Tilanne

Loma alkaa vedellä viimeisiään, maanantaina olisi ensimmäinen työpäivä. Loma oli kyllä mukava, sai rakentaa taloa (näin muuraamisesta unta koko viime yön..), sai vähän matkailtua ja vähän levättyäkin. Niin – ja tehtyä töitä. Nyt loma kuitenkin alkaa olla ohi, huomenna suunta: Lappeenranta.

Ilosaarirockissa kun kävin kuuntelemassa erilaisia rock akteja ja tykkäsin niistä kaikista, aloin miettimään josko kitaramusiikki on sittenkin se minun juttu. Esimerkiksi kävin kuuntelemassa Carpark Northia ja tykkäsin todella todella paljon. Hyvä meininki, hyvä musiikki, jossa on otettu vaikutteita myös elektroniselta puolelta. Eilen kävin kuuntelemassa paikallisessa BePopissa Charonia. No onhan nimikin aika paljon pienempi ja niin edelleen, mutta silti. En hirveästi tykännyt. Ei mitään sellaista, että Charonin takia pitäisi lähteä pois paikalta, mutta todellakin sellaista, jonka takia en jaksaisi tulla paikalle. Odotin jännittyneenä, että saavatko Charonin pojat yksiäkään kylmiä väreitä menemään. Eivät saaneet. Ainut soittaja, joka välitti hyvää fiilistä, oli kalju kitaristi. Hän tuntui viihtyvän. Silloin, kun soittaja viihtyy, viihtyy yleisökin. Rumpalilla oli hd 25-1.

Katselin CDONista Carpark Northin cd-levyä, mutta ainakin toinen heidän levyistään on kuuntelusuojattu, onkohan toinenkin? Olisivat halvalla tarjolla.

Ostin uuden puhelimen, Nokian e70. Sain vanhasta 6600:sta 100e hyvitystä. En ehkä silti tingannut uutta puhelinta tarpeeksi, kalliiksi se jäi. Mutta onpahan nyt uusi puhelin ja 2 vuotta takuuta. Seuraavaksi pitäisi metsästää ne mielenkiintoiset softat siihen, joita haluan käyttää. Joku messenger -tyyppinen ratkaisu pitäisi saada ja irc. Opera Mini, josta on tullut versio 2.0, siirtyikin jo puhelimeeni. Puhelin on ollut käytössäni vasta muutaman päivän, akusta on kulunut yksi palkki, vaikka olen säätänyt ja kokeillut kaikkea. Ihan lupaavalta vaikuttaa. Puhelin ei edes ole aivan niin iso, kuin luulisi. Mahtuu taskuun.

Omassa kannettavassa on oikuttelua havaittavissa. Välillä häviää Bluetooth (kuten juuri nyt), välillä katoaa sormenjälkilukija. Aika ikävää, kun takuutakin on vain vuosi. Mutta enhän minä tätä vielä voi mihinkään takuuhuoltoon lähettää, kun pääasiassa nuo aiemmin mainitut toimivat, ainoastaan joskus feidaavat. Eihän se siellä takuuhuollossa kuitenkaan oikuttelisi. Odottelen, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Muuten ei mitään valittamista ole, NC6320 on toiminut ripeästi ja moitteettomasti.

Elokuun alun Sunrise-bileet peruttiin Lappeenrannassa. Harmillista. Olisin kovin halunnut kuulla Puistokemistiä uudelleen ja Nuancea ensimmäistä kertaa. No, ehkäpä meidän täytyy odottaa Club Y -bileitä ja sen lineuppia.. Eihän sitä tiedä keitä siellä esiintyy ;)

Talon rakentaminen edistyy vauhdilla. Olin eilen taas auttamassa muurauksessa. Kohta talon vaihe on sellainen, että sisään tasoitellaan hiekat (jota muuten menee sinne noin 200 kuutiota) ja sen jälkeen perustus peitellään ja routasuojataan odottamaan parempaa aikaa. Tarkemmin ensi vuoden huhtikuuta, jolloin rakentaminen jatkuu.

