Halfpipe

Mitä helvettiä, onko tämä naisten paippi?!?

Ylläoleva ajatus putkahti päähäni avatessani television olympialähetyksen keskeltä. Ja kyllä, se oli naisten halfpipe. Siinä, jos jossakin on menty isosti eteenpäin. Kun edellisissä olympialaisissa naiset saivat ilmaa ainoastaan ensimmäisellä hypyllä, kun oli kova vauhti, niin nyt isoja ilmoja tarjosivat varsinkin jenkit koko paipin ajan. Todella näyttävää menoa, vanhojen vitosten sijaan siellä pyöri jo ysit ja vissiin selostaja oli nähnyt tonninkin(?).

Hyvä naiset!

Riistan- ja kalantutkimus

Riistan- ja kalantutkimus -kysely tuli minulle tänään. Jo toistamiseen. En vastannut ensimmäisellä kerralla. Enkä vastaa tälläkään kerralla. Jännää miten olevinaan ei voida mitenkään tietää kuka vastaa ja mitä, mutta silti tietäävät kuka vastaa ja kuka ei.

En ole kalastanut vuosiin ja metsästänyt ikinä. En koe, että minulla olisi paljon annettavaa tuohon kyselyyn. Saatikka kuluttaa aikaani siihen. On muutakin tekemistä.

Blogista

Jokainen bloggaaja, kun ei keksi muutakaan kirjoitettavaa, kirjoittaa välillä blogistaan, sen kehityksestä ja kävijämääristä. Koska en itsekään tähän hätään muuta keksi, niin katsellaan vähän mitä blogille kuuluu.

Blogi pyörii WordPress 2.0.1 päällä ja useiden pluginien voimalla. Uusin plugi on Brian’s Latest Comments, joka näkyy myös tuossa oikealla. Konffata en sitä oikein hyvin osannut, pitänee katsoa joku päivä, josko ihan puukottaisi lähdekoodia.

Kävijöitä blogilla on jonkun verran. Blogilista.fi osoittaa minulle 19 tilaajaa. Sitä, kuinka monta RSS-feedin tilaajaa minulla on, en uskalla arvioda, luultavasti ehkä saman verran? Viime päivinä kävijämäärät ovat olleet melko suuret, noin 200 kävijää päivässä, mutta tämä piikki johtunee Stranded.to:n minuun linkittämisessä. Heidän kiinnostuksen kohteenaan on Madventuresin tarina.

Yleensä kävijöitä on noin 60-100 kpl päivässä. Päivitystahti vaikuttaa kävijämäärään, sillä ainakin Blogilistan kautta kävijät tulevat uudelleen, kun huomaavat blogin päivittyneen. Noin 50% tulee Googlen kautta. Tilastot perustuvat Google Analyticsiin.

Sveitsi

Hieman pitää vielä muistella Sveitsiä. Kun käy tuolla tavoin lyhyen aikaa vaan jossain, niin mieleen ei oikeastaan jää kuin hyvät asiat. Huonot jäävät niin kovin hyvien varjoon, ettei niitä tule huomattua.

Sveitsissä, tai ainakin Engelbergissä, oli erikoista Suomalaiselle se rentous. Jos otetaan esimerkiksi baarit, niin kaljaa sai yhdelle henkilölle myydä niin paljon, kuin henkilö halusi ostaa. Suomessahan ei käsittääkseni saisi myydä kuin yhden alkoholiannoksen kerrallaan. After Ski aikaan kaikki saa tuplana ja ihmiset tilasivat huimia määriä kaljaa itselleen.

Toinen baareja koskeva asia oli se, että viina-annosta ei koskaan mitattu laseihin. Viinaa kaadettiin tuntumalla, mikä sattui tuntumaan hyvältä. Lisäksi baarihenkilökunnalle pystyi tarjoamaan paukkuja. Aika outoa suomalaisen silmin. Onko tämä sitä, kun ei olla niin pitkällä holhoustasossa, kuin Suomessa? Baarit menevät kiinni silloin kuin haluavat (yleensä silloin, kun asiakkaat loppuvat). Ilmeisesti mitään yölupia ei tarvita, tai niistä ei välitetä.

Toinen hämmästyttävä tekijä oli aikataulut. Bussit ja junat kulkivat minuutilleen, junat tuntuivat kulkevan vielä tarkemminkin. VR toivotti tervetuloa Suomeen, kun Lappeenrantaan saavuttiin 25 minuuttia myöhässä.

Sitä minä jäin ihmettelemään, että kuinka korkeaa teknologiaa tuollainen perinteinen suomalainen hana oikein on. Jossa ei ole siis kahta ruuvia vaan ainoastaan yksi. Ehkä siihenkin tottuu, mutta Sveitsin brittityylinen kahden hanan systeemi, josta sitten blandeilet veden sopivan lämpöiseksi on kyllä huono.