Homoparkki?

Tiedättehän, kun joka kaupungissa on tietekin omat urbaanit legendansa. Milloin mitäkin, prostituoitujen paikasta aaveiden näkymiseen. Tampereella on kanssa omansa. Sen mukaan homot etsivät seuraa toisistaan Tampereen Eteläpuistosta. No, huhu kuulostaa naurettavalta.

Mutta vain kuulostaa. Joka ilta koiraa ulkoiluttaessa parkkipaikalla on autoja, joissa istuu mies sisällä. Joskus autoissa on parkit päällä, joskus ei. Joskus parkkialueen viereisellä hiekkakentällä auto ajaa mutkitellen, kuin hakien valoilla jotain tai jotakuta. Joskus katuvaloja vastaan näkyy seisovan miehen hahmo, joka katselee ympärilleen. Aina näkyy parkkialueella ja ohitse kulkevalla tiellä matelevia autoja, jotka vierivät eteenpäin todella hitaasti.

En tiedä mitä siellä tapahtuu, mutta jotain todella epäilyttävää.

Lisäys:
Tämä ei todellakaan olekaan pelkkä huhu. Poliisitv vahvistaa asian:

Tampereen poliisi on tutustunut homoyhteisöön yli neljä vuotta sitten surmatun tarjoilija Pasi Aaltosen tapauksen yhteydessä. Pasi Aaltonen surmattiin raa’asti teräaseella kotonaan Satamakadulla viikonloppuyönä elokuussa 2002. Pasi oli viettänyt surmaa edeltäneen illan Tampereen kapakoissa, muun muassa homoseksuaaleille suunnatussa ravintola Mixeissä.

Pasin liikkeet tiedetään tarkkaan siihen asti, kun hän jäi taksista pois kotinsa edessä. Lähtikö hän tapansa mukaan ulkoiluttamaan koiria vielä yöllä ja tapasiko Satamakadulla asunut Aaltonen surmaajansa Eteläpuistossa, jossa partnereita etsivät homoseksuaalit usein kohtaavat? Yleensä uhri tuntee surmaajansa. Tässä tapauksessa poliisi pitää mahdollisena, että tekijä ja uhri olivat toisilleen aiemmin tuntemattomia.

Tietokoneet ja hermot

Ei voi kyllä vain kun ihmetellä kuinka LTY:ssä nämä tietokoneasiat voivat mennä niin päin puuta. Käyttäjän asemasta katsottuna koko reilu viisi vuotta mitä tässä olen pyörinyt, on vain kiivetty perse edellä puuhun. Osa ongelmista koskee koko yliopistoa, osa pelkästään (tietääkseni) titen osastoa. Tai alkanut koskemaan titen osastoa sen jälkeen, kun Tietohallinto pääsi siihen käsiksi.

Yksi uusista ideoista on tulostuksen maksullisuus. Ennen systeemi toimi siten, että käyttäjällä oli 800 arkin quota, jonka sai tulostaa vuodessa (tai lukukaudessa, en muista). No nyt sitten hallinnossa päätettiin, että jokainen opiskelija saakin tulostaa 15 euron edestä ilmaiseksi, sen jälkeen pitää käydä ostamassa lisää quotaa. No, yksi arkki maksaa jotain, kaksipuolinen arkki maksaa jotain, väriarkki maksaa jotain.. Noniin, kuinka kätevää! Pitää siis ottaa laskukone käteen, että tietää, voiko jäljellä olevalla 1,4 eurolla vielä tulostaa oman harjoitustyönsä vai pitääko ostaa lisää quotaa. Edellinen arkkimäärälaskuri (näytti reaaliajassa, kuinka monta tulostetta oli jäljellä) olikin liian käytännöllinen LTY:n käytännöille.

Tulostaminen on ollut aina LTY:llä muutenkin mahdotonta. Jopa silloin, kun olin täällä töissä, sai jatkuvasti taistella tulostuksen kanssa, kun homma ei vaan pelannut. No, työntekijäpuolen helppari kyllä toimi aina ripeästi, eikä siinä sinänsä, hermot vaan meni usein. Mutta entäs opiskelijoilla. Titellä on 3 ATK-luokkaa titesiivessä, muita en ole käyttänyt. Yhdessä on Solaris/Linux -koneita ja muissa Windows XP / 2000 -koneita. Tällä hetkellä ainut tulostin on tuolla Linux-luokassa. Kyllä, jo tässä vaiheessa ranteita voi alkaa sahaamaan auki.

Tässä vaiheessa huomataan, että Titen omat ukot eivät enää ylläpidä titen luokkia (paitsi tuota Linux-luokkaa), vaan LTY:n tietohallinto, tuo laitos joka on takana postituksen muuttamisessa Exchangen taakse, VPN-yhteyden vähintään kyseenalaisesta tarkistusproseduurista ja siitä, ettei koululle enää pääse ulkoa ssh-yhteydellä vissiin mitenkään (paitsi olemalla ATK-kerho Ruutin jäsen). Eli vahvalla pohjalla ollaan!

Linuxissahan, käyttöjärjestelmän eittämättömästä ylivertaisuudesta huolimatta, tuo tulostaminen lähentelee taikatemppuilua. Tietenkään tulostimia ei ole valmiiksi asetettu, vaan käyttäjän pitäisi osata käyttää Debianin varsin päräyttävää tulostinmanageria. Puolen tunnin yrityksellä en saanut tulostinta asennettua erinomaiseen Linux-käyttöjärjestelmään, en vaikka luin ohjeita Titen Mediawikistä. Kätevää linkittää titen sivuilta tuonne mediawikiin ja sitten kaikki sisältö on kohdennettu ainoastaan työntekijöille. Varmaan olisi pitänyt koodata joku oma komea ajuri siihen. Kyseisen luokan tulostin ei vaan löytynyt.

