Avainsana: tampere

  • Tampereen rinteet

    Kävin eilen katsastamassa Tampereen rinteet. Jyrkältä näyttää näin kesäaikaan. Pituus vaikutti olevan aika paljon vielä rajoitetumpi kuin Myllymäessä, mutta kukapa tietää. Ala-asemalta mäkiä katsellessa iski hetkellisesti voimakas kaipuu hiihtoon. Pienihän se kukkula on, mutta sitä on hiihdettävä mitä on. Samalla tsekkausreissulla suoritimme 12 kilometrin kävelylenkin.

  • Verenluovutus

    Kuulin tänään radiosta, että Veripalvelulla on verivarat kriittisen vähinä. No ajattelin siinä, että minähän käyn samoin tein luovuttamassa. Tsekkasin verivarantojen määrän Veripalvelun sivuilta. Ok, verta ei paljon ole, joten luovuttaminen siis suotavaa. Seuraavaksi etsimään paikkaa, missä verta voi luovuttaa Tampereella. Ja kas vain, paikka löytyykin noin 4km keskustasta. Olen kävellen, joten en enää tähän aikaan…

  • Sekalaista

    Tampereeseen ei ole kerinnyt vielä hirveästi tutustua. Tai enhän minä täällä ensimmäistä kertaa ole, mutta eipä ole tullut kaupungilla haahuiltua. Töissä ollut nyt vähän kiirettä, mutta kiireen pitäisi onneksi lähiaikoina helpottaa. Lisäksi, kun olen vain töissä täällä, niin ei kai siitä työnteosta kannata loputonta stressiä ottaa. Yksi huono puoli tästä kylästä kuitenkin on löytynyt. Ainaki…

  • Tampere

    Niin, asemapaikka on siis nykyään Tampere, tai ainakin voidaan sanoa, että Tampereen seudulla. Eilen oli muuttopäivä, aika kevyesti liikuin, mukana on vain vaatteet, läppäri, läppärin oheisroina, pari patjaa, rullaluistimet, fillari ja jotain muutakin. Mutta ei pöytiä, sohvia ja televisiota. Nimittäin muutin kämppään, josta entinen asukki lähtee kesän ajaksi Kanadaan ja hän jätti minulle kaikki rojunsa.…