Ohjelmistopatentit

Ohjelmistopatentit sitten hylättiin reilulla erolla. EFFIn lehdistötiedote asiasta

Useilla keskustelualueilla, kuten Sektorin uutiskommenteissa ollaan yllättyneitä päätöksestä. Ehkä suomalaiseen pessimismiin kuuluu odottaa pahinta. Olen itsekin kyllä yllättynyt. Ja uskoni EU:n päätöksentekoon on hieman kohentunut. Tai ainakin syöksykierre on oiennut.

Uutiskatsaus

Tänään on silmieni eteen valtamediasta valunut muutama otsikko, jota haluan hieman kommentoida.

HS: Uusi terrorismin määritelmä viisinkertaisti Yhdysvaltain tilastot. Mieleen tulee heti rallatus: vale, emävale, tilasto. Jotenkin kuulostaa siltä, että Yhdysvallat hakee toimilleen valtuutusta ja hyväksyntää suurentelemalla terrorismin uhkaa. Taas yksi tapa lisää saada ihmiset pelkäämään lisää ja sitä kautta saada rajoitettua yhä enemmän ihmisten oikeuksia. 27% terrorismista tapahtui Irakissa. Irakissa oli sota. Mielestäni on verrattain normaalia, että sodan jälkeen levottomuutta on. Varsinkin kun sodan oikeutus oli mitä oli.

YLE: Ohjelmistopatentti kaatumassa EU:ssa. Jos tämä toteutuu, niin tuntuu kuin oikeus toteutuisi. Mikä määrä lobbausta ohjelmistopatenttien puolesta onkaan tehty. Kähmintää ja muuta epämääräistä (kuten käsittelyn ujuttamista vaikka minkä asian yhteyteen) on ollut niin paljon, että heikompaa hirvittää. Jossain muodossa ohjelmistopatentit olisivat ihan ok, esimerkiksi sulautetuissa järjestelmissä (kuten joku toiminnanohjaus), mutta patenttidirektiivi olisi kattanut vaikka mitä. Hyvä jos kaatuu.

Kirjat

Sain vastikää luettua Westlaken veijarikomedian. Iso ryhmä koittaa varastaa saaliin, saakin sen mutta kaikki alkavat pettää toisiaan. Seuraa paljon sekoilua ja ihan hauskoja tilanteita. Ehdottomasti ei mitään parasta Westlakea, mutta kuitenkin hyvää.

Aloin lukemaan Da Vinci koodia. Ensin ihan vähän vaan piti, mutta alku oli todella mukaansa tempaava. Ja koska luen alkuperäiskielellä, niin käypä se hyvästä englannin harjaannuttamisesta. Kirja on kyllä mielenkiintoinen ja tarjoaapa mielenkiintoisia asioita taiteestakin. Ainakin kirjailija väittää niiden olevan totuudenmukaisia.

Kesällä kerkiää hyvin lukemaan, kun ei ole kouluasioita tai vastaavaa luettavana. Voin suositella tuota Da Vinci koodia.

Tietokoneet

Koin tänään epäuskoisia hetkiä työpaikalla – verkko ei tuntunut toimivan. DHCP hidasteli, pingit menivät lävitse tai putoilivat, ftp:llä pääsi sisään mutta ei saanut tiedostolistausta. Muut koneet samalla piuhalla toimivat. Tämä kone muiden piuhojen päässä ei toiminut.

Arvelin että ongelmat ovat tässä koneessa. Asensin Service Pack 2 ja muutamia päivityksiä eilen, mutta sen jälkeen kone oli toiminut aivan hyvin ja myöskin moneen otteeseen buutattu. Oliko asialla auringonpilkut?

Fyysisesti täysin eri paikassa kone kytkeytyi verkkoon (välimatkaa noin 2km). Vika ei ollutkaan koneessa. Palomuuriboksi buutattiin, johtoja nyittiin ja varmistettiin niiden olevan kiinni ja kappas – yhtäkkiä kaikki toimi taas.

Saa nähdä miten huomenna starttaa.

onDemand-tv

Pohtiessani TV:n katsomistani alkoi ajatukseni pyöriä asioiden ympärillä. Televisiosta ei tosiaan tunnu tulevan mitään katsomisen arvoista silloin kun kerkiäsin sitä katsoa. Siksi minulla onkin paljon DVD-elokuvia. Ja sarjoja. Nyt katsonnassa on Futuraman 1. ja 2. tuotantokausi. Hiljalleen mediassa aletaan ymmärtää tekniikan luomaa mahdollisuutta ohjelmien katsomisen tai kuuntelemiseen juuri silloin, kun se käyttäjälle sopii.

Podcast-buumi on tosiasia. Radiokanavat alkavat tarjota puheohjelmiaan kuulijoille sopiviin aikoihin. Missä viipyy tv-puoli? Olen jo aikaisemminkin maininnut siitä, että tekniikka onDemand-palveluihin elokuvissa ja tv-sarjoissa on olemassa. Enää ei tarvittaisi kuin halua. Myös elokuvia ja sarjoja voidaan (toivottavasti kuitenkin ei) suojata DRM:llä. Miksei palveluja edes pilotoida? Ei ainakaan niin, että tänne olisi mitään siitä kuulunut.

Xboksit ja muut ’mediakeskukset’ voisivat toimia kuten iPod podcastien kanssa. Aina uuden jakson tullessa boksi lataa sen itselleen bittorrent-tekniikkaa käyttäen. Jakso odottaisi katsomista. Veloitus voisi olla kuukausittainen.

Mutta ei. Edunvalvojat ovat niin innoissaan tekijänoikeuksista (ja niiden suojaamisesta), että elämää helpottavien palveluiden kehitys on hidasta. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että 100% onDemand-katselijoista katsoo sarjansa ilmaiseksi. Jos palvelu olisi hyvä ja valikoima kattava, mitään DRM:ää ei edes tarvittaisi. Käytön helppous ajaa muutaman kymmenen dollarin ohi. Jos jättää tv-luvan maksamatta, niin siitä jää jo 15€/kk käytettäväksi parempaan televisioon.

Enää ei tarvittaisi kuin joku, joka tekisi.