Visit Norway

Rörstiden

Visiteerasimme Norjassa näin toukokuun vaihteen kunniaksi. Lennot SASilla Tromsöön ja siellä hetki ja sitten Lyngeniin ja takaisin ja kotiin Norwegianilla (joka oli aivan ässä firma).

Kun volkkari saatiin taas näppärästi juuri huollosta ajoon, tärräyteltiin Helsinki-Vantaalle ja kamat SASin kyytiin (suksibägit eivät muuten kuulu hintaan..) ja kohti römpsöä. Vielä Oslon välilaskulla näytettiin aurinkoa ja römpsöön laskeutuessakin oli vielä puolipilvistä. Kerittiin vielä hyvässä valossa Krokeniin jossa käytiin vähän haistelemassa kevätlumien kantoa.

Ja hyvinhän se kantoi ja olipa vähän offitouhujakin, kunnes ilmeisesti ilmankosteus muuttui (tai loputkin voiteet lähtivät pohjista) ja lumi muuttui käsittämättömäksi liimaksi.

Onneksi alakahviosta sai vohvelin nakilla. Melkonen makuelämys.

Krokenin laskut olivatkin viimeiset hissilaskut tälle kaudelle. Seuraavana päivänä kevyessä vesisateessa kavuttiin harrastuksen vuoksi (ja kamojen testaukseen) läheiselle Suomen Tunturille, 400m nousua ja 5 minuuttia laskua. Lumi ei oikeastaan ollut hassumpaa, ei toki puhuta mistään puuteritouhuista vaan sellaisesta märästä lumesta, joka ei ole kuitenkaan firniä. Lähempänä siis sohjoa kuin firniä. Vähän stupid ski -hengessä mentiin, mutta ihan hauskaa oli, isoa kenttää alussa ja harvaa mettää lopussa.

Seuraavaksi päiväksi sitten lautalla yli ja Lyngeniin. Majoituksen tarjosi Magic Mountain Lodge, jota voin kyllä varauksetta suositella kaikille Lyngenissä kävijöille. Toinen pitäjistä puhuu suomeakin ja ruuat olivat erinomaisen hyvät. Suomalaisia telttailijoita kun jututti päivällisellä, niin aika moni oli ihan tyytyväinen siihen, että tällä kertaa jätti teltan kotiin ja tuli täyshoitoon.

Pakettiin siis kuuluu huoneen lisäksi aamupala + eväät päivän touhuihin. Lisäksi päivällinen, joka koostuu kahdesta ruokalajista.

Kahdelta hengeltä kaksi yötä maksoi 2400 kruunua, onko se paljon vain vähän Norjassa jää jokaisen omaksi mietinnäksi (316 eur). Teltalla ja spriikeittimellä tietty säästää.

Ekana lyngenipäivänä meillä oli ihan kiva sääikkuna, mutta Tromssasta ajon vuoksi oltiin vähän myöhään liikkeellä, aloitimme nousemisen vasta klo 12 jälkeen. Oli sinänsä outoa, että valoa (tai oikeammin pimeyttä) ei tarvinnut ajatella, aurinko nousee kolmelta ja laskee kymmenen jälkeen. Eli hyvin oli peliaikaa jäljellä vaikka lähtisi vasta puolenpäivän jälkeenkin.

Kohteena oli Kavrigtiden, joka on kohtuullisen helppo nousu lähellä majoitusta. Verttiä kipuamiselle oli luvassa noin 1300m. Ensimmäiset 800m meni ihan ok, mutta lopun jyrkempi osuus oli aika vaikeaa, kunto alkoi loppua ja saimme tehdä käännöksiä kivikovalla noin 25 asteen jyrkkyisellä seinällä. Kun noin 1200m huipun saavutettaessamme luulimme olevamme jo perillä, oli viimeinen 100m nousua aikamoista climbing by perkele meininkiä.

Mutta päästiin toppiin, omasta puolestani täytyy myöntää, että tällaista pullukkaa ei näillä voimin kovin paljoa korkeammalle olisi sinä päivänä saanut. Mieleen tuli myös, että onko nyt jo pilveentyneellä säällä tarvetta raahata kameraa mukana ja olisiko joku free pivot -side sittenkin perinteistä R8-sidettä parempi..

Alhaalla oleva noin +5 asteinen keli ja alun auringonpaiste yhdistettynä pilvistyvään ja kylmenevään ilmaan ylhäällä aiheutti myös jännittäviä lisäfiitsöreitä skineissä, joka oli omiaan lisäämään rasitusta. Onneksi illalla Lodgelaisten vinkin perusteella sitten lisättiin kynttilää skiniin, jotta myös takana tuleville jää lunta, jonka päällä skinnata.

Jos joku tarvitsee vielä lisää mielikuvia tästä, niin voin kertoa, että kun pohjassa on 10cm paksuudelta lunta, niin on melko ikävää keikkua viettävässä ja kovassa kohdassa seinällä ja yrittää tehdä siinä jotain randokäännöksiä (joita en osaa).

Ylhäällä oli odottamassa sitten suojainen bouli, jossa pohjalla olikin jyrryytetty jo kovin, mutta reunat oli paljaana odottamassa käännöksiä. Syykin selvisi.

Pohjalla lumi oli pehmeää, mutta sivulla tuulen nussimaa. Pohjalla toki oli jälkeä, joten sitten laskettiin siellä sivusta, kunnes joku erilainen kohta lumessa sai aikaan pienet pesukoneet (piti vähän vielä päästää vauhtia, kun jotkut itävaltalaiset urpot oli kattomassa).

Ensimmäistä kertaa mun tellu-uralla suksi lähti jalasta. Karkuremmin puutteen vuoksi se myös karkasi. Oli jännittävää katsoa suksen perän edistymistä kohti kylää, kun oli juuri viimesillä voimillaan kivunnut 1300m ja ei nyt justii tekisi mieli lähtee tamppaamaan yhdellä suksella alas.

