Techmu

Olen kirjoitellut täällä jonkin verran Club Y:stä ja Techmu sitä Techmu tätä. Edellä olevaan tapaan olen linkitellyt Techmun kotisivuille, mutta niiden tila on vähän mikä on, joten ei siitäkään hirveästi kostu (minun vika muuten nuo nettisivut..). Joten tutustutaanpa vähän Techmuun ja siinä samalla vähän historiaankin.

Techmun historia alkaa varsinaisesti vuonna 1997, kun muutama teknohemmo järjesti toisistaan tietämättä Lappeenrannassa bileitä ja huomasivat, että kappas vaan, täällähän on muitakin. Samaan aikaan Lappeenrannan teknillisen yliopiston (silloin vielä LTKK) rokkareilla oli ollut jo kauan oma kerho, TeMu, eivätkä jäbät halunneet jäädä piiruakaan huonommaksi. Perustettiin oma kerho. Tiettävästi ensimmäinen nimiehdotus oli Koulun Kuuleimmat Kollit, mutta lyhenteenä nimi ei toimisi. Siksi päädyttiin toiseen nimeen. Cyber oli pirun hieno nimi. No, TeMuhan huomasi, että onpas raflaava nimi ja hyvä porukka tyypeillä ja siitä lähti neuvottelut TeMuun liittymisestä. TeMun huomattavan hyvä resurssitaso ja viehättävät saunaillat saivat miehet kyyneliin ja lupautuminen TeMun alle oli valmis. Samalla nimikin vaihtui nykyiseen Techmuun (kirjoitusasusta voi halutessaan kiistellä).

Vuonna 1998 polkaistiin käyntiin Club Y -konsepti, silloin sitä vietettiin keskiviikkoisin samassa paikassa kuin nykyisiäkin Club Y bileitä: YO-talon kellarissa. Sitten konemusiikkigenre alkoi hieman nostaa päätään Suomessa. Oli perkeleen epäilyttävää, että aikuiset ihmiset kerääntyvät yhteen tanssimaan hyvän musiikin takia. Syynä olivat takuulla huumeet! Kuten pelin henkeen kuuluu, Techmulta kiellettiin tapahtumien järjestäminen kellarissa ilman sen kummempaa tutkimusta siitä, käytettiinkö siellä huumeita vai ei. Alkoholia käytettiin, se on selvä. No, kukaan ei ole niin kekseliäs, kuin teekkari, jolta on alkoholin käyttö kielletty. Techmu alkoi varaamaan kellaria synttäribileisiin toistuvasti. Muutamat hyvät bileet vietettiin, mutta kuten pelin henkeen kuuluu, kiinni jääminen oli tosiasia. Ylioppilaskunta semisti kilahti, kun asia selvisi.

On tietysti mahdollista, että asiaan ovat vaikuttaneet muutkin asiat. Techmun bileisiin on pariinkin otteeseen rynnännyt autollinen miehiä savusukelluskamoissa joraamaan. Sen jälkeen Techmu vietti Palomies on ystäväsi -teemaviikkoa muutaman hetken.. Nämä tapahtumat sijoittuvat jonnekin aikaan ennen vuotta 1998.

Vuosi 2000 olikin sitten hiljaiseloa. Lanseerattiin Club Olohuone -konsepti. Tarjolla oli erilaisia musiikkityylejä ja olutta. Mitäpä muuta kasvava teekkari tarvitsisi.

Vuonna 2001 Suuri Ajattelija, Caro², astui puheenjohtajan paikalle. Uutena asiana vuonna 2001 oli jäsenille järjestetyt DJ workshopit (johon itsekin olen osallistunut). Vuonna 2002 järjestettiin Fiktion ja Housebasen kanssa muutamat bileet. Fiktio kai on nykysin hyvin pitkälti kuollut, Housebase täytti viime vuonna 10 vuotta.

Vuonna 2004 Jasmo, allekirjoittanut, alkoi aktiivisesti toimia Techmussa. Tuohon sisäänpäin lämpeävään heterofobiseen kerhoon pääsy ei ollut helppoa, mutta todellakin sen arvoista!

2005 Club Y heräsi uudelleen. Hieman erilaisella konseptilla, mutta kuitenkin perintöä kunnioittaen. 2005 tehtiin yhteistyötä edesmenneen Senzationin (nykyisin kai Club Dimension), Horroksen ja tietenkin Housebasen kanssa.

2007 alkoi yhteistyö Divan kanssa. Techmu järjestää noin kerran kuussa Konehuone tapahtuman Divassa. 2007 alusta myös alkoi puheenjohtajuuden vaihto, nykysin päävastuuta kantaa karkkikiksun ylijumala miikkag apunaan minimalistisen pörinän ystävä Nikke.

Nettivastaavan hommaa hoitaa edelleen Jasmo – tasan yhtä huonosti kuin aina ennenkin.

Nokkelimmat ovat varmaan jo huomanneet, että Techmun perustamisesta (1997) on kulunut kohta tasan ja täsmälleen 10 vuotta! Ten Years of Techmu -bileet kasaa yhteen vanhat parrat Techmun alkuajoilta ja toivottavasti myös ihmiset sisarorganisaatioista saapuvat juhlimaan kanssamme 10 vuoden taivallusta. Illan musiikkitarjonnasta huolehtivat Techmun elon aikana vaikuttaneet soittajat ja lisäksi mm. Orion (eksklusiivi paljastus!! Vain Jasmon blogissa!). Turha kai sanoakaan, että tilaisuudessa on EXTRA LIGHTS, DECORATION AND SOUND. Kaikki Jasmon Blogin lukijat ovat myös kutsutut!

www.techmu.org

*
*
*

PS. Historiatietoja on vääristelty muka-hauskuuden vuoksi.

PPS. Vaikka joistain sanamuodoista voisi saada sen käsityksen, että olisin ollut toiminnassa mukana jo ennen vuotta 2004, niin se ei kuitenkaan ole totta.


Posted

in

by

Comments

Yksi vastaus artikkeliin “Techmu”

  1. Iiris avatar
    Iiris

    Minun lempikohta oli tuo ”kirjoitusasusta saa halutessaan kiistellä”. Hihhii.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.