Visiteerasimme Norjassa näin toukokuun vaihteen kunniaksi. Lennot SASilla Tromsöön ja siellä hetki ja sitten Lyngeniin ja takaisin ja kotiin Norwegianilla (joka oli aivan ässä firma).
Kun volkkari saatiin taas näppärästi juuri huollosta ajoon, tärräyteltiin Helsinki-Vantaalle ja kamat SASin kyytiin (suksibägit eivät muuten kuulu hintaan..) ja kohti römpsöä. Vielä Oslon välilaskulla näytettiin aurinkoa ja römpsöön laskeutuessakin oli vielä puolipilvistä. Kerittiin vielä hyvässä valossa Krokeniin jossa käytiin vähän haistelemassa kevätlumien kantoa.
Ja hyvinhän se kantoi ja olipa vähän offitouhujakin, kunnes ilmeisesti ilmankosteus muuttui (tai loputkin voiteet lähtivät pohjista) ja lumi muuttui käsittämättömäksi liimaksi.
Onneksi alakahviosta sai vohvelin nakilla. Melkonen makuelämys.
Krokenin laskut olivatkin viimeiset hissilaskut tälle kaudelle. Seuraavana päivänä kevyessä vesisateessa kavuttiin harrastuksen vuoksi (ja kamojen testaukseen) läheiselle Suomen Tunturille, 400m nousua ja 5 minuuttia laskua. Lumi ei oikeastaan ollut hassumpaa, ei toki puhuta mistään puuteritouhuista vaan sellaisesta märästä lumesta, joka ei ole kuitenkaan firniä. Lähempänä siis sohjoa kuin firniä. Vähän stupid ski -hengessä mentiin, mutta ihan hauskaa oli, isoa kenttää alussa ja harvaa mettää lopussa.
Seuraavaksi päiväksi sitten lautalla yli ja Lyngeniin. Majoituksen tarjosi Magic Mountain Lodge, jota voin kyllä varauksetta suositella kaikille Lyngenissä kävijöille. Toinen pitäjistä puhuu suomeakin ja ruuat olivat erinomaisen hyvät. Suomalaisia telttailijoita kun jututti päivällisellä, niin aika moni oli ihan tyytyväinen siihen, että tällä kertaa jätti teltan kotiin ja tuli täyshoitoon.
Pakettiin siis kuuluu huoneen lisäksi aamupala + eväät päivän touhuihin. Lisäksi päivällinen, joka koostuu kahdesta ruokalajista.
Kahdelta hengeltä kaksi yötä maksoi 2400 kruunua, onko se paljon vain vähän Norjassa jää jokaisen omaksi mietinnäksi (316 eur). Teltalla ja spriikeittimellä tietty säästää.
Ekana lyngenipäivänä meillä oli ihan kiva sääikkuna, mutta Tromssasta ajon vuoksi oltiin vähän myöhään liikkeellä, aloitimme nousemisen vasta klo 12 jälkeen. Oli sinänsä outoa, että valoa (tai oikeammin pimeyttä) ei tarvinnut ajatella, aurinko nousee kolmelta ja laskee kymmenen jälkeen. Eli hyvin oli peliaikaa jäljellä vaikka lähtisi vasta puolenpäivän jälkeenkin.
Kohteena oli Kavrigtiden, joka on kohtuullisen helppo nousu lähellä majoitusta. Verttiä kipuamiselle oli luvassa noin 1300m. Ensimmäiset 800m meni ihan ok, mutta lopun jyrkempi osuus oli aika vaikeaa, kunto alkoi loppua ja saimme tehdä käännöksiä kivikovalla noin 25 asteen jyrkkyisellä seinällä. Kun noin 1200m huipun saavutettaessamme luulimme olevamme jo perillä, oli viimeinen 100m nousua aikamoista climbing by perkele meininkiä.
Mutta päästiin toppiin, omasta puolestani täytyy myöntää, että tällaista pullukkaa ei näillä voimin kovin paljoa korkeammalle olisi sinä päivänä saanut. Mieleen tuli myös, että onko nyt jo pilveentyneellä säällä tarvetta raahata kameraa mukana ja olisiko joku free pivot -side sittenkin perinteistä R8-sidettä parempi..