Olikin vähintään uskonnollinen kokemus nähdä suksen hyppäävän ilmaan ja laskeutuvan kärki edellä lumeen siten, että upposi syvälle ja jäi pystyyn 100m alemmaks odottamaan minun saapumista. Joku voisi suositella karkuremmiä.

Suksi jalkaan ja pari hyvää käännöstä ja sitten lumi muuttui aika huonoksi, takaisin Lodgelle ja suoraan syömään herkulliseen lasagnepöytään. Voin kertoa, että jonkun verran ruoka maistui.

Seuraavana päivänä oli tukkoinen keli ja lähdettiin lähemmäksi merta Stetideniin kapuamaan. Tuuli ja vesisade säesti ensimmäisiä metrejä. Eilinen hieman painoi jaloissa. Noin 300m kipuamisen jälkeen vastaamme tuli joku 17 hengen (!) itävaltalaisryhmä, joka oli kivunnut toppiin ja luikautteli alas. Kaikilla oli huput päässä ja kiristettynä pienimmilleen ja ainut mitä osasivat sanoa oli it’s windy.

Samaan aikaan toppi alkoi vetää sinkkiin, joten otimme lähimmän kiven taakse suojaan, Mikael kaivoi norjalaiseen tapaan istuimet ja otettiin evästauko, jonka jälkeen laskettiin alas lepäämään ja syömään, tällä kertaa karitsapihviä.

Viimeinen Lyngenpäivä olikin sitten parempi, aurinkoa oli luvattu iltapäivälle ja olimme poikkeuksellisesti liikkeellä jo kymmenen jälkeen.

Legendaarisessa Top Tur -kirjassa reissumme oli rankattu helpoksi, nousua tiedossa 1200m. Ja reissu olikin aika paljon helpompi. Ensimmäiset 800m oli hyvin loivaa nousua ja hienoja maisemia. Hieman kuumotusta, kun nousimme puronuomaa ylöspäin ja virtaavan veden kuuli ja välillä myös näki, mutta seurattiin träkkiä, mitä olisi edes voinut käydä?

Laskettavan seinän näimme joskus yhdeltä, jolloin aurinkokin alkoi paistamaan. Ei tullut katsottua kelloa milloin oltiin topissa, mutta oikea puuterin tuoksu ja aurinko jotenkin antoivat lisäpuhtia. Eikä nousu lopulta kovin paha ollutkaan, vaikka lopun hieman jyrkempi nousu vaatikin meikäläiseltä hieman säännöllisempää tauottamista.

Lisäksi sivuhuomiona tähän voi sanoa, että jos aikoo kivuta 1200m, joka ottaa meikäläisen kunnolla jonkun 5h, kannattaa ottaa mukaan muutakin evästä kuin yksi aamulla tehty leipä ja kourallinen rusinoita. Aivan semisti alkoi nälkä huikomaan ylöspäin könytessä.

Lodgestahan saa niin paljon eväitä kuin huvittaa, joten tämä täysin oman tyhmyyden piikkiin. Oppiipahan.

Hauskaa oli se, että sama 25 hengen itävaltalaisryhmä oli taas topissa ennen meitä ja laskettelivat alas meidän vielä noustessa. Erona meissä kuitenkin oli se, että kun me pidämme enemmän laskemisesta, he nauttivat noususta. He kiertelivät seinän loivimmat paikat ja sakkasivat ne täyteen siksakkia. Se sopi meille hyvin, parhaiten laskuun sopivat paikat vain odottivat meikäläisten jälkiä.

Sen verran intoa oli, ettei ylhäällä jaksanut syödä sitä viimeistä haukkua leivästä (jonka olin nerokkaasti säästänyt palkinnoksi itselleni), vaan hiihto kiinnosti enemmän.

Ja niin vain toukokuussa saatiin tämän vuoden ainoat aurinkopyydakäännökset, jos itävallan 5 minuutin auringonpaistetta ei oteta huomioon. Hyvää lunta oli, helpohko seinä mutta kivan viettävä, sai tulla niin kovaa kuin uskalsi ja tällä kertaa ihan pystyssä. Ja kyllähän se aina hivelee itsetuntoa päästä kurvaamaan siihen itävaltasiksakin viereen pikkasen loivemmalla kaarteella. Sitten alas, kamat autoon ja kohti lauttaa ja Tromssaa.

Norwegian nousi siivilleen vasta seuraavana iltapäivänä, joka oli meidän osalta vähän tyhmä valinta. Isäntäperhe lähti jo töihin ja me lähinnä hengailtiin kaupungilla yksi päivä. Olisi voitu treidata tämä hyvinkin siihen, että oltaisiin lähdetty aiemmin ja oltu esim kotona jo ennen klo 02:00. Ehkä sitten seuraavalla kerralla.

Norwegianista pitää vielä sanoa, että se on paras. Tuo Norjaan lentäminen ei ole mitään halpaa hupia (400e kahdelta suksien kanssa / suunta), mutta siinä missä SASissa istuttiin kuin sillit purkissa ja ei saanut ruokaa yms, Norwegianissa oli tilaa, matkustamotila oli uusi, ruokaa sai rahalla ja skriineillä pyöri ihan viihdyttävät videot. Lisäksi koneessa on ilmainen wlan, jolla voi paitsi surffailla niin myös seurata lentokorkeutta ja saapumisaikaa. Norwegian rulettaa siis.

Sitten vaan sukset kesäteloille, seuraavaksi golffataan.

Se nyt on sama mitä ne on, kunhan niitä on enemmän kuin toisilla

Nokia Lumia 900Mulla on kyllä tässä viimeisten vuosien aikana mennyt usko mediassa esiintyviin asiantuntijoihin, joilla on jokin hieno näkemys jostain, mistä vaan, asiasta. Se jonkin verran riivaa minua.

