Lappeenranta – pala elämää

Taivas on sininen. Suljen silmät, aurinko lämmittää kasvojani. On hiljaista. Taustalla humisee läheisen valtatien äänet, mutta muuta hälinää ei kuulu. Olen juuri astunut ulos junasta Lappeenrannan rautatieasemalla.

Lappeenranta on ollut osa elämääni vuodesta 2002, jolloin muutin kaupunkiin ja aloitin opiskelut lutissa. Jonkun matkaa on jo siitä pyörät pyörinyt, mutta Lappeenranta pysyy mukana kuvioissa – ainakin vielä tämän kevään.

Mietin tänään lyhyellä Lappeenrannan visiitillä useaan kertaan, miksi en koskaan pitänyt Lappeenrannasta. Keväinen ilma, auringonpaiste ja lintujen laulu täyttää Skinnarilan kampusalueen. Yliopisto on hieno, nykyaikainen ja yrittää parhaansa.

Urheilumahdollisuuksia hiihtämisen ja muun ulkoilun saralla riittää, luonto on lähellä. Skinnarilasta katsottuna palvelut eivät ole vieressä, mutta kuitenkin kävelymatkan päässä. Miksi en koskaan kotiutunut tänne?

Jäin miettimään tätä aivoitusta. En osannutkaan enää vastata suoralta kädeltä, selkärangasta tulee ainoastaan sinne taottu Lappeenranta on perseestä ajatus.

Miksi en opiskeluaikana oikeastaan tehnyt mitään?

Muistelin bussissa, että mitä opiskeluarkeen kuului opintojen ohella. Usein taisin kököttää kopissani. Enkä tarkoita, että olisin jotenkin epäsosialisoitunut tai käpertynyt kuoreeni, juttelin kavereideni kanssa irkissä koko ajan, puuhasin Techmussa jne. Mutta miksi olin saamaton ja haluton kokemaan Lappeenrantaa? Yleensä odotin vain pääsyä Joensuuhun tai kevään alppimatkaa, jossa kevät sitten tyypillisesti merkittävältä osalta vierähtikin.

En asunut Lappeenrannassa, olin siellä vain koulussa.

Nyt kun katselen bussin ikkunasta, mieleen tulee lähteä käppäilemään Saimaalle (opiskeluaikana kävin yhden kerran hiihtämässä siellä) tai metsään. Ulkoilemaan. Ehkä luistelemaan, kun jäätäkin vielä on.

Opiskelu taitaa olla aika kuluttavaa aikaa, vaikka kalenterista katsottuna siinä on paljon vapaata. Jatkuva stressi opinnoista painoi ainakin itselle saamattomuutta päälle, suurin osa tutuistanikin ainakin välillä kärsi pitäisi sitä, pitäisi tätä -syndroomasta.

Istuin tänään eräällä luennolla. Aihe ei ollut mielestäni superkiinnostava, mutta jaksoin kuitenkin paneutua siihen. Aloin oppia asioita, sellaisia joilla ei todenäköisesti ole mitään tekoa minun loppuelämäni kannalta. Kuinka mieletön fiilis! En nyt puhjennut kyyneliin ja noussut seisomaan huutaen: ”Minä opin!”, mutta joka tapauksessa. Huomasin, että opiskelu on muuttunut elämässäni aika paljon. Aiemmin opintoja suorittaessa huomasi suorittavansa tutkinnon vuoksi aika paljon kaikkea turhaa paskaa. Nyt on hienoa oppia uutta monesta eri asiasta.

Viimeiset kolme vuotta olen opiskellut erittäin maltillista vauhtia, pari kurssia vuodessa. Nämä opiskelumotivaatioon, oppimiseen ja siitä koituvaan iloon liittyvät ajatukset ovat koko ajan voimistuneet. Mietin, että olenko tehnyt itse jotain väärin silloin, kun olin aktiivinen opiskelija. Olisin voinut saada opiskeluista niin paljon enemmän irti.

Eikä pidä ymmärtää tätäkään väärin. Olen yleensä kurssit suorittanut kohtuullisella selkärangalla, keskiarvo taitaa olla lähempänä nelosta kuin kolmosta. Mutta suurin osa tienaamistani numeroista mittaa jotain ihan muuta kuin asian osaamista. Tenttaaminen on edelleen se juttu, vaikka joissain kursseissa muutakin olen jo kokenut. Edelleen muistiin tulevat ne Object Oriented Programming -kurssin tentit, jossa tentissä koodattiin ruutupaperille käsin ja piti muistaa ulkoa keskeisten kirjastojen tarjoamat palvelut. Siinä ei ole vieläkään mitään järkeä.

Tarkemmin vaipuessani pohdintoihin, huomaan erään asian. Loppuajasta olen opiskellut enemmän sivuainetta, tuotantotaloutta, kuin pääainettani ohjelmistotekniikkaa. Miettimällä ohjelmistotekniikan kursseja, alkaakin olo muuttumaan. Oliko se opiskelu sittenkään niin hienoa?

Valtio, poliitikot, yliopistot, rehtorit ja dekaanit puhuvat opintojen nopeuttamisesta ja ratkaisuista. Tarjotaan keppiä ja porkkanaa. Rajattu opinto-oikeus ja toisaalta opintolainan huojennuksia nopeille valmistujille. Mutta mitä kuuluu opetukselle ja opiskelijan palveluille yliopistolla? Pidetäänkö opiskelijoista huolta, tuetaanko heidän oppimistaan?

Ei. Karkein esimerkki on tietysti se, että vuonna 2010 koululta lähestyttiin minua massapostin muodossa, jossa mainostettiin ohjelmaa, jonka tarkoituksena on auttaa opiskelijoita saamaan opintonsa loppuun. Valitettavasti ehdot olivat sellaiset, etten niitä pystynyt hyödyntämään. Sen jälkeen kukaan ei ole kysynyt opinnoistani, ei edes massapostin muodossa. Sitä aiemmin minun piti tehdä ensimmäisellä vuosikurssilla henkilökohtainen opintosuunnitelma. Muita yhteyksiä minuun ei ole otettu.

