Filo

kirjoittaja

in

Olin kauan täällä Tampereella ilman fillaria. Biltema Cruiser oli jäänyt Lappeenrantaan ja sitä pitäisi korjatakin. Kun muutimme vajaan kahden kilometrin (tai jotain) päähän työpaikasta (ennen 600m?), niin tarve pyörälle alkoi kehkeytyä.

Kyselin monenlaista pyörää. Katselin Huuto.netistä pyöriä, joku olisi puhkiraiskattua järvenpohjasta naarattua mummopyörää myynyt 70 eurolla. Jätin väliin. Kyselin Simosedältä, mutta ei ollut myynti-intoa.  Kyselin muilta.

No, kysyjälle vastattiin ja sainkin kaverilta ylimääräiseksi jääneen monikäyttöpyörän. Löysällä keulalla ja jäykällä takapäällä varustettu pyörä oli kuin omiaan minulle ja ennen kaikkea tasoonsa nähden ehdottomasti edullinen. Remonttiakin piti tehdä, takarenkaan venttiili oli rikki. Muuten satulan säätäminen riitti, ja nyt Jasmo on kiitänyt pitkin Tampereen katuja kuin tuulispää.

Vaihteet toimivat moitteettomasti ja kammetkin ovat ihan hyvässä kunnossa. Etujarru ottaa vähän huonosti, pitäisi olla levarit vissiin. Takajarrussa ei moitteita. Mukana tuli jopa valo, tosin en ole kokeillut toimivuutta.

Runko on näppärän kevyt ja pyörä on ketterä kuin mikä. Olen ihan sika tuolla liikenteessä ja puikkelehdin Hämeenkadun uusilla pyöräteillä siihen malliin, että sakot ovat vain ajan kysymys. Tai että joku tarttuu stongasta ja raapasee nokkaan. Hui hai, työmatkat menee nopeesti.

Loppuun vielä kuva menopelistä:

Raketti
Raketti

Kommentit

6 vastausta artikkeliin “Filo”

  1. Oisit miulta kysyny!

  2. no et sika myyny omaas. Ja Klikitki jäi Sveitsiin.

  3. Jasu hei, sun cruiseria on nyt vähän ”korjattukin”. Ihan polkukunnossa odottaa oikeaa omistajaansa.

  4. haisuli avatar
    haisuli

    Keuliiko?

  5. no mut oisha noita fillareita muitakin kuin miun oma ja rakas

  6. tyttöjen pyörä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.