Puhun tietenkin Nokiasta. Omistanhan muutaman Nokian osakkeen, joten kaikki, jotka tämän viestin luettuaan ostavat Nokiaa ja nostavat hintaa, mahdollistavat minun exitin. Vai mitä?

Nimittäin Lumia. Kävin eilen kaupassa räpläämässä Lumia 900:sta ja kivaltahan se tuntui. En kovin paljoa siihen kerinnyt perehtyä, mutta hyvä fiilis noista jää. Analyytikot ja asiantuntijat ovat kiitelleet Lumiaa ja kehuneet designiä.

Mutta.

Sovelluskaupassa on alle 100 000 appsia! Siis aivan paska härveli, ei voi tehdä mitään. Ajattele, alle 100 000!

Google Marketissa, joka idioottimaisesti nimettiin Google Playksi, on yli 500 000 appsia ja Steven marketissa vissiin siitäkin enemmän. Ja koska WP Marketissa on vähemmän, on se paska, eikä sillä tee mitään. Tämä on analyytikkojen mielipide. Jopa teknobloggaajat ja podcastaajat jauhavat samaa. Että kun on vain 100 000 appsia.

Minulla on Samsung Galaxy S. Marketissa olisi siis yli 500 000 appsia, mutta minulla on asennettuna 25. Eli vähän rapiat 400 000 appsia on minun osalta nytkin käyttämättä Marketissa, enkä tee niillä mitään.

Oikea kysymys näiden markettien merkityksekkyydestä ei ole se, kuinka monta appsia niissä on vaan

  • Mihin markettiin ns. killer appsit tulee ensimmäisenä
  • Missä marketissa on hyvin maksavia käyttäjiä, jotta killer appsit tehdään sinne

Eli oikea ongelma on se, milloin Audible tuo WP-clientin softaansa. Tai milloin Instagram tulee WP-alustoille. Tai milloin seuraava HypeWord tehdään ja tehdäänkö se ensimmäisenä WP-alustalle. Siitä on kysymys.

Ei ketään kiinnosta, onko marketissa 10, 100 vai 1001 asiakassoftaa twitterille. Kunhan on se yksi ja paras.

Jäsenliikunnan riemua

Dark Golfer ManOlen Tampereella asuessani harrastanut muutamalla kuntosalilla punttiesailua. Ensiksi GoGolla, joka oli hyvä paikka ja sitten Sykkeellä, joka on aivan hanurista. Taas tänään lehtiä lukiessani salilla mietin, että miksi tänne olen jäsenyyden ottanut.

Mietintäni ei ollut ainoastaan Sykkeestä aiheutuvaa, vaan ihan kokonaisvaltaista. Olenko minä yksi niistä naistenlehtiä lukevista naisista, jotka aina päättävät alkaa laihduttaa, kun lehdessä lukee niin? Miksi minä käyn punttisalilla, vaikka minun mielestäni punttiesailu on aivan todella hanurista ja hiton tylsää?

En tiedä. Aina se kumpuaa siitä, että tekisi mieli olla paremmassa kunnossa, ja kun joku asia maksaa noin ja noin paljon vuodessa, ei kai sitä kehtaa olla käymättä. Muutamaa kuukautta myöhemmin sitä ajattelee, että kun maksan jo tästä paskasta näin ja näin paljon kuukaudessa, pitääkö minun vielä kärsiäkin tästä?

Ja sen tietävät yrittäjätkin. Vuoden ajan starttipaketti, jota ei voi irtisanoa ilman penaltia. Aluksi miettii, että tuleepahan käytyä. Niinpä niin.

GoGolta pystyi ainakin ennen eroamaan kuukauden irtisanomisajalla. Niinkin voi toimia. Taas yksi syy, miksi Sykettä ei voi suositella kenellekään. Jos penaltimaksuja ei olisi, eroaisin Sykkeeltä heti. Naapurista löytyy ihan käyntikortillisiakin saleja, jotka ovat halvempia ja joustavampia.

Toinen jäsenyyshelvetti löytyy golfin parista. Ajatelkaapa, jos haluisitte vähän käydä Sappeessa laskettelemassa. Ensiksi pitäisi ostaa jäsenyys Sappeeseen. No, ensimmäistä kertaa jäsenyyttä ostaessa pitäisi maksaa myös liittymismaksu – tietenkin. Kunhan olet maksanut nämä maksut, voit sitten ostaa vaikka kausikortin. Tai päivälipun.

Sen jälkeen viritetään sellainen systeemi, että lähes kaikki järkevät laskettelupuljut kuuluvat samaan leikkikerhoon, eivätkä myy lippuja, jollei ostaja kuulu johonkin kultapossukerhoon, joka kuuluu tähän leikkikerhoon. Poikkeuksia on, mutta niiltä osin harrastusta rajoitetaan, et voi esimerkiksi käyttää tuolihissiä.

Tämähän on tilanne golfissa. Liittymismaksu, jäsenyys, pelioikeus tai kertapelioikeuksia. Ilmeisesti tämä ärsyttää muitakin Suomessa, kun nämä etäkerhot, Hattulat sun muut, ovat kasvattaneet jäsenmääriään.

Golf Shoe and GloveMutta kun johonkin golfin kultapossukerhoon kuulumalla saat vakuutukset! Näin on. Golfliittoon kuulumalla (eli näihin kultapossukerhoihin kuulumalla) olet samalla myös vakuutettu liiton vakuutusturvalla. Hieno juttu, mutta osaan hoitaa vakuutukseni kyllä itsekin. Ei laskettelussakaan pidä kuulua mihinkään kerhoon, että on vakuutukset.