Idoli maksoi osan Australian matkastaan, minä maksoin Sveitsin matkan. Enää ei tarvittaisi kuin majoitus.

Rasvamainos

Nyt seuraa rasvamainos. Eilen ilmoitin palamisestani. Iho siis paloi. Koko selkä oli voimakasrajaisesti ämpärin värinen. Kuin myös kaula. Odotin innolla tulevaa yötä. Siskoni (sairaanhoitaja) kertoi minulle rasvasta nimeltä Bevita, jota ilmeisesti saa apteekista ja suositteli sen käyttöä. Sain häneltä jonkun esitepakkauksen, joka riitti juuri koko selän rasvaukseen.

Kun tämä rasva oli imeytynyt, levitin selkään ja niskaan (ja muille palaneille alueille) Daily After Sun Lotionia, jossa on Aloe Veraa, hyvän kerroksen. Tämän käsittelyn jälkeen kuumotus loppui lähes välittömästi.

Yö meni hyvin ja nyt itseni peilatessa punoitus on hävinnyt lähes kokonaan. Uskallan toivoa, että iho ei lähde irti, vaan palaminen painuu rusketukseksi. Onneksi.

Huonoin elokuva ikinä

Luulin, että olen nähnyt monia huonoja elokuvia. No ei hätää, nyt vihdoin sain katsottua kaikkein huonoimman. 9 Deaths Of Ninja, leffa jota olen alkanut katsomaan ainakin 5 kertaa ja vasta 5. kerralla sain katsottua loppuun. Ois vähän tehny mieli lopettaa, mut pakotin itteni katsomaan. Onhan se elämys.

Kaikki asiat leffassa ovat niin huonoja, että ei niitä voi edes erotella. Näyttelijätyö on karmeaa. Efektit ovat käsittämättömiä. Aseet ovat tietysti mielikuvituksellisia, mutta säälittäviä. Kaikki on leffassa niin huonoa, että tätä voi melkein suositella katseltavaksi. Puolitoista tuntia elämästä tarkoituksella TÄYSIN hukkaan.

Talon rakennusta

Olen tässä nyt muutamana päivänä ollut jeesaamassa siskon ja siskonmiehen talon pystyttämistä. Kivi/harkkotalo kun tulee, niin kivan kevyitä harkkoja saa kannella ympäriinsä. Tänään valettiin antura, eli periaatteessa talon perusta. Se kävi kätevästi pumppuautolla, eli iso säiliöauto kaatoi pumppuauton kitaan betonin ja pumppuauto puhalsi sen sitten 20 metristä putkea pitkin suoraan oikeaan paikkaan. Tai ainakin melkein. Ihan jännää, uusi kokemus.

Ketä kiinnostaa talon rakentaminen? No niinpä, mutta pakko oli jotain kirjoittaa, kun tulin tähän koneelle ja aloin kirjoittaa, niin tuli tunne, että onpa mukava kirjoittaa tällä näppiksellä, niin pakko on sitten kirjoittaa, kun on niin mukavaa. Mitähän sieniä siinä sopassa olikaan..

Kirjoitusmusiikkina ja kohta koodausmusiikkina toimi DJ Loopy – Live @ Escape. Hyvää aavistuksen verran progahtavaa trancea.

Aftermath

Kun naamassa on kaksi ihoa, joista ulommaiseen ei ole mitään kosketusta, kädet tärisevät ja ajatus ei juokse, mitä lie on tapahtunut? Kun vaatteet haisevat pahalta ja jalat ovat kävelemisestä kipeät. No ei ole ihme että ovat kipeät, kun kyyti sit teki oharit.. Kaikki paikat aika jumissa, ihan kun ois hakattu kepillä. Niska niin jumissa, että pää kääntyy kunnolla vain toiseen suuntaan.

Ilosaarir0k on nyt ohitse. Elämän sarastusta odotellaan.