Fuksiviikot ohi

Fukseista tuli fukseja ja maailma jatkoi pyörimistään. Ts. ei mitään uutta auringon alla. Kahden viikon fuksiviikot on nyt vietetty ja nyt voi palata normaaliin aikatauluun. Ei henkilökohtaisesti tuo teekkarimeininki enää ihan hirveästi sytytä – jos on koskaan sytyttänytkään – mutta on tullut oltua kaikenlaisessa techmun vuoksi mukana.

Mutta ei siinä, sen kunniaksi voi istua perjantain ja lauantain intensiiveillä.

Opetuksen vaikeus

Usein teknillisessä maailmassa katsotaan humanisteja vähän kulmien alta. Joskus huumorilla, mutta usein myös tosissaan. Ero maailmoissa iski jälleen vasten kasvoja, kun FT Juha Puustjärvi luennoi kurssia WEB-teknologiat.

Ensimmäiset kolme tuntia menikin XML:n opetteluun. Kolme tuntia. Teknillisessä yliopistossa. Aihetta lähdettiin käsittelemään sellaisista abstraktiotasoista, että vaikka XML on melko tuttu jo aiemmista yhteyksistä, niin en ensimmäisen tunnin aikana tajunnut, että tässä nyt puhutaan XML:stä. Hienoja sanoja kuten ontologia ja taksonomia vilkkui kyllä säännöllisesti. No, sitähän tiede on. Hienolta kuulostavien englanninkielisten sanojen viljelyä ja niitä ymmärtämättömien alistamista.

Lopulta kahden ja puolen tunnin jälkeen pääsimme XML-markuppiin. Ideana tosiaan oli vain saada ihmiset ymmärtämään XML-merkkaus ja sen lukeminen. Se ei kuitenkaan estänyt lähtemästä sellaiselta abstraktitasolta, että sillä olisi voinut kuvata ihan mitä tahansa. Kolme tuntia.

Se kai humanistista ja teknistä maailmaa erottaakin. Toista kiinnostaa kuvailla mitä jollakin asialla voi tehdä, toisia kiinnostaa vain se, mitä sillä voi tehdä. Tämä kai erottaa yleisesti yliopistoissa ja teknillisissä yliopistoissa tapahtuvaa matematiikan opetustakin.

En epäile etteikö luennointi olisi vaikeaa, mutta tänään ainakin Puustjärvi epäonnistui kyllä.

Club Y tulee taas

Saapuvan syksyn kunniaksi alkaa taas olemaan aika odottaa Club Y:tä. Tai ei tarvitse edes kauaa odotella, nimittäin 30.9. Club Y pärähtää Lappeenrannassa / SVV. Tällä kertaa psyke on jätetty vähemmälle, luvassa hyvää housea ja ennen kaikkea Nuancen jotain junkkapörinää.

Kannattaa tulla paikalle, tarkempia tietoja löytyy Klubituksesta ja kavalta #techmu IRCNetissä.

Koulu alkaa

Huomenna se sitten on. Tuomionpäivä. No ei sentään, koulu alkaa taas. Tänään oli vielä vapaapäivä. Huomenna kello kahdeksan pitäisi sitten olla koululla kattelemassa ja kuuntelemassa.

Kevään varaan en ole paljon laskemassa, joten pitää näin syksyllä yrittää. Aika paljon olisikin tekemistä, toivottavasti jaksan tehdä edes 95%.

Idoli sen sijaan ilmoitti lähtevänsä Australiaan. Selvä.

Huutokaupan sietämätön jännitys

Niin vain on käynyt, että uusia laskettelusuksia olisin vailla. Monenlaista. Fättiä alppisiteellistä menijää ja jotain semipulleeta tellusiteellistä. Ehdokkaita on tullut ja mennyt. Rossignolin B3 on nyt harkinnassa (jollei ole jo myyjä niitä jollekulle toiselle myynyt), mutta en oikein tiedä pitäisikö ne ottaa vai ei. Hintaa olisi pari sataa.

Ebayssäkin yritettiin. Itse toimin johtaja-tasolla, kun en tuota saksan kaunista kieltä osaa. Onneksi Matso tuli eteemme ja tarjoutui tekemään huutokauppaa puolestani. Kiitoksia vain. Luulin jo voittaneeni itselleni sukset kun 30 minuuttia ennen huutokaupan loppua suksien hinta oli 70e alle suunnitellun viime minuutin tarjouksen. No eikö mitä. Viimeisen 15 minuutin aikana suksien hinta nousi vaatimattomat 130e. Isku vasten kasvoja.

