Kuukausi: marraskuu 2009

  • Uutta ulkoasua

    Jasmon blogi on näyttänyt samalta jo jonkin aikaa. Dkret3 on palvellut hyvin ja pitkään, mutta dippatyötä väistellessä keksii kaikenlaista. Katoin sitten wordpress.orgista, että millaisiakas teemoja sitä onkaan olemassa. Katselin uutta teemaa jo joskus noin puoli vuotta sitten, mutta silloin en pienehköllä etsimiselläkään löytänyt mitään itseäni miellyttävää. Ja dkret3 pysyi. Eihän siinä mitään vikaa ollut. Nyt…

  • Skiexpo 09

    Tulihan sitä tänä vuonna taas käytyä. Skiexpolla siis. En olisi lähtenyt, jos ei olisi ollut Oltsan 30v salabileitä samaan aikaan. Mutta kivaahan expolla, aikansa kun tutustui Rukan esitteillepanoon, niin jo hieman harvemminn nähtyjäkin tuttuja teki mieli morottaa. Mahtiplani oli, että expoilla käyn sovittamassa uusia tellumonoja, Garmontin Voodoota ja BD:n jotain mallia, ehkä Pushia.. Noooo, tavallaan…

  • Uskonto

    Jasmon blogissa on tänään uskonnollinen symboli. Jos kirjoittaisin Italiassa, niin internettin tasapuolisuuden nimissä ei vissii ristejä tai Jeesusta ristillä saa laittaa mihkään. Koska se voi loukata jotakuta. Noo, sitähän sitten kysyttiin suomalaisessakin lehdistössä eri henkilöiltä kadulla, että pitäisikö uskonnolliset symbolit poistaa koulujen ja muiden yleisten paikkojen seiniltä. No, kaikki (3) kyselyyn vastanneet olivat sitä mieltä,…