Kategoriat
Yleistä

Shrek 3

Shrek 3Käytiin Hannan kanssa katsomassa viikko sitten Shrek 3. Ei mikään treffileffa muuten!

Ykkönenhän oli hulvaton. Tuore, kaunis, törkeä ja hauska. Kakkonen oli kauniimpi, juoni kantoi vielä, mutta varsinkin alku oli aika puuduttavaa. Kolmosessa draivi ei lähde päälle ollenkaan. Kaunishan se on kuin mikä ja kaltaiselleni animaation ystävälle sinänsä varmaan myös pakollinen ostos. Myös ennen niin oiva musiikki on nyt hyvinkin heikkoa eikä oivalluksia ole kovinkaan paljon.

Ei leffassa käymisen arvoinen, mutta kyllähän se jotenkin katsoa kannattaa. Ensimmäinen leffa, josta HD-versio olisi tosiaan mielenkiintoinen.

Kategoriat
Yleistä

Sin City

Kävin katsomassa leffassa Sin Cityn. En ole aikaisemmin tutustunut Frank Millerin sarjakuviin ja siksi sen puolen hienoudet jäivät minulta ehkä kokematta ja kokonaiskuva tapahtumista kenties hieman sumuisaksi. Mutta, kuinka kaunis elokuva olikaan. Mustavalkoisuus ja koko sellainen synkkä sarjishenki kyykytti katsojaa. Elokuva on lisäksi käsittämättömän tyly. Kerrankin elokuva, jossa on paljon tehosteita, mutta kerronnan ehdoilla.

Mietin millainenhan tuleva Max Payne -elokuva mahtaa olla. Sin Cityssä Marv taisi vetää jo Paynen roolin.. melkein ainakin.

Kategoriat
Yleistä

Maailmojen sota

Kävin katsomassa Maailmojen sodan. Pakko mainita muutamia asioita, spoilata ei ole tarkoitus.

Juoni on kuin Doomista. Juonta ei siis turhaan ole lähdetty kehittämään tehosteiden kustannuksella. Ei todellakaan. Miljoona vuotta on avaruusöllit suunnitelleet maailman valloitusta. Kun valloitus alkaa, on ihmishenki herkässä. Ja melkein kaksi tuntia sitten juostaan karkuun. Välillä hengähdetään vähän, mutta sitten taas kirkuminen jatkuu. Olenko ainut jolle tulee tästä mieleen pornoelokuva? Alussa tulee putkimies, naisella ei olekaan rahaa.. ja 25 min hydrauliikkaa. Sitten feidaus, sitten tulee pizzalähetti (nainen) ja sama homma. Samaa logiikkaa noudatetaan myös Maailmojen sodassa.

Toisaalta on ihan hauskaa, että välillä kuvataan katastrofielokuvissa sellaistakin henkilöä, joka vain yrittää selviytyä. Toisin kuin esimerkiksi Independence Dayssä.

Täytyy antaa erityismaininta äänitehosteista. Laaserit surrasivat mukavasti ja salamointi saatiin tehtyä hyvän painostavaksi äänillä.

Elokuvia tulee tässä nyt mitä ajattelin käydä katsomassa: Batman Begins, The Hitchhiker’s Guide to the Galaxy ja Sin City. Raporttia niistä sitten kunhan ne edes pyörivät Suomessa. Sin City on saanut imdb:ssä yli 8 pistettä. Vaikuttaa hyvältä.