Ihmiset ovat opetettuja tiettyihin asioihin. Jotkut asiat ovat niin selviöitä, ettei niitä ymmärrä kyseenalaistaa. Näin kesälomien jälkeen puhun tietenkin työn ja loman suhteesta.
Keskimääräisessä vuodessa on 52 viikkoa, joista normaalilla työntekijällä noin 5 viikkoa vapaata. Tämä tarkoittaa sitä, että noin 9,7% viikoista on vapaita. Jos lasketaan mukaan myös viikonloput, niin vapaapäiviä vuodessa on 38%. Selvästi alle puolet sekin siis.
Asiahan on kuitenkin niin, että viikonloppuna ei ole lomalla, vaan palautuu vähän työn aiheuttamasta rasituksesta. Minnekään ei kerkiä oikein kunnolla lähteä, tai jos lähdet niin palaat maanantaina töihin väsyneempänä kuin perjantaina lähdit. Akkujen lataamiseen ja elämästä nauttimiseen tarvitaan loma.
Miten nykyiseen tilanteeseen ollaan päädytty? Kapitalismin luvatussa maassa ollaan vielä äärimmäisempiä kuin Suomessa, siellä monet keskituloiset eivät uskalla pitää lomaa oikeastaan laisinkaan potkujen pelossa. Suomessahan asiat ovat hyvin, ilmeisesti tässä asiassa olemme maailman johtavia maita.
Palataan vielä prosentteihin. Eikö kukaan ole pysähtynyt miettimään elämän tarkoitusta tyytyessään tilanteeseen, jossa 10 viikkoa työtä tuo yhden viikon lomaa? Miksi suhde ei ole 1:1? Miksi ihmiset tekevät auliisti kymmenen viikkoa töitä jokaista viikkoa kohden, jolloin saa tehdä mitä haluaa? Meneekö asunnon ja sähkölaskun maksamiseen se yhdeksän viikkoa?
Olen aiemminkin puhunut elämän tarkoituksesta, en ehkä niinkäään blogissa, mutta ihan Oikeassa Elämässä. Ajankohtana on kuitenkin ollut hiihtoreissujen jälkeiset ajat, jolloin puheeni on kuitattu haihatteluna, ei se pummailu mitään oikeaa elämää ole. Työnteko on. Kuinka moni tekisi töitä, jos omaisuutta olisi niin paljon ettei tarvitsisi? En minä.
Tässä vaiheessa on aika ottaa kirjoittamiseen paussi ja tarkistaa lottonumerot.
—-
Voi palata aiheeseen.
—-
On niitä syitäkin. Asuntolaina ja asumisen kulut sekä ruoka että juoksevat kulut ovat ihan arkiviikkoinakin melkoiset. Riippumatta siitä, kuinka paljon tai vähän saat palkkaa, rahaa ei jää säästöön ilman säästösuunnitelmaa. Ihminen yrittää tehdä vajaan 11 kuukauden työkauden itselleen mahdollisimman mieluisaksi ja siihen liittyy investointeja. Raha kuluu arjen pyörittämiseen ja kehittämiseen. Jos saat tuntuvan palkankorotuksen, nousee elintaso tuntuvasti eikä mitään jää säästöön.
Kaikki eivät tee niin. Osa porukasta ahertaa burgerinpaistajina, pesuloissa ja ties-minä-toimittaja-kiikkujana saadakseen sen verran rahaa, että voi maksaa (halvan) vuokran ja tehdä monta kuukautta vuodessa sitä mitä haluaa. Tai jotkut ovat opettajia. Ja näistä tyypeistä puhutaan lehdissä ihailevaan sävyyn. Ihmisellä on jossain selkärangassa kaipuu vapauteen eikä vapauden tarvitse tarkoittaa epävarmuutta.
Tosin niin kauan, kun raha on maailmassa käytännössä ainut vaihdannan väline, on normaalin ihmisen pakko tehdä valintoja. Jos on 6 kuukautta töissä ja 6 kuukautta maailmalla joka vuosi, voi 35-vuotiaana (tai myöhemmin..) huomata ettei omista mitään, edes kotimaata. Kautta aikain ihmisellä on kuitenkin ollut myös tarve asettua aloilleen, näin olen kirjoista ja elokuvista ymmärtänyt. Pankin-minun asunto jossain notkelmassa saattaisi sittenkin tuoda lohtua.
Tarkka lukija saattaa huomata, että putosin juuri siihen ajatusmalliin, joka päihimme on syötetty. Siihen, että jos ei tee paljon töitