Jasmon blogi

Innovaatioyliopisto on ilmeisesti tulevaisuudessa muutakin kuin sanahirviö. Sen kai pitäisi olla todellisuutta muutamassa vuodessa. Monet bloggaajat ja henkilöt lehtien palstoilla ovat hyökänneet ideaa vastaan, perustellen näkökulmaansa sillä, että samat opiskelijat ja ihmiset siellä kuitenkin työskentelevät. Tämän vuoksi innovaatioita ei ole odotettavissa yhtään sen enempää kuin ennenkään.

Asiahan ei ehkä ole kuitenkaan näin selvä. Nimenmuutoksella innovaatioita ei toki rupea syntymään, vaan siihen tarvittaisiin avoimuutta ja yhteistyötä yli osastorajojen niin opiskeiljoiden kuin työntekijöidenkin osalta. Suomessa on monta yliopistoa jo nyt, jotka voisivat olla innovaatioyliopistoja. Koska tunnen Lappeenrannan teknillisen yliopiston parhaiten, käytän esimerkkinä sitä.

Vaikka opiskelijoita rekrytessä mainostetaan, kuinka valtava etu on se, että voi lukea tekniikkaa ja kauppatieteitä yhtäaikaa, niin unohtuu se siinä vaiheessa kun opiskelu ja varsinkin työskentely yliopistossa muuttuu todellisuudeksi. Tietotekniikkaa on nykyisin joka paikassa. Kuitenkaan tietotekniikan osasto ei tunnu tekevän yhteistyötä yhdenkään muun osaston kanssa tutkimuksissaan. Jokainen pelaa vain omaan pussiinsa ja tuijottaa omiin aluisiinsa. Näin on tehtävä, koska tietotekniikan osaston sisälläkin kyräillään niin paljon, että mahdollisen professuurin pitääkseen pitää tehdä sopivia veivautuksia sopiviin aikoihin.

TBRC yrittää ylittää osastorajoja ja tehdä teknologiasta bisnestä. En tunne toimintaa niin hyvin, että voisin kommentoida siitä mitään. Se kuulostaa ideana kuitenkin siltä, miltä pitäisikin. Minä, kesätyöläinen, ehdotin eräässä kokouksessa (en ole kovin hyvä olemaan hiljaa..), että tietotekniikan osasto yhdistäisi voimiaan tuotantotalouden kanssa muutenkin kuin hallinnollisesti. Kummassakin suunnassa opetetaan johtamista, tosin ohjelmistotekniikassa se on sisällytettynä osaksi ohjelmistotuotantoa, mutta kuitenkin. Päällekkäisyyksiä löytyy helposti jonkin verran. Itseasiassa, ajatukseni sai jopa lausahduksia kuten ”olet oikeassa”. Se ei kuitenkaan pitänyt sisällään sellaista äänenpainoa, mikä olisi merkinnyt sitä, että joku aikoo asialle joskus tehdä jotain.

Minä ja Jarno, eräs toinen kesätyölainen tuotantotalouden puolella, yritettiin saada henkiin pientä tite-tuta yhteistyötä ja esimiehemme istuivatkin samassa kokouksessa. Ehkä projektin aihe oli vähän huono ja siitä ei tullut mitään, mutta ajatelkaapa asiaa. Minun esinaiseni oli aivan hämmästynyt, kun hänelle tuli tuotantotalouden kokoukseen kutsu. Niin harvinaista se on.

Siinä ei enää pelkät nimenmuutokset auta, jos osastot ovat näin kaukana toisistaan ja yhteistyölle ei nähdä syytä. Samaan aikaan ajetaan jatkuvasti ylhäältä organisaatiomuutoksia ja lähes kaikki työntekijät ovat osa-aikaisia, niin ei ihme, ettei oikein jaksa kiinnostaakaan. Tohtoriuden jälkeen LTY:tä ei tunnu työntekijät enää kiinnostavan.

Onkohan tilanne tämä myös tulevassa innovaatioyliopistossa? Jos on, niin ajatus on aivan surkea ja kaikkien manaama epäonnistuminen on täysin varmaa. Mutta toisaalta, jos mitään ei koeteta, niin mitään ei voida myöskään saavuttaa. Nokia ja TTY tekee yhteistyötä – Nokian ja TTY:n tutkijat toimivat samoissa tiloissa ja salaisuuksia (ainakin julkisten puheenvuorojen mukaan) ei talossa ole. Ideana on aistia mitä tulevaisuudessa tapahtuu, ei niinkään suojella omaa tonttiaan.

Jos innovaatioyliopistossa pystytään samaan, voi opiskelija- ja tutkijamateriaali olla varsin kykenevää vaikka mihin.