimella ja sähköpostit pushautuu puhelimeen rouheesti. Paljon parempi viritys, kuin mitä olisi osannut kuvitella. Superhemmot @ Haltu tän idean mulle esittivät ja vaikka ostin ajatuksen heti, niin tämä puhelinsynkkaus oli se kirsikka kakun päällä. Vaikken edes pidä kirsikoista.