Resident Evil

Tulin juuri elokuvista. Resident Evil: Extinction oli päräyttävä elokuva. Alku vähän hämäsi – edellisistä osista oli jo aikaa, mutta mukaan pääsin nopeasti. Elokuvahan koostuu tasan kolmesta elementistä: säikäyttely, pilkkominen ja ampuminen. Säikäyttely on ok, tosin sitä oli vähän liikaa. Pilkkominen on erittäin jees, sitä oli vähän liian vähän. Ampumista sopivasti.

Tämän kaltaista hack’n’slash elokuvaa olen jo vähän kaivannutkin. Gorea. Komeeta. Lisäksi äänet ovat naurettavat, mutta toimivat. Veitsen heilauttelu ilmassa vastaa itsensä Sithin miekan suhinaa ja laukaukset lävistävät uhrinsa kovan pärskäyksen kera.

Äänet ovatkin ehkä yksi kohta, josta en ole ihan tyytyväinen. Nimittäin Tampereen Plevna 1:ssä ne olivat vähän liian kovalla. Yläpäätä olisi voinut kuristaa sen 3-5 dB, niin nyt ei tuntuisi korvissa siltä, että äänet tulisivat verhon takaa. Tuntuma on samanlainen kuin keskiverto bileiden jälkeen. Eli siitä miinus.

Äärettömän päräyttävä elokuva, tekisi mieli verrata 300:aan, mutta en tiedä kumpi olisi parempi. Kannattaa tsekata :)

Sekalaista

Ennen mulla muovinen aakoo neljäseiska
yks-kasi-seiska, ruumiit jopa kavereista

Tämä yllä oleva on ainut kerta, kun käsittelen Jokelan ammuskelua blogissani (näillä näkymin..). Voit osoittaa suomihiphopin tietämyksesi kertomalla esittäjän ja kappaleen nimen. Vaikeustaso: Sikahelppo.

Maanantaina piti käydä vähän juoksemassa, kun on taas tullut vain rötväiltyä. Skiexpoilta ostettu HAD tuli tarpeeseen, kylmä tuuli piiskasi kurkkua. Kivasti tuntui kulkevan, kello tosin oli toista mieltä. Ainut vaan se, että tiistaina alkoi tuntumaan myös kurkussa, eilen oli tosi sairas olo aamulla ja tänään sitten kurkkukipu on painunut yleiseksi flunssaksi. Näin se lenkittäminen toimii..

Huomenna pitäisi mennä tarkistamaan Resident Evil: Extinction. Odotan laatupläjäystä :)

Kiirettä

Ei uskoisi, mutta kiirettä vaan pidellyt. Töissä saa sen verran konetta rämpätä, ettei kotona enää paljon tee mieli ja on muutakin tekemistä. Niin on blogiin kirjoittelu jäänyt nyt vähän vähemmälle. Mutta ei hätää, eiköhän sitä taas kohta!

Oletteko jo kaivannut aivoituksiani?

Taas verta

Alkuviikosta veripalvelulla oli kriittisen vähän verta monen veriryhmän osalta. Nyt tilanne on nähtävästi kääntynyt päälaelleen ja O-verta puuttuu, kun muita on. Itse kävin maanantaina omat vereni luovuttamassa Joensuussa.

Oli huonommat tarjoilut kuin Tampereella.

PS. Viimeksi kitisin siitä, kuinka tuollaista top-listatoimintaa ei ole saatu verenluovutukseen haasteineen ja muine oheistoimintoineen. Olin väärässä. Haaste.fi on toiminut jo kauan.