Päivä 37: Oppeja

Oppia koronakriisistä on alkanut kertyä. Ei pelkästään havaintoja (”kas, ei työmatkaa”), ei pelkästään johtopäätöksiä (”kas, matka-aikaa säästyy”) vaan myös oppia (”kas, voin järjestellä työtäni uudestaan”).

Oppia on myös se, että koronasta ei todellakaan jaksa joka päivä kirjoittaa mitään päiväkirjaa. Ei tämä niin jännittävää ole.

Ravintolat ottaa kovaa hittiä ja ovat vaikeuksissa. Annettakoon heille sopivasti sympatiaa, mutta ei liikaa! Esimerkiksi Tampereella en ole kuullut tai nähnyt yhtään innovatiivista kokonaisuutta vaikkapa lounasruokailun mahdollistamiseksi. Meillä ei ole lounasruoka-autoja. Lounaat pitää tilata edellisenä päivänä ja hakea jossain aikaslotissa. Koska suurin osa ei asu siellä missä ravintolat on (keskusta), on matka-aika lähiöistä ravintoloihin pitkä. On helpompaa tehdä itse runsaammin ruokaa tai syödä eineksiä kuin käyttää lounasravintoloiden palveluita.

On helppoa huudella täältä puskista, kun ei ole penniäkään kiinni. Mutta missä on vaikkapa konsepti jossa valitaan sunnuntai-iltaan mennessä seuraavan viikon lounaat ja ne saa kaikki kerralla mukaansa? En tiedä onko ruokien säilymisen kanssa ongelmaa, mutta pakastimet on ainakin keksitty. Mikrossa tai jotenkin muutan lämmitettävää lounasruokaa. Viikon annos kerralla, niin keskiostos on sen verran iso että se on ravintolallekin mielekäs. Töissä ei tarvitse olla kuin yhtenä-kahtena päivänä viikossa, muun ajan porukka voi olla lomautettuna.

Tai se lounasruoka-auto joka valmistaa lounasta jossain. Vaikka voi lähteä kokeilemaan sillä hernekeitolla tai jollain muulla ankealla, jos haluaa pienestä lähteä. Tai vaikkapa jäätelöauton tyyliin, pakattuja lounasruoka-annoksia jotka kaipaavat mikrotuksen ja ovat sitten valmiita. Tuoreista raaka-aineista ja hyvän makuisia, ei pakasteita.

PK-seudulla jotain tällaista on yritetty, mutta Tampereella ei. Eikö 300 000 hengen kyläyhteisössä piisaa ostovoima, vai onko Tampere vaan sen kaltainen junttikaupunki (kyllä on), että ei tommosia palveluita haluta ja kyllä kotona selviää mustalla makkaralla pari kolme kuukautta heittämällä?

***

Kävin myös toimistolla yhden päivän. Kotona sitä oli miettinyt, että on se sitten ihanaa kun pääsee toimistolle. No, olin toimistolla. Hieno on toimisto, eikä ketään missään. En ehkä sittenkään kaivannut toimistoa, vaan työkavereita. Aika paljonhan niiden kanssa tulee vietettyä aikaa vuosittain. Kun tuolleen miettii oikein.

Lisäksi kulkeminen toimistolle ja takaisin kotiin vei aikaa. En ollut ollenkaan riemuissani siitä, että tämä siirtymäaika vie aivoni työmoodista vapaalle. Minulle aika harvoin käy niin muutenkaan. Aivoni prosessoivat asioita jotka kiinnostavat, joskus ne ovat vapaa-ajalla työasioita ja työajalla vapaa-ajan asioita..

Joukkoliikennettä ajoi hengityssuojaimella varustettu henkilö ja etupenkit oli tarroitettu COVID-19 vaara -tarroilla. Ei aiheuttanut varsinaisesti sellaista oloa, että tämä on turvallista tai että haluaisin tällä vehkeellä liikkua (pyöräily ei tällä kertaa olllut mahdollista).

Joten enpä tiedä. Kaipaan vapaamuotoisia hetkiä ja yllättäviä kohtaamisia ja hyviä kommentteja asioihin työkavereilta, mutta en välttämättä työmatkaa tai montaa muutakaan asiaa siinä. Toisaalta, kun menee pyörällä töihin, saa siinä sitten vähän arkiliikuntaa.

Nyt pitää lopettaa kirjoittaminen ja mennä telkkarin ääreen jännäämään, alkaako tiedotustilaisuus tunnin vai kaksi tuntia myöhässä.


Posted

in

by

Tags:

Comments

Yksi vastaus artikkeliin “Päivä 37: Oppeja”

  1. […] Lueskelin blogiin kirjoittamiani vanhoja juttuja, ennen kaikkea koronan aikaan kirjoitettuja muutamia postauksia. Kesälomani päättyy juuri, onkin ihan hyvä kerrata niitä asioita, joita luulin ja kuvittelin hoksanneeni tässä aikana. […]

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.