Täytyy myöntää että liiton vakuutukset ilmeisesti ovat voimassa myös kilpailutilanteissa, missä minun normaalit vakuutukset (joissa on muuten paljon isommat korvaussummat yms) eivät päde. Mutta ilmeisesti golf-kenttä ei ole mikään sellainen musta aukko, jossa harrastajapelaajan normaalit tapaturmavakuutukset eivät olisi voimassa – ovathan ne voimassa laskettelurinteessäkin.

Näihin kultapossukerhoihin kuuluminen onkin golfin perinnettä. Näin on aina ollutkin ja hyvä niin, sanoo joensuulainen, kun kuuntelee pääkaupungista tulleen hiihtopellen valitusta Kolilla olevasta maailman hitaimmasta tuolihissistä. Hän kun ei satu tajuamaan, että tuolihissisysteemi on tosiaankin aivan paska ja pitäisi lähinnä ampua raketilla kiertoradalle.

Mitä sitten voisi tehdä, jos jäsenurpoilu ärsyttää? No, Sykkeen sopimusta voisi käydä katsomassa ja laskemassa onko halvempi maksaa vielä toinen puoli vuotta maksuja vai irtisanoa se penaltilla. Aivan turha paikka, jossa käyvät ihmiset eivät edes tervehdi. Kai heitäkin vituttaa niin paljon käydä siellä, ettei jaksa muillekaan muuta kuin äristä. Tämä on hauska kontrasti GoGo -liikkumiseen, siellä oli aina iloisia ja puhuvaisia ihmisiä. Jopa saunassa.

Golf golferGolffipuolella ei nyt taida voida muuta kuin nieleskellä, latoa rahaa tiskiin (onneksi ne kaikki eri maksut voi sentään maksaa kerralla) ja yrittää unohtaa koko jäsenyyshölmöily. Tarkennettakoon sen verran, että ei minua ne hinnat rassaa, jokainen saa omille mailleen tulevilta kuokkijoilta ottaa niin paljon rahaa kuin ne suostuvat maksamaan. Ei kukaan minua sinne pakota. Mutta miksi minun pitää olla jonkun kultapossukerhon jäsen, se minulle ei aukea.

Golfin suosio Suomessa on ollut kasvussa jo kauan aikaa ja siitä on tulossa juuri tällaisten minun kaltaisteni angstisten kavereidenkin laji. Ja hyvä niin, pelaaminen on omalla todella vähäisellä kokemuksella aika elämysrikasta, onnistumisen ja epäonnistumisen riemua ja raivoa.

Mutta kasvanut harrastaminen taas lisää ruuhkia kentillä. Se tarkoittaa sitä, että Tee-aikoja on sitten sen 6 minuutin välein. Jossain kohtaa kenttää joku tulppaa ja sen jälkeen koko kentällä vaan seisotaan, äristään ja levitellään käsiä. Siksi golfin alkeisiin kuuluvasta Green Card kokeesta onkin hukattu pois kaikki lyöntiä määrällisesti mittaavat testit. Pro kattoo, että oletko valmis kentälle. Ja tärkeintä ei ole se, osaatko pelata yhtään, vaan se, että osaat edetä mahdollisimman nopeasti. Että kentällä voidaan pyörittää enemmän sakkia. Paras pelaaja on aloittelija, joka huitoo par 3 reijällä seitsemän viiden metrin mittaista lyöntiä, nostaa pallon taskuunsa ja lähtee seuraavalle reijälle.

Ja kenttä rullaa.

 

 

Kiosked

En ymmärrä aina kaikkea. Tässä nykyisessä sosialistisessa mediassa nousee kaikenlaisia ilmiöitä aina esiin, joista pitäisi olevinaan jotain tietää tai edes ymmärtää. No, en ymmärrä.

Yksi on Pinterest. En tiedä mikä se on, tai mitä sillä tehdään, mutta kun Twitterissä ihmiset ilmoittaa, että se mullistaa markkinoinnin, vasta-angstit ovat niin kovat, ettei kiinnosta taas oikein ottaa selvääkään.

Olinhan aikoinani Facebookin suhteenkin angstinen, kunnes liityin jonain päivänä.

Huomasitteko muuten että Google Plus on päivittynyt ja minusta meni itseasiassa oikein kivaan suuntaan. Olen varmaan vähemmistössä, koska yleensähän muutos on pahasta.

Mutta otsikossa lukee Kiosked. Se on tämän päivän isoimman angstin kohde. Koska Kioskedin pitäisi olla jotain maailmoja mullistavaa. Mutta ei se ole. Ja tämä ei ole taaskaan itsensä tekijöiden vika, vaan niiden kaikkien sekopäiden hypettäjien.

Kiosked on siis killutin, jonka voit ympätä omiin kuviisi ja myydä vaikka kuvassa olevaa perseenpäristintä sitten. Kun kaupat tulee, saat siitä provikan. Myös muut voivat käyttää kuvaasi sivuillaan ja jos he myyvät perseenpäristimiä kuvan kautta, saat siitä rahaa. Hieno systeemi!

Paitsi kuka haluaa hiihtäjän kuvan huomatessaan ostaa siltä istumalta matkan lomakohteeseen, uudet hiihtokamat ja laskettelulipunkin? Ei kukaan. Tämä on suunnattu täysin muotibloggaajille, jotka voivat sponssikamojaan esitellä, sitten liittää kuvat ja mahdollisuuden siitä ostaa. Ja hullut muotiakat ostaa.

Innostuin itse aluksi Kioskedista siksi, koska siellä on saatavilla käyttäjien kuvapankki – saat käyttää kuvia sivuillasi, koska niissä on mainoksia ja kuvan ottaja voi tienata siitä sitten rahaa. No, kuvapankkia tutkiessani sieltä löytyy jonkun ääliön lomamatkakuvat Las Vegasista, jossa poseeraa tyttöystävänsä kanssa eri turistihärpättimien edessä. Osta matka Las Vegasiin. Jep jep.

