JB arvioi: Radio

Radio GaGa

Tässä blogissa on ajanmittaan arvosteltu ja testattu kaikenlaista. Nyt blogi herää talviunesta kommentoidakseen radion nykytilaa.

Kauan siitä tuli puhuttua, kuinka soittolistaradiot eivät puhuttele mua ja kuinka tyhjäpäinen jaarittelu ei radiossa vetoa minuun. Silti olosuhteiden pakosta esimerkiksi autoillessa tuli radiota kuunneltua. Kaikkia kanavia paitsi ei YLE1 tai Radio Nova.

Kulutin sisältöjä kyllä, mutta en ollut tyytyväinen.

Sitten tapahtui lyömättömät YleX:ssä. Äijät laitettu radioon ilman, että he tietävät miten radiossa pitää käyttäytyä tai miten laitteet toimivat. Freestyle on joo näppärää, mutta eniten minua viehätti se, kuinka radiossa oltiin. Aivan sikinsokin. Muistan alkuajoilta jonkun kilpailun, jossa annettiin lippua jonnekin bileisiin. Solonen vain tokaisi yhtäkkiä, että ei hän nyt jaksa tässä mitään kisaa järjestää, se saa tän lipun, joka tänne ekana soittaa.

Myös muut ketterät ideat kuten yhdessä räppääminen soittajien kanssa yms olivat erittäin viihdyttävää kamaa. Musiikkikin menetteli. Nyttemmin Lyömättömät ovat kenties vähän kotiutuneet radioon ja nämä kulmat ovat hioutuneet. He ehkä itse ajattelevat, että ovat tulleet paremmaksi radion tekijäksi (varmasti ovatkin), mutta mun mielestä mielenkiinto on vähän alentunut. Ennen ei yhtään tiennyt mitä tapahtuu seuraavaksi.

Oon ollu aina vähän fanipoika. En tiedä onko noloa fanittaa suomalaista DJ:tä, varsinkin silloin kun mr. Orion ei vielä ollut kukaan. Siinä vaan kävi niin, että herra oli soittamassa kaikissa niissä bileissä missä kävin ja aina sai mulle hyvän fiiliksen päälle. Olin liekeissä, kun Orion sai oman iltaohjelmansa radiosta, silloin taisi olla nimeltään tiistain tanssi-ilta. Koska tottakai, täähän on parasta. Ja tavallaan onkin ja ei ole. En tiedä miksi en koskaan jaksanut säännöllisesti kuunnella Orkideankaan lähetyksiä. Kenties sen vuoksi, koska näissä ohjelmissa musiikki on pääosassa. Vaikka musiikki sinänsä kolahtaakin allekirjoittaneelle, niin radiossa haluan näköjään muita asioita kuin pelkkää musaa.

Vähän sama vika Matin ysärishowssa. Se oli aluksi kivaa, mutta sittemmin muuttunut vähän puuduttavaksi. Autoillessa kyllä mielellään kuuntelee, mutta ondemandina en juuri koskaan.

Mutta sitten Matti ja Orion lykkäsi hynttyyt yhteen Disko2000-ohjelman parissa. Aluksi olin skeptinen yhteistyöstä. Ja alkuun lähdettiin ehkä vähän hitaasti. Tekonaurumiehet veti käsikirjoitustaan viikosta toiseen, biisit oli hyviä, mutta vaara puuttui.

Se on viimeaikoina muuttunut. Juska on rentoutunut ja kofeiinin yliannostuksessaan jauhaa uskomattomia läppiä ja välillä lipsahtaa. Meinasin teloa itseni, kun salilla kuuntelin toverusten sekoilua radiosta ja yhteen kohtaan Juska vaan huutaa Matille, että äitis on niin läski, että [jotain]. Repesin, Matti repesi ja Juskakin pikkuhiljaa tajusi et tää tuli aika puskista. Hyvää settiä. Kofeiininarkkailu on saanut ohjelmasta erittäin hyvän. Sitä tuleekin kuunneltua ondemandina lähes joka viikko.

Olen oikeastaan lopettanut musaradioiden, Looppien, NRJ:n yms. kuuntelun. Kuuntelin kerran Yle Puhe -radiota, jossa Peltsi jututti tunnin kaikessa rauhassa Kakia ja Perttua (tai jotain sellaisia nimiä, BB-naamoja). Olin myyty. En olisi ikinä voinut uskoa, että ko. jampoilla olisi mitään kiinnostavaa sanottavaa. Mutta olihan niillä, kun ei tarvinnut heittää pelkkiä punchlinejä biisien välissä, vaan oli aikaa jaaritella. Tykkäsin.

Suomipopin aamun löysin, kun reilu vuosi sitten menin Värikkään toimarin kanssa johonkin asiakaskeikalle ja radiosta oli suomipop päällä. Jaajo puhui juuri niin mauttomia asiattomuuksia (jotain siitä, kuinka hän haluaisi vetää jotain salkkarinäyttelijää ”pakaraan”), että olin heti myyty. Eihän tällaista saa radiossa sanoa. Ja mikä radio-ohjelma se edes on, että kolme henkilöä kertoo lähinnä omasta elämästään keksittyjä kaskuja ja kääntää kaikki kaksimielisyydeksi. Aivan käsittämätön konsepti. Toimii kuin puukko mummoon.

Mutta Suomipopin musiikki. Sitähän tulee aika paljon. Arttu Wiskari siellä pumppaa kahvimaitoa ja muita kuolemattomia hittejä. Niitä en pysty kuuntelemaan. Olenkin korjannut asian heidän podcast-softallaan (Supla), josta voi kuunnella joka aamu edellisen aamun parhaat palat (~1,5h) ilman musiikkia tai uutisia. Kun ei ne siellä studiossa kuitenkaan juttele mitään ajankohtaista, niin sama mennä näin. Säilyy mielenterveyskin, kun ei tarvitse kahvimaitoja kuunnella.

Niinpä onkin käynyt siten, että minun autossa live-radion kuuntelu on nykyisin joko Yle Puhe tai sitten Radio Classic (suosittelen kokeilemaan, välillä tulee kovaa timanttia). Jos ajomatka on pidempi, tai en ole autossa, niin ondemandina Disko2000 ja Aamulypsy. Jos aikaa jää vielä yli, niin sitten DJ Orion ja jos vielä sittenkin pitää samalla viikolla jotain kuunnella, niin Parasta ennen. Yle Areena kyllä rokkaa tän homman.

Koska musiikkia voin kuunnella Spotifystä, niin radiolta ja ”toimittajilta” kaipaan lähinnä hyvää viihdettä. Ja erilaisuutta.

Hyvä Aamulypsy! Hyvä Juska ja Matti!

 

Media rikki, politiikka rikki, Suomi rikki?

Everything is borken

Tätä meininkiä on kyllä ollut melkoista seurata viime aikoina. Meininki on lähtenyt ihan lapasesta nimenomaa tämän uuden hallituksen virkaanastumisen jälkeen.

Enää kukaan ei ilmeisesti hae konsesusta, vaan punchlinejä someen tai loukkaantumisvoivotteluja. Stubb taisi sanoakin, että konsensuksen aika on ohi. Ehkä hän ei tarkoittanut ihan tätä.

Kirjaanpa muutamia havaintojani:

Onko opposition käytös aina ollut samanlaista kuin nyt on ollut? Että vaikka itse on oltu tekemässä päätöksiä, joita nyt on jatkettu tai pantu liikkeelle, niin nyt kaikki asiat haukutaan? Erityisesti Vihreiden Ville Niinistö on muuttunut järkipoliitikosta huutavaksi räksyttäjäksi, jonka myötä ainakin minun silmissäni hänen arvostuksensa on merkittävästi laskenut. Aikaisemminhan Ville oli älymystösektorissa.

