Lupaukset on joskus lunastettava – valitettavasti. Jo kauan sitten Kispe päätti, että Jasmo juoksee puolimaratonin elokuussa. Huhtikuussa ajatus oli vielä jännittävä, tuntui kaukaiselta ja treenatakkin pitäisi keritä. No, miten sen nyt sitten ottaa. Toukokuusta puolimaratonin alkuun mennessä oli juoksukilometrejä kertynyt noin 140, pyöräilyä jonkun verran ja pari rullistelusessioo. Aika paljon vähemmän kuin kuvittelin. Ei silti voinut mitään, kun testisessio oli kerta sovittu niin sinne oli mentävä. Jasmon blogi testaa Tampere maratonin!
Testiporukkamme koostui hyvin eritasoisista juoksijoista:
- Kispe, kansallinen juoksijatähti. Taso: ehdoton ammattilainen
- Savaaz, paikallinen voimauros. Taso: kova amatööri
- Minä, vieraileva koodari. Taso: Löllökoodari
Maratonin aika otettiin kenkään laitettavalla chipillä. Ihan ok systeemi. Ottaen kuitenkin huomioon sen, että juoksu maksoi 35e (puolimaratoni, täysi vetäsy olis maksanu 45e), olisi voinut olettaa, että väliaikoja olisi saanut enemmänkin. Näin ei kuitenkaan ollut, mutta olin perusnöränä varustautunut sekä Polarin F6 (syke, mutta ei väliaikaominaisuutta?!?!) ja Suunnon S6 laitteistolla. Kuulostaa nörtiltä, mutta vielä mitä! Juoksu ei kuulosta välineurheilulta, mutta erilaisia juomavöitä, FRWD-ratkaisuja ja ties mitä satelliittipaikannukseen perustuvia juoksuanalysaattoreita oli ihmisillä käytössä. Näkyi myös kenkään tulevia Polarin (?) ratkaisuja, jolloin sykemittariin saa näkyviin myös etenemisnopeuden. Testitiimimme kuitenkin profiloituu kategoriaan: PA, paitsi Savaaz, joka on Rikkaissa Töissä ja Kispe, joka Tahkoaa Rahaa. Tämän vuoksi yyberlaitteistoa ei ollut käytettävissä.
Lähtö puolikkaalle oli aika myöhään, klo 16:00. Jännitti vähän, tiesin etten ole hirmuisessa kunnossa, mutta toisaalta tiesin myös, että jaksan kyllä ja vankka tarkoitus oli tulla niin kovaa kuin jaksaa.
Lähtölaukaus kun paukahti, niin 550 (tms) ihmistä lähti etenemään. Ensimmäinen kilometri kierrettiin sisäradalla ja ahdasta oli. Pyrin ja pystyin jotenkuten saamaan juoksusta ja omasta tahdista kiinni. Kispe meni menojaan ja Savaaz, katseltuaan minun toilailua hetken, päätti myöskin mennä omaa vauhtiaan. Niinkuin pitääkin. Kilometrikylteissä oli kitsasteltu. Tai ainakin ne oli saatu aika epäselvästi laitettua, vaikkei uskoisi, että kilometrikyltit voidaan laittaa epäselvästi. Meidän puolimaratoonareiden piti aina vähentää yksi kilometri maratoonareiden kilometrikylteistä. Se ei sinänsä kuulosta vaikealta, mutta kun siirryttiin toiselle kierrokselle, tapahtui hetken hairahdus ja siitä johtuva todennäköisesti väärä väliaika. Siksikin olisi ollut parempi, että ajanotto olisi ollut parempi.
Aloitin tarkoituksella napakasti, mutta silti sykemittarin osoittama syke alussa oli korkeampi kuin kuvittelin (170). Ilmeisesti nousimme lämpimässä auringonpaisteessa lievää ylämäkeä, jännitti ja niin edelleen, mutta silti lenkkeillessä olen tuota 10km/h vauhtia juostessani yleensä pysynyt 160 sykkeissä, ainakin alussa. No, säikähdin vähän sykkeitä, mutta en alkanut jarrutella. Ensimmäinen ahdas kilometri meni aikaan 6:13 ja toinen, vapaa ja puuduttava, kilometri meni aikaan 5:58. Eli suunnilleen siinä 10km/h vauhdissa johon tähtäsin, oltiin. Vielä tässä vaiheessa.
Ensimmäinen kierros (11km) meni oikeastaan ihmetellessä. Ihmettelin ihmisten juoksutyylejä, ihmisten teknisiä laitteita ja omia tuntemuksiani ja sykkeitä. Väliajat pyörivät 5:58 – 6:30 välillä kilometriä kohti, riippuen ruuhkasta, maaston muodoista ja juottoasemasta (ensimmäinen asema oli todella ruuhkainen).
Toinen kierros lähti loivaan ylämäkeen Pirkkahallilta (nykyisin kai joku muu nimi?), sitä suoraa on siinä ainakin kilometrin verran. Ja se on puuduttava. Sillon tuntui ensimmäisen kerran ikävältä. Mihinkään ei sattunut, mutta pieni väsymyksen häivähdys tuli kylään. Onneksi radalta alkoi löytymään niitä, joiden ensimmäinen kierros on ollut sen verran napakka, että toinen ei enää ollut. Selkiä tuli vastaan tasaista tahtia. Tosin mentiin minustakin ohi ja oikeat maratoonarit (jotka ottivat 4 kierrosta) näyttivät, että kuinka kepeästi jalka nousee vielä 35km kohdalla. Ja pelottavan kepeästi nousi.