En tarkoita, että tarvitsisin erityiskohtelua sinänsä. Mutta minulla on ollut dippatyö valmis jo pari vuotta. Minulta on puuttunut vain muutamia kursseja. Kukaan ei ole edes tiennyt minun olevan niin lähellä valmistumista. Kukaan ei ole yrittänyt ohjata minua opintosuunnittelijalle tai -neuvojalle, jotta opintojeni loppuunsaattamista tuettaisiin, esimerkiksi suunniteltaisiin kurssit. Muutaman sopivan keskustelun kautta sain aikaiseksi itse hoidettua opintojen loppuunsaattamisen suunnittelun opintoneuvojan kanssa ja myöhemmin sain vielä neuvoja mahdollisuuksista suorittaa asioita Tampereella. Kun löysin henkilön keneltä kysyä.

Olen ilmeisesti väärässä, kun koen olevani yliopistolle sekä asiakas että tuote. Mutta ilmeisesti olen vain tuote, joka lopulta myydään pikkurahalla valtiolle.

Selvitin Tampereen mahdollisuuksia. Tässä vaiheessa minulta puuttui kaksi syventävää tuotantotalouden kurssia. Aiheet voi valita aika laajasti, jotain mistä minulla on perustietämys. Tampereella on (avoin-) yliopisto ja teknillinen yliopisto, kuinka vaikeaa voi olla löytää sieltä kursseja, jonne mennä tekemään nämä kaksi kurssia?

Mahdotonta. Kummastakin paikasta voi ostaa oikeuden käydä yhdellä kurssilla, mutta kurssien esitietovaatimukset (ainakin infosivujen mukaan) tarkistetaan ennen kuin kurssille pääsee. Näinpä jos haluaisin ottaa 20 op kokonaisuuden Tampereen avoimesta yliopistosta vaikkapa organisaatioiden johtamisesta, niin sepä ei onnistukaan, jos en ole suorittanut esitietovaatimuksena tiettyjä kursseja, joita he itse järjestävät. En edes jaksanut ottaa yhteyttä kysyäkseni voidaanko lutissa suorittamiani kursseja jotenkin katsoa vastaaviksi. Kun esimerkiksi TTY:llä on tämän näköinen palvelu, josta kursseja voi sitten yrittää katsoa, niin on aika selvää, etten ole tervetullut.

Joten niin sitä taas Lappeenrantaan ajellaan junalla. Törkeästi hyödynnän opiskelijakortilla saamaani etua, vaikka olenkin töissä. Varmaan tosi moraalitonta. Anteeksi kamalasti.

Lappeenrannassa ei opiskelijalta puutu pelkästään peräänhuutajat, vaan ihan perinteinen oppimisen tuki. Omat kokemukseni liittyvät tietysti pääasiassa tietotekniikan opettamiseen.

Lähes kaikilla kursseilla luennot ja harjotukset (ja harjoitustyö) olivat täysin erillään toisistaan. Koodauskursseilla luennoilla höpistiin jotain sekavaa ja sen jälkeen harjoituksissa opeteltiin koodaamaan. Suurin osa huomasin nopeasti luennot täysin turhiksi. Liian useilla kursseilla esittelyluennolla luennoitsija sanoi, ettei ole aihealueen ekspertti, mutta opetellaan yhdessä, sehän on mukavaa.

Ymmärsin jo aikoinaan, että jo opiskelijankin aika on niin kallista, etten ala luennolla opettelemaan mitään yhdessä. Voisin koittaa työelämässäkin tätä konseptia. Varmaan löytyy asiakkaita, jotka mielellään maksavat opettelusta.

Lappeenrannassa ohjelmoinnin peruskoulutus saatiin uudistettua, kiitos Jussin ja muiden asiaan vaikuttaneiden – kieleksi valittiin Python, opetukseen laitettiin järkeä ja keskityttiin oikeisiin asioihin. Yllättäen ihmiset alkoivat oppimaan ja tulokset paranivat.

Ei uskoisi, että jos opetukseen ja opiskelijoiden oppimisen tukeen panostaa, niin alkaa tapahtumaan myös oppimista. Jussi teki aiheesta tohtorin väitöksen, niin uraauurtavaa tämä ilmeisesti yliopistomaailmassa oli.

Oppimisen työkalut, kuten Moodle ja Oodi, ovat kuin Neuvostoliitto. Ei toimi, mutta ei puhuta siitä.

Melkein parasta oppia olen saanut Tietojenkäsittelyn Perusteet -kurssilla ensimmäisenä vuonna, jossa oli runsaasti harjoituksia ja Kari ja Johanna, jotka niitä pitivät, tiesivät mistä puhuvat. Eikä luennoitsijakaan vedättänyt ihan omaa linjaansa.

Olen työelämässä ollut katsomassa Unelmakoulun kehitystä. Takana on lukiotason opettajia, jotka ovat innostuneet oppimisesta, sen tukemisesta, teknisistä ratkaisuista ja oppilaista. Kaikesta siitä, mistä kukaan ei ole yliopistossa – tai ainakaan lutissa – kiinnostunut. Palkkausuudistus, jonka aikaan olin töissä yliopistolla tutkimusassarina, heikensi opiskelijan asemaa entisestään. Opettaminen oli suurimmalle osalle pakko. Joku asia, josta selviytyä ilman yhtäkään kurssia pedagokiikasta.

Olenpa joskus kuullut sellaisenkin tarinan, että professori on kieltänyt vastuuopettajalta nykyhömpötysten käytön yliopisto-opetuksen käytäntöjen vastaisena. Uusi kaveri kun oli koittanut tehostaa oppimista. Tämä tarina kuultiin TTY:ltä.

