Tampereella joskus sattuu ja tapahtuu. Taas kerran nauratti.
Sattuipa Hämeenkadulla olevan hieman hiljaisempi hetki, eli keskellä päivää tien pystyi ylittämään punaisiakin päin.. Ainakin yrittää. Kaksi maailman omistajaa lähti hitaasti laahustamaan tien yli, kädet heiluivat reteesti. He katsoivat vasemmalle hypätessään tielle, oikealle kumpikaan ei raaskinut katsoa. Liian ala-astemeininkiä sellainen. Olin tulossa syömästä juuri ja katsoin, et sielläpä menee kaksi staran näköistä jätkää tien yli.
Samaan aikaan kuulin linja-auton kiihdyttävän, niinkuin Tampereella linja-auto kiihdyttää, eli täysillä, läppä pohjassa. En nähnyt paketti- ja muiden autojen takia linja-autoa, mutta äänen kuulin voimistuvan ja vauhdin kiihtyvän. Bussikuski työn touhussa.
No bussi ja nämä kaverukset olivat sitten yrittämässä samalle suojatielle samoihin aikoihin. Kumpikaan oman elämänsä sankareista ei katsonut oikealle eikä nähnyt bussin tulevan. Minä kuulin vaan kiihdytyksen ja jäin katsomaan, että kohta gore lentää.
Bussikuski huomasi kaverukset ja kyllästyi niiden laahustamiseen. Äänimerkki ja kaasu pohjassa bussi lähestyi kavereita. Ensireaktio kavereilla oli varovainen vilkaisu oikealle, sitten laahustaminen jatkui. Samassa ehkä aivot prosessoivat tapahtuvaa, lähestyvää ääntä (kenties dopplerin ilmiötä?) ja bussin alati kiihtyvää vauhtia. Sitten tulikin jo vauhtia, ja pojut juoksivat alta pois.
Bussikuski ei höllännyt jalkaansa kaasulta hetkeksikään. Ei edes epäröinyt.
Bussikuskeille ei vittuilla.
Sain loppuun kesän lopussa ostamani kirjan 