Toisen kierroksen ensimmäisen juottoaseman jälkeen testitiimin huoltaja (Rytsis) löytyi kannustamaan. Pingoin kannustuksen voimilla niitä selkiä kiinni, jotka olivat minulta ensimmäisellä kierroksella erkaantuneet. Ehkä kiinniotossa vähän joutui tsemppaamaan (syke: 190) ja hidastinkin hetkeksi tahtia erään Adecco-naisen tahtiin. Se hämmenti, että vaikka sykkeet olivat kovat, jaloissa alkoi tuntumaan puutuminen (16km takana), niin hengästyttänyt ei juurikaan. Pystyi puhumaan puuskuttamatta. Mutta ehkä juuri puhumisen takia sykkeet eivät myöskään laskeneet. Hieman ennen toisen kierroksen toista juoma-asemaa ajattelin, että minähän en tähän jää ja huikkasin, että täytyy mennä, vaikka varaa ei kyllä tuntunut olevan yhtään. Kiristin silti vähän tahtia (tai naisella hiipui) ja erkaannuimme. Juottoasemalla sain taas kannustusta, vetäsin urheilujuoman, veden ja vähän mehua, otin sienen ja banaanin. Tällä mentäisiin loppuun.
Pieni ylämäki aiheutti sen, että alkoi tuntumaan jo ikävältä. Matkaa jäljellä 3km. Noustiin asvalttitielle ja lievä alamäki alkoi. Sinänsä juoksu helpotti, mutta sykkeet eivät laskeneet. Jäljellä 2km. Toiseksi viimeinen kilometri oli pitkä. Se tuntui kestävän ja kestävän ja kestävän. Kuitenkin aika sille kilometrille oli noin 6:20, joten ei se paljon pidempi ollut kuin aikaisemmat. Kun viimein viimeisen kilometrin kyltti ilmestyi, en tuntenut kaivattua helpotusta, vaan tuskainen fiilis oli todellisuutta. Tulin silti niin kovaa kuin kykenin, vaikkei oikein jalkoja tuntenutkaan enää (jännä leijuva fiilis muuten se). Sitten maailmanmestaruustason juoksija Kispe, joka oli tullut jo 30 minuuttia aikaisemmin maaliin (…) ilmestyikin kannustamaan viimeiselle 500m. Vaikkei nopeuteni varmaan kannustuksen ansiosta paljoa noussut, niin sykkeet silti ylittivät 200, kun ärsytti niin paljon kispen kannustusjutut ja pakottaminen loppukiriin, vaikka tuntui, että missään ei ole enää yhtään energiahippua jäljellä. Jos olisin saanut Kispen kiinni, niin tiedä mitä olisin vihoissani tehnyt! Mutta eipä ollut pelkoa, että saisin kiinni..
Pari selkää tuli vielä viimeisillä metreillä vastaan. Mutta pahalta tuntui. Vasta kun käännyin areenan sisälle ja näin maalin, niin tajusin että pääsen maaliin ja kohta voi vähän istahtaa. Siinä olikin sitten jo kiire istumaan ja piti ripeästi toimittautua maaliin. Viimeselle vähän reilulle kilometrille aikaa kertyi 6:12. Minuutin hengähdys, urheilujuomaa naamaan, toinen minuutti hengähdystä ja munkkijonoon. Tarjoiluna oli vettä, mustaa makkaraa, kokista, banaania, suolakurkkua, ässämiksejä ja kahvia ja munkkia. Sokeria ainakin oli tarjolla. Janotti kyllä rapeasti, mutta munkki vähän takelteli.
Kokonaisaikani 2h 11min ei ole mikään Suoritus sinänsä, mutta olen silti tyytyväinen itseeni ja voitin kyllä itseni. Kispeä en ihan voittanut (jotain 1:47…) ja Savaaz jäi kanssa saavuttamatta (1:55 tms). Hulluja menijöitä ovat.
Pitkällä matikalla laskettaessa keskimääräiseksi kilometriajaksi tulee itselle noin 6:14. Yhtään kovempaa en olisi jaksanut tulla (keskisyke 181, maksimi 201 :) ). Olo maratonin jälkeen oli ok, 2h maratonin jälkeen kammottava, mutta siihen 2h lepoa ja terassille. Hyvin toimi, vaikka alkoi väsyttää aika nopeasti. Hiihtojutut pitivät kuitenkin virkeänä!
SUMMA SUMMARUM
+ Kivat juoksijakaverit
+ Olen tyytyväinen ekaan puolimaratoniin
+ Kestin hengissä
+ Hyvät munkit
+ Maratonilta saadussa paidassa ns. hyvän mielen koot, minulle mahtuu S!
+ Tädit tuli hoivaamaan maaliintulossa
+ Se fiilis, kun itse lähti autolla jo kotia kohti, kun maratoonille osallistujat lähtivät vielä viimeiselle kierrokselle…
– Hintaan nähden olisi ollut kiva, jos ajanotto olisi ollut tarkempi (väliajat!)
– Banaania sai vasta toisella kierroksella (kai?)
– Kilometrit olisi voinut merkata jotenkin paremmin vielä.
Muitakin, vähän Kovempia Tyyppejä oli kanssa juoksemassa.
