Sekalaista

Tuossa wanhan trancen perään haikailussa on kyllä yksi mutta. Tai siis, kun ihmiset ovat sitä mieltä, että nykyään tehdään ainoastaan huonoa musiikkia ja että 90-luvulla tehtiin vaan hyvää musiikkia. Sehän ei ole totta. Wanha trance toimii juuri siksi, kun ne mätäpaiseet on aikoja sitten unohdettu ja vain aikansa helmiä ja klassikoita soitetaan. Eikö? Jokainen meistä […]

Wanha trance

Olen aina tykännyt myös wanhasta trance-soundista, mutta en ole ollut sellainen henkilö, joka julistaa, että 2000-luvun trance on paskaa. En aio muuttua sellaiseksi henkilöksi vieläkään. Haluan vain ilmaista sen, miten hyvää wanha trance on. Orkidea soitti eilen Tiistain tanssi-illassa varsin maukasta trancea, jossa oli aika vähän uusia hittejä. Muutkin ovat tykänneet. Lisäksi Spinnin10v bileissä Orionin […]

Spinni 10v

Oltiin porukalla Spinnin10v bileissä. Hauska roadtrip, hauskat bileet. Lisää kommentteja bileistä voi lukea klubituksesta. Orion soitti itsensä sydämeeni. Oli niin hyvä, että ilman v-sanoja en sanotuksi saa. Siistiä, että hän laskeutui sieltä ylhäältä tavan kansan keskuuteen ja kenties jakaa laadukasta musaansa jatkossakin ihmisille. Sitä toivon. Oli: todella hyvä.

Huonot jutut paremmiksi

Huonot jutut paremmiksi mainostaa vakuutusyhtiö Pohjola NYT-liitteen Housenation-jutun yhteydessä. Mainos on kyllä osuva. Olen jo muutaman kuukauden ajan ihmetellyt NYT-liitteen muuttumista. Käytiin vasemmistoliiton (tai vihreiden, tms) jossain puoluekokouksessa, tehtiin siitä juttu, mutta juttu on sisällöltään sitä, että ihmetellään puhujan pälvikaljua ja käydään läpi mitä ruokaa saatiin. Ja jutut on olleet myös negatiivisia sinänsä, että kaikkea […]

Talvea odotellessa

Jokaiseen asiaan kuuluu tietyt musiikkikappaleet. Siinä missä on kesämusaa, on myös talvimusaakin. Ja siinä missä on kesän odotukseen liittyvää musiikkia, on myös talvelle omat vastaavat kappaleet. Itse tanssin lumi & pakkas -tansseja kotonani seuraavien biisien tahtiin: 1. Carpark North – Best Day 2. Dislocated Styles – Possessed by Demons 3. Disturbed – Voices 4. Dope […]

Kopiosuojaukset

Ostin vähän aikaa sitten loistavan tanskalaisen bändin Carpark Northin levyn All Things To All People. CDON ei ilmoittanut sen kopiosuojausstatuksesta mitään, mutta koska muissa levyissä oli merkitty kopiosuojaus erikseen, oletin että tässä sellaista ei ole. Oletin väärin. Firmana Emi Music Denmark ja CopyControlled. Selvä. Enää tähän taloon ei tule yhtäkään ison levylafkan levyä. Se on […]

Lotto

Huomasitteko, että loton megapotin (yli neljä miljoonaa euroa) vei yksi täysosunut rivi. Voihan olla, että siinä on jokin porukkapeli takana, tai harava, mutta silti. Jollakin voi olla aika epäuskoinen ja epätodellinen olo. Asiaan kuulumattomasti: Tilasin vähän levyjä CDONista, mukaan lukien Carpark Northin kopiosuojaamattoman levyn. Opiskelijaversion ennakkokuuntelu vakuutti niin paljon, että oli hankittava. Muut tilatut levyt […]