Suosittelen muuten käymään Las Vegasin lentoaseman kotisivuilla. Luulisi, että on feikkisivut, vaan ei ole.

Kioskedissa on myös vähän sellainen ällöttävä startuphype taas. Viisi vuotta sitten saarnattiin siitä, miten startuppeja pitää tukea. Nykyisin saarnataan siitä, miten ihania ja trendikkäitä startuppaajat on ja miten he pelastavat maailman. Mikä vika on pienyrityksen aloittamisessa, miksi siitä pitää tulla startup? Jotenkin startupiin kuuluu uusi tekninen innovaatio, joka lähdetään toteuttamaan ja heti kun ilmaa saadaan vähän siipien alle, myydään se startup jollekkin isolle firmalle (joita aiemmin puheissa on haukuttu kömpelöiksi ja epätyydyttäviksi) ja työskennellään isolle firmalle pari kuukautta, otetaan loparit ja lähdetään yrittämään uudelleen.

Itse jotenkin arvostan enemmän sitä, että tehdään innovaatioita, parannetaan niitä, eikä vaan haeta ensimmäistä exittiä. En väitä että Kioskedin kaverit olisivat siis näin tekemässä, mutta en tiedä myöskään sitä, kuinka he aikovat tehdä palvelullaan pöökiä. Tosin mainostajia siellä näytti olevan ihan kivasti, vielä kun olisi ollut joku.. Kiinnostavakin.

Pistäisin tähän vielä yhden Kiosked-kuvan, mutta kun tuollaisen javascriptin upottaminen keskelle postausta hajoittaa koko ylläpitotyökalun, niin antaa nyt olla.

Kasinoa

ray.fiKuten aiemmin uhkapelaamisestani puhuessani sanoin, olen pelannut RAY-kasinolla vähän perinteisiä rullapelejä ja rulettia. Pelannut siis tarkoittaa että: hävinnyt. Tänään sitten tässä koirahäkkisurffailun ohjessa jouduin muutamille kasinosivuille, jotka alkoivat viehättää minua.

Suomikasinot.net mainostaa itseään sloganilla suomalaisille sopivat kasinot. No, en tiedä mihin väite perustuu, mutta sivuilla aikani surffailtuani selvisi, että he vain arvostelevat eri kasinoita, todennäköisesti affiliate-diilillä. Mutta ei siinä mitään. Esimerkiksi heidän mainitsemalla Unibetin kasinolla on yli 5 miljoonaa pelaajaa. Rayllä taitaa olla muutamia tuhansia. Vähän alkoi kiinnostamaan.

No, päädyin siitä vähän googlettelemaan, casino netissä toi tulokseksi ihan mielenkiintoisen sivuston, jossa väitetään, että siinä missä Rayn jokeripokerissa palautukset ovat 90% luokkaa, isommilla sivuilla ne voivat olla jopa yli 97%.

Kasinohommassa on vaan se vika, että nuo palautukset tuppaa keskittymään pieniin voittoihin ja sitten joihinkin hirmu isoihin. Eli en tiedä voittaako siinä välttämättä ihan jokaisella rullauksella. Lisäksi inhoan videopokereita, kun en pysty tajuamaan kuinka niitä pitäisi pelata – aina vaan kahden parin yrittäminen ei kovin pitkällä juoksulla ole kovin kannattavaa. Tai eihän se pitkällä juoksulla ylipäätään ole kannattavaa, mutta kuitenkin. Pitäisi kai tähdätä täyskäsiin sun muihin, joista voi jotain järkevää voittaakkin. Liian monimutkaista.

Vaan olisi siellä muitakin pelejä kuin videopokerit.

Mutta noilla isoilla kasinoilla olisi viellä tervetulobonukset ja kaikki, niin taas alkoi vähän houkuttelemaan. Niin, ne bonukset. Tämä bonusjahtaus kun on ollut niin kovin hedelmällistä tähänkin saakka..

Mutta kai sitä voisi pokeritilin tyhjentää pokerstarsilta ja kokeilla jotain kasinoa sitten kun siltä tuntuu :)

Yksinkertainen saattaa olla kaunista, mutta ei sillä mitään tee

keep it simple, stupid

Nyt kun tietokoneissa ja muissa härveleissä on niin paljon tehoa, että niillä voisi tehdä mitä vaan, tehdään niihin sellaisia käyttöjärjestelmiä, joilla ei voi tehdä mitään. Käytettävyys on sana, jolla varsinkin omenanpurijat haluavat hehkuttaa omaa oikuttelevan ja luonnevikaisen karvapään suunnittelemaa käyttöjärjestelmää.

Nythän winkkarista on tulossa Windows 8 ja omppupuolella Mountain Lion. Jos teet töitä näillä käyttöjärjestelmillä, mitä uusia tehokkuustoimintoja nämä käyttöjärjestelmät tuovatkaan.

No winkkarissa tulee Metro. Kun Steve keksi appsit, niin puoli maailmaa sai orgasmin ja luulee nyt, että appsit ovat ratkaisu kaikkeen. Mr. Developers! keksi, että kyllä meilläkin pitää olla appseja. Ja sitten tuli Metro.

Ajatelkaa. Tietokone maksaa esimerkiksi 1200e. Siinä on muistia, levyä ja prossua sata kertaa enemmän kuin 5 vuotta sitten. Sillä voisi tehdä vaikka mitä. Siihen tehdään käyttöjärjestelmä, joka ottaa vaikutteensa laitteista, joissa on muistia, levyä ja prossua sata kertaa vähemmän kuin uudessa koneessani.

Minulla on FullHD näyttö, mutta en voi käyttää kuin fullscreen -ohjelmia. Mutta! Onneksi näytön laidoissa on aktivointialueet, josta voi vaihtaa ohjelmaa.