Kun vuosi sitten osallistuin erään kurssin seminaariin, jonka piti kestää kuusi tuntia (20 esitystä), huomasin että tilaksi oli varattu pieni luokkahuone. Niinpä luokkahuone lastattiin ihan täyteen ihmisiä, haettiin lisätuoleja ja laitettiin ovi kiinni. Noin 60 henkilöä yritti jotenkin säilyä hengissä hapettomassa tilassa kuusi tuntia. Tilaisuus vaan ei ollut selviytymishaaste, vaan sen olisi pitänyt olla oppimistilaisuus.

Silloin tajusin, ettei täällä paljon opiskelijoiden asiaa kukaan ajattele. Tai opettamista tai oppimista ylipäätään. Luotetaan siihen, että kun helpotetaan tenttejä ja tarjotaan kurssin aikaisia lisäpistemahdollisuuksia, ihmiset läpäisevät tentit. Asenneilmapiiri on aistittavissa – materiaalimme on huonoa, ei näistä kuitenkaan mitään tule. Ja että, tämäkin aika minun pitäisi tehdä tutkimusta, jotta voisin edetä urallani.

Ei käy kateeksi opetusvastuussa olevia. Ei varmaan ole helppoa. Mutta koen olevani asiakas, enkä siksi ole kiinnostunut tuotannon ongelmista. Mainoskampanjat lupaavat paljon ja niitä lupauksia olisi syytä myös lunastaa. Tällaisenaan luttia, ainakin sen tietoteknistä osaa, voi mainostaa lähinnä itseopiskeluyliopistona, johon kurssivastuulliset ovat keksineet pakollisia läsnäoloja, koska ajattelevat, että huonot oppimistulokset ja pieni osaanotto luennoilla johtuu siitä, että ihmiset ovat huonoa materiaalia ja laiskoja paskoja. Luentojen substanssia ei ehkä kannatakaan kriittisesti tarkastella.

Kirsikkana kakun päällä, kursseja järjestetään ohjelmistosektorilla sellaisten henkilöiden toimesta, jotka eivät asiasta oikeasti tiedä juuri mitään. On kamalaa olla peruskurssilla yliopistossa, jossa asiasta jotain tietävänä huomaat, että luennoija ei asiasta tiedä mitään ja opettaa väärin. Se on karseaa ja omiaan murtamaan illuusion osaamislaitoksesta. Aluksi sitä luulee, että täällä on tyhmä tai huono luoennoija, mutta siitä ei ole kyse, vaan siitä, että kursseille ei ole vetäjiä ja niille pakotetaan porukkaa vetämään. Olet tohtori, kai sä nyt yhden relaatiotietokantakurssin osaat vetää? Tai oikeastaan sun täytyy vetää, koska se on nyt sun työtehtävä.

Tänään eräällä tuotantotalouden kurssilla oli piristävä hetki heti alussa. Luennoija ilmoitti heti tehneensä tohtorin väitöksen juuri tästä asiasta. Ei siis opeteltu yhdessä. Tuli oikein hyvä mieli.

Luulen, että osittain opiskeluaikainen saamattomuus johtui juuri siitä, että ei tullut koskaan sitä oloa, että tämä opiskelu olisi eliittiporukan hommaa. Yritän tarkoittaa sitä, että jos olisin vaikka Harvardissa, olisin varmaan ylpeä niistä tuotoksista mitä sieltä tulee ulos ja historiasta. Lappeenrannassakin oltiin ylpeitä evoluutioalgoritmien tutkimuksen huippuyksiköstä, kunnes jossain organisatorisessa tuolileikissä vahvempi heitti heikomman ulos ja kyseistä toimintaa ei enää ollut. Motivoivaa.

Mua edelleen ihmetyttää, mutta olen jo siihen tottunut, kuinka Tampereella ainakin TTY:n opiskelijat tuntuvat olevan ylpeitä teekkariudestaan ja siitä että opiskelevat Tampereella. Kai joku on tuntenut ylpeyttä Lappeenrannassakin.

Bussissa edelleen. Maisema vaihtuu Skinnarilasta hiljalleen Kourulaan. Kaunis Saimaa muuttuu neuvostoliittobetoniin. Keskusta lähenee. Betoni jatkuu. Lappeenranta ei ole mikään kaunis paikka, paitsi satama kesällä. Kaikki kaupungit Suomessa ovat kesäkaupunkeja. Myös Lappeenranta. En viettänyt Lappeenrannassa koskaan kuin yhden kesän, silloin kun olin töissä. Kävin opiskeluaikoina satamassa ehkä viisi kertaa. En käsitä miksi en käynyt useammin. Viime kesänä kävin koulureissulla satamassa siiderillä ja nautiskelin näkymistä tunnin. En koskaan aiemmin ollut niitä jäänyt katsomaan.

Mietin Artun Hito Hyvä meininkiä. Mainostus kansainvälisenä metropolina on ainakin puoliksi totta. Ainakin yliopistolla ulkomaalaisia on erittäin runsaasti, joka on lähes ainoastaan hyvä juttu. Ainut mikä on huonoa on se, että he eivät voi valittaa, koska suomalainenhan siitä suuttuu, jos joku ulkomaalainen sanoo, että hommat on perseellään.

Palataanpa vielä siihen tukeen, mitä yliopisto tarjoaa opiskelijoille. Nimittäin kun minulla tätä matkaa tulee ja jokainen reissu menee palkattomalla, niin kulujakin muodostuu, joskus pitää olla hotellissa yötäkin. Tästäpä sitten kysymään, että kun tuotantotalouden luonnoijatohtori on miettinyt, että pakollisia läsnäoloja pitää olla, niin voitaisiinko tätä jotenkin muuttaa minun kohdallani. Voisin tehdä vaikka jonkin kirjallisen työn tai mitä vaan – kotoa käsin.