Alhaalla oleva noin +5 asteinen keli ja alun auringonpaiste yhdistettynä pilvistyvään ja kylmenevään ilmaan ylhäällä aiheutti myös jännittäviä lisäfiitsöreitä skineissä, joka oli omiaan lisäämään rasitusta. Onneksi illalla Lodgelaisten vinkin perusteella sitten lisättiin kynttilää skiniin, jotta myös takana tuleville jää lunta, jonka päällä skinnata.
Jos joku tarvitsee vielä lisää mielikuvia tästä, niin voin kertoa, että kun pohjassa on 10cm paksuudelta lunta, niin on melko ikävää keikkua viettävässä ja kovassa kohdassa seinällä ja yrittää tehdä siinä jotain randokäännöksiä (joita en osaa).
Ylhäällä oli odottamassa sitten suojainen bouli, jossa pohjalla olikin jyrryytetty jo kovin, mutta reunat oli paljaana odottamassa käännöksiä. Syykin selvisi.
Pohjalla lumi oli pehmeää, mutta sivulla tuulen nussimaa. Pohjalla toki oli jälkeä, joten sitten laskettiin siellä sivusta, kunnes joku erilainen kohta lumessa sai aikaan pienet pesukoneet (piti vähän vielä päästää vauhtia, kun jotkut itävaltalaiset urpot oli kattomassa).
Ensimmäistä kertaa mun tellu-uralla suksi lähti jalasta. Karkuremmin puutteen vuoksi se myös karkasi. Oli jännittävää katsoa suksen perän edistymistä kohti kylää, kun oli juuri viimesillä voimillaan kivunnut 1300m ja ei nyt justii tekisi mieli lähtee tamppaamaan yhdellä suksella alas.
Olikin vähintään uskonnollinen kokemus nähdä suksen hyppäävän ilmaan ja laskeutuvan kärki edellä lumeen siten, että upposi syvälle ja jäi pystyyn 100m alemmaks odottamaan minun saapumista. Joku voisi suositella karkuremmiä.
Suksi jalkaan ja pari hyvää käännöstä ja sitten lumi muuttui aika huonoksi, takaisin Lodgelle ja suoraan syömään herkulliseen lasagnepöytään. Voin kertoa, että jonkun verran ruoka maistui.
Seuraavana päivänä oli tukkoinen keli ja lähdettiin lähemmäksi merta Stetideniin kapuamaan. Tuuli ja vesisade säesti ensimmäisiä metrejä. Eilinen hieman painoi jaloissa. Noin 300m kipuamisen jälkeen vastaamme tuli joku 17 hengen (!) itävaltalaisryhmä, joka oli kivunnut toppiin ja luikautteli alas. Kaikilla oli huput päässä ja kiristettynä pienimmilleen ja ainut mitä osasivat sanoa oli it’s windy.
Samaan aikaan toppi alkoi vetää sinkkiin, joten otimme lähimmän kiven taakse suojaan, Mikael kaivoi norjalaiseen tapaan istuimet ja otettiin evästauko, jonka jälkeen laskettiin alas lepäämään ja syömään, tällä kertaa karitsapihviä.
Viimeinen Lyngenpäivä olikin sitten parempi, aurinkoa oli luvattu iltapäivälle ja olimme poikkeuksellisesti liikkeellä jo kymmenen jälkeen.
Legendaarisessa Top Tur -kirjassa reissumme oli rankattu helpoksi, nousua tiedossa 1200m. Ja reissu olikin aika paljon helpompi. Ensimmäiset 800m oli hyvin loivaa nousua ja hienoja maisemia. Hieman kuumotusta, kun nousimme puronuomaa ylöspäin ja virtaavan veden kuuli ja välillä myös näki, mutta seurattiin träkkiä, mitä olisi edes voinut käydä?
Laskettavan seinän näimme joskus yhdeltä, jolloin aurinkokin alkoi paistamaan. Ei tullut katsottua kelloa milloin oltiin topissa, mutta oikea puuterin tuoksu ja aurinko jotenkin antoivat lisäpuhtia. Eikä nousu lopulta kovin paha ollutkaan, vaikka lopun hieman jyrkempi nousu vaatikin meikäläiseltä hieman säännöllisempää tauottamista.
Lisäksi sivuhuomiona tähän voi sanoa, että jos aikoo kivuta 1200m, joka ottaa meikäläisen kunnolla jonkun 5h, kannattaa ottaa mukaan muutakin evästä kuin yksi aamulla tehty leipä ja kourallinen rusinoita. Aivan semisti alkoi nälkä huikomaan ylöspäin könytessä.
