Arto Lahtiko presidentiksi?

Ilmeisesti Suomen presidentin vaalit ajavat blogitkin poliittiseen toimintaan. Halusimmepa tai emme. Vihreiden kansanedustaja alkoi pitämään nettipäiväkirjaa ja Arto Lahti.. aloitti kommentoimalla minun blogiani. Hän ehdottaa ’miehittäjä-ryssän ajamista pois alueiltamme’ ja antaa linkiksi http://www.kavkaz.fi/. Tässä vaiheessa kyllä repesin täysin.

Toivon, että tuo on jonkun pilailijan tekemä kommentti, eikä Arto Lahden oma kommentti. Jos näin on, poistan tuon kommentin. Jollei, antaa olla vaan, niin löytyypähän googlella, kun vaalikampanjat alkaa.

Kirja

Jos joku on lukemassa Tom Clancyn Karhu ja Lohikäärme kirjaa, niin ei kannata lukea tätä postausta pitemmälle. Seuraa juonipaljastuksia.

Tom Clancyhän kirjoittaa teknotrillereitä, jossa maalailee aina jonkun kriisin maailmaan jonka USA lähtee hoitamaan. Muuallakin kaikki erikoisjoukot ovat aina tehokkaita, mutta eivät aivan niin tehokkaita kuin USA:ssa.. Ja sitä linjaa. Kunnon patrioottimenoo. Jonkun aikaa en voinut lukea ollenkaan ko. kirjoittajan kirjoja, kun USA:n ylistys potki päähän niin kovin. Nyt kun mielipiteet on vähän tasoittuneet ja nuoruuden angsti vähenemässä, niin olen taas ottanut Clancyn lukemistooni.

Mutta taas alkoi ärsyttää. Tässä kirjassa ensimmäiset 600 sivua pohjustettiin syitä Kiinan hyökkäykseen Venäjälle ja korostettiin sitä, kuinka ylivoimaiset Kiinan joukot tulisivat olemaan. Niitä oli 8 kertaa enemmän kuin venäläisiä. No hyökkäys tapahtui. Mutta eipä hätää, USA tulee väliin. Alkukirjassa oltiin vielä sitä mieltä, että USA ei saa tarpeeksi joukkoja Venäjälle auttamaan heitä. No, se loppukirjassa on ilmeisesti unohtunut. Clancyn mielestä yhdellä pommituslennolla saadaan tuhottua täysin yli 700 vihollispanssaria. Tässä kohdassa alko tuntumaan pahalta. Miksi USA:n sodat sitten ovat olleet niin vaikeita, kun ovat kerta noin ylivoimaisia? Jos nykyään tulisi vielä rintamasotia, olisivatko ne yhtä teurastusta?

Lopulta Kiinan ylivoimainen hyökkäys, iskettiin takaisin. Kymmenien tuhansien miesten armeija jossa oli tuhat tykkiä (telatykkiä ja perässä vedettäviä), tuhansia tankkeja ja tela-ajoneuvoja sekä jalkaväkeä, iskettiin takaisin siten, että omiksi tappioiksi jäi 300 miestä. Onko tämä Clancy tosissaan? Alussa kuitenkin luotiin kuva kiinalaisesta sodanjohdosta taitavana ja sotilaista kurinalaisina.

Taidan pitää Clancyn lukemisessa taas taukoa.

Blogilista

Välillä vähän statsiasiaa. Statsithan ovat äärimmäisen kiinnostavia. Höm, pitänee puhua tilastoista, statsi tuskin on suomea. On tullut pelattua taas paljon San Andreasta..

Kuitenkin, on jännää että mitä nyt olen seurannut tuota oman blogin tilaajien määrää, niin se hieman vaihtelee. Välillä laskee parilla ja välillä nousee parilla. Kohtuullisen uskollinen tilaajapohja :) Kuitenkin 14 tilaajaa tuntuu olevan kriittinen piste. Tilaajien määrä ei siitä ylity, vaikka muuten kyllä elää jonkin verran.

Kummallista. Elämä on.

Ylläpidon sietämätön vaikeus

Minulla on pieni ongelma. Käytin Dreamweaveria (MX, uusin on 8) aikoinaan 30 päivää (minkä Trial kesti) ja kerkisin jo innostumaan siitä, kuinka siinä oli toteutettu ftp hienosti sisäänrakennettuna. Pystyin valitsemaan näkymäksi remote view ja käyttämään ftp-serveriä kuten lokaalia. Lisäksi ohjelma osasi päivittää vastaavat tiedostot myös omalla koneellani.

Nykyisin käytän yhdistelmää Eclipse + PHPEclipse. Siitä valitettavasti en ole löytänyt tuollaista vastaavaa remote view ominaisuutta. Ylläpitotehtävissä tuo remote view on ylivoimainen.

Puhe

Minun pitäisi puheviestinnän kurssilla pitää puhe. Ajattelin pitää puheeni blogeista. Miksi? Arvelin aiheen olevan, tekijänoikeusjupakankin noustua otsikoihin, ajankohtainen sekä mielenkiintoinen. Vaikka tämä viestintä blogeissa onkin enemmän kirjallista, niin eiköhän tämä silti kelpaa aiheeksi. Lisäksi pitänee muistaa mainita podcastauksesta.

Toisena vaihtoehtoisena aiheena olisi ohjelmistotuotantoon liittyvä, jokin käytettävien ohjelmien suunnittelu ja toteutus. Tosin siltä alalta minulla ei ole kovin syvällistä tietoa, mutta toisaalta takuulla uutta koko kuulijakunnalle. Saisin varmasti yleisön puolelleni kertomalla, kuinka idioottimaisia ohjelmat ovat. Epäonnistumisia tietokoneiden kanssa varmasti löytyy kaikilta. Tietäisin myös jotain suunnittelumetodeista ja uusista tuulista, jota ainakin tutkimuksen puolella on jo ja sieltä ne varmasti hitaasti valuvat käytäntöön.

En ole vielä ihan päättänyt kummasta teen.

Yleisö on hieman hankala. On tietotekniikan opiskelijoita, on keskimäärin tietotekniikasta tietäviä ja sen lisäksi myös kauppatieteilijöitä, jotka tietävät miten konetta käytetään, mutta eivät ole kiinnostuneita toiminnasta. On hieman vaikeaa tehdä esitystä, joka tarjoaa jokaiselle jotain, mutta ottaa myös kaikki huomioon.

Blogit voisivat olla taas sinänsä helpompi aihe, että kun sanon yleisön edessä ohjelmistotuotanto, niin kaikki kytkevät varotoimena aivonsa virransäästötilaan. Blogit eivät aiheuta ehkä samanlaista vaarantunnetta. Lisäksi voisin lainata Hesarin Anssin muistiinpanoja blogeista. Olisi siis valmistakin materiaalia, ei tarvitsisi omaa tutkimusta aloittaa. Toki tuon oman näkökulmani ja vaikuttamiseni esim. tekijänoikeusjupakassa esiin.
Jatka lukemista ”Puhe”