Teknologian tuoma hyvä

Teknologia saattaa vaikuttaa joillekin pelottavalta asialta, ehkä siksi, että he ovat tottuneet tekemään asiat tietyllä tavalla ja muutos tuntuu liian nopealta. Monesti myös kaikenlainen uusi pelottaa ylipäätänsä. Teknologia kuitenkin on tuonut ja tuo yhä edelleen paljon hyvää elämäämme ja kaikkeen olemme kuitenkin adaptoituneet hyvin. Tekniikkaa kuitenkin kehitetään helpottamaan meidän elämäämme, joten tämä onkin hyvä ohjenuora muistaa, jos liian nopea kehitys ahdistaa. Teknologiasta myöskin hyötyy parhaiten, kun sille on avoin.

Photo by ThisisEngineering RAEng on Unsplash

Liiketoiminta helpottuu

Teknologian myötä liiketoimintastrategiat ovat parantuneet huimasti. Esimerkiksi rekrytointiprosessit voidaan saada käyntiin nopeammin ja ihmisiä pystytään rekrytoimaan vaikka maailman toiselta puolelta. Ilman nettiä sinun tulisi jaella mainoksia kaupungissasi ja koko prosessi olisi hyvin paljon hitaampi ja et välttämättä löytäisi etsimääsi talenttia. Lisäksi kaupankäynti ja esimerkiksi viestintä ovat muuttuneet huomattavasti ja yritykset pystyvät toimimaan huomattavasti laajemman kohdeyleisön edessä.


Tilastojen tarkkailusta on tullut huomattavasti helpompaa, sillä ennen se olivat hyvin rajallisia. Nykyään yritysjohtajat voivat kerätä ja analysoida tietoa reaaliajassa, jonka lisäksi ne voi lähettää raportteina kun tarve vaatii. Tämä taas vaikuttaa suoranaisesti siihen, miten paljon helpompaa päätöksenteko nykyään voi olla.


Myös kommunikointi työpaikoilla on helpottunut, kun sisäiset viestintäohjelmat kuten Slack mahdollistavat kommunikoinnin, vaikka olisitte kollegoiden kanssa eri maissa. Kokouksia voidaan järjestää jopa etänä kameroiden välityksellä, jonka ansiosta aikaa voi säästää huimastikin. Käytännössä kaikki ovat saavutettavissa koko ajan, olivatpa he sitten missä tahansa.

Liiketoimintastrategian lisäksi teknologia on helpottanut ja mahdollistanut kustannustehokkaamman markkinoinnin. Ennen internetiä markkinointi rajoittui sanomalehtiin, mainostauluihin ja sen sellaisiin. Teknologia on taas mahdollistanut markkinoinnille monia uusia kanavia ja uusia laajempia kohdeyleisöjä. Etenkin pienemmät yritykset ja start-upit hyötyvät tästä nykyaikaisesta markkinointimaailmasta. Kun markkinointimateriaali on digitaalista, on materiaalin editointi ja julkaiseminen paljon aiempaa helpompaa ja nopeampaa.

Opiskelumahdollisuudet paranevat

Muukin kuin liiketoiminta on hyötynyt teknologiasta; nimittäin opiskelumahdollisuudet ovat nykyään entistä huomattavasti paremmat ja laajemmat. Netti on täynnä erilaisia verkkokursseja, mikä mahdollistaa monelle opiskelun esimerkiksi töiden ja vaikkapa perheen ohella. Lisäksi valikoima on laajempi, kun pääset netin välityksellä käsiksi erilaisiin kursseihin eri puolilta maailmaa.


Teknologian myötä myös esimerkiksi taustatöiden tekeminen vaikkapa esitelmää tai kirjoitelmaa varten on paljon helpommin suoritettavissa, kun internetin avulla voi päästä käsiksi suureen määrään tietoa ja erilaisia lähteitä. Ennen on jouduttu nojaamaan kirjojen apuun ja se jos jokin vei paljon aikaa. Ajatella, että ensin tulisi mennä kirjastoon ja etsiä haluamasi kirja (jos sitä edes olisi saatavilla), jonka jälkeen tulisi etsiä tieto manuaalisesti. Nopeaa se ei ainakaan ole ollut.

Palvelut lähellä ja nopeasti saatavilla

Teknologian myötä yhä useammalla on pääsy internettiin ja sen myötä moniin erilaisiin palveluihin, mitä ei välttämättä fyysisessä todellisuudessaan pääsisi arjessa kokemaan. Erilaiset palvelut ovat käytännössä saatavilla kaikille, joilta löytyy internet-yhteys ja tietokone, puhelin tai tabletti. Internetissä olevat palvelut ovat siitä myös asiakasystävällisiä, että ne ovat avoinna 24/7.


Voimme tilata ruokaa ravintoloista tai ruokakaupoista suoraan kotiovelle erilaisten applikaatioiden avulla, joka itsessään säästää paljon aikaa. Toisaalta tälläinen palvelu myös luo uusia työpaikkoja. Lisäksi löydämme nopeasti tietoa erilaisista yrityksistä ja voimme tutkia yritysten/tuotteiden saamia arvosteluita ja kaikki vain muutaman klikkauksen takana! Teknologian avulla pystymme siis tekemään paljon toimintoja pelkän puhelimen välityksellä.

Photo by Donald Giannatti on Unsplash

Teknologia pelastaa ihmishenkiä

Kiitos teknologian, ihmiselämiä pelastuu jatkuvasti. Lisäksi teknologian avulla pystytään parantamaan ihmisten elämänlaatua ja erilaisia tutkimuksia pystytään suorittamaan paremmin. Robotiikka taas vaikuttaa ihmisten terveyteen siten, että vaarallisia työtehtäviä pystytään delegoimaan roboteille, joka vaikuttaa suoranaisesti turvallisempaan työympäristöön. Valmistusprosessi on näin ollen myös nopeampi ja jopa laadukkaampi, sillä robotit eivät voi väsyä ja toimivat siten, miten ne ovat ohjelmoituja. Toisaalta taas se, että meillä on mukanamme puhelimet, joiden avulla voimme soittaa apua aina kun sitä tarvitsemme, pelastaa jo itsessään ihmishenkiä. Lisäksi avaruutta on pystytty tutkimaan enemmän kuin koskaan ennen ja olemme saaneet tietää paljon uutta.

Elämä olisi erilaista ilman teknologiaa

Jos meiltä otettaisi pois kaikki teknologia, eläisimme hyvin erilaisessa maailmassa ja moni tajuaisi nopeaa, että teknologia on kuin onkin tuonut paljon hyviä asioita. Ihminen on siis toki hyvin riippuvainen teknologiasta ja monella menisi sormi suuhun, kun mikään ei toimisikaan niin kuin ennen. Moni hoksaisi nopeaa, että itsestäänselvyytenäkin pidetyt asiat vaativat teknologian olemassaoloa.


Teknologia siis tulee kuin tuleekin vain kehittymään entisestään. Kehitys tulee olemaan nopeampaa kuin aiemmin ja jo keksittyjä teknologioita kehitetään yhä paremmiksi. Teknologian on vastattava tämän päivän haasteisiin.


Posted

in

by

Tags:

Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.