Lodgestahan saa niin paljon eväitä kuin huvittaa, joten tämä täysin oman tyhmyyden piikkiin. Oppiipahan.
Hauskaa oli se, että sama 25 hengen itävaltalaisryhmä oli taas topissa ennen meitä ja laskettelivat alas meidän vielä noustessa. Erona meissä kuitenkin oli se, että kun me pidämme enemmän laskemisesta, he nauttivat noususta. He kiertelivät seinän loivimmat paikat ja sakkasivat ne täyteen siksakkia. Se sopi meille hyvin, parhaiten laskuun sopivat paikat vain odottivat meikäläisten jälkiä.
Sen verran intoa oli, ettei ylhäällä jaksanut syödä sitä viimeistä haukkua leivästä (jonka olin nerokkaasti säästänyt palkinnoksi itselleni), vaan hiihto kiinnosti enemmän.
Ja niin vain toukokuussa saatiin tämän vuoden ainoat aurinkopyydakäännökset, jos itävallan 5 minuutin auringonpaistetta ei oteta huomioon. Hyvää lunta oli, helpohko seinä mutta kivan viettävä, sai tulla niin kovaa kuin uskalsi ja tällä kertaa ihan pystyssä. Ja kyllähän se aina hivelee itsetuntoa päästä kurvaamaan siihen itävaltasiksakin viereen pikkasen loivemmalla kaarteella. Sitten alas, kamat autoon ja kohti lauttaa ja Tromssaa.
Norwegian nousi siivilleen vasta seuraavana iltapäivänä, joka oli meidän osalta vähän tyhmä valinta. Isäntäperhe lähti jo töihin ja me lähinnä hengailtiin kaupungilla yksi päivä. Olisi voitu treidata tämä hyvinkin siihen, että oltaisiin lähdetty aiemmin ja oltu esim kotona jo ennen klo 02:00. Ehkä sitten seuraavalla kerralla.
Norwegianista pitää vielä sanoa, että se on paras. Tuo Norjaan lentäminen ei ole mitään halpaa hupia (400e kahdelta suksien kanssa / suunta), mutta siinä missä SASissa istuttiin kuin sillit purkissa ja ei saanut ruokaa yms, Norwegianissa oli tilaa, matkustamotila oli uusi, ruokaa sai rahalla ja skriineillä pyöri ihan viihdyttävät videot. Lisäksi koneessa on ilmainen wlan, jolla voi paitsi surffailla niin myös seurata lentokorkeutta ja saapumisaikaa. Norwegian rulettaa siis.
Sitten vaan sukset kesäteloille, seuraavaksi golffataan.
Mulla on kyllä tässä viimeisten vuosien aikana mennyt usko mediassa esiintyviin asiantuntijoihin, joilla on jokin hieno näkemys jostain, mistä vaan, asiasta. Se jonkin verran riivaa minua.
Mutta kun johonkin golfin kultapossukerhoon kuulumalla saat vakuutukset! Näin on. Golfliittoon kuulumalla (eli näihin kultapossukerhoihin kuulumalla) olet samalla myös vakuutettu 
Golffipuolella ei nyt taida voida muuta kuin nieleskellä, latoa rahaa tiskiin (onneksi ne kaikki eri maksut voi sentään maksaa kerralla) ja yrittää unohtaa koko jäsenyyshölmöily. Tarkennettakoon sen verran, että ei minua ne hinnat rassaa, jokainen saa omille mailleen tulevilta kuokkijoilta ottaa niin paljon rahaa kuin ne suostuvat maksamaan. Ei kukaan minua sinne pakota. Mutta miksi minun pitää olla jonkun kultapossukerhon jäsen, se minulle ei aukea.
En ymmärrä aina kaikkea. Tässä nykyisessä sosialistisessa mediassa nousee kaikenlaisia ilmiöitä aina esiin, joista pitäisi olevinaan jotain tietää tai edes ymmärtää. No, en ymmärrä.
Kuten 
Kävin elokuvissa. Kriitikkojen hehkuttama ja joko se jotain palkintojakin voitti. Tarkistettava oli.
Olen säännöllisen epäsäännöllisesti käynyt tamperelaisessa 