Jo Jellona oli hyvin kyseenalainen viritys. Steven viimeinen kosto oli paratiisiin luikerrelleen käärmeen kastroiminen siten, että tämä Python ei olekaan enää kyvykäs. Leijonassa joku keksi, että sen sijaan, että olisi vapaasti gridiin aseteltavat virtuaalityöpöydät, olisi kiva että ne olisivatkin vain rivissä. Nimittäin kun ylös/alas pyyhkäisy on niin vaikea erottaa scrollaamisesta. Vaikkei laattatietokoneessa olekaan virtuaalityöpöytiä, sen ei annettu haitata, vaan päätettiin toteuttaa tällainen yksinkertaistava asia.

Hienoa. Nyt jos et olekaan se käyttäjä, joka ostaa 1500 eurolla siiderijuurta työpöydälleen vain lukeakseen maileja ja maksaakseen laskunsa, alkaa vituttaa. Missä ovat ne ajatukset, jotka auttavat devaajia ja niitä jotka oikeasti tekevät koneillaan töitä? Miksi Leijonan käynnistyksen jälkeen pitää ensimmäisenä googlata ”how to find mac hd in osx lion”.

Nythän puhutaan jo vuorileijonasta. Yhtäkään mielenkiintoista uudistusta siinä ei ole, johonkin kuvien katseluun tulee vissiin social share.

Entä winkkari? Suurin uudistus on start-barin piilotus. Nyt hiiri pitää viedä vasempaan alakulmaan, jotta starttivalikko pomppaa auki. Onko toimintojen piilottaminen yksinkertaisuutta?

Kuten ystäväni Stone & Jarret (et al.) sanoivat, käytettävyys ei ole helppokäyttöisyyttä ja helppokäyttöisyys ei ole helposti opittavaa. En minä halua työkoneeseeni isompia ikoneita tai kosketuspainikkeita. Olisi kiva, jos se käyttäisi muistia tehokkaasti, olisi nopea ja kuluttaisi vähän akkua. Ja järjestelmät tukisivat tehokäytön omaksumista.

Ei niin, että järjestelmän asennuksen jälkeen pitää ensiksi käyttää puoli päivää ruksiakseen kaikkia turhia himmeleitä pois päältä, että voisi vihdoin tehdä jotain järkevää. Onko tosiaan niin, että jatkossa vain Lelux on tehokäyttäjille, muut vaan swaippailee Pinterestissä?

Lyhyt uhkapelihistoria

It's only a problem if you're losing

Itse löysin internetpokerin joskus ehkä nelisen vuotta sitten. Syynä, paljastan tämän naurettavuuden uhalla, oli televisiosta tullut pokeriohjelma – ei, ei se Jaajon ohjelma. Olisiko se ollut jopa High Stakes Pokeria vai mikä? Se oli jännittävää katsottavaa, vaikka itse pokerin kanssa sillä oli hyvin vähän tekemistä.

Sitten eräänä päivänä löysin suomalaisia pokerisaitteja, jossa oli paljon puhetta internetpokerista ja työläisenä ymmärsin, että voin ihan hyvillä mielin kokeilla muutamalla kympillä pokeria. Itse suuntasin aluksi PartyPokerille, jossa piti olla paistikkaimmat pelit.

Tottakai, minähän siellä pelasin.

Muutaman pokerikäden jälkeen hankin Pyysingin kirjan pokerista, jonka myötä opin kippaamaan. Kuitenkin lupaukset siitä, että internetpokerista alkaa rahaa satamaan taskuihin pelkästään ABC-pokerilla ei ollutkaan ihan totta. Tai sitten en oppinut ABC-pokeria. Taso olikin noussun 2000-luvun alusta – ajasta josta kertovat kaikki urbaanit legendat humalaisista jenkeistä, joilla oli rahaa.

En ikinä mennyt poikki pokerissa. Eräänä päivänä kokeilin PartyCasinoa. Kokeilin rullapelejä ensiksi leikkirahalla ja kun leikkirahalla pelatessani huomasin, ettei tästä mitään voita, niin laitoin sitten oikeat rahani peliin, enkä voittanut. Tosin, kasinoiden rullapelien idea kai onkin joko hävitä tai sitten voittaa 20 000. Se kai motivoi minua.

Sen jälkeen olen vuosittain innostunut pokerista uudelleen. Se johtuu keväästä. Jokin tuoksu keväällä saa minut muistamaan sen, kun ensimmäisen kerran aloitin pelaamaan pokeria ja tästä ajatuksesta on hyvin lyhyt matka lunastamaan joku rebuy- tai first deposit -bonus. Tai lunastusyritykseen.

Tätä kautta on sitten surffailtu Betngolla, Everestillä, PartyPokerilla uudestaan ja tällä hetkellä PokerStarsilla. Olen pelannut myös Rayn pokeria, koska rahasiirrot ovat helppoja ja ilmaisia. Rayn kasinollakin olen pyörinyt. Jos RAY olisi oikea kasinofirma, sen softasta otettaisiin välittömästi eräs ominaisuus pois. Nimittäin, kun menet lisäämään rahaa tilillesi, näet samalla tilihistorian. Huomaat siirtäneesi 20e silloin ja tällöin ja yhtäkkiä puolessa vuodessa siellä onkin 500 eurolla pelattu rullapeliä.

Hyvän tahdon pelejä.

Mutta eipä siinä. Pokerissa olen ollut välillä ihan reilusti plussallakin, mutta se tuuri kääntyi. Nykyisin olen aika tarkkaan +-0 (siis kun kasinoita ei lasketa), sillä eräässä omppu h/l pöydässä kymmenen henkeä päättivät lähteä arpomaan preflop ja minulla sattui olemaan kädessä AA23 tuplasuittari. Kaikki meni siis all-in preflop ja vaikkei ompussa käsien aloituserot niin isoja olekaan kuin teksussa, käteni ”piti” ja sain pöydällisen taaloja. Sillä sitten sai paikattua pokeritappiot ja maksettua webfactionin hostauksen kolmeksi vuodeksi.