Oppositiossa Vasemmistoliitto valitti asioista heti uuden hallituksen tullessa valtaan, vaikkei itse ollut edes puhunut niistä aiemmalla kaudella, jolloin oli itse (kyvyttömässä) hallituksessa. Todellisia vaihtoehtoja ei kuitenkaan esitetä, ainakaan tarkempia vaihtoehtoja kuin että ”me elvyttäisimme”.

Valitusten sisältö opposition suunnalta on ollut ihan typerää. Tarkoitan sitä, että vaikka monissa opposition jutuissa on varmasti järkeäkin, niin ne esitetään siihen tapaan, että mitään rakentavaa niistä ei saa.

Viimeisin älynväläys tietysti AKT:n lakkoilu ja uhittelu, että Demarit saisi tuntea olevansa voimansa tunnossa.

Miksi tämä homma on näin lapsellista? Ei se ollut näin lapsellista vielä 10 vuotta sitten, vai muistanko vain väärin?

Yksi median tekemä hieno viritys oli tämä, kun Sipilä totesi, että aina löytyy dosentteja vastustamaan, ihan sama mitä tekisi. Tästä kielikuvasta sitten alettiin vääntämään ja alettiin haastattelemaan dosentteja, että mitäs nyt ootte tästä mieltä. Media aisti, että nyt tässä on vastakkainasettelu, nyt uutisoidaan tästä!

Tämä on minusta merkillepantavaa. En yritä puolustella Sipilää, hänen kokemattomuutensa on tässä puolen vuoden aikana taitanut vähän näkyä. Sipilällä oli ideoita ja toimeenpanoideoita, mutta ei ehkä käsitystä siitä, miten tämä härveli toimii tai nimenomaa ei toimi.

Mutta takaisin vastakkainasetteluun. Enää ei ole tärkeää se, että mitä henkilö tarkoitti, vaan se, että voidaanko sanoista vääntää joku tulkinta, josta joku voi loukkantua. Ehkä Sipilänkään lausahdus ei ollut oikeasti dosenteille suunnattu, vaan siihen, että tässä maassa uudistuksia on yritetty nyt jonkin aikaa tehdä ja ihan jokaista joku taho, oli professori tai ei, vastustaa. Vastustettiinpa rikesakkojen korotustakin eriarvoittavana asiana.

Ja kaikki varmaan ymmärsivät tämän. Mutta dosenttijahdilla saatiin kai klikkauksia. Tämä on niin vähä-älyistä hommaa, että en keksi mitä pitäisi tehdä. Kun ei niitä uutisia voi varmaan jättää lukemattakaan.

Ainut joka tässä koko kentässä on loistanut edukseen kuin majakka, on Vihreiden Osmo Soininvaara. Hän kirjoittaa säännöllisesti Suomen Kuvalehteen pohdiskelevia kolumneja, joissa harvoin lausutaan absoluuttisia totuuksia. Kaipaisin politiikkaan ja mediaan sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät ainoastaan hae itselleen voittoa, vaan oikeasti yrittävät parantaa maailmaa. Kokoomuksen ja Keskustan SOTE-kiistasta hienosti selvisi, että vaikka uuttakin verta ko. puolueissa on, niin vanhat jarrut haluaa edelleen pelata valtapelejä, ihan sama mitkä ovat panokset.

Ja samaa hommaa tekee nyt sitten AY-liikkeet, EK ja ties mitkä edunvalvojat, jotka kaikki ovat ilmoittaneet tietysti heti suureen ääneen, että mistään eduista ei luovuta ja siten tekevät heti läpsystä neuvottelut mahdottomiksi. Siitä sitten työelämää uudistamaan. Mutta kuitenkin on muistettava vastustaa hallituksen ajamia pakkolakeja, koska ne on tosi ikäviä. Vaikkei itsekään saada mitään aikaan.

Tämä on hämmentävää. Nyt tarvittaisiin oikeasti valtiomiehen liikkeitä, nyt pitäisi varmaankin Saulin astua kuolevaisten joukkoon ja alkaa luovimaan hommia siten, että eri osapuolet pystyisivät tekemään jotain muutakin kuin keräämään pisteitä. Presidentin sekaantuminen asioihin saattaisi olla niin poikkeuksellista, että se oikeasti auttaisi.

Tai sitten ei. Ehkä AKT-menisi lakkoon, varmuuden vuoksi vaikka.

Stubbin aivopierun jälkeen somessa ja jossain uutisessakin puhuttiin faktojen tarkistamisesta. Suomessa on faktabaari mutta sillä ei valitettavasti ole tarpeeksi resursseja. Faktoja kun pitäisi tarkistaa paitsi poliitikoiden puheista, niin myös lehdistöstä. On hämmentävää, että media ei haasta poliitikkoja juurikaan, vaan lähinnä painaa sen, mitä he sanovat, ja jos tarkentavaan kysymykseen ei vastata, niin sen ei anneta häiritä.

Miksei mikään lehti uutisoinut, että ”Jos Stubb olisi nainen, hänet olisi pakotettu jo eroamaan”. Tai jotain vastaavaa. Miksi mikään lukemani kunnollinen lehti ei selkeästi ja suorasanaisesti tuominnut Stubbin tekoa? Tai sana ”tuomita” on huono, koska yhdessä lehdessä tuomitaan tätänykyä ainakin 50 eri asiaa jokaisessa painoksessa. Yleensä tyhjänpäiväisiä Anttilan verkkokauppatuomitsemisia. Tässä tapauksessa olisin halunnut, että pääkirjoitukset olisivat täyttyneet selkeistä kannanotoista, eikä hymistelystä.

Mediassa ei uskalleta olla mitään mieltä, koska ajatellaan, että se ei ole median tehtävä, median pitää olla tasapuolinen ja -painoinen. Sen vuoksi rokotusuutisessa pitää tasapuolisuuden nimissä sitten aina haastatella jotain hullua, joka vastustaa rokottamista. Onneksi on alettu ymmärtää, että näin ei voi maailma maata. Korjausliikettä ei kuitenkaan ole vielä keksitty.

Toisaalta median on vaikea olla mitään mieltä, kun kukaan Oikeasti Merkittävä hahmo ei tunnu olevan mitään mieltä. Jossain lehdessä perättiinkin isojen yritysten edustajilta mielipiteitä julkiseen keskusteluun. Ne kun loistavat poissaolollaan, julkisessa keskustelussa yleensä suurinta ääntä pitävät ne, jotka tekevät sen toisten rahoilla ja lisäksi haluaisivat toisilta lisää rahaa ja jakaa sitä itsensä haluamiin paikkoihin.

Timo Soinille pitää antaa rispektiä tässä showssa. Hän on moneen kertaan hallituksen poukkoiluissa sanonut, että Perussuomalaisilla on oma kantansa, mutta että he neuvottelevat. Aivan. Syynä tietysti on perussuomalaisten tietty heikkous tällä hetkellä, mutta siitä huolimatta se olisi sellainen tapa toimia, mitä ehkä useammalta taholta toivoisi. Että ollaan valmiita neuvottelemaan ja jopa (oho) luopumaan joistain omista tavoitteista, jos ymmärretään, että se on kannattavaa kaikille. Ja että saadaan niitä itselle kaikkein tärkeimpiä asioita eteenpäin.

Erityisesti AY-firmat ja EK pelaa nyt sellaista vanhan maailman peliä, jota nykytyöläiset (ainakaan nuoremmat) eivät tunne lainkaan omakseen. Arjessa työntekijä ja työnantaja ovat samalla puolella, pelaavat samaan maaliin ja on vaikea ymmärtää miksi liittotasolla asioista tulee niin vaikeita. Okei, työnantajia (kuten myös työntekijöitä) on monenlaisia ja yleistäminen on vaarallista, mutta olen sitä mieltä, että harva nuorempi yrittäjä / omistajakaan ajattelee, että hän voi kyykyttää työntekijöitä, vaan pitää työntekijöitä nimenomaa tärkeänä voimavarana.