Ei käy. Se ei vaan käy.

Tämä on kohdattu myös muilla kursseilla. Käytössä on verkko-oppimisalustoja, mutta sitten on kuitenkin keksitty pakollisia läsnäoloja, syystä jota voi vaan miettiä. Ja niin taas opiskelijaa palvellaan. Jos et mahdu muottiin, niin koita kovemmin. Ei tänne ole pakko kenenkään tulla.

Kohta juna kilkuttaa. Tänä keväänä se kilkuttaa vielä monta kertaa.

Kiduttakaa Big Brotherin kilpailijoita

Tänä vuonna en ole juurikaan BB:tä katsonut. Taitaa muutenkin olla vähän latistumaan päin ko. konsepti, koska työkaverit, jotka on aiemmin innokkaasti seuranneet, ovat pahasti nyt jääneet jälkeen ohjelmassa.

Tai sitten vaan ikä vaikuttaa.

Minä katsoin BB:tä tänä vuonna pari jaksoa. Ihan yleissivistyksen vuoksi ja toisaalta siksi, että onko siellä mitään uutta. No, ei ollut.

Konsepti on edelleen minusta outo. Mahdollisuuksia olisi vaikka mihin, mutta ohjelma pidetään älyllisesti niin matalalla kuin mahdollista, tällä kertaa panohuone on vissiin kuitenkin jo poistettu? Varmaan siksi, kun jonkun pippeli vilahti lähetyksessä. Se on kauheaa. Se ei sen sijaan ole yhtään kyseenalaista, että BB:ssä on panohuone.

BB on liian nynnyä. Olisi hienoa vaihdella vuorokausirytmiä siten, että välillä päivät olisivat 10h pitusia, välillä 35h pituisia. Olisi hienoa kertoa Ukrainan kriisin laajenemisesta ja siitä, että Suomi on liittynyt Natoon. Olisi hienoa kertoa lisääntyneestä jännityksestä Suomen ja Venäjän välillä.

Olisi hienoa kertoa kilpailijoille lakosta. Olisi hienoa, jos Big Brother ei ottaisi mitään yhteyttä kilpailijoihin niin pitkään aikaan, että kilpailijat alkaisivat kuvitella, että heidät on unohdettu taloon.

Olisi hienoa, jos konseptia vietäisiin pidemmälle. Tämä konsepti, jossa suomalaisille annetaan viinaa, ei ole mitenkään uniikki tai ennenkokematon. Tehdään siis jotain muuta.

Kiusatkaa niitä. Mä alan heti katsomaan, kun kilpailijoille kerrotaan, että ydinvoimala on lähistöllä sulanut ja tässä on vähän tilanne päällä, mutta olkaa te vaan turvassa siellä.

Saataisiin muutakin puheenpartta sinne, kuin että kuka pani ketä ja kuka haaveilee juontajan urasta. Nuo ihmiset ei kai ihmisinä kiinnosta ketään.

Taas uhkapelataan

Dice has been cast

Jasmon blogi on muuttumassa aika aikusmaiseksi blogiksi. Tai sitten ei. Mutta aiheena on vuoronperään alkoholi ja rahapelit. Aseet nyt viimeaikoina on loistaneet poissaolollaan. Ehkä ihan hyvä niin.

Pokerin tuoksu ei viime keväänä minua päässyt takaisin niihin rinkeihin houkuttelemaan, mutta säännöllisen epäsäännöllisesti nuo kasinot, niin mobiililla kuin tietokoneellakin, ovat minua viehättäneet.

Olen vihdoin ymmärtänyt lopettaa bonusten hieromisen ja lähtenyt ihan omaksi huviksi pelaamaan ilman mitään rikastusmispläniä. Viimeksi kun katsoin CasinoEuron tuloksia, niin hyvin pitkälti plusmiinus nollaa ajetaan. Liikevaihto on kuitenkin ollut yli 2000 euroa. Toki aikaakin on kulunut useita vuosia.

Silloin kun minulla oli vielä Android-puhelin, niin käytin myös joidenkin kasinoiden mobiilihärveleitä. Suurin motivaattori oli se, että niihin sai yleensä omat bonukset, tai vaikka euron ilmaista pelirahaa. Suurimmat pelisuoritukset olen kuitekin tehnyt ihan perinteisellä tietokoneella. Iso näyttö ja pehmeä ruudunpäivitys saa pelistä ne viihteelliset puolet esiin, ei sitä pelkkää rahasarakkeen tuijotusta ja kiroamista.

Tänään Windows Phone 8.1 versioon päivittynyt Lumia 1020  ei taida appstoresta löytää kovinkaan montaa nettikasinoa vai löytääkö? Olen miettinyt, että josko voisi jollain junamatkalla vaikka huvitella vähän helpommin kuin kaivamalla kaikki kamat pöydälle ja viritellä siinä sitten rullat käyntiin. Pokeria pelatessa noin ei kehdannut tehdä, mutta nyt pätkivä nettiyhteys ei niin haittaisi, kunhan pelaa sellaisella kasinolla, joka ei lähtökohtaisesti vihaa mobiilikäyttäjiä.

Toisaalta, aika vähän on kuitenkin tullut pelattua, niin onko tuolla nyt sitten väliäkään?

Suosikkipelini tällä hetkellä on Aliens, se lienee löydettävissä useiltakin eri kasinoilta, mobiili tai ei. Siinä pääsee bonuskierrokselle aika helposti ja bonuskierros on tällainen cgi-päräytys marinesta alieneiden keskellä. Jos tuuri käy, niin kudit riittää ja alienit heittää henkensä ja rahaa virtaa.