Mutta internetpokeri on varsin kivaa silloin, kun unohtaa ne bonukset. Bonukset ovat pahin mahdollinen viritys oman pelin tuhoamiseen. Mun pitää pelata paljon että saan bonusta ajaa lopulta siihen, että pelaa a) liian montaa pöytää b) väsyneenä c) silloin kun ei kiinnosta, kun yrittää jallittaa ittelleen jotain parin kympin bonusta.

Se on spedeilyä, mutta aina sitä ei tajua. Silloin kun sitä ei tajua, kannattaa ottaa hengähdystauko ja kirjoittaa blogiin ja jatkaa sitten kuoppausta – bonusten toivossa.

Egosurffauksen abc

Vein perinteisen egosurffauksen aivan eri asteelle ja surffailin omassa blogissani. Eri vuosien varrelta löytyi erilaisia kiinnostavia juttuja ja huomasin olevani useimmissa asioissa edelleen samaa mieltä – tosin hauskana yksityiskohtana se, että en kaikissa asioissa.

Suosittelen tutustumaan Jasmon blogin vanhempiinkin postauksiin. Pelkkää timanttia :)

JB elokuvissa: Pappi lukkari talonpoika vakooja

movie spy film posterKävin elokuvissa. Kriitikkojen hehkuttama ja joko se jotain palkintojakin voitti. Tarkistettava oli.

Leffan tempo oli nautittava. Rauhallinen, ei ryntäilyyn ja nopeisiin leikkauksiin perustuva. Nykyisen toimintaelokuvan aikakauteen sopii erityisen hyvin tällainen. Ei jaksa nimittäin niitä millisekuntileikkauksia, joita tarvitaan, kun koreografi ei saa näyttelijää opetettua.

Ärsyttävää leffassa oli se, että se jätti vähän liian paljon asioita kertomatta. En kaipaa aina tarkkaa alleviivausta tapahtumista, mutta katsojaa ei mitenkään erityisesti pidetty hyvänä juonen osalta. Juoni ei ainakaan itselle auennut katsoessa aivan täysin, leffan jälkeen pidetty debriefing auttoi hieman ymmärtämään tärkeimmät tapahtumat.

Minun arvostelulla tämä leffa saa 3,5 tähteä. Saisi 4,5, jos leffassa olisi puhuttu enemmän. Dialogia oli nytkin, mutta melko rajoittuneesti. Minusta olisi saanut juonesta vivahteikkaamman hyvillä tarinoilla, anekdooteilla ja toisaalta katsojaakin olisi voitu välillä armahtaa ja ottaa vähän mukaan tapahtumiin.

Mutta ehdottomasti kulutetun ajan arvoinen. Veikkaan, että toinen katsomiskerta antaisi myös lisää ahaa-elämyksiä. Leffa olikin sen kaltainen, joka kestää toisenkin katselun. Leffaan siis.

Seuraavaksi joku sotaelokuva, mutta ei voi mennä katsomaan sellaista leffaa jonka nimi on sotahevonen. Mitä helevettiä. Miksei kukaan tee kunnollista sotaleffaa?

Yrittäminen on uskaliasta

Olen säännöllisen epäsäännöllisesti käynyt tamperelaisessa Kahvila Valossa brunssilla. Olen yhden omistajan kanssa moikkatuttu ja ”tukenut” kahvilaa aivan perustamisesta lähtien. Nyttemmin kahvilaa ei sinänsä ilmeisesti tarvitse tukea. Brunssille on enemmän tulijoita kuin sisään mahtuu.

Vinkki sunnuntaibrunssaajille: Varatkaa pöytä, jos haluatte brunssin heti klo 11, tai tulkaa vasta klo 12 jälkeen. Krapulavuorossa klo 14 jälkeen on yleensä jo varsin vapaata, mutta alkaa olla jo melko myöhäinen ajankohta aamupalalle.

En tiedä yrityksen rahoituspohjasta, mutta voi tuntea tiettyä tyytyväisyyttä omistajien puolesta, kun kahvila on sen verran kannattava, että työvoimaa voi palkata ja asiakkaita tuntuu riittävän – ainakin silloin, kun minä olen ollut paikalla. Oma-aloitteisuutta, mikroyrittämistä ja oikeaa, kestävää, yrittämistä. Ei sitä startup vouhotusta, joka on nyt trendikästä.

Maukasta sämpylää tänää mussuttaessani Valossa mietin juuri tuota yllä linkkaamaani Muxlim tarinaa ja ylipäätään näitä valtion Tukiaisia. Paljonkohan tukia on käytetty ravintolan avaamisessa ja hoitamisessa?

Yhä toistuvasti kuulen tapauksista, joissa pienyritykset haaveilevat kasvusta ja kaipailevat siihen rahoitusta. Valtio eli Tekes tarjoaisi mielellään rahaa, jos ajatus on järkevä. Tai ainakin tarpeeksi iso.

Olen kuullut tarinoita, joissa pienyrityksen on haluttu käyttää projektin suunnitteluun 100 000 euroa tekesrahaa, joka tarkoittaa silloin sitä, että yrityksen itsessään on panostettava omaa rahaa suhteessa merkittävästi, tuet kun eivät ole 100% rahoituksia. Tällä suunnittelurahalla sitten maksetaan konsulteille, jotka suunnittelevat että kuinka haetaan lisää rahaa. He tietävät, mitä projektissa pitää suunnitella, mihin kuluja saa ohjata ja mihin ei. He tietävät, mistä nimikkeistä älähdetään ja mistä kiihotutaan. Suunnittelun aikana saattaa joku miettiä myös sitä, mitä tässä nyt sitten tehtäisiin, mutta pääpaino on siinä, kuinka siihen saataisiin valtiolta lisää tukea siihen toteutukseen. Ja, että osataan täyttää niitä seurantaraportteja.