*****

Aikamoista ajatusten virtaa tämä nyt oli, mutta jos jotain saisi pyytää joululahjaksi, niin se olisi maltillinen ja älykäs keskustelu eri tahojen kesken niistä asioista joista heidän pitää sopia, jotta Suomi 2020 on muutakin kuin kehitysmaa. Tämä koskee niin poliitikkoja, mediaa kuin työelämän liittojakin.

Mutta pelkään, että paketissa on pelkkiä risuja.

10 parasta itsensä kehittämiskirjaa, etkä joudu lukemaan niistä yhtäkään

Law of Attraction

Olen välillä lukenut itsensä kehittämiseen liittyviä kirjoja kirjoja.  Ne ovat minusta veikeitä. Sellaisen kirjoittaminen ei ole vaikeaa. Tämän postauksen lukemalla, saat selville kaiken näistä kirjoista, eikä sinun tarvitse lukea niitä. Koska tämän postauksen lukeminen on niin tehokasta verrattuna esimerkiksi 10 parhaan kirjan lukemiseen, säästät aikaa jopa 98%!

Kaikki kehityskirjat alkaa samalla tavoin. Ne kertovat, kuinka tulevat aivan kohta mullistamaan elämäsi. Ja kuinka helppoa se on. Yleensä tässä vaiheessa otetaan anekdootin omaisesti muutaman menestyjän kommentit, kuinka juuri tämä kirja on auttanut.

Lupaukset jatkuvat. Kohta päästään itse asiaan. Kohta paljastetaan kuinka tämä koko homma toimii. Noin. Ja sitten hehkutetaan vielä monta sataa sivua erilaisia esimerkkejä.

En tiedä onko mistään kirjoitettu niin paljon hömppää kuin law of attraction -ilmiöstä. Kymmeniä kirjoja, satoja ja satoja sivuja. Ja homman pihvi on se, että kun oikein konkreettisesti kuvittelet saavasi tai saavuttavasi jotain, saavutat sen.

Itse on kuunnellut Audiblesta yhden äänikirjan tähän law of attractioniin (siitä puhutaan myös nimellä the secret ..), jossa ideana oli se, että joku äijjä kanavoi jostain valoalukselta jonkun tyypin juttuja ja toinen kirjoitti sen kirjaan.. Eli tätä settiä on aivan laidasta toiseen.

Itse ajatukseen (en valoaluksiin) uskon – tavallaan. Scott Adams (Dilbertin piirtäjä) esitti ajatuksen minulle ensimmäistä kertaa jossain kirjassaan (ei siis sarjakuvakirjassa), kun olin teini. Hänellä oli tapana haluta asioita. Hän kirjoitti kerran päivässä kymmenen kertaa saman lauseen johonkin paperille: minä haluan xMahdollisimman konkreettisesti.

Pidin asiata ufona ja jonain mystisenä salaisuutena. En kuitenkaan teininä asiasta enempää ottanut selvää. Yliopistoaikaan tuli vastaan leffa The Secret ja sitten Audiblesta tuli joku noista hömppäkirjoista vastaan. Kaikissa täysin sama ydin. Kun jotain oikein kovasti kuvittelet, niin se saattaa onnistua.

Kuulostaa hömpältä ja onkin sitä. Mutta siinä on myös catch. Uskon siihen, että ihminen vaikuttaa paljon enemmän omaan elämäänsä kuin ehkä kuvittelee. En usko universumin värähtelyyn kanssani. Uskon kuitenkin siihen, että alitajuisesti tai huomaamattaan ihmiset estää monien asioiden konkretisoitumisen.

Jos kuitenkin oppii muuttamaan ajatteluaan ja harjoittaa tietynlaista ajattelumallia, uskon että omaa alitajuntaista toimintaa saa muutettua. Suosittelen jotain tuollaista law of attraction kirjaa kyllä kaikille, mutta varoituksena sanottakoon, että hömppäähän siinä on sitten aika hitokseen ympärillä.

Olen lukenut, kuunnellut ja ollut erilaisissa koulutuksissa, joissa näitä omaa ajattelua kehittäviä harjoituksia on tehty. Tuntuu siltä, että kaikki niissä läpikäytävät eri asiat ja uudet ”löydökset” ja hypekirjat pyörivät saman asioiden ympärillä.

Et voi muuttaa muita, jollet muuta itseäsi. Voit hallita tunteitasi. Kohtaa toiset ihmiset ihmisinä.

Minusta nuo ovat hyviä neuvoja. Ympärille kyllä on kirjoitettu paljon höpölöpöä, mutta sisuksista löytyy suunnilleen nuo asiat.

Lopuksi kaikissa huippukirjoissa kerrotaan siitä, mitä huippujuttuja ihmiset on saavuttaneet lukemalla tätä lööperiä. Niin tässäkin.

Tämä law of attraction tuli minulla taas pinnalle, kun silloinen työkaverini kertoi hänen kaveristaan, joka oli ollut jonkin aikaa työttömänä työnhakijana. Sitten tämä kaverin kaverini (tää on todella uskottavaa..) oli lukenut jonkun LOA-kirjan ja löytänyt hieman henkistä rauhaa sen avulla. Muutaman viikon päästä joku tuttu soitti hänelle, että tulisitko meille töihin, voit aloittaa heti. Sattumaako? Todennäköisesti.

Leadership and Self Deception kirjan kun aikoinani luin, niin siinä oli kyllä erittäin hyviä pointteja ihan normaaliin kanssakäymiseen. Ja työelämään. Silloin pitkäksi menossa oleva projekti saatiinkin takaisin aikatauluunsa, koska osasin kääntää omaa ajatteluani eri asentoon, enkä estänyt toisia onnistumasta. Ihan hieno kokemus.

Elikä onhan nuo kirjat osaltaan hömppää, mutta monessa on kuitenkin ihan järkevä ydin. Joskus se on peitetty paremmin joskus se on helpommin esissä. Audible ja automatkat, ne on tarkoitettu äänikirjojen kuunteluun. Ja miksei välillä kuuntelisi jotain tällaistakin hömppää?

Suomalainen suvaitsevaisuuskeskustelu

Suomalainen maahanmuuttokeskustelu

Mua ehkä inasen ärsyttää.

Tällä hetkellä monikulttuuralismista, maahanmuutosta ja ties mistä on kaksi keskustelulinjaa: Epäilemätön puoltaminen ja käsittämätön vastustaminen.

Puhutaan nyt maahanmuutosta ja turvapaikanhakijoista. Tai, no – kuinka niistä nyt enää voitaisiin varsinaisesti puhua, kun vastustajat ja kriitikot ovat leimaantuneet huppupäisiksi KKK-porukaksi?

Nimenomaa vastustajat. Enää ei ole välimaastoa keskustelussa ollenkaan. Jos ajatuksissasi on mikään rajoittamiseen liittyvä asia, kuulijoille tulee ensimmäisenä mieleen lähinnä tämän artikkelin kuva.

Perussuomalaiset ja erilaiset sekopäät ovat jo aiemmin onnistuneet ns. normaalin maahanmuuton kanssa tässä. Kukaan itseään täyspäiseksi nimittävä ei kehtaa ääneen sanoa mitään maahanmuuttokriittistä, koska maahanmuuttokriittisistä tulee mieleen lähinnä Immonen. Ja nyt turvapaikanhakijoista puhuva on valkoinen huppupää.

Joten omaa mielipidettäni en ole uskaltanut edes muodostaa. Kannatan ihmisten auttamista ja myös maahanmuuttoa, mutta on minulla myös kotoutumiseen liittyviä reunaehtoja. Varmaankin. Mutta jos sanoisin yhdenkin rajoittamiseen liittyvän ajatukseni ääneen, voitaisiin minut rinnastaa lähinnä natseihin. Jätän väliin.

