Tekijänoikeusfarssissa lahjusepäily

Keskustelutilaisuudessa Tekijänoikeuslaki – Kenen ehdoilla, kansanedustaja Irina Krohn esitti seuraavan lausunnon:

Tarkistakaa EU-edustajien vaalirahoitus – tämä on ollut niin lobattu laki, että on mahdollista, että joidenkin äänestyskäyttäytymiseen on vaikutettu vaalirahoituksen keinoin.

Tarkempi kuvaus ButtUglystä.

Tekijänoikeusfarssi jatkuu

Ihailen tapaa, millä tekijänoikeuslain nykymuodon puolustajat perustelevat omia mielipiteitään. Tai no eivät perustele, vaan hyökkäävät meitä huolestuneita ja valistuneita kansalaisia vastaan. Valitettavasti tarkkaa kirjoituspäivää ei näy, joten ei ole varmaa valehdellaanko tuossa tahallaan vai huolimattomuuttaan. Hyvä [email protected], mistä tiedämme ettei tuo sinun kirjoituksesi ole masinoitu?

Jyrki JJ Kasvi kertoo blogissansa lähettäneensä Karpelalle kyselyn siitä, miksi Opetusministeriö valehteli tekijänoikeuslaista (tekojen rangaistavuudesta) ja miksi tietoja ei ole oikaistu. Itse haluaisin osoittaa muutamaa muutakin kohdetta sormella ja kysyä mediassa, että minkä vuoksi he ovat valehdelleet. Ilmeisesti lobbaamisessa kansanedustajille valehtelu on ok.

Karpela puhuttaa monessa paikassa. Ei oikeastaan sellaista juttua tekijänoikeudesta, jossa Karpelan toimintaa ei ole kysenalaistettu. Jari Vilén (kok) kirjoittaa kokoomuksen sivuilla, että on pettynyt Karpelaan. Kokoomuksen kannattaisi katsoa myös omiin riveihinsä, Zyskowicz on lain kannattaja.

Masinoitu sähköpostikampanja jaksoi naurattaa ensimmäiset päivät, viikonkin ehkä. Mutta eipä naurata enää. Luulimme, että eihän tuota Karpelan juttua kukaan voi ottaa tosissaan. Vaan niin vain on. Tekijänoikeuslain pahimmat lobbaajat haukkuvat kansaa, kun lähettävät noita sähköposteja. Törkeimpiä on viittaukset siihen, että joku todella generoi sähköposteja kaikkiin osoitteisiin. Jos edustajat olisivat vaivautuneet vastaamaan (no, tässä täytyy hieman ymmärtää, sähköposteja on vissiinkin mennyt verrattain paljon..), he olisivat huomanneet että toisessa päässä on kuin onkin ihminen.

Tekisi mieli kirjoittaa Helsinginsanomien yleisönosastolle juttu tuosta masinointiväitteestä, mutta sinne kirjoittavat tuntuvat kaikki olevan jotain fil.toh tai vastaavia. Toisaalta teekkari erottuisi varmaan joukosta.. Julkaisisiko HS sen, on asia erikseen.

Lisään vielä taiteilijan (jussip) näkemyksen tilanteeseen: Kuin kaksi marjaa. Lisää vastaavia löytyy osoitteesta: http://karpela.taukopaikka.com/

Sekalaista

Huomenna menen näillä näkymin Lahteen. Siellä on Impulse. Carbon Based kiinnostaa.

HW-ongelmat eivät ole vieläkään päättyneet. Nyt kuitenkin pääsen jo tällä koneella kirjoittamaan blogiin. Onhan sekin jo jotain. Tarkempi kuvaus ehkä sitten, kunhan ongelmat ovat loppuneet.

Täällä pitäisi siivota.

Tekijänoikeuslaki puhuttaa yhä. On syytäkin. Kannattaa seurata Kasvin sivuja.

Tekijänoikeuslaki on muotoiltava huolellisesti

Helsingin Sanomissa 21.9. yksityisoikeuden yliassistentti Tuomas Mylly Turun yliopistosta kirjoittaa yleisönosastolla:

Eduskunnan käsiteltävänä olevaa tekijänoikeuslakiehdotusta on julkisuudessa ehditty tulkita jo useilla eri tavoilla. Lain valmistelijat ja oikeudenhaltijoita edustavat tahot ovat uskotelleet, ettei ehdotuksesta huolestuneiden identifioimia ongelmia synny.

Hyvä, jos näin olisi. Jotkin julkisuudessa esiintyneet tulkinnat ovatkin varmasti olleet liioiteltuja tai perustuneet erittäin vaikeaselkoisen lakiehdotuksen ymmärrettäviin väärinkäsityksiin.

Lakia tulevaisuudessa tulkitsevat tuomioistuimet eivät kuitenkaan perusta ratkaisujaan lainvalmistelijoiden mielipidekirjoituksiin (HS 16.9) tai vielä vähemmän tekijänoikeusjärjestöjen edustajien julkilausumiin.

Keskeisiä ovat sen sijaan tekijänoikeuslain tulkintatraditio ja lain esityöt.

Näiltä osin Suomen korkein oikeus ohjeistaa syyskuun alun ratkaisussaan alempia tuomioistuimia toteamalla seuraavaa: ”Yleisestikin voidaan katsoa, että tekijänoikeudellisten kysymysten tulkinnassa ja niitä ratkaistaessa tekijän näkökulmalla on keskeinen merkitys, sillä lähtökohtaisesti hänellä on yksinomainen oikeus määrätä teoksestaan.”

Hallituksen tekijänoikeutta koskevassa esityksessä puolestaan todetaan, että ”tekijänoikeuslain 2 luvun rajoitus- ja sopimuslisenssisäännöksiä on yksittäistapauksessa sovellettaessa tulkittava ahtaasti”. Asiaa perustellaan viittaamalla yli 50 vuotta vanhaan komiteanmietintöön.

Siteeratut kohdat osoittavat jotakin olennaista siitä tavasta, jolla tekijänoikeuslakia, valitettavasti, tuomioistuimissa tulkitaan. Vaikka eduskunnan perustuslakivaliokunta kehoittaa lausunnossaan tuomioistuimia pyrkimään perusoikeuksien välisen tasapainon toteutumiseen tekijänoikeuden tulkinnoissa, tällaiset tulkintaperiaatteita koskevat muutokset eivät ole helppoja, eivätkä tapahdu nopeasti, vaikka olisivat kuinka perusteltuja.

Tämän takia lakiehdotuksen pykälät olisi syytä muotoilla valmiiksi siten, että teosten käyttäjien, digitaalisen kulttuurin avoimuuden ja demokraattisten arvojen kannalta keskeisiä kohtia ei jätetä tuomioistuimien edistyksellisten, vanhoja tulkintakaavoja murtavien ratkaisujen varaan. Jälkimmäiset kun ovat pikemmänkin tutkijoiden fantiseerausta kuin tuomioistuimien arkitodellisuutta.

Ainakin lain valmistelijana toimineen opetusministeriön soisi noudattavan niitä tekijänoikeuden tulkintaperiaatteita tässä asioidan parhaan päin selittelyvaiheessakin, jotka se on ilmaissut aiemmin hallituksen esityksessä.

Äänestäminen

Äänestitkö viime vaaleissa? Äänestitkö puoluetta vai äänestitkö jotain tiettyä henkilöä?

Nukkuvien on aika alkaa nostamaan päätä puskasta. Meidän, jotka käytämme Internetiä mediana aktiivisesti ja muutenkin tiedostamme tietoyhteiskunnan tarpeet, on äänestettävä eduskuntaan henkilöitä, jotka ovat nuoria ja joilla on näkemystä. Nuoruus on tärkeää, he muistavat edelleen miltä tuntuu olla 25v. Ja toisekseen heillä on energiaa. Näkemykset sitten on asia erikseen.

Nyt korjaamme sitä satoa, minkä wanha kansa sai aikaan äänestämällä Mikko Alataloa (6 000 000 levyä anyone?) ja Tanja Karpelaa (Ainut saavutus politiikassa on Sauli?) ja muita vastaavia suhareita eduskuntaan.

Kun seuraavat vaalit tulevat, ja äänestäminen ei kiinnosta, käy äänestämässä jostain puolueesta jotain nuorta. Keskimäärin silloin teet paljon parempaa tulevaisuutta Suomelle kuin äänestämättä jättämällä (jolloin wanhan kansan äänet saavat enemmän painoarvoa ja siellä vaan Karpelat pörrää). Voiko olla enempää epäpätevä kuin esimerkiksi Karpela? Tekijänoikeuslaki ei ole ainut, minkä hän on onnistunut ryssimään.

Opera 8.50

Opera aloitti uuden vaiheen, kuten nettisivuistakin näkee. 8.50 julkaistiin tänään ja on saatavissa Operan nettisivuilta. Muuten kyseessä on vain muutamia virheitä korjaava julkaisu, paitsi että mainosbannerit ja kaikki rekisteröitymiseen liittyvä on poistettu. Opera on täysin ilmainen. Ei bannereita. Ei mitään.

Tarkempi changelog (windows)

Lataaminen onnistuu Operan sivuilta.

Tekijänoikeus, osa n+1

Kansanedustaja. Kuka hän on? Onko hän kansan edustaja vai mikä? Tekijänoikeuslain puitteissa kannattaisi tuota miettiä. Digitodayn kyselyssä kansa ei paljon kannata tekijänoikeuslakia.

Petteri Järvinenkin kirjoitti aikoinaan tästä aiheesta kansanedustajille. Eipä ole tainnut mennä lukemiseen asti, kun nyt kaikki ongelmat ovatkin ihan uusia. Tämän sekasotkun tuloksena on paljastunut sekin, että keskivertokansanedustaja lukee melko valikoiden noita tekstejä. Kannattaisi lukea ehkä enemmän.