Blogin nimi

Vaihdoin blogin nimeä. Miksi siinä alun perinkään oli domain edessä. Mitä sen oli tarkoitus kertoa? En tiedä, ehkä se näytti hyvältä silloin aikanaan, kun en vielä tiennyt millainen blogistani tulee ja millaisen siitä haluan. En ehkä vieläkään tiedä, mutta jotain näkemystä asiasta kuitenkin on.

Mietin hetken blogin nimeä. Mikä se voisi olla. En kuitenkaan pysty rajoittamaan bloggaamistani pelkkiin rajattuihin aiheisiin, vaan kirjoitan siitä mikä minua kiinnostaa. Joten oman nimen laittaminen tuntui järkevältä.

”Jokaisella Jasmolla ja Jannicalla on kilo supervoimia”
– Nnirvi (Pelit 5/2005)

Käppäilyä

Siitä lähtien kun hankin mp3-soittimen, ovat kanssaihmiset saaneet naureskella liikkumistani ulkona. Ei, en puhu kuulokkeiden tökeröstä ulkonäöstä.

Henkilökohtaisesti on hyvää musiikkia kuunnellessa hieman vaikeaa, suorastaan haastavaa, olla eläytymättä ja vipattamatta jalkaa tai käsiä musiikin tahtiin. Kävellessä jalat ovat varattuja, joten työn tekevät kädet ja pää.. Huomaan säännöllisesti, kuinka hyvää musiikkia kuunnellessani (viime aikoina drum’n’bassia, kiksua, progempaa trancea, polkkaa, toisaalta taas myös kitaravääntöä – sanalla sanoen, hyvää musiikkia yli genrerajojen) ruumiinosani alkavat elää omaa elämäänsä.

Jos illalla kävelee auringonlaskuun kuunnellen rankkaa teknoa, niin kenellä siinä ei niskalihakset aktivoituisi, kysynpähän vaan.

Naisten kirjoittamat blogit

Etsintään ei mennyt kauaakaan. Löysin kaksi mielenkiintoni sytyttänyttä blogia ja enempää en jaksa etsiä.

Isosisko vaikuttaa kertovan mielipiteitään miesten ja naisten välisestä kuilusta. Koska hän oli monessakin asiassa samaa mieltä kanssani, koin hänen asiansa kiinnostavaksi ja päätin alkaa seuraamaan.

Toinen sisko on Blogisisko. Hänen mietteistään en osaa syvällistä analyysiä tehdä, mutta luin viimeisimmät postaukset (jotkut nimittävät niitä lastuiksi) ja koin, että sain ajalleni vastinetta.

Putkiaivoisena ymmärrän yo. blogien seuraamisen olevan välillä varmasti vaikeaa, mutta jos oikein keskittyy, niin uskon onnistuvani.

Blogit

Huomasin äsken sattumalta että kaikki seuraamani blogit(15) on miesten kirjoittamia. Tämä ei ole ollut mitenkään tarkoitusperäistä, vaan olen alkanut seuraamaan blogeja jotka minua kiinnostavat. Eivätkö naisten aatokset kiinnosta minua? Vai enkö ole vain löytänyt sitä oikeaa?

Tehtävä: Etsi ainakin yksi hyvä naisen kirjoittama blogi.

Sekalaista osa n+1

Saavuin eilen opiskelupaikkakunnalle Lappeenrantaan ja olen nyt koululla kirjoittamassa blogiin. Asunto oli pysynyt paikallaan, käytävissä haisi yhä. Häiriöistä ei ole tietoakaan. Täytynee koputtaa puuta.

Skinnarilan Vapaa Valtio on täyttynyt fukseista. Mikäs siinä. Sulaudun hyvin joukkoon.

Elisa toimii mielenkiintoisesti. Jos heidän verkkokaupastaan tilaa adsl-liittymän siten, että maksaja on eri henkilö kuin se, jolle toimitetaan, niin tulee ongelmia. Vaikka tässäkin tapauksessa maksaja on Tampereella ja vastaanottaja Lappeenrannassa niin postipaketti (jossa adsl-boksi) lähetetään maksajan nimellä Lappeenrantaan. Varsinaisen liittymän vastaanottajan nimeä ei näy missään. Paljon vähemmällä sohlauksella olisi selvitty, jos sekä maksajan että vastaanottajan nimi olisi sopimuksessa.

Olisiko se liian helppoa?

Sekalaista

Ostin viikon alussa kirjan. Dan Brownin Enkelit ja demonit. Alku ei oikein vakuuttanut, meinasi mennä scifin puolelle, mutta sitten päästiin itse asiaan. Kirja oli kyllä loistava. Dan Brown osaa tehdä juonenkäänteet loogisesti. Siinä olisi 24:n käsikirjoittajille oppimista.

Lähden taas haistelemaan maalaiselämää. Huomenna starttaan ja takaisin tulen kuhan hommat on tehtynä. Toivottavasti ei sada joka päivä.
Blogi ehkä taas vähän hiljentyy. Tosin jos paljon sataa vettä, niin ei sitä muutakaan tekemistä ole.