Että hyvää keskustelua vaan.

Terveisiä persuusta

Nyt tulee vuodatusta Oraclen hengessä..

Peräänkuuluttaisin niitä perussuomalaisia nyt astumaan kiireellä esiin, jotka eivät ole täydellisiä paisteja. Onko tosiaan niin, että koko puolue on täynnä muukalaisvihamielisiä takinkääntäjiä, joilta ei edes punchlinejä enää irtoa? Puolueesta vissiin yksi kehtasi mainita, ettei ole sen yhden urvelon kanssa samaa mieltä. Muut ovat pitäneet sitä taiteena ja läppänä ja puheenjohtaja oli lomalla.

Eikä kyseistä urveloa saatu kammettua edes pois puolueesta.

NIIN ETTÄ OLIKO SITÄ SAKKIA, JOLLA ON VALOT PÄÄLLÄ? MISSÄ HE OVAT PIILOSSA?

Minä melkein olen äänestänyt persuja. Olen ajatellut, että se on varmaan se media, joka nostaa vaan ne ääri-ilmiöt esiin. Että onhan siellä muitakin. Vaan eipä ole näkynyt! Kymmenen vuotta tässä on nyt venailtu.

Ajatuksissani persut olivat aiemmin poliittisesti kategoriassa ”hyväksyn ajatukset”. Nyt ne on kohdassa ”ei ikinä”. Eikä se johdu mistään Immosen muukalaisvihamielisestä sanomasta. Ei natsitervehdyksistä tai millon mistäkin läpästä. Vaikka tätä hölmöilyä on riittänyt.

Enemmän minua ällöttää se täydellinen munattomuus ja ihmeellinen venkoilu, mitä kyseinen puolue harrastaa. Niinku ja mutku ja väärässä valossa ja kuvassa ja yhyy. Sulfaa sinne ja tänne. Ja tähän tekstiin liittyvät asianajajien yhteydenotot voi ohjata osoitteeseen hohhoijaa@qkaasu.com.

Jos jossain kuplassa tosiaan nyökytellään nyt, että kylläpä persut on hienoa sakkia, niin mielelläni pysyn tässä omassani. Sanotaanko etten koe minkäänlaista tarvetta raottaa tätä persukuplaa.

(eduskuntavaaleissa olin ihan tosissani jo äänestämässä persuja. Voi jeesus. http://www.qkaasu.com/2015/04/05/vaalit-2015-keta-aanestaisin/)

Muokattu: vähennetty kirosanoja :)

Median voiman vastavoima

Terijokipakten

Olen mielenkiinnolla seurannut hallituksen muodostamista ja siihen liittyviä neuvotteluita. Samalla olen lukenut muutamiakin juttuja lehdestä asiaan liittyen. Olisikohan ollut Timo Soini, joka lehdessä sanoi, että televisioidut vaalitentit on pelleilyä.

Se on muuten juuri niin. Tänä vuonna haastettiin puheenjohtajia. Joku mahdoton tilanne ja minuutti aikaa reagoida, mitä teet? Mittaako tämä jotain sellaista, jota äänestäjä haluaa edustajastaan?

Entä toimiiko vaalitentit alkuperäisen tarkoituksensa mukaan, jos niissä on kahden minuutin supertenttejä, jossa joku haastaa jonkun toisen. Käytännössä laukaistaan pari argumenttia päin toisen naamaa ja sitten se on ohi.

Yleisö hurraa?

Olen myös sattumalta katsonut suoria tiedotustilaisuuksia hallituksen muodostamiseen liittyen. Tänään Alexander Stubb sanoi jotakuinkin näin: ”Joskus isänmaan etu menee käsikynkkää EU:n edun kanssa, mutta joskus Suomen on ajateltava itseään” (no ei ole kyllä kovinkaan suora lainaus, mutta ajatus tuo).

Mediaan oli quotattu ”Joskus isänmaan etu menee käsikynkkää EU:n edun kanssa”. Eli koska Alex on profiloitu EU-myönteiseksi jampaksi, toimittaja ei lisännyt turhaan tuollaista pehmentävää lausuntoa, vaan typisti omasta mielestään varmaan nokkelasti.

Sama koskee perussuomalaisia. Jos Halla-aho puhuu kaksi tuntia ja sanoo sivulauseessa että maahanmuuttoa pitäisi vähentää, otsikko on jotakuinkin niin että ”Halla-aho taas maahanmuuton kimpussa” ja loput 1:59 unohdetaan.

Media antaa valtavan yksipuolisen kuvan henkilöistä, jotka johtavat tätä maata tai ovat muuten merkittäviä. Jokainen varmaan muistaa, kuinka uutisoitiin, että Wahlroos haluaisi verottaa vapaa-aikaa! Jossain lähteissä siihen viitattiin enemmän, jossain vähemmän huumorilla. Wahlroosin kirjassa konteksti oli kuitenkin hyvinkin akateeminen, eikä mikään todellinen ehdotus.

Itseasiassa Wahlroos on yksi parhaita esimerkkejä siitä, kuinka asiayhteydestään irroitettuna tietynlaisesta akateemisesta pohdiskelusta on hyvä vetää otsikoita, kuten, että 80% ihmisistä on idiootteja.

Mitä tässä nyt sitten yritän sanoa?

Sosiaalinen media on monessa kriisiviesintätilanteessa ohittanut perinteisen median tarjoamalla suodattamatonta viestitulvaa, jossa suodatus jää viimeisen vastaanottajan harteille tai vastaanottaja voi odottaa tunnin pari, jotta jokin oikea media tekee suodatuksen hänen puolestaan. Some on täynnä viestejä, jotka ovat omasta mielestään virallisen totuuden vastaisia ja paljastavat varjeltuja salaisuuksia tai salaliittoja.

Mutta siellä on paljon myös asiaa. Kuka tahansa voi kysyä vaikka Sipilältä, että miten se keppanavero nyt oikeasti menee. Ja hän voi vastata suoraan, niin että kaikki halukkaat sen näkevät, ilman medialaseja.

Tämän luulisin lisääntyvän.

Vaalitenttejä arvosteltiin kovasti yleisön puolesta, mutta myös poliitikkojen suunnasta. Ei ole aikaa perustella ajatuksiaan, tilaisuudet ovat kilpahuutoa ja hostit ovat urpoja.

Miksei puolueet sitten itse tekisi vaalitenttejä? Miksi etujärjestöt eivät tee itse vaalitenttejä?

Tyhmä kysymys, sillä jonkin verranhan niitä tehdään. Esimerkiksi Yle Areenasta pystyi nyt vaaleissa seuraamaan maailman huonoiten tuotettua vaaliohjelmaa Aamulehden tiloista. Ääntä ei kuulunut, kysyjien puhe ei kuulunut, kuva oli pimeä. Ei vakuuttanut.

Toisaalta tehdään paljon tilaisuuksia, joita ei taltioida. Tällaisia järjesti jopa asuntoja rakennuttava SATO. Muuten hyvä, mutta nämä kuuluisi tallentaa youtubeen tai johonkin vastaavaan mediaan. Kiertuita kävi yliopistoilla, ihmisten kodeissa, vaikka missä. Onko kaikki saatavilla nyt videomuodossa jostain?

Entä miksei vaalitenttejä ole enemmän ja erilaisilla kokoonpanoilla? Miksei vaikkapa pienpuolueet järjestäisi omia kilpailevia vaalitenttejä ja julkaisisi niitä Youtubessa – voisi saada julkisuutta muutenkin kuin kainalopieruilla.

