Levyjä

Itselle kyllä Madonnan uusi Confessions on a dancefloor on toiminut kuin .. no mikä nyt toimii aivan helvetin hyvin. Ehkä paras levy mitä on tehty 2000-luvulla.

Orkidean a place called happiness on kyl kans aika loistava. Joka kuuntelulla paranee ja olen kuunnellut melko usein jo. Ostin tämän lätyn siis eilen bileistä.

Kumpikaan levyistä ei ole kopiosuojattu.

Raportti: Viimeiset 24 tuntia

Kuten jo aikaisemmin mainostin, menin (suksifilmien katselun jälkeen) Joensuussa Tempoon ja annoin Orkidean viihdyttää minua. No, Orkidea soitti hyvin. Joitakin tuttujakin oli paikalla, toiset vähemmän ja toiset enemmän övereissä. Tempon äänentoisto aiheutti kyllä taas kerran traumat. Se on oikeasti todella huono. Subbari pärisee, saundi puuroutuu.. hyi. En taida jaksaa käydä enää bileissä Tempossa, kun se paikka on niin huono.

No, tempo vilkutti valoa ja sulki ovensa kolmen aikaan ja suuntasin taksilla kotiin ja kiireellä nukkumaan, sillä aamulla oli herätys viittä vaille kahdeksan. Kevyessä päänsäryssä hoipuin pikavauhtia keittiöön, ruokaa naamariin, kamat kasaan ja autoon. Matka kohti Vuokattia alkoi taas kerran.

Rinteet, kai niitä virallisesti oli 2 auki, tai ehkä jopa kolme, olivat hyvässä kunnossa. Meillä oli hyvä porukka ja opin monta asiaa laskemisesta. Oli mukavaa.

Huomenna Kolille. Kohta nukkumaan.

PS. Harmi kyllä en saa täällä purettua puhelintani, kun ei ole Bluetooth dongelia, mutta kunhan saan kuvat koneelle, niin näette millaiset pyydasukset quirilla oli..

Linux

Olen haukkunut Linuxin käytettävyyttä monessakin otteessa. Nyt kuitenkin päätin asentaa kotiin Ubuntun, kun siitä oli tullut uusi versiokin.

Hyvä on, ihan one-click-installista ei voida puhua. Kone on jotain 3-4 vuotta vanha. Lähes kaikki toimi heti asennuksen jälkeen, eikä asennuskaan kysellyt mahdottomia. NTFS-levyt eivät toimi tällä hetkellä, en saa mountattua oikein, mutta pienellä vaivalla luulen pääseväni ainakin lukemaan niitä melko helposti.

Aikaisemmin olen käyttänyt aina Linuxia vanhoilla koneilla. Meno on ollut tahmaista. Nyt prosessorina hyrrää 2000+xp ja 768Mt muistia. Meno on yllättävästi rouheampaa, kuin 350Mhz k6/2 kokoonpanolla..

Aivan ensivaikutelma tästä uudesta Ubuntusta on, että tätähän voisi vaikka käyttää työpöytänä.

PS. Niin, käsititte oikein. Muut lähtevät mihin lähtevät perjantai-iltana, minä asensin Linuxin..

Lahjonta on yhä pahempi ongelma

Tutkimus: Lahjonta yhä pahempi ongelma otsikoi YLE. Tuo lahjonta on vähän vaikea kysymys siinä mielessä, että kuka sen määrittelee? Jos Gramex kestittää Rosa Meriläistä sen vuoksi, kun Rosa äänesti heidän kantaansa, onko se lahjontaa? Äänestä meidän puolesta ja saat kakkua ja ihania miehiä.

Suomea pidetään kovin korruptiovapaana maana. Samaan hengenvetoon todetaan, että korruptiota ei Suomessa ole juuri tutkittu, koska ei ole mitä tutkia. Suomessa ei ehkä ole sellaista korruptiota, mitä televisiossa näemme. Tyyliin, oho, tässä salkussa on miljoona euroa. No unohdan sen tähän pöydälle tunniksi ja tulen sitten etsimään, enkä voi mitään jos se on hävinnyt.

Joku porukkahan tuomittiin lahjusten vastaanottamisesta, kun joku norjalainen firma lennätti porukan johonkin kestitykseen Norjaan ja takaisin.

Paleleminen

Päätin intistä pois tullessani, että enää koskaan en palele. No, eihän se ole toteutunut tietysti aina, mutta parhaanii olen yrittänyt. Nyt istun – kirjoittamassa blogiin – pipo päässä ja toppatakki (ei tee takille oikeutta tuo nimitys..) päällä. Lappeenrannan asuntopalvelu vähän säästelee lämmityksessä vissiinkin. Kuhan kotiin lähden käymään viikonloppuna, jos toisi sieltä makuupussin..