Kategoriat
Yleistä

Päivä 22: Muistatko kun odotit jotain?

Muistatko vielä sellaista oloa, kun odotit jotain tapahtuvaksi? Lomamatkaa? Torstain jalkapallopeliä? Viikonlopun padelia? Ensi viikon salikäyntiä. Vaimon kanssa matkaa Lontooseen ja samalla katsastaa Pet Shop Boys?

Niin, en minäkään enää oikein edes muista, miltä se jonkun asian odottaminen tuntui. Tulevaisuudessa ei tällä hetkellä ole mitään muuta odotettavaa, kuin että jospa jonain päivänä voisi taas odottaa jotain, mikä olisi odottamisen arvoista.

Kai rajoitusten löysäämistä voisi odottaa, mutta ei se ole mitään odottamista. Ei elämäni muutu riemulomaksi, jos herra 7v voi mennä kouluun tai minä työpaikalle. En kiistä, etteikö se olisi pitkästä aikaa mukavaa, mutta en sitä odottaen kyllä saa ladattua akkuihini energiaa.

Luen välillä Imagea. En odota sen saapumista, mutta se joskus aina yllättää kolahduksellaan postiluukkuun. Olen tainnut perua sen, mutta numeroita vielä tulee. Pidän siitä lehdestä, mutta se pitää aina perua, koska se tämän hölmön systeemin idea on. Että saa sitten kympin halvemmalla.

Minulla on luottodiileri Suomen Kuvalehden osalta. Hän soittaa minulle kerran vuodessa ja sanoo, että laitetaanko 1v määräaikaista (tai joskus se on että 14kk 12kk hinnalla tms). Ja mä sanon että no laita. Hän saa provikkansa, minä saan palvelukokemuksen, eikä tarvitse tätä tyhmää jumppaa harrastaa. Siitä kyllä iso peukku sille kaverille, joka osaa tyhmiä lehtien prosesseja käyttää hyväkseen.

Takaisin Imageen. Siinä oli juttua, en tiedä totuudesta, historioitsijasta, joka ei ole Facebookissa. Ei ole Twitterissä, ei löydy Linkedinistä. Ei postaa tanssejaan TikTokiin tai hengaile Yodelissa. Ei snäppää, ei instaa. Ei vaan yksinkertaisesti löydy internetistä hänenä itsenään (tietoa hänestä ilmeisesti kyllä löytyy).

Hän on hieman omalaatuinen kaveri. Hän on verrannut jotain Kajaanin meininkejä johonkin kansansurmaan. Puhunut neekereistä 2010-luvulla luennollaan. Näistä on aina synnytetty Twitterissä tai jossain muussa somessa hirmuinen roihu. Pyydä anteeksi sika ja niin edelleen. #historiagate #kajaanigate

Mutta kaveripa ei ole siellä. Häntä ei voi pingata tai ahdistella loppumattomalla notifikaatiosarjalla. Puhelin ei pingaa, vaikka mitä tekisit.

Somekohut eivät ole lähteneet tulille, kun ei ole ollut kenelle kohdistaa.

Käännetään katseet koronaan ja keskustelijoihin Twitterissä.

@marinsanna miksei ole hengityssuojaimia kaikilla!

Miksei hallitus tee mitään vaikka just twiittasin niille!

Joku twitterissä

Julkisten tahojen on tietysti syytä olla saatavilla siellä, missä kansalaiset on. Mutta entä yksityisten? Mitä hyötyä jonkun yksityisen on olla vaikkapa Twitterissä? Sehän on ikivanha (eli vuoden-pari vanha juttu) tarina, jossa kerrottiin jenkeissä yritysjohtajista, joilla oli kyllä tili someverkoissa, mutta eivät koskaan postanneet mitään. Ei ole järkeä postata, on niin iso riski, että joku mylläkkä nousee milloin mistäkin, että kannattaa olla vaan hiljaa. Sinua voidaan sitten pingata elämänsä kyllyydestä, mutta kukaan ei lue niitä. Kas, ei somekohuja.

Enemmän kuin työn tekemisen kulttuuria, tämä koronahomma muuttaa itsessä sosiaalisen median käyttöä. Lukemattomat twiitit (Twitter on ainut some jota olen viimeisen vuoden aktiivisesti käyttänyt) ovat niin huttua ja trolleja, että en oikein tiedä, mitä iloa siellä on seassa uiskennella?

Ja tämä ei koske pelkästään koronaa. Olen ollut viime kesästä asti usein hämmentynyt Twitterissä. Tämä ketju oli yksi hämmentävimmistä: https://twitter.com/JennyRostain/status/1207279037728665600

Mikä tämän keskustelualustan tarkoitus on, jos kaikki ovat vaan koko ajan voittamassa väittelyä tai yrittämässä loukkaantua? Lyhyesti siis tuossa esimerkissä Jenny kertoo voivansa pahoin kuunnellessaan jääkiekkokeskustelua päähän kohdistuneista taklauksista. Joku sanoo, että mitä Jenny tekisi itse tilanteen korjaamiseksi, jonka jälkeen Jenny vastaa kipakasti, että hänkö naisoletettuna ei voi tietää näitä asioita?

Pysähdyin oikeasti siinä hetkessä. Tajusin että en nyt tajua.

En tiedä kuka Jenny on, eikä tämä yksittäinen twiittiketju ole sinänsä relevantti, sattumalta vain palasi mieleen, kun olin itsekin mukana keskustelussa. Mutta tällaista on lukemattoman moni keskustelu twitterissä. Tai siis sana keskustelu on varmastikin väärä.

Ehkä somessa olisi aika siirtyä versioon 2.0. Ehkä Twitter olisi aika päästää tuskistaan. Tai ehkä sinne ei kannataisi ainakaan postata mitään.

1 vastaus aiheeseen “Päivä 22: Muistatko kun odotit jotain?”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.