Tai miksei vaikkapa Vasemmistoliitto kutsuisi tenttiin demareita ja vihreitä ja puhuisi elvytyksestä (noin viime vaalien teemaa mukaillen). Ehkä heillä sitten olisi ollut aikaa, yleisöä ja mahdollisuus avata elvyttävän talouspolitiikan ydin. Ja saada kannatusta.

Toisaalta vaikkapa Vihreät ja Keskusta olisivat voineet järjestää oman vaalitentin ja käydä heitä erottavia asioita kunnolla läpi. Heittää muutakin kuin lainit että ydinvoima alas ja että turpeella kaukolämpö kuntoon.

Ideanani on se, että sopivat studiot ja laitteet ovat kohtuullisen edullisia hommata ja videon tallentaminen vaikkapa Youtubeen ei maksa mitään. Siihen voi palata myöhemmin, siihen voi viitata Twitterissä ja muualla sosiaalisessa mediassa ja mikä tärkeintä: ehdokkaat ja puolueet saavat valita puheenaiheet, eikä tarvitse televisiossa aina vaan rankuttaa, että miksi ette kysy minulta ja miksi puhumme tällaisesta tyhmästä aiheesta.

Näkemykseni mukaan nimenomaan pienemmällä väkimäärällä tentit toimisivat, niissä voisi olla paikallisuutta (koska paikallisestihan sitä äänestetään) ja kysymyksiä voitaisiin poimia vaikkapa yleisöltä (jos voidaan tarjota livestream). Mikään tästä ei ole kovin vaikeaa ja konsepti on helposti monistettavissa.

Nyt ehdokkaat ovat alistuneet Ylen neljän minuutin vaalivideoon (jonka jotkut käyttivät ”hauskasti”). Mitäpä jos he tekisivät oikeasti mielenkiintoisia videoita, vaikkapa sitten saman puolueen edustajien kesken (asioiden keskustelutilaisuus), jossa olisi mahdollisuus polveilevasti avata agendaa. Jos olen vaikka kiinnostunut äänestämään Jutta Urpilaista, katsoisin varmasti tentin jossa hän olisi mukana, vaikkapa sitten vaan saman puolueen edustajien kanssa.

Ainakin minä katsoisin niitä innostuneemmin, kuin Rehnin makuuhuoneriitoja.

Kasvukeskusten kiire

Onhan siitä ollut jo puhettakin, mutta minua sitten nauratti ihmiset, jotka juoksivat bussiin tai metroon. Asuin Joensuussa ja Lappeenrannassa ja kun tulen paikkaan kuten Tampere tai Helsinki, jossa joukkoliikenne on todella eri tasolla, minua naurattaa ihmisten juokseminen bussien ja junien perässä.

Miksi ihmeessä, seuraava menee 3 minuutin päästä?

Kirjoitan tätä junassa, olen taas kerran paluumatkalla Lappeenrannasta Tampereelle. Olen Tampereella monesti ollut tyytymätön omiin tunteisiini – mielestäni on täysin pelleilyä, että minua harmittaa usein, kun tulen bussipysäkille ja huomaan että bussin tuloon menee vielä 4 minuuttia! Kylläpä onkin huono tuuri!

Elämäni on siis jotenkin sillai viritetty, että minua harmittaa kun en pysty suorittamaan (bussissa istumista) neljä minuuttia nopeammin.

Sitten kun tulee kaupunkeihin kuten Lappeenranta tai Joensuu, niin bussiaikatauluja katsoessa tulee mieleen, että eihän tätä voi kukaan käyttää, ei tämä mikään oikea joukkoliikenne ole. Onko 2 vuoroa tunnissa muka joukkoliikennettä?

Nyt kun Lappeenrannassa taas on vieraillut, niin huomaa taas erilaisia asioita ympäristöstään – tai siis huomaa ympäristönsä. Huomasin bussipysäkillä (jossa odotin jumalauta 10 minuuttia bussia, eix oo kauheeta!?!) ajattelevani. Siis kaikenlaista. Vaaleja, mutta myös työasioita, kuten toiminnan kehittämistä – bloggaamista jne. Ja sitten tosiaan huomasin, että enhän minä tällaisia ”ehdi” normaalisti ajatella, painan vaan tukka putkella menee ja oon naama NV:llä jos joudun odottamaan bussia 3 minuuttia.

Ihmisten ja mun pitäis kyl vähän relata. Kiire ja sellainen höpönhöpö on lähinnä mielentila. Se tarttuu helposti tuollaisissa joukkoliikennevälineissä, joissa muutkin on siinä mielentilassa. Että kyllä munkin pitää olla nyt hiton kiireinen, että vaikutan elämässäni menestyjältä. Koska menestyjät on kiireisiä.

Ja menestyjä pitää olla. Vaikken oikeastaan tiedä mitä se edes tarkoittaa.

Vaalit 2015 – Ketä äänestäisin

Teuvo

Aiemmassa postauksessa kuvasin omaan angstiseen tyyliini äänestämisen haasteita ja syitä, miksi en äänestä joitain puolueita. Siitä on jo vähän vettä virrannut ja työtä äänestyspäätöstä varten on tehty.

Aloin tänään miettimään aiempaa postaustani ja sitä, että mitä minä oikeastaan ehdokkaan mielipiteiltä haluan? Aikani pyöriteltyäni ajatuksia, huomasin että minulla on oikeastaan ihan vain muutama asia, jotka mielestäni selvittävät hyvin, onko ehdokas minun makuun vai ei.

Ei vastusta ydinvoimaa. En ole ydinvoiman kannattaja, mutta kannatan pragmaattista lähestymistä energian tuotantoon. Tällä hetkellä helpoin tapa päästä sähkön tuontannossa käytettävästä hiilestä eroon on ydinvoima. Ydinvoimaa tukee myös se, että sitä rakennetaan yksityisellä rahalla ja valtio saa oikein rahaakin verojen kautta. Uusiutuvaa energiaa käyttävät ratkaisut ovat taas valtion tukemia ja parhaimmillaan myös jokaista kilowattia tuetaan.

Uusiutuvan energian kehittämistä ja kokeiluita ei pitäisi kuitenkaan missään nimessä lopettaa. Jos kiihkoaa ydinvoimaa vastaan tai puolesta, on aivan selvää, että on täysin pihalla.

Kannattaa ”tasa-arvoista” avioliittolakia. En sinänsä kannata lesboliittoja tai homoliittoja tai mitään muitakaan liittoja, mutta minusta on käsittämätöntä, että vuonna 2015 valtio kuvittelee voivansa määrätä, mitä kaksi (tai useampi) aikuinen ihminen keskenään tekee ja miksi suhdettaan kutsuu. Jos vastustaa uutta avioliittolakia, on aivan selvää, että on täysin pihalla.

Haluaa keventää sääntelyä. Tätähän kaikki haluavat, vaikka kukaan ei tiedä mitä pitäisi karsia. Syrjässä vaaleista kiteytti tämän hyvin: Voitaisiin kysyä sieltä ruohonjuuritasolta, pienyrittäjiltä, alkoholitarkastajilta jne. mikä on turhaa ja lähteä siitä katsomaan. Koska ainakin sieltä ruohonjuuritasolta näyttää siltä, että on paljon turhaa. Jos ei löydä mahdollisuuksia keventämiseen, on aivan selvää, että on täysin pihalla.

Haluaa vapauttaa anniskelua. Tämä oikeastaan liittyy tuohon aiempaan, mutta mielestäni tuo on niin oleellinen asia, että nostan sen vielä erikseen. Koko alkoholivero ja -laki on niin vääristynyt, että oikein ihmetyttää. Mielestäni kaljaa pitäisi saada myydä kaupassa vuorokauden ympäri (tai millon nyt sattuu huvittamaan), mielestäni baarit saisi olla auki vuorokauden ympäri (tai milloin nyt sattuu huvittamaan) ja mielestäni alkoholin hinta pitäisi olla sellaista, ettei sitä kannata lähtee pakettiautolla hakemaan Virosta. Jos haluaa jatkaa tätä kukkahattuneuvosliittomeininkiä, on aivan selvää, että on täysin pihalla.

