Kuukausi: syyskuu 2005

  • Hardis

    Hardware on mielenkiintoista. Itsellä on hardispäivittely menossa. Kone oli täysin toimimaton noin yhden vuorokauden. Nyt vähän jo pihisee, mutta vieläkään ei moitteetta. Harjoitukset jatkuvat. Ostakaa ihmiset kannettavia.

  • Läpi meni

    Jaha. Runnotaan, kun ei järjellä voida perustella. Hyviä ratkaisuja. Ilmaisen kannatukseni mertenille, vaikkakin itse olen jo kohtuullisen kauan hankkinut musiikin pääasiallisesti mp3:na verkkokaupoista kuten Beatport ja Anjunabeats.

  • Tekijänoikeuslaki on muotoiltava huolellisesti

    Helsingin Sanomissa 21.9. yksityisoikeuden yliassistentti Tuomas Mylly Turun yliopistosta kirjoittaa yleisönosastolla: Eduskunnan käsiteltävänä olevaa tekijänoikeuslakiehdotusta on julkisuudessa ehditty tulkita jo useilla eri tavoilla. Lain valmistelijat ja oikeudenhaltijoita edustavat tahot ovat uskotelleet, ettei ehdotuksesta huolestuneiden identifioimia ongelmia synny. Hyvä, jos näin olisi. Jotkin julkisuudessa esiintyneet tulkinnat ovatkin varmasti olleet liioiteltuja tai perustuneet erittäin vaikeaselkoisen lakiehdotuksen ymmärrettäviin…

  • Äänestäminen

    Äänestitkö viime vaaleissa? Äänestitkö puoluetta vai äänestitkö jotain tiettyä henkilöä? Nukkuvien on aika alkaa nostamaan päätä puskasta. Meidän, jotka käytämme Internetiä mediana aktiivisesti ja muutenkin tiedostamme tietoyhteiskunnan tarpeet, on äänestettävä eduskuntaan henkilöitä, jotka ovat nuoria ja joilla on näkemystä. Nuoruus on tärkeää, he muistavat edelleen miltä tuntuu olla 25v. Ja toisekseen heillä on energiaa. Näkemykset…

  • Opera 8.50

    Opera aloitti uuden vaiheen, kuten nettisivuistakin näkee. 8.50 julkaistiin tänään ja on saatavissa Operan nettisivuilta. Muuten kyseessä on vain muutamia virheitä korjaava julkaisu, paitsi että mainosbannerit ja kaikki rekisteröitymiseen liittyvä on poistettu. Opera on täysin ilmainen. Ei bannereita. Ei mitään. Tarkempi changelog (windows) Lataaminen onnistuu Operan sivuilta.

  • Tekijänoikeus, osa n+1

    Kansanedustaja. Kuka hän on? Onko hän kansan edustaja vai mikä? Tekijänoikeuslain puitteissa kannattaisi tuota miettiä. Digitodayn kyselyssä kansa ei paljon kannata tekijänoikeuslakia. Petteri Järvinenkin kirjoitti aikoinaan tästä aiheesta kansanedustajille. Eipä ole tainnut mennä lukemiseen asti, kun nyt kaikki ongelmat ovatkin ihan uusia. Tämän sekasotkun tuloksena on paljastunut sekin, että keskivertokansanedustaja lukee melko valikoiden noita tekstejä.…

  • Hesari

    Koululla oli Helsingin Sanomien tarjous, opiskeluajaksi -50%. Myönnyin ottamaan ainakin kuudeksi kuukaudeksi. Samalla minusta otettiin kuva, jota ehkä käytetään mainonnassa. IN YOUR FACE galleriaposeeraajat!

  • Mp3-soitin

    Minulla on siis Creativen MuVo V200. Nyt minulla on rasittava ongelma. Kun kappale alkaa, vilahtaa näytössä kappaleen tiedostonimi. Sen jälkeen näytössä näkyy ainoastaan kappaleen nimi, ei siis esimerkiksi sen esittäjää. En ole saanut millään keinoilla esittäjää näkyviin. Onko jollain tietoa, miten se mahtaisi onnistua? Käsittämätöntä, jos näyttöön ei voi saada scrollaamaan tekstiä [esittäjä] – [kappale].…

  • Pyöräily

    Kävinpä tänään ajamassa Haqin kanssa ajamassa pyörällä. Tai yritin roikkua parhaani mukaan perässä. Ei läski meinannu oikein jaksaa..

  • Sähköposti

    Jyrki Kasvi pyysi blogissaan kansalaisia pidättäytymään sähköpostin lähetyksestä, volyymit alkavat olla spämmäämisen tunnusmerkit täyttävää. Tehkäämme näin. Nyt asiasta keskustellaan jo TV-uutisissakin, päättäjien jääviydestä puhutaan Helsingin Sanomissa. Ainakin julkisuutta on saatu. Itse haluaisin syyttää tekijänoikeusjärjestöjä kähminnästä. Kaikessa hiljaisuudessa he yrittivät puskea lävitse lain, jolla saisivat kansalaiset orjuutettua.