Ajatus on järjetön ja mahdoton pienille yrityksille, jotka ei voi tukiaisten tavoittelussa polttaa omaa rahaansa kymmeniä ja kymmeniä tuhansia. Onneksi löytyy myös joustavampia tukimuotoja, aina tuhannen euron ”buusteista” lähtien. Sitten eri luukulta löytyy enemmän rahaa, tuollaisiin 10-50k projekteihin, jos toimiala sattuu olemaan käynnissä olevan ”ohjelman” mukainen. Sitten rahaa saa vielä ELY-keskuksista, sadasta muusta paikasta ja Tekesiltä.

Kannatan yritystukien antamista, erityisesti pienien tukien. Näkemykseni kumpuaa tietysti siitä, että olen elämässäni seurannut lähinnä pk-yritysten tarpeita ja toiveita. En tiedä miksi Nokian pitää saada aina Tekesiltä miljoonia, tosin he tukevat yliopistoja ja maksavat veroja Suomeen ihan riittävästi, joten tukien antamisella ei rahallisesti sinänsä ole väliä. Ideologian tasolla asiaa ihmettelen.

Muutaman tuhannen euron tuet ovat juuri niitä, jotka mahdollistavat pienyrityksiä ostamaan toisilta pienyrityksiltä niitä palveluita, joita tarvitsevat, mutta jotka eivät ole heille sinänsä elintärkeitä. Tyypillisesti jonkun järjestelmän kehittäminen, henkilöstön kouluttaminen tai markkinoinnin parantaminen.

Yleensä pienet tuet ovat vielä sidottu paikallisesti niin, että toteuttavan tahon täytyy olla paikallinen yritys. Näin tuetaan työllisyyttä, sekä tuen saavassa firmassa että varsinaisessa suorittavassa firmassa. Koska rahat ovat niin pieniä, ei tarvitse järjestää seurantaa tai muuta raportointikyykkyhyppelyä. Jos yritys saa parin tonnin kädenojennuksella jotain hyötyä toimintaansa, maksaa se valtiolle itsensä takaisin nopeammin kuin kukaan edes kerkiää paperille kirjoittamaan.

Isommat tuet ovat ongelmallisempia, koska ”ilmaiseen” rahaan liittyy aina väärinkäyttöriski ja rahan käyttöä halutaan seurata. Tietysti Suomessa on saatu tehtyä tästä melko byrokraattinen killutin – josta en edes kauheasti tiedä – ja EU-rahan ollessa kyseessä, puhutaan todella massiivisesta paperiduunista.

Minä kun olen yksinkertainen ihminen ja kannatan yksinkertaisia asioita, haluaisin myös yritystuista yksinkertaisia. Joku startup-jeesus joskus ehdotti, että tuet voisivat olla puoliautomaattisia. Haetaan rahaa, joku tarkistaa yrityksen liiketoimintaidean ja yrittäjän historian ja sitten raha myönnetään. Mutta raha ei olekaan vastiikkeetonta, vaan eräänlaista lainaa, jonka ehdot laukeavat yrityksen kasvaessa.

Esimerkiksi niin että Pertin Pajan halutessa tehdä parempia paskahuuseja, he esittävät ideansa tukilaitokselle, joka tsekkaa sen ja antaa rahaa, jos ajatuksessa on järkeä. Rahalla Pertti suunnittelee uuden automaattisen tuotantolinjan paskahuuseille ja ostaa markkinointiosaamista. Jos paska osuu pönttöön tuulettimen sijaan ja liikevaihto ylittää tältä osin miljoona euroa, pitää yrityksen alkaa maksamaan saamaansa rahaa takaisin maltillisella korolla.

Miksi näin, onhan meillä pankit ja bisnesenkelit? En tiedä innostuisiko perinteinen bisnesenkeli tai Nordea paskahuusibisneksestä tai olisiko näin riskipitoiseen sijoitukseen lähtemistä. Oletettavasti ei. Yritystuet puoltavat juuri tässä paikkaansa tarjoten yritykselle edullista lainaa, jonka kanssa ei joudu vaikeuksiin.

Tämä ajatus myös vähentäisi tukirahoituksen markkinahäiriötä. Oikeasti markkinarahoitteinen projekti elää kuitenkin erilaisissa reaaliteeteissa kuin tukirahoitettava projekti. Tämän kaltainen ajatus lähentäisi näitä kahta maailmaa, mutta ei niin paljoa, etteikö vielä pelottomiakin innovaatioita voisi tukirahoituksen turvin lähteä kokeilemaan.

Ja mikä parasta, tukea tarjoavalle taholle tästä tulisi yksiselitteinen ja helppo mittari. Paljonko rahaa maksetaan takaisin versus paljonko rahaa annetaan ulos. Jos rahaa maksetaan ulos paljon ja sisään tulee lähes yhtä paljon, pitäisi hakemusten käsittelijälle antaa lähinnä miljoonabonus. Taas jos rahaa ei mene ulos, eikä tule sisään, voidaan miettiä, miksei tämä meidän tukiviidakko toimikaan. Tai jos rahaa menee ulos, muttei tule sisään, pitäisi tutkia väärinkäytösten mahdollisuutta. Ja niin edelleen.

En kuvittele tietäväni asiasta kovin paljoa, eritoten detailitasolla, mutta pääpiirteittäin pointtini on se, että yritysten pitäisi saada rahaa helpommin, niiden pitäisi tietää mistä sitä saa(!), rahaa pitäisi saada juuri sopivissa määrissä ja rahan saamisen pitäisi olla yrittäjähenkistä. Ehkäpä rahoituksen uudistukset tuovat juuri näitä muutoksia.