Ehkä suosikkipeliksi se nousi siksi, kun heti ensimmäisellä kokemuksella se tarjoili lähes 300 euroa voittoa..

Olen miettinyt, että sääteleekö nettikasinot voittotodennäköisyyksiä käyttäjien, aikojen ja/tai päivien mukaan? Kun tuntuisi siltä, että Suomesta perjantaina illalla (pikkupäissään) pelatessa ei yleensä voita mitään, mutta arkena on paljon parempi ”tuuri” takana. Toki sen verran muistan vielä todennäköisyyslaskennasta, että meikäläisen otanta on aika pieni, enkä oikein ymmärrä mitä hyötyä kasinolle tästä virityksestä olisi – saisiko se pelaamaan enemmän? Voittamaan vähän selvinpäin ja häviämään humalassa paljon?

Joka tapauksessa matematiikka takaa, että kasino voittaa. Siksi onkin tärkeää, että pelaaminen on hauskaa.

Alkoholilain haitat vain kasvavat

viinaaOikeasti, tässä ei mennä nyt kovin vahvoilla alueilla. Tämän päivän suurin uutinen on ollut se, että Pori Jazz ensiksi ei sallinut mehujen viemistä sisään ja sitten huudon saattelemana salliikin sen. Syynä oli alkoholilain tarkka ja kirjaimellinen noudattaminen. Ja ahneus, mutta ei puhuta siitä.

Pori Jazzia on turha syyttää. Alkoholilain kyseinen kohta on ilmeisesti ajalta ennen 2. maailmansotaa, eli järkevä pykälä ja varmasti ajankohtainen. Nyt oli käynyt niin, että viranomaiset ovat tehneet tulkintoja laista (eivätkä kirjaimellisesti toteuttaneet sitä), kuten tietysti kaikki kansalaiset toivoisivat. Mutta sellainen ongelma syntyi, että eri rokkifestarit ja jazzitupakkafestarit olivat eriarvoisia – Jazzväki sai vetää omaa keittoa, rokkaajat ei. Viranomaisten mielestä tämä oli ok, sillä Jazz-väki osaa käyttäytyä ja rokkaajat ei.

Siispä rokkaajat teki valituksia Valviraan, joka sitten muistutti kaikkia löysäilijöitä, että tällaista vapautta ei Suomessa ole ja siks siitä on nyt tehtävä loppu. Lisää valvontaa ja kyykkyhyppäystä portille!

Ja tuloksiakin ollaan jo saatu. Järvenpään puistoblues on toiminut piknik-festarina, kunnes tänä vuonna enää ei. Tuloksena kävijämäärä romahti (laski noin 50%). Tänä vuonna kävijöitä oli noin 4000, joista osa ei todennäköisesti tiennyt uusista alkoholirajoituksista. Tapahtuman edustaja pelkää konkurssia. Lainsäätäjät ja viranomaiset ajavat Suomea nousuun. Tämä on erinomainen esimerkki siitä, kuinka juhlapuheet ja todellisuus yrittämisestä ja mahdollisuuksien tarjoamisesta eivät oikein kohtaa.

Nyt Pori Jazz on sitä mieltä, että tiukentunut alkoholilainsäädäntö ei tule vaikuttamaan heidän kävijöihinsä. Se jää nähtäväksi. Alkoholi on niin kallista tiskiltä ostettaessa vs. kaupasta (saatika Virosta) ostettuna, että markkinatalouden perussäännöt lienevät rikki, jollei laskua kävijöissä näy. Katsotaan.

Näitä suomalaisia hölmöilyjä on tässä nyt peranneet muutkin, mm. Madventures Riku Hesarissa. Emme ehkä elä poliisivaltiossa, mutta vahvasti yritetään melkoista pykälävankilaa rakentaa. Ahdistaa.

Ylläolevasta suivaantuneina suomalaiset valittavat somessa ja lehtien keskusteluissa ja uhkailevat muuttaa suomesta pois. Tämä on vähän kulunut uhkaus. Muuttakaa! Tehkää Björnit! Turha ulista, jollei uhkausta pysty toteuttamaan.

Tässä meikäläisessä demokratiassa 180 000 ihmistä voi olla jotain mieltä, joka välittömästi unohdetaan mitä ihmeellisimmillä tekosyillä päätösprosesseissa. Mutta kun 180 000 ihmistä lopettaa viinan ostamisen kaupasta ja tuo sen Virosta, alkaakin tapahtua. Kenties homoparitkin ja ajatusta tukevat voisivat alkaa pitämään hääjuhlia Ruotsin puolella, niin juhlista tulevat verohyödyt menisivät sinne. Talous ohjaa ja sitoo poliitikkoja enemmän kuin mikään muu.

Nyt kun viinaa rahdataan etelästä runsaasti,  suomalainen päättäjä ja byrokraatti on ihmeissään. Ja kieltämättä juuttuneet sen verran pula-aikaan, että eivät voi käsittää rajojen olevan auki. Jolloin vastineeksi keksitään tuontirajoitteita ja muita haittoja, joilla pyritään estämään alkoholin tuontia. Alkoholikauppiaiden elinmahdollisuuksia Suomessa ei pyritä parantamaan – niitä itseasiassa tuollaisilla Valviran iskuilla heikennetään. Suomi tarjoaa yrittäjälle tukea ja mahdollisuuksia.

Alkoholilaki on syy siihen, että meidänkin perhe todennäköisesti kesälomalla vierailee Virossa. Ei siksi, että alkoholin sieltä ostaessa valtavasti säästäisi (kun sitä niin vähän kuluu), vaan siksi, että se on ainut tapa äänestää asiasta, kun vaalitkaan eivät ole nyt päällä.

