Avainsana: Sää

  • Ukkoset

    Täten julistan henkilökohtaisen ukkoskyttäyskauden avatuksi! Suomen kyttääjät kokoontuvat FLCenterissä. Uskoakseni mukaan mahtuu, jos kiinnostaa.

  • Takatalvi

    Lunta sataa myrskytuulen kanssa. Tätä juuri kaivattiin.

  • Älytön hiihtopäivä

    Eilen oli taas älytön hiihtopäivä. Semisinkki, mutta näki silti ihan ok. Noustiin Laubille kolme kertaa. Aamusta aikaisin mentiin ensimmäistä vetoa tekemään ja oli sitä ihmeissään. Olen kyllä Laubin laskenut ennenkin, mutta yhtäjaksoisen seinän pituus oli päässyt jo unohtumaan. Melko massiivista laskupätkää oli siis tarjolla. Eka veto oli vaikea. Vaikka lumi oli paljon paljon helpompaa, kuin…

  • Järjetön hiihtopäivä

    Lunta oli tullut vielä viime yönäkin vähän. Käänsimme aamulla johonkin aikaan suksemme kohti Brunnia (joka on ehkä 3. päivää auki koko kaudella?) ja kabiiniin. Näkyyys vaihteli olemattomasta huonoon, välillä oli pieniä valonpilkahduksia. Emme olleet aivan varautuneet siihen lumimäärään, mikä meitä odotti. Ensinnäkin suksemme olivat aivan liian kapeita. Brunnin peltoja lähdettiin ensimmäisellä yrityksellä katsomaan. Vyötäröön asti…

  • Tilanneraportti 18.3.2007

    Tänään herättiin kauniiseen aamuun. Lähes tyyni ilma ja kirkkaalta taivaalta paistava aurinko sai miehen iloiseksi. Harmi vaan, että osan päivästä allekirjoittaneella oli oma sinkki päällä, eikä auringonpaisteesta voinut nauttia niin paljon kuin muuten ehkä olisi voinut. Nimimerkki Johtaja ja Matso huitas mäkeen laskemaan vähän, muu osa EberRiiraidCämpistä jäi paistattelee päivää ja löhöilemään terassille. Ja terassilla…

  • Eberiraporttii

    Vit, eilen oltiin skinnailemassa. Tyhmä kaveri, tai jotain, mutta itsehän en ollut varannut mitään aurinkovoidetta mukaan. Sain kaverilta lainaan, mutta en uskaltanut ottaa paljon, koska se oli kallista. Illalla sitä sitten sai paistatella Yucatanissa naama punaisena.. Ruotsalaisetkin alkoivat kuittailemaan, kun punotan kulmassa. Mutta itse päivään, olin ensimmäistä kertaa isoilla vuorilla ja offilla telluilla (sponsored by…

  • Sekalaista

    Huomio huomio LTY:n opiskelijat ja muut, jotka voivat tiloihin päästä. Maaliskuun alussa ilmeisesti Microsoft järjestää koululla code campin, vissiin 5 päivää (tenttiviikko), jossa koodataan .NET. Olisi kiinnostanut minua, mutta olen silloin saavuttamattomissa. Harmi juttu. Siksi voinkin nyt julkisesti sanoa tällaisen jutun olevan tulossa. Kävin tänään fysioterapeutilla vähän selkää ja polvea voivottelemassa. Ei mitään, mikä estäisi…

  • Sää

    Talvi ei tunnu ainakaan Lappeenrannan tasolla alkavan tänä vuonna ollenkaan. Pitkän aikavälin ennusteet eivät anna kovinkaan hyvää kuvaa tulevasta, vuoropäivin vesisadetta ja pakkasta. Sitä se on ollut tähän saakkakin. Suksien tuominen Lappeenrantaan taisi olla yltiöoptimismia. Kuivaa näyttää Verbieriinkin. Vaikka ilmastonmuutoksesta puhutaankin paljon, en voi uskoa, että tämä nyt on ilmastonmuutos. Viime vuonna Lappeenrannassakin oli kuitenkin…

  • Sekalaista

    VR ilmoittaa, että sen tavoitteena on, että 90% junista olisi aikataulussa. Myöhästyneeksi juna lasketaan ilmeisesti vasta 5 minuutin jälkeen. Tuohonkaan lukuun tänä vuonna ei päästä, sanotaan VR:ltä. Se on kuulemma matkustajien vika. Samaan aikaan olisi voinut katsella sitä, missä myöhästymisiä eniten tapahtuu. Idässä, pitkillä yksiraiteisilla osuuksilla, joilla kohtaaminen on mahdotonta. Siellä missä minä liikun. Siellä…

  • Hiihtäminen tauolla

    Joo, takakesä tuli sit ja vei meidän lumet. Myllymäki meni jo kiinni, Koli ei pääse tykittää, Tahkon tilanne epävarma. Lähipäivien sää näyttää lämpimältä ja sateiselta. Tiistaiksi lupaa pakkasta. Että sitä odotellessa sitten. Seuraavana viikonloppunakaan ei pääse mäkeen, kun pikkujoulut vievät ajan. Ei mahda mitään. Katsotaan sitten itsenäisyyspäivän paikkeilla. Siihen asti: ei hiihtoraportteja.