Opera 9 TP 2 tunnelmia

Nyt näkyy toimivan wordpressin RTF-editori kirjoittaessa postausta. En valita. Ei kylläkään toimi täydellisesti. No kyseessä on TP.

Laitetaan aluksi ärsyttävät asiat.
Vaikka CTRL+N juttu on jo wanha, niin minulle uusi, sillä en TP1 ole käyttänyt laisinkaan. Eli kun vanhaan malliin uusi tabi aukesi CTRL+N niin nyt aukeaa uusi ikkuna. Näppäinoikotie olisi helppo muuttaa, mutta haluan opetella tämän uuden. Joudun siis repimään välillä hiuksia päästä.

Toisekseen muuten hyvin toimiva sähköpostiohjelma M2 bugitteli yhden tilin kanssa kummallisesti. En tiedä miksi. Nyt kuitenkin tuntuisi toimivan.

Hyviä asioita:
http://snapshot.opera.com/windows/w90p2.html

Suomalaisiin tekijänoikeusjärjestelmiin haetaan selvyyttä

Aika monta kertaa viimeisten parin vuoden aikana ihmiset ovat tuskastelleet Teoston ja Gramexin päätöksistä ja yleisistä menettelytavoista, että eihän noin voi olla. Harrastetaan moninkertaista rahastusta, ollaan joustamattomia ja laaditaan käsittämättömiä päätöksiä, kuten että nettikaupasta ostettuja biisejä ei saa käyttää dj-toiminnassa. Eli jos DJ ostaa vaikka Beatportista biisin ja aikoo soittaa sitä, niin teostomaksujen lisäksi hänen pitää tilittää vielä gramexille kopiointimaksu. Vaikkei mitään kopioimista edes tapahtuisi.

No nyt Gramexin itsevaltaa aiotaan tarkistaa pariinkin kertaan eri oikeusasteissa. Brittiläinen Rights Agency haastaa Gramexin käräjille tilittämättömistä maksuista. Gramex on kerännyt maksut, mutta ei tilittänyt niitä artisteille.

Nyt myös YLE on kyllästynyt Gramexin toimintaan. Ei ihme, sillä Gramex haluaa yleisradion maksavan maksut potentiaalisten kuuntelijoiden mukaan, joita Suomesta siis löytyy noin viisi miljoonaa. Lisäksi esimerkiksi kännykkätelevision kautta lähetetyistä biiseistä pitäisi maksaa vielä erikseen.

Hyvä, että asioita tarkastetaan oikeusasteissa. Aktiivisesti aihetta seurannee myös Digitodayn Tekijänoikeusblogi.

Club Y

Techmu iskee jälleen: Club Y. Tule järjestämiimme pieniin, mutta sitäkin parempiin Lappeenrantalaisiin bileisiin.

Saundia uskaltaa lupailla niin psyken kuin trancenkin ystäville ja yllätyksiä voi aina tulla. Paikka on Lappeenrannan YO-talon kellari, lippuja voi ostaa paikanpäältä tai euron halvemmalla viikolla koulun 3. aulasta.

Edellisissä Y-bileissä äänentoistoa kehuttiin. Nyt pojat ovat ottaneet aimo harppauksen eteenpäin ja kellarissa on parempi ääni kuin missään Lappeenrannan ravintolassa. Tulkaa mukaan! Viimeksi kävijöitä oli yli sata. Hauskaa oli. Pidetään hauskaa tälläkin kertaa!

Kotiinpaluu

Engelberg on nyt jäänyt taakse tältä vuodelta. Lunta oli, kuten aiemmin mainitsinkin, aluksi, mutta lopuksi huonosti. No, nautimme rennosta ilmapiiristä ja tutustuin kymmeniin uusiin mukaviin ihmisiin.

Kotiinpaluussa on tietyt vaikeudet. Kun en käytännössä ollut kertaakaan varsinaisesti internetin ääressä Sveitsissä, huomaan, että olen jäänyt tietämättömäksi monista asioista. Kertailin blogilistasta tilaamani blogit ja siihen menikin jo monta tuntia.

Hoidin sähköpostini. Työasioita, harrastusasioita, engelbergiä.. ja spämmiä.

Arttu ”Idoli” Muukkonenkin (LTY:n opiskelija) kävi tänään Engelbergissä. Olisi käynyt aiemmin, niin olisi voinut vaikka ottaa tuopin. Vissiin Verbierissäkään ei ole ollut hirmusti lunta. No, säätiedotusten mukaan tilanteen pitäisi lähiviikkojen aikana muuttua.

Veli on Andermattissa, on vielä kaksi viikkoa ja siellä sama juttu. Ei lunta. Japanissa pojilla ja tytöillä on lunta. Pitääkö ensi vuonna unohtaa Alpit ja siirtyä Hokkaidoon. Jossain Tokion lähellä kylässä on melkein neljä metriä lunta. Neljä metriä. Sijoita kaupunkiisi mielessäsi neljä metriä lunta. Mitä jää näkyviin?

Huomenna paluu lopullisesti arkeen – ja Lappeenrantaan.

eberi7- viimeinen hiihtopäivä

Tänää on viimeinen hiihtopäivä. Spindleen ei viimeksi jaksanut lähteä tästä talosta muita kuin minä. Veljen kanssa sit olin ja lähti vähän lapasesta. No, kerrankos sitä.

Suomalaisittain on hämäävää että paukkuihin ei mitata viinoja ja että esim shotit oli 50%.

No minulla oli sitten eilen vapaapäivä, muut laskivat. Ei mitään kummallista laskemista, vähän kevätsohjoa.

Tänään päivä näyttää samanlaiselta. Yöllä sohjo on jäätynyt betoniksi ja vasta iltapäivällä lumi alkaa muuttumaan firniksi.

Nyt kun olen käyttänyt aika paljon puhelinta blogin kirjoittamiseen, olen huomannut miten kaukana 6600 ja s60 opera on täydellisestä.

Tiesittekö muuten että s60 puhelimissa saa leikepöytäominaisuudet esiin painamalla kynää pohjassa muutaman sekunnin?

eberi6

11. hiihtopäivä. Tänään oli ihan kevätkeli. Hiihdettiin sohjotyyppistä lunta. Uutta ei ole.

Tyypit tuli andermattista käymään. Ei sielläkään ole niin kovin kummoista.

Tänään spindleen.

Henkille terveisiä, ja kiitoksia hyvästä seurasta. Harmi kun ei sattunu mitään hyvää hiihtoa sulle.