Sähköposti

Jyrki Kasvi pyysi blogissaan kansalaisia pidättäytymään sähköpostin lähetyksestä, volyymit alkavat olla spämmäämisen tunnusmerkit täyttävää. Tehkäämme näin.

Nyt asiasta keskustellaan jo TV-uutisissakin, päättäjien jääviydestä puhutaan Helsingin Sanomissa. Ainakin julkisuutta on saatu.

Itse haluaisin syyttää tekijänoikeusjärjestöjä kähminnästä. Kaikessa hiljaisuudessa he yrittivät puskea lävitse lain, jolla saisivat kansalaiset orjuutettua.

Suvi-Anne Siimes

Olen pitänyt Suvi-Annea ihan fiksuna poliitikkona, vaikka onkin vasemmistolainen. Hänellä on paljon järkeviä ajatuksia. Mutta luettuani (kiitos Kari Haakanan) hänen viimeisimmät päiväkirjamerkintänsä kopiosuojauksista ja tekijänoikeuslaista muutin mielipidettäni. Miten kansanedustaja voi suhtautua juurikin siihen kansaan tuolla tavoin?

En tiedä, mikä on sen takana, että kaikki ihmiset ovat heränneet asiassa vasta nyt. Herättäjänä on ilmeisesti toiminut vihreiden kansanedustaja Kasvi, joka ainakin virkosi vasta viime viikolla.

Hommahan lähti siitä, kun YLE uutisoi tulevasta päätöksestä. Ennen tuota uutista oli suuri massa kovin hiljaa. Kasvi varmasti oli puhunut aikaisemminkin asiasta, mutta vain pienelle kohderyhmälle. Kun verkossa, blogien ja uutisten avulla, alkoi leviämään tekijänoikeuslain mukanaan tuomat ongelmat, on lienee luonnollista että ihmiset älähtävät. Miksikö näin myöhään? Koska eivät tienneet aikaisemmin mitä on tapahtumassa. Hyvä Suvi-Anne Siimes, onko kansa sinun, vasemmistoliittolaisen, pahin vihollisesi? Pitäisikö kansan syyttämisen sijaan miettiä sitä, miksei kansa tiennyt aikaisemmin asiasta.

Eikö tieto siis kulje enää vihreidenkään eduskuntaryhmän sisällä? Onko sielläkin valtava luottamuspula? Vai istuttavatko Kasvi ja kumppanit toiminnallaan vain nettiin omia kasvejaan seuraavia eduskuntavaaleja varten? Nyt pisteitä sataa nettimaailman verkkokeskusteluissa. Toisin toimimalla asiaa olisi ehkä voinut ajaa jopa ihan oikeasti. Kiinnostava valinta vihreiden enemmistöltä, todella.

Siimes, olet säälittävä. Tottakai pisteitä sataa, kun joku ajaa kansan etua. Mikset sinä, hyvä Suvi-Anne Siimes, aja kansan etua, vaikka väitätkin olevasi kansan asialla?

Monet ovat lähettäneet mailia Suvi-Annelle. Voit tehdä niin itsekin, hänen osoitteensa on [email protected]

Yle

Yle panostaa nyt selkeästi uusiin tekniikoihin. Ei etunenässä, ei edes hyvänä kakkosena, vaan monien muiden massassa. Mutta panostaa kuitenkin. Onhan sekin jo jotain. Yle alkaa tarjoamaan podcasteja lähiaikoina. Valitettavasti järkeä ei ole paljon käytetty, Kansanradiot ja muut ei välttämättä kosketa kovin paljoa podcastien todellisia kuuntelijoita. Miksei YleX aamua podcastata, vaikka ilman musiikkia?

YleX aamu kuitenkin bloggaa. Mielenkiintoista. Hauska nähdä, kuinka media-alan ammattilainen, Peltsi kirjoittaa kuin ekaluokkalainen.

Perjantaina matkustettiin Juhalahden kanssa Rolloon. Tivolissa näytettiin vähän illalla tanssiliikkeitä ja lauantaina suoritettin loppumatka Inariin.
Matka meni muuten hyvin mutta Juhalahtea hieman ahdisti.
Aamunnainen haettii lauantaina Ivalon lentokentältä jossa se kärsimättömänä odotteli kun oltiin myöhässä.