Samaa sanoi Björn Walhroos. Hän kertoo kirjassaan Markkinat ja demokratia jaloillaan äänestämisestä. Suosittelen muuten kirjan lukemista, kuten tuo arvostelijakin. Björn äänesti jaloillaan perintöveroa ja muuta vastaan ja lähti Ruotsiin. Hän ei pystynyt yksin vaikuttamaan Suomen menoon, mutta toivoi että näin voi antaa signaalin epätyytyväisyydestä järjestelmään ja vähentää ja lopulta lopettaa epämieluisan järjestelmän tukemisen. Kenties joku toinen äveriäs muuttaa perässä ja valtion kassa pakottaa Björnin haluamiin päätöksiin.

Täsmälleen samaa nyt sadattuhannet suomalaiset tekevät Suomenlahdella. Samaa tekevät, joskin ehkä tietämättään, ne ihmiset, jotka nyt jättivät Järvenpään festareille menemättä.

Toisin sanoen, suomalaiset antavat yhä vahvempaa signaalia siitä, etteivät ole tyytyväisiä alkoholilainsäädäntöön. Onneksi istuva hallitus kuunteli herkällä korvalla ja päätti ettei lakiin aleta nyt tekemään muutoksia. Koska Räsänen olisi suuttunut.

On viime aikoina vahvasti alkanut ahdistamaan tämä meininki täällä. Elvytykset ja leikkaukset ovat olleet toinen toistaan järjettömämpiä ja koko ajan halutaan kieltää jotain lisää.

Leikkikenttiä jyrätään, koska ne eivät ole turvallisia. Uimahyppytorneja ei saa käyttää, koska ne eivät ole turvallisia. Ja itse viranomaisetkin sanovat, ettei nämä rajoitukset maalaisjärjellä aukea, mutta säädettävä on! MITEN TÄSSÄ VOI OLLA RAUHALLISENA???

 

Lakeja ja asetuksia on helppo säätää, mutta mistä saataisiin voimaa lähteä purkamaan niitä?

Eurovaalit 2014

Vaalit sytyttää aina sen verran, että yhden – pari postausta asiasta saa tehtyä. Tänä vuonna EU-vaalit ei ole juurikaan kiinnostaneet, mutta sattumalta kauppakeskuksessa äänestysmahdollisuuden hyödynsin kuitenkin.

En ole seurannut vaalikampanjointia, kun olen kyllästynyt ehdokkaiden 3 vuoden hiljaisuuteen ja puolen vuoden kauheaan mölyyn jokaisessa mediassa, erityisesti kaikissa sosiaalisissa kanavissa, se kun on trendikästä.

Äänestin henkilöä, joka kertoo ajatuksiaan ja tekemiään juttuja somessa myös silloin, kun ei ole vaalikausi. Edes pieni ikkuna sinne niin läpinäkymättömään päätöksentekoon. Sinänsä en ollut ehdokkaasta kamalan vakuuttunut, olisin voinut äänestää jotakuta muutakin. EU-vaalit vaan ei kiinnosta. Sitä samaa viestii edelleen alentunut äänestyskäyttäytyminen.

Mietin kuitenkin tänään, että nykyisin maailma on aika monimutkainen paikka ja EU:ssa tehdään päätöksiä, joissa on hyvin monitahoisia vaikutuksia. Käytännössä minulla, äänestäjällä, on kaksi vaihtoehtoa. Tietää jostain yhdestä tai kahdesta asiasta tarpeeksi, jotta voi muodostaa siitä järkevän mielipiteen ja hakea ehdokkaita jotka ovat samaa mieltä siitä asiasta. Näin ääni menee tavallaan sille yhdelle asialle, saat ehdokkaan ja muut mielipiteet sitten kaupan päälle.

Toinen vaihtoehto on ”tuntea” ehdokas. Jos nyt ei siviilituttu, niin ehkä hän on keskustellut sosiaalisessa mediassa tai blogissa näkemyksistään pitkin aikoja ja äänestäjä on tutustunut ehdokkaaseen. Ei välttämättä ole kaikista asioista täysin samaa mieltä, mutta kokee, että ehdokas on luotettava ja ajaa pääasiassa sellaisia asioita mitkä itse kokee tärkeinä – jos osaa sellaisia nimetä.

Tuohon jälkimmäiseen kai perustuu vanhojen jäärien pääseminen eduskuntaan yhä uudestaan ja uudestaan. Kun ei mokaa kovin näyttävästi, niin vanhat tukijoukot kannattavat edelleen tutuksi tullutta ehdokasta, olipa sitten nimeltään vaikkapa Paavo Väyrynen.

Ennustan puolueiden mielikuvahötölle dramaattista stoppia lähivuosina, koska sosiaalista mediaa ja muita aitoja kahdensuuntaisia viestintävälineitä käyttävät ehdokkaat yliajavat mainostoimistojen viimemetreillä luomat brändit ja imagot. Poliitikot joutuvatkin vaikeisiin haasteisiin, sillä äänestäjiä ei voikaan enää unohtaa 3 vuodeksi.

Uutta televisiossa, ammattilaiset viihdyttää

Olen katsonut Tähdet tähdet -ohjelmaa säännöllisen epäsäännöllisesti. Ensimmäinen jakso meni ohi, eikä kiinnostanutkaan, mutta toinen jakso tuli nähtyä kuin vahingossa.

Siis mitä, lauluohjelma jossa ammattilaiset laulaa? Tätä ei ole kuultu sitten Tangomarkkinoiden.

Minusta on merkillepantavaa, kuinka ammattilainen Sillanpää on. Imagoon ei Vain Elämässä tai Tähdet Tähdet -ohjelmassa ole tullut yhtäkään pientä säröä. Lisäksi hän pystyy heittäytymään uusiin juttuihin tosissaan, mutta pilke silmäkulmassa.

Ja myös muut on osoittaneet aika kovaa ammattitaitoa Tähdet Tähdet -ohjelmassa. Paljon hyviä esityksiä.