Nyt joku pääsee jo sanomaan, että miksi puhun lillukanvarsista, kun pitäisi taklata oikeita ongelmia, kuten Suomen talouden viat. En minä tiedä, kuinka talous oikaistaan, mutta olen sitä mieltä, että jos päättäjä on noista yllä olevista asioista kanssani samaa mieltä, ei se voi muissakaan asioissa aivan pelkkä urpo olla.

Olen myös sitä mieltä, että taloudesta päätetään Arkadianmäellä yhä vähemmän, globaali talous vie 200 kravattikaulaa kuin pässiä narussa, jos sille päälle sattuu. Siksi on oleellisempaa, että ehdokkaan perusarvot ovat linjassa mun kanssa, kuin se, mitä hän haluaisi juuri nyt tehdä. Lisäksi, nollasopimukset sun muut ovat sen verran monisyisiä juttuja, että niistä on aika vaikeaa muodostaa absoluuttisen oikeaa mielipidettä. Joten unohtakaamme ne.

No näillä yllä olevilla perusajatuksilla vaalikoneet antaa minulle Suomen kainalopierupuolueen (eli Piraatit) ja Persuja. En tiedä. Kenties sisälläni asuukin iso persu. Siksi tämä angstisuus varmaan välillä kuplii.

Pitäisikö sitten äänestää kainalopierujen puolesta?

 

Vaalit 2015

Pakollinen vaalipäivitys.. Pakko sanoa, olin jo vuosi sitten oikeassa.

Katsoin eilen MTV:ltä jotain tositv-sekoilua, jota vaaliohjelmaksikin väitettiin. Siinä puhuttiin keskioluesta ja siitä, minkätyyppisestä kaupasta sitä saisi ostaa. Twitter saikin siitä täydet lämmöt päälle suomalaisten huutaessa, että puhukaa jostain muusta, jostain sellaisesta missä on järkeä.

On totta, että keppanakeskustelu on melkoinen ankka. Mutta se paljastaa kuitenkin edustajaehdokkaissa jotain, eli sen, minkälaisia älynväläytyksiä tästä tulee sanottua. Se saattaa paljastaa, että ehdokas on täysin urpo. Ja jos ehdokas on yhdessä asiassa täysin urpo, nk. Jasmon teesin mukaan hän on todennäköisesti sitä myös useassa muussa asiassa.

Olen yhä enemmän sitä mieltä, että asiasisältöjen sijasta pääpaino ehdokasvalinnalla pitäisi olla hänen periaatteissaan, ajatuksissaan ja siinä, kuinka hän hahmottaa maailmaa. Ja yhä enemmän siinä, että mitä puolue tekee tai on tekemättä. Koska minä en osaa ratkaista Suomen talouden umpisolmua, niin pelkään ehdokkaita, jotka jotenkin kansantajuisesti väittävät sen voivansa tehdä. En usko ja vaikutatte paisteilta.

Kieltämättä puoluevalinta on tänä vuonna ainakin yhtä vaikeaa kuin ennen.

Pave on nokkela äijjä ja sen vuoksi vasemmistoliiton jutut ovat jaksaneet minua hieman edes kiinnostaa. Eilisen ”väittelyn” Li Andersson oli niin raskas hahmo, että muistin taas etten usko vasemmistoliiton idologiaan.

Demarit on sitä mieltä, että tässä talouteen tulisi mukava ruiske kun vähän korotettaisiin veroja. Ei tullut kauppoja. Sinänsä Jutalla oli jopa valot päällä tv-ohjelmassa.

Vihreät kannattaa perustuloa, jota itsekin kannatan, mutta ovat muuten aivan turha puolue, ilman mitään todellisuuteen mahtuvaa linjausta.

Keskustaa äänestämällä saat kannatettua myös Paavo Väyrystä. Ei minun äänelläni. Harmi, sillä Sipilä ja Vanhanen vaikuttaa sellaisilta pragmaattisilta kavereilta, jonkalaista päätöksentekoa arvostan.

Kokoomuksessa edellinen puheenjohtaja / piällysmies oli niin selkärankainen, että kun alko näyttää pahalta niin lähti litoo ja jyräytti kasan paskaa Stubbin käteen. En tiiä. Aikamoista sohlausta ollut viimeiset 4 vuotta.

Persuja en äänestä. Jos tekee sellaisia mainosvaalivideoita, mitä he tekevät, täytyy olla täydellinen paisti, eikä eduskuntaan pitäisi olla mitään asiaa.

Piraattipuolue, jota olen joskus aiemmin seurannut tarkemminkin, on ylpeä heidän ”läppäiskusta” ylen vaalihaastiksiin. Jotenkin tuntuu että tällä tasolla puolue vaan on, eikä siitä ole nousijaksi. Kainalopierupuolue.

En kannata pakkoruotsia, joten RKP:ta en äänestä.

Muutos mikälie -puoluetta en aio äänestää. Jos tekee natsitervehdyksiä eduskunnassa ei voi olla kaikki valot päällä.

Joten ketäpä sitä sitten äänestäisi? SKP taisi jäädä mainitsematta, onkohan sillä ehdokkaita asetettuna..?

Lappeenranta – pala elämää

Kuva: Lappeenrannan kaupunki

Taivas on sininen. Suljen silmät, aurinko lämmittää kasvojani. On hiljaista. Taustalla humisee läheisen valtatien äänet, mutta muuta hälinää ei kuulu. Olen juuri astunut ulos junasta Lappeenrannan rautatieasemalla.

Lappeenranta on ollut osa elämääni vuodesta 2002, jolloin muutin kaupunkiin ja aloitin opiskelut lutissa. Jonkun matkaa on jo siitä pyörät pyörinyt, mutta Lappeenranta pysyy mukana kuvioissa – ainakin vielä tämän kevään.

Mietin tänään lyhyellä Lappeenrannan visiitillä useaan kertaan, miksi en koskaan pitänyt Lappeenrannasta. Keväinen ilma, auringonpaiste ja lintujen laulu täyttää Skinnarilan kampusalueen. Yliopisto on hieno, nykyaikainen ja yrittää parhaansa.

Urheilumahdollisuuksia hiihtämisen ja muun ulkoilun saralla riittää, luonto on lähellä. Skinnarilasta katsottuna palvelut eivät ole vieressä, mutta kuitenkin kävelymatkan päässä. Miksi en koskaan kotiutunut tänne?

Jäin miettimään tätä aivoitusta. En osannutkaan enää vastata suoralta kädeltä, selkärangasta tulee ainoastaan sinne taottu Lappeenranta on perseestä ajatus.

Miksi en opiskeluaikana oikeastaan tehnyt mitään?

Muistelin bussissa, että mitä opiskeluarkeen kuului opintojen ohella. Usein taisin kököttää kopissani. Enkä tarkoita, että olisin jotenkin epäsosialisoitunut tai käpertynyt kuoreeni, juttelin kavereideni kanssa irkissä koko ajan, puuhasin Techmussa jne. Mutta miksi olin saamaton ja haluton kokemaan Lappeenrantaa? Yleensä odotin vain pääsyä Joensuuhun tai kevään alppimatkaa, jossa kevät sitten tyypillisesti merkittävältä osalta vierähtikin.

En asunut Lappeenrannassa, olin siellä vain koulussa.

Nyt kun katselen bussin ikkunasta, mieleen tulee lähteä käppäilemään Saimaalle (opiskeluaikana kävin yhden kerran hiihtämässä siellä) tai metsään. Ulkoilemaan. Ehkä luistelemaan, kun jäätäkin vielä on.