Rasismi

Blogisisko kertoi muutamia viikkoja sitten, kuinka tarkkaan puheensa oli valittava Atlantin toisella puolen. Amerikassa on niin paljon vähemmistöjä, että on pakko puhua korrektisti, ettei vaan loukkaa ketään. Mutta onko se vain ongelman lakaisua maton alle?

Hirmumyrskyn jäljiltä USA:ssa televisiossa huudetaan (sananmukaisesti) toinen toistaan rasistisempia kommentteja. Kunnon Hillbillyt saavat äänensä kuuluviin.

Tässä yksi esimerkki: Video (alkuperäisesti Crooks and Liars, video mirroroitu tehokkuuden vuoksi.)

Tekijänoikeuslaki

Huomenna, tai siis tänään, eduskunnassa äänestetään tekijänoikeuslaista, joka on taas muilutettu kaiken keskustelun alta päätäntäpöydälle.

net.nyt kirjoittaa:

Eilen Net.nytin palautteeseen kolahti viesti, jossa oli linkki tähän uutiseen sekä saatetekstinä vetoomus ”Tehkää nyt joku jotain!”

Lähettäjä olin minä. Olin surffaillut ympäri nettiä, eikä edes EFFI ollut eilen kommentoinut lakiesitystä nettisivuillaan. En keksinyt muutakaan ja onneksi sain motivoitua net.nytin kirjoittajaa kirjoittamaan aiheesta. Lukijoita net.nytillä on varmasti enemmän kuin minulla.

Minun ei tarvinne selittää omaa kantaani lain suhteen, ainakin säännölliset lukijat sen takuulla tietävät. Toki olen tuotteiden suojaamisen kannalla, mutta kansalaisoikeuksien kaventaminen ja lakien, joita ei voida valvoa, asettaminen eivät ole järkeviä tekoja.

DJ Orion listaa blogissaan tekijänoikeuslain ongelmia.

Opera community

Opera julkisti uudet community-sivut. Kaikki on uutta, kehittäjien mukaan koko kökkäre on kirjoitettu aivan alusta asti itse. Uusia ominaisuuksia vanhan (mutta uudistuneen) foorumin lisäksi Journalit on nyt nimetty Blogeiksi.

Isompi uudistus on 300 megaa julkista tilaa, jolla voi jakaa dokumentteja, kuvia jne. Monille varmasti aika hyödyllinen. Toivottavasti Operaan on jatkossa ladattavissa lisäosa, jolla tuo tila saadaan helposti käyttöön selaimen kautta.

Operan 10-vuotisbileissä sain rekisteröintiavaimet omiin Operoihini. Ja niin sai muutama muukin:

  • In 24 hours, more than three million people got their free registration codes
  • In 24 hours, half a million people downloaded Opera from our servers (a new all-time high). We expect that our party partner Download.com had a significantly higher download number but we can’t confirm an exact figure

Päivitin puhelimeenikin (Nokian 6600) uuden Opera for Symbian Series – selaimen. Ilmaiseksi kun sai. Parannus oli kyllä huomattava. Omalla kännykälläni voin ihan helposti lukea blogiani. Tai kirjoittaa siihen. Paljon paremmin kuin aikaisemmin.

New Orleans

Yhdysvallat on kriisissä.
Kriisissä on tietenkin New Orleans ja muut seudut jolle hirmumyrsky iski.

Valkoinen talo ja maan johto on kriisissä, heidän kykenemättömyytensä on kauhistuttavaa.

Amerikkalainen journalismi ei ole ehkä kriisissä, mutta kiehuu. Jopa Foxilla huudetaan, että miksei hallitus tee mitään.
Linkki Foxin uutiseen (mirroroitu Qkaasuun)

Suorassa tv-lähetyksessä musta julkisuuden henkilö sanoo että Bush ei välitä mustista ihmisistä. Sama kohtaus pyörii myös Suomen television uutisissa.

Uskomatonta.