Mutta joku vähä-älyinen päätti tehdä siitä kilpailun. Että katsojat nyt äänestää omaa suosikkiaan ja saadaan rahaa äänestyksestä. Ilmeisesti jotkut ovat äänestäneet, mutta noille kilpailijoille voitolla tai tappiolla ei oikeastaan mitään väliä ole, niin en tajua miksi tässä pitää olla joku ”kilpailu”.

Ehkä se on vaan formaatin kehittäjän yksioikoisuutta, ettei pysty käsittämään, että kaikkien lauluohjelmien ei tarvitse olla kilpailuja. Ehkä suomalaisen version tekijät miettivät kovasti, olisiko Vain Elämäässäkin pitänyt olla puhelinäänestys..

Aika keski-ikäisten ohjelmahan tuo Tähdet Tähdet on, mutta keski-ikäisiähän tässä jo ollaan. Ohjelma olisi kuitenkin ollut paljon kiinnostavampi, jos mm. Stig ja Mr. Rautiainen olisi laulaneet Reggaeta ja muita erikoisuuksia.

Ehkä sellainen olisi ollut liian radikaalia, Tartu Dikkiin on myös kilpailu, vaikka ketään ei kiinnosta kuka voittaa.

Suomi säästää

Olen jo jonkin aikaa miettinyt näitä säästöohjelmia. Ilmeisesti aina näin maaliskuussa tulee sellainen olo, ettei kestä enää.

Kun Suomi säästää, säästöt kohdistuvat aina valtion peruskäsitteen peruspilareihin. Poliisiin, armeijaan ja terveydenhuoltoon (ja pelastuslaitokseen). Näitä kaikkiahan me jumpataan.

Poliisissa säästetään. Yhdistettiin liikkuva poliisi paikallispoliisiin ja kuviteltiin sillä saavamme säästöjä. Viimeisimmät tiedot poliisihallinnon suunnasta ovat lähinnä päinvastaisia, kulut kasvavat. Koko muutoksessa ei ollut ainakaan median välittämän tiedon mukaan muuta syytä kuin säästöt ja niitä ei saavuteta. Onnistunut uudistus siis.

Entä pelastustoimen puolella? Hätäkeskukset on siirretty suurempiin yksiköihin, näin saadaan säästöjä. Samalla päivitettiin hieman järjestelmiä ja hätäkeskuspäivystäjiltä otettiin harkintavaltaa pois. Enää päivystäjä ei pysty helposti vaikuttamaan siihe, ketä kahden auton kolariin lähetetään. Vaikka soittaja sanoo, että kaikki hyvin, tarvittaisiin vakuutuksia varten poliisia, niin ei. Kone päättää ketä lähtee, tarvittiin siellä ambulansseja ja paloautoja tai ei. Kai se jotenkin on mahdollista, vaan ei helposti.

Tässäkin säästössä todennäköisesti kokonaiskulut lähinnä kasvavat. Palomiehet, sairaanhoito ja poliisi ajavat yhä enemmän keikkoja. Syyt ovat minun tietämyksen ulkopuolella, kun en pelastustoiminnasta mitään tiedä. Ainoastaan sen, että ne keikat jotka ennen ohjeistettiin ensiapuun vaikka taksilla, ajetaan nyt kiireellisyysmerkinnällä ambulanssilla. Palomies ei myöskään voi paikalle ensimmäisenä saapuessaan ja tilanteen todetessa perua ambulanssia, koska.. niin, en tiedä miksi. Vaikka paikalla ei olisi mitään, niin sääntöjen mukaan ei voi silti perua.

Tampereellaki pörrää lääkärihelikopteri. En tarkkaan ottaen tiedä, miten tähän tilanteeseen on jouduttu, mutta aiemmin heikosti toiminut järjestelmä saatiin toimimaan vielä heikommin (rahassa mitattuna). Taas säästettiin. Ollaan päädytty siihen, että on järkevintä Tampereella sijoittaa ensihoitolääkäri Pirkkalaan, josta hän lentää helikopterilla keskustaan. Tällainen maalainen kun pysähtyy hetkeksi miettimään, niin.. niin. Länsi-Savossa meiningistä puhutaan älyllisenä epärehellisyytenä.

Entä terveydenhuolto. Siellä on ”säästetty” jo vaikka kuinka paljon ja nyt esitetään että pidennettäisiin työpäivää/viikkoa/jotain 15 minuutilla. Samalla sairaspoissaolojen kulut ovat yli miljardin luokkaa. Eri paikoista kuultuja tarinoita kun ynnäilee, niin minimaaliset resurssit ja järjetön säästäminen aiheuttaa tietyn välinpitämättömyyden ja ihmiset ovat huvikseen saikulla. Jos olet esimiehesi kanssa eri mieltä, seuraavaksi uhkaat olevasi 2 viikkoa sairaslomalla. Sairaslomaahan saa jokainen, jolla on laisinkaan järkeä päässä. En kuitenkaan väitä etteikö saikuttamista harrastettaisi myös muualla kuin sairaanhoidossa. Pointtini on, että kun ”perusduunarit” potkitaan säästöjen takia pihalle ja sairaanhoitajat huomaavat petaavansa petejä ja pesevänsä lakanoita työaikana, niin aika nopeasti kyllä itsekin menettäisi kaiken kiinnostuksen siihen, miten ko. pulju pyörii.

Niin kävisi varmaan myös yksityisellä sektorilla, mutta siellä sentään joku seuraa kokonaiskuluja, ei vain omaa laatikkoaan.