Opiskelu taitaa olla aika kuluttavaa aikaa, vaikka kalenterista katsottuna siinä on paljon vapaata. Jatkuva stressi opinnoista painoi ainakin itselle saamattomuutta päälle, suurin osa tutuistanikin ainakin välillä kärsi pitäisi sitä, pitäisi tätä -syndroomasta.

Istuin tänään eräällä luennolla. Aihe ei ollut mielestäni superkiinnostava, mutta jaksoin kuitenkin paneutua siihen. Aloin oppia asioita, sellaisia joilla ei todenäköisesti ole mitään tekoa minun loppuelämäni kannalta. Kuinka mieletön fiilis! En nyt puhjennut kyyneliin ja noussut seisomaan huutaen: ”Minä opin!”, mutta joka tapauksessa. Huomasin, että opiskelu on muuttunut elämässäni aika paljon. Aiemmin opintoja suorittaessa huomasi suorittavansa tutkinnon vuoksi aika paljon kaikkea turhaa paskaa. Nyt on hienoa oppia uutta monesta eri asiasta.

Viimeiset kolme vuotta olen opiskellut erittäin maltillista vauhtia, pari kurssia vuodessa. Nämä opiskelumotivaatioon, oppimiseen ja siitä koituvaan iloon liittyvät ajatukset ovat koko ajan voimistuneet. Mietin, että olenko tehnyt itse jotain väärin silloin, kun olin aktiivinen opiskelija. Olisin voinut saada opiskeluista niin paljon enemmän irti.

Eikä pidä ymmärtää tätäkään väärin. Olen yleensä kurssit suorittanut kohtuullisella selkärangalla, keskiarvo taitaa olla lähempänä nelosta kuin kolmosta. Mutta suurin osa tienaamistani numeroista mittaa jotain ihan muuta kuin asian osaamista. Tenttaaminen on edelleen se juttu, vaikka joissain kursseissa muutakin olen jo kokenut. Edelleen muistiin tulevat ne Object Oriented Programming -kurssin tentit, jossa tentissä koodattiin ruutupaperille käsin ja piti muistaa ulkoa keskeisten kirjastojen tarjoamat palvelut. Siinä ei ole vieläkään mitään järkeä.

Tarkemmin vaipuessani pohdintoihin, huomaan erään asian. Loppuajasta olen opiskellut enemmän sivuainetta, tuotantotaloutta, kuin pääainettani ohjelmistotekniikkaa. Miettimällä ohjelmistotekniikan kursseja, alkaakin olo muuttumaan. Oliko se opiskelu sittenkään niin hienoa?

Valtio, poliitikot, yliopistot, rehtorit ja dekaanit puhuvat opintojen nopeuttamisesta ja ratkaisuista. Tarjotaan keppiä ja porkkanaa. Rajattu opinto-oikeus ja toisaalta opintolainan huojennuksia nopeille valmistujille. Mutta mitä kuuluu opetukselle ja opiskelijan palveluille yliopistolla? Pidetäänkö opiskelijoista huolta, tuetaanko heidän oppimistaan?

Ei. Karkein esimerkki on tietysti se, että vuonna 2010 koululta lähestyttiin minua massapostin muodossa, jossa mainostettiin ohjelmaa, jonka tarkoituksena on auttaa opiskelijoita saamaan opintonsa loppuun. Valitettavasti ehdot olivat sellaiset, etten niitä pystynyt hyödyntämään. Sen jälkeen kukaan ei ole kysynyt opinnoistani, ei edes massapostin muodossa. Sitä aiemmin minun piti tehdä ensimmäisellä vuosikurssilla henkilökohtainen opintosuunnitelma. Muita yhteyksiä minuun ei ole otettu.

En tarkoita, että tarvitsisin erityiskohtelua sinänsä. Mutta minulla on ollut dippatyö valmis jo pari vuotta. Minulta on puuttunut vain muutamia kursseja. Kukaan ei ole edes tiennyt minun olevan niin lähellä valmistumista. Kukaan ei ole yrittänyt ohjata minua opintosuunnittelijalle tai -neuvojalle, jotta opintojeni loppuunsaattamista tuettaisiin, esimerkiksi suunniteltaisiin kurssit. Muutaman sopivan keskustelun kautta sain aikaiseksi itse hoidettua opintojen loppuunsaattamisen suunnittelun opintoneuvojan kanssa ja myöhemmin sain vielä neuvoja mahdollisuuksista suorittaa asioita Tampereella. Kun löysin henkilön keneltä kysyä.

Olen ilmeisesti väärässä, kun koen olevani yliopistolle sekä asiakas että tuote. Mutta ilmeisesti olen vain tuote, joka lopulta myydään pikkurahalla valtiolle.

Selvitin Tampereen mahdollisuuksia. Tässä vaiheessa minulta puuttui kaksi syventävää tuotantotalouden kurssia. Aiheet voi valita aika laajasti, jotain mistä minulla on perustietämys. Tampereella on (avoin-) yliopisto ja teknillinen yliopisto, kuinka vaikeaa voi olla löytää sieltä kursseja, jonne mennä tekemään nämä kaksi kurssia?

Mahdotonta. Kummastakin paikasta voi ostaa oikeuden käydä yhdellä kurssilla, mutta kurssien esitietovaatimukset (ainakin infosivujen mukaan) tarkistetaan ennen kuin kurssille pääsee. Näinpä jos haluaisin ottaa 20 op kokonaisuuden Tampereen avoimesta yliopistosta vaikkapa organisaatioiden johtamisesta, niin sepä ei onnistukaan, jos en ole suorittanut esitietovaatimuksena tiettyjä kursseja, joita he itse järjestävät. En edes jaksanut ottaa yhteyttä kysyäkseni voidaanko lutissa suorittamiani kursseja jotenkin katsoa vastaaviksi. Kun esimerkiksi TTY:llä on tämän näköinen palvelu, josta kursseja voi sitten yrittää katsoa, niin on aika selvää, etten ole tervetullut.

Joten niin sitä taas Lappeenrantaan ajellaan junalla. Törkeästi hyödynnän opiskelijakortilla saamaani etua, vaikka olenkin töissä. Varmaan tosi moraalitonta. Anteeksi kamalasti.

Lappeenrannassa ei opiskelijalta puutu pelkästään peräänhuutajat, vaan ihan perinteinen oppimisen tuki. Omat kokemukseni liittyvät tietysti pääasiassa tietotekniikan opettamiseen.

Lähes kaikilla kursseilla luennot ja harjotukset (ja harjoitustyö) olivat täysin erillään toisistaan. Koodauskursseilla luennoilla höpistiin jotain sekavaa ja sen jälkeen harjoituksissa opeteltiin koodaamaan. Suurin osa huomasin nopeasti luennot täysin turhiksi. Liian useilla kursseilla esittelyluennolla luennoitsija sanoi, ettei ole aihealueen ekspertti, mutta opetellaan yhdessä, sehän on mukavaa.

Ymmärsin jo aikoinaan, että jo opiskelijankin aika on niin kallista, etten ala luennolla opettelemaan mitään yhdessä. Voisin koittaa työelämässäkin tätä konseptia. Varmaan löytyy asiakkaita, jotka mielellään maksavat opettelusta.

Lappeenrannassa ohjelmoinnin peruskoulutus saatiin uudistettua, kiitos Jussin ja muiden asiaan vaikuttaneiden – kieleksi valittiin Python, opetukseen laitettiin järkeä ja keskityttiin oikeisiin asioihin. Yllättäen ihmiset alkoivat oppimaan ja tulokset paranivat.

Ei uskoisi, että jos opetukseen ja opiskelijoiden oppimisen tukeen panostaa, niin alkaa tapahtumaan myös oppimista. Jussi teki aiheesta tohtorin väitöksen, niin uraauurtavaa tämä ilmeisesti yliopistomaailmassa oli.

