Kuukausi: tammikuu 2007

  • Sää

    Talvi ei tunnu ainakaan Lappeenrannan tasolla alkavan tänä vuonna ollenkaan. Pitkän aikavälin ennusteet eivät anna kovinkaan hyvää kuvaa tulevasta, vuoropäivin vesisadetta ja pakkasta. Sitä se on ollut tähän saakkakin. Suksien tuominen Lappeenrantaan taisi olla yltiöoptimismia. Kuivaa näyttää Verbieriinkin. Vaikka ilmastonmuutoksesta puhutaankin paljon, en voi uskoa, että tämä nyt on ilmastonmuutos. Viime vuonna Lappeenrannassakin oli kuitenkin…

  • Ilkka Remes: 6/12

    Tässä postauksessa saattaa aivan vähän valottua Remeksen uusimman romaanin juoni, joten jos et ole sitä vielä lukenut, niin kannattaa edetä varoen. Lyhyesti: en tykännyt. Lapsellisesti 9/11 tyylisesti nimetty romaani on jotenkin kuin teinin kirjoittama. Henkilöhahmoilla ei ole syvyyttä ja lisäksi päähenkilöt käyttäytyvät oudosti ja epäloogisesti. Jo heti alussa alkaa epäloogisuudet. Oikeasti kirjan olisi pitänyt loppua…

  • Winamp-ongelma

    Minulla on Winamp 5.32 ja käytän läppärissäni USB-letkun yli ulkoista kiintolevyä. Olen lisännyt kiintolevyn musiikkikansiot Watch Folderseihin ja ne tuntuvat Winamp Media Libraryssä näkyvänkin. Mutta sitten kun siirrän halutut (tai kaikki) biisit varsinaiseen soittolistaan, niin Jump ei toimi. En voi hakea soittolistassa biisejä. Jos painan J tai F3 niin se valikko kyllä ilmestyy, mutta vaikka…

  • Tinnitus

    Omaa elämäänsähän voi pilata monella tavalla. Yksi mahdollinen tapa on koko ajan korvissa kuuluva ujellus. Muutama kuukausi havahduin vaan yhtäkkiä siihen, että minullahan tinnittää (mikä lie se oikea verbi). Kyseinen ulina on kuulunut hiljaisuudessa jo kauan. En tiedä mistä se on tullut. On kuitenkin muutamia mahdollisuuksia. Sodassa, eli armeijassa, oli muutamakin tilanne, josta lievä tinnitus…