No ei hätää, tulostimien kanssa tappelu on niin normaalia, ettei tuosta jaksa vielä edes hermojaan menettää. Yläkerrassa on Windows-luokka ja ei-niin-yllättäen tulostin löytyi ja asentui heti. Tietenkään sitä ei ollut ennalta asennettu (kuten ennen oli, tämäkin ilmeisesti joku uudistus(Tietohallinto!)), vaan käyttäjän piti tietää tulostimen nimi (lukee alakerrassa tulostimen kyljessä) ja sillä mennään. Laitan paperit tulostumaan ja ajattelen lähteä hakemaan alhaalta papereita. Mutta kas vain! Joku ylläpitäjä on keksinyt, että käyttäjältä täytyy estää tietokoneen lukitseminen. Tietokoneen lukitseminen on pahinta mitä voi keksiä ja se pitää estää. Siksipä minun pitää jättää oma käyttäjätunnukseni sisäänkirjautuneeksi ja lähteä hakemaan papereita alhaalta. Sisäänkirjautuneeksi siksi, että jos tulostuksessa pitää muokata jotain, niin tuskin viitsin kirjautua aina ulos ja sisään tarpeen mukaan. En voi sanoa muuta kuin että komeaa ylläpitoa! Tietoturvastahan kyseinen laitos (Tietohallinto) aina jauhaa, siksi VPN-yhteyttä muodostettaessakin pitää käyttäjäkoneesta löytyä virustarkastus (eli: Windows ja IE, ehkä toimii FF), muuten yhteyttä ei voi luoda! Logiikka on silmiä hivelevä!

Komeaa meininkiä LTY:ssä!

Konehuone revisited

Palataan vielä perjantai-lauantai yöhön, Konehuoneeseen ja erityisesti mun performanssiin. Koska tekee mieli puida sitä vielä vähän.

Tämähän oli ihka ensimmäinen kerta, kun soitin oikeissa bileissä (mä lasken nuo nyt kuitenki oikeeks), oikeilla äänenvoimakkuuksilla ja oikealle yleisölle (oli muitakin kuin techmu). Sain soittaa omaa juttuani ja ennakkoajatuksista ja välittömistä jälkifiiliksistä poiketen, ilmeisesti ihmiset jopa jossain määrin pitivät vähän erilaisesta junkasta (jazzsteppiä, liquid funkkia jne).

Itseä jännitti eniten se, että kuulenko soittaa. En tarkoita nyt monitorointia, vaan sitä, että kun laitan luurit päähän ja yritän biitata, niin soiko PA niin kovalla, että se peittää luureista tulevan äänen alleen (jollei sitten luureilla luukuta korvia soiroksi). No onneksi ei ja asiat sujuivat siltä kannalta hyvin. Kasisatkuilla oli paskoilla vehkeillä soittamaan tottuneen kiva soitella.

Osasin kyllä tiskin takana rentoutua ja olla ajatelematta yleisöä, siellä legot loisti ja niska nytkyi. No joo, spedeltähän sitä näyttää, mutta kun on vaan niin hyvää saundia. Parasta oli, kun joinain hetkinä näki ihmisten hymyilevän ja varsinkin, kun baaritiskillä jalka baarimikolla vipatti. Kivaa oli. Pääsisköhä toistekin..

Hilightsejä:
D Kay – Eternal Love (Original Mix)
Autumn – Cut Away (Lomax Remix)
Esperanza Allstars – Sola Bossa (Boavista Is Not A Social Club)
De-Phazz – Hell Alright (Bassface Sascha & Franksen Remix)
LAOS – Panda Style (Original Mix)
Ben Sage – Geisha (Original Mix)

Die Hard 4.0

Tsekkasin Die Hard 4.0:an. tänään. Alku oli ehkä aika perinteinen Die Hard, mutta en ymmärrä kriitikoiden kitinää tästä leffasta. Loistava! Nauroin ääneen monessa kohtauksessa, aivan spontaanisti ja yllättyneenä kun Bruce tiputti ampujan helikopterista vesipostilla. Hahaha. Jack Bauer ei ole mitään.

No joo, juoni vaisu, loppu aika huono, mutta Die Hard! Tosin tällä kertaa Bruce on vähemmän verinenkin lopussa kuin ennen, mutta ampuu sentään itseään! Vähän harmittaa tuo ainainen vaimo/tytär/tiesmikä -kuvio, mutta kai se on action-leffoissa pakollinen.

Suosittelen! Ei treffileffaksi! Poikien iltaan 10+ ja kaljan kanssa lähes 100.

Kikkailu kostautui

Hyvin se taas meni..Eilen oli tylsää odotellessa Top Gearin alkua, niin surffailin HP:n support-sivuilla ja asentelin ajuripäivityksiä koneeseen. Lopputulos: Buutissa blue screen, safe modessa näppäimistö ei toiminut.
Ei muuta kuin Emergency Recovery tulille. Toimi itseasiassa paremmin, kuin olisin osannut odottaa. Noin tunnin raksuttelun jälkeen minulla on uusi asennus Windowsista ja kaikki vanha data on backup-hakemistossa. Kone olikin jo yli vuoden vanha, eli Windows kaipasikin uudelleen asennusta. Joutuuhan noita ohjelmistoja tähän nyt asentelee, mutta eipä se nyt niin paha rasti ole.