Oppimisen työkalut, kuten Moodle ja Oodi, ovat kuin Neuvostoliitto. Ei toimi, mutta ei puhuta siitä.

Melkein parasta oppia olen saanut Tietojenkäsittelyn Perusteet -kurssilla ensimmäisenä vuonna, jossa oli runsaasti harjoituksia ja Kari ja Johanna, jotka niitä pitivät, tiesivät mistä puhuvat. Eikä luennoitsijakaan vedättänyt ihan omaa linjaansa.

Olen työelämässä ollut katsomassa Unelmakoulun kehitystä. Takana on lukiotason opettajia, jotka ovat innostuneet oppimisesta, sen tukemisesta, teknisistä ratkaisuista ja oppilaista. Kaikesta siitä, mistä kukaan ei ole yliopistossa – tai ainakaan lutissa – kiinnostunut. Palkkausuudistus, jonka aikaan olin töissä yliopistolla tutkimusassarina, heikensi opiskelijan asemaa entisestään. Opettaminen oli suurimmalle osalle pakko. Joku asia, josta selviytyä ilman yhtäkään kurssia pedagokiikasta.

Olenpa joskus kuullut sellaisenkin tarinan, että professori on kieltänyt vastuuopettajalta nykyhömpötysten käytön yliopisto-opetuksen käytäntöjen vastaisena. Uusi kaveri kun oli koittanut tehostaa oppimista. Tämä tarina kuultiin TTY:ltä.

Kun vuosi sitten osallistuin erään kurssin seminaariin, jonka piti kestää kuusi tuntia (20 esitystä), huomasin että tilaksi oli varattu pieni luokkahuone. Niinpä luokkahuone lastattiin ihan täyteen ihmisiä, haettiin lisätuoleja ja laitettiin ovi kiinni. Noin 60 henkilöä yritti jotenkin säilyä hengissä hapettomassa tilassa kuusi tuntia. Tilaisuus vaan ei ollut selviytymishaaste, vaan sen olisi pitänyt olla oppimistilaisuus.

Silloin tajusin, ettei täällä paljon opiskelijoiden asiaa kukaan ajattele. Tai opettamista tai oppimista ylipäätään. Luotetaan siihen, että kun helpotetaan tenttejä ja tarjotaan kurssin aikaisia lisäpistemahdollisuuksia, ihmiset läpäisevät tentit. Asenneilmapiiri on aistittavissa – materiaalimme on huonoa, ei näistä kuitenkaan mitään tule. Ja että, tämäkin aika minun pitäisi tehdä tutkimusta, jotta voisin edetä urallani.

Ei käy kateeksi opetusvastuussa olevia. Ei varmaan ole helppoa. Mutta koen olevani asiakas, enkä siksi ole kiinnostunut tuotannon ongelmista. Mainoskampanjat lupaavat paljon ja niitä lupauksia olisi syytä myös lunastaa. Tällaisenaan luttia, ainakin sen tietoteknistä osaa, voi mainostaa lähinnä itseopiskeluyliopistona, johon kurssivastuulliset ovat keksineet pakollisia läsnäoloja, koska ajattelevat, että huonot oppimistulokset ja pieni osaanotto luennoilla johtuu siitä, että ihmiset ovat huonoa materiaalia ja laiskoja paskoja. Luentojen substanssia ei ehkä kannatakaan kriittisesti tarkastella.

Kirsikkana kakun päällä, kursseja järjestetään ohjelmistosektorilla sellaisten henkilöiden toimesta, jotka eivät asiasta oikeasti tiedä juuri mitään. On kamalaa olla peruskurssilla yliopistossa, jossa asiasta jotain tietävänä huomaat, että luennoija ei asiasta tiedä mitään ja opettaa väärin. Se on karseaa ja omiaan murtamaan illuusion osaamislaitoksesta. Aluksi sitä luulee, että täällä on tyhmä tai huono luoennoija, mutta siitä ei ole kyse, vaan siitä, että kursseille ei ole vetäjiä ja niille pakotetaan porukkaa vetämään. Olet tohtori, kai sä nyt yhden relaatiotietokantakurssin osaat vetää? Tai oikeastaan sun täytyy vetää, koska se on nyt sun työtehtävä.

Tänään eräällä tuotantotalouden kurssilla oli piristävä hetki heti alussa. Luennoija ilmoitti heti tehneensä tohtorin väitöksen juuri tästä asiasta. Ei siis opeteltu yhdessä. Tuli oikein hyvä mieli.

Luulen, että osittain opiskeluaikainen saamattomuus johtui juuri siitä, että ei tullut koskaan sitä oloa, että tämä opiskelu olisi eliittiporukan hommaa. Yritän tarkoittaa sitä, että jos olisin vaikka Harvardissa, olisin varmaan ylpeä niistä tuotoksista mitä sieltä tulee ulos ja historiasta. Lappeenrannassakin oltiin ylpeitä evoluutioalgoritmien tutkimuksen huippuyksiköstä, kunnes jossain organisatorisessa tuolileikissä vahvempi heitti heikomman ulos ja kyseistä toimintaa ei enää ollut. Motivoivaa.

Mua edelleen ihmetyttää, mutta olen jo siihen tottunut, kuinka Tampereella ainakin TTY:n opiskelijat tuntuvat olevan ylpeitä teekkariudestaan ja siitä että opiskelevat Tampereella. Kai joku on tuntenut ylpeyttä Lappeenrannassakin.

Bussissa edelleen. Maisema vaihtuu Skinnarilasta hiljalleen Kourulaan. Kaunis Saimaa muuttuu neuvostoliittobetoniin. Keskusta lähenee. Betoni jatkuu. Lappeenranta ei ole mikään kaunis paikka, paitsi satama kesällä. Kaikki kaupungit Suomessa ovat kesäkaupunkeja. Myös Lappeenranta. En viettänyt Lappeenrannassa koskaan kuin yhden kesän, silloin kun olin töissä. Kävin opiskeluaikoina satamassa ehkä viisi kertaa. En käsitä miksi en käynyt useammin. Viime kesänä kävin koulureissulla satamassa siiderillä ja nautiskelin näkymistä tunnin. En koskaan aiemmin ollut niitä jäänyt katsomaan.

Mietin Artun Hito Hyvä meininkiä. Mainostus kansainvälisenä metropolina on ainakin puoliksi totta. Ainakin yliopistolla ulkomaalaisia on erittäin runsaasti, joka on lähes ainoastaan hyvä juttu. Ainut mikä on huonoa on se, että he eivät voi valittaa, koska suomalainenhan siitä suuttuu, jos joku ulkomaalainen sanoo, että hommat on perseellään.

Palataanpa vielä siihen tukeen, mitä yliopisto tarjoaa opiskelijoille. Nimittäin kun minulla tätä matkaa tulee ja jokainen reissu menee palkattomalla, niin kulujakin muodostuu, joskus pitää olla hotellissa yötäkin. Tästäpä sitten kysymään, että kun tuotantotalouden luonnoijatohtori on miettinyt, että pakollisia läsnäoloja pitää olla, niin voitaisiinko tätä jotenkin muuttaa minun kohdallani. Voisin tehdä vaikka jonkin kirjallisen työn tai mitä vaan – kotoa käsin.

Ei käy. Se ei vaan käy.

Tämä on kohdattu myös muilla kursseilla. Käytössä on verkko-oppimisalustoja, mutta sitten on kuitenkin keksitty pakollisia läsnäoloja, syystä jota voi vaan miettiä. Ja niin taas opiskelijaa palvellaan. Jos et mahdu muottiin, niin koita kovemmin. Ei tänne ole pakko kenenkään tulla.

Kohta juna kilkuttaa. Tänä keväänä se kilkuttaa vielä monta kertaa.