Yhteistä näissä valtion säästöohjelmissa on se, että katsotaan jotain tiettyä karsinaa, vaikkapa hätäkeskuksen kuluja ja niitä ruvetaan alentamaan. Kokonaiskuvaa ei kukaan katso. Mitä jää jäljelle, kun nyt Tampereelle pelastuslaitos laajentaa omaa tilannehuonettaan, koska ei saa enää niitä palveluita hätäkeskuksesta kuin ennen. Tietojärjestelmät, muutto, organisaatiouudistukset.. Olisi kiva nähdä missä vaiheessa säästöjä alkaa syntymään ja missä muodossa. Ja nimenomaa kokonaisuutena Suomelle, ei jollekin yksittäiselle laatikolle budjetissa.

Minulla on eräs kaveri joka on harrastanut hommailua puolustusvoimissa (ja ties missä) ja poliisissa. Joskus häneltä kysyin, että kuinka kauan siihen menee, että laitostuu niin paljon, ettei koko aikaa vituta. Sanoi, että jonkun aikaa, mutta kyllä siihen tottuu.

Auttamisen vaikeus

Cry on camera, get a new schoolMinulla on taas kerran hieman vaikeaa. Televisiossa Unicef moralisoi huonossa kunnossa olevalla afrikkalaislapsella. Hänellä ei ole kuulemma tulevaisuutta, jos minä en anna rahaa Unicefille.

Samaa mieltä on tietysti Greenpeace, Nenäpäivä ja ties mikä. Ruikuttajia riittää. Minulla on kuitenkin ongelma.

Lukemani ja kuulemani mukaan en ole mitenkään varma, että pitkäaikaiset ongelmat esimerkiksi Afrikassa ratkeavat sillä, että viemme sinne rahaa tai jotain tavaraa. Tänään Helsingin Sanomissa oli juttua katastrofipaikoilla pyörineestä lääkäristä, joka on omin silmin nähnyt kaikenlaista hölmöilyä.

Ongelmani on se, etten usko että lahjoitettuja rahoja käytetään tehokkaasti ja että ne menee oikeaan kohteeseen. Hyviä kysymyksiä on esitetty esimerkiksi Haitista, johon lahjoitettiin miljardeja euroja, mutta paikallisten tarinoiden mukaan jälleenrakentamista ei juurikaan ole aloitettu. Tai sellainen kuva ainakin internetistä välittyy, sen täytyy olla oikea.

Unicef yritti kyllä valaa uskoa minuun, kun keskustelin asiasta twitterissä. Heidän sivuiltaan löytyy kaikenlaisia auditointeja rahan käytöstä. Joka taas herättää kysymyksiä. Feissareille ja auditoijille pitää kuitenkin maksaa palkkaa. Mikä on oheiskulujen aste ja millä rahalla tehdään hyvää?

Joku voi nyt tietysti todeta, että miten ihmisten hyvinvointia voidaan mitata rahassa? Vaikka kriisialueilla 50% rahasta menisikin vääriin käsiin, tarkoittaahan se edelleen että 50% menisi oikeaan paikkaan. Ja tämä on totta ja hyvä pointti. Toisaalta, se 50% menee todennäköisesti juuri katastrofin aiheuttajille.

Mutta sitten taas.. Ennemmin annan vaikka Meripelastusseuralle rahaa, kun tiedän mitä siellä tehdään. Muualla joudun luottamaan siihen, että kauniisti hymyilevä toiminnanjohtaja ei satu käärimään fyffejä takataskuunsa. Tai jakamaan kavereilleen. Jos samaa mietit, niin liityt kato Suomen Meripelastusseura Pirkanmaa Ry:n kannatusjäseneksi. Se maksaa vain 20e / vuodessa :)

Muualle hyväntekeväisyyteen en kaikessa kyynisyydessäni pysty rahaa antamaan, sillä minun täytyisi uskoa, että sillä rahalla on merkitystä ja että se menee oikeaan paikkaan.

PS. Oletteko nähneet mainoksia, joissa vaikka Libresse antaa jokaisesta myydystä tuotteesta 0,01 euroa hyväntekeväisyyteen? Siis firma, jonka liikevaihto on jotain satamiljaardia ja voittoakin tulee, antaa jonkun sentin myydyistä tuotteista, joiden kate% on 50? Kyllä on taas viherpesua. Tai.. Sosiaalipesua. Mitä lie.

 

Tampereella kaikelle on syynsä

Hieman aiemmin kommentoin tamperelaista tapaa rakentaa bussipysäkkejä. Linkitin postausta Tampereen kaupungille twitterissä ja he toivoivat minulta tarkempaa palautetta nettilomakkeen kautta. Tein työtä käskettyä.

Viikon päästä sain vastauksen. Maansiirtotyöt tehtiin Tampereen Infran toimesta, mutta koska katoksia ei silloin kaupungilla ollut saatavilta, sovittiin JcDecauxin kanssa, että he toimittavat katokset bussipysäkeille. Heilläkään niitä ei ollut heti valmiina, niin hiukan kesti sen vuoksi. En tiedä, miksi katoksia ei kenelläkään ollut tallessa, vaikka rakentaminen oli alkanut. No, näitähän sattuu.

Siinä siis syy, että hommat tehtiin osissa. Asiasta vastaava henkilö myöskin totesi, että normaalisti bussipysäkkejä ei rakenneta tuolla tavoin, vaan kaikki tulee Tampere Infran toimesta nopeammin.

Tässä siis vastaukset aiempiin kysymyksiin. Olen kohtalaisen tyytyväinen. Tampereen kaupungin sosiaalisen median osaaminen on myöskin erityisen noston arvoista. Siellä on joku tajunnut, mitä sosiaalinen media tarkoittaa. Useimmiten nämä #tampere tai @tamperekaupunki -tageilla varustetut tweetit tulee tehtyä silloin, kun kaikki asiat ovat väärin, bussipysäkit väärin rakennettu, lumet auraamatta, sähköt poikki tai jotain muuta. Mutta aina vastataan asiallisesti ja ystävällisesti. Hienoa toimintaa.