Seuraavalla keikalla lähdetään suuremmalla pääomalla. Sukset pitäisi saada. Tunti ennen loppua näyttää vielä hyvältä, mutta sitten repeää. Hinta hyppää 130 euroa viimeisen tunnin aikana. Ilmeisesti pitäisi palkata joku script-kiddie dossaamaan muita käyttäjiä viimeisen tunnin ajaksi..

No suksia ei siis vieläkään ole. No ei ole luntakaan, eikä rahaa, mutta ei se mitään. Kun olisi edes sukset.

Muitakin remeleitä pitää ostaa. Jos ostaa uudet sukset, tarvitsee sitten vielä siteetkin jostain. Sama telluissa. Lisäksi tarvitsen tellukengät. En edes halua ajatella paljonko noihin kamoihin on menossa rahaa. Enemmän kuin olisi varaa.

Mutta tänään tulee opintotuki. Ei siis hätää.

Ulkoasu

On taas se aika vuodesta (ja vuorokaudesta), että piti vaihtaa vähän blogin ulkonäköä. Tällä kertaa tällainen. Edelliseen Connections -themeen verrattuna asennus oli suorastaan kivuton. Themen tekijä on oikeasti tiennyt mitä tekee ja samaa asiaa ei tarvitse muuttaa kuin yhteen paikkaan. Esimerkiksi Connections -themessä piti sivujen alaosat muuttaa jokaiselle sivulle erikseen.

Pitää tätäkin vielä muokkailla tulevaisuudessa, mutta kun kello alkaa olemaan jo verrattain paljon ja huomenna (tänään) pitäisi töitäkin tehdä, niin jääköön muokkailut tulevaisuuteen.

Uuden themen myötä Asides -läpät jää mielestäni tarpeettomaksi ja ne ei olekaan käytössä.

Myöskään pingaus ei edelleenkään ole spämmereiden takia käytössä.

Palautetta saa halutessaan antaa ja ongelmista raportoida.

Penikat

Itselläni on pieni ongelma. Penikat, eli sääriluun viereiset alueet, kipeytyvät juostessa ja futiksen peluussa pahasti. Vaikka viimeksi olin juossut 4 päivää sitten, silti eilinen juoksu tuntui aluksi todella pahalta. Ja nyt vasta sattuukin.

Sain ohjeita vaivojen helpottamiseen siten, että laskee suihkulla 30 minuuttia jalalle vuorotellen niin kuumaa vettä kuin sietää ja välillä niin kylmää kuin kestää. No, tätä en ole hirmuisesti harrastanut, mutta sen kerran, kun tätä tein, se tuntui auttavan hieman.

Mutta mistä tuo kipeytyminen johtuu? Olenko liian lihava juoksemaan? Pitäisikö juoksutekniikkaa parantaa tai hankkia enemmän vaimentavat kengät? Entä miten nuo jalat saisi korjattua, kuukauden pakkolepo juoksemisesta? Pyörää ei ole, joten kuntoa pitäisi sitten pitää yllä esim. kuntopyörällä. Hmm, ei kuulosta kovin houkuttelevalta. Auttaako Mobilat?

Talvea odotellessa

Jokaiseen asiaan kuuluu tietyt musiikkikappaleet. Siinä missä on kesämusaa, on myös talvimusaakin. Ja siinä missä on kesän odotukseen liittyvää musiikkia, on myös talvelle omat vastaavat kappaleet. Itse tanssin lumi & pakkas -tansseja kotonani seuraavien biisien tahtiin:

1. Carpark North – Best Day
2. Dislocated Styles – Possessed by Demons
3. Disturbed – Voices
4. Dope – Take Your Best Shot
5. Drowning Pool – Bodies
6. Hellacopters – By The Grace Of God
7. Looptroop & Petter – Topp doggz
8. POD – Alive
9. Promoe – These Walls Don’t Lie
10. Saliva – Click Click Boom
11. Saliva – Superstar
12. Spineshank – New Disease
13. Spineshank – Synthetic
14. Spooks – Things I’ve Seen

Biisit eivät varinaisesti ole kovin lumisia. Mutta niihin liittyvät oheiselämykset tuovat tavalla tai toisella hyvinkin lumiset näkymät silmien eteen. Kaikkein ylivoimaisesti eniten talvibiisi on numeroitu kohtaan 14. Spooks – Things I’ve Seen on kovinta hiihtomusaa mitä on.