Avainsana: big brother

  • Kiduttakaa Big Brotherin kilpailijoita

    kirjoittaja

    in

    Tänä vuonna en ole juurikaan BB:tä katsonut. Taitaa muutenkin olla vähän latistumaan päin ko. konsepti, koska työkaverit, jotka on aiemmin innokkaasti seuranneet, ovat pahasti nyt jääneet jälkeen ohjelmassa. Tai sitten vaan ikä vaikuttaa. Minä katsoin BB:tä tänä vuonna pari jaksoa. Ihan yleissivistyksen vuoksi ja toisaalta siksi, että onko siellä mitään uutta. No, ei ollut. Konsepti…

  • Big Brother, OMG

    kirjoittaja

    in

    Olen katsonut tässä Big Brotheria muutaman kerran. Tai anteeksi, yrittänyt katsoa.. Tämä on tietysti nolo tunnustus, mutta näin olen tehnyt. Ongelma on se, että ei sitä vaan pysty katsomaan. Ei vaan pysty. Syynä on se, että henkilöissä ei ole mitään kiinnostavaa ja mitään oikeita tehtäviä ei ole ainakaan vielä tullut. Olenkin sitä mieltä että kilpailijoita…

  • BB

    kirjoittaja

    in

    Katsoin tänään muutamia minuutteja BB talkshowta. Taas joku silikoniraketti-insinööri oli pudonnut talosta.. No eipä mitään, tuleva viikko on BB:ssä ENNENNÄKEMÄTÖN. Missään muualla ei ole ollut moista. Kilpailijat joutuvat aivan käsittämättömän jutun eteen. KAIKKI JOUTUVAT HÄÄTÖÄÄNESTYKSEEN!!! Voi morjes. Pikkusen on ideat loppuneet BB:stä. Ei edelleenkään tarvitse seurata ko. paskaohjelmaa. EDIT: Tuksun paikalle tunkua

  • JB testaa: BB Cola

    kirjoittaja

    in

    Kauppoihin on tullut Big Brotherin kunniaksi Olvin BB Cola. Koska kyseinen myyntiartikkeli on taattu hittituote ja Tampereen keskustassa sijaitsevasta Siwastakin niitä oli viikossa ostettu noin 10 tölkkiä, tunsi JB vastuunsa testata tämän takuuvarman hittituotteen maun. Jotta testiin saataisiin enemmänkin näkemystä, niin testiin otettiin yllätystestaajana mukaan myös Hanna. Tällä tavoin JB toivoo saavuttavansa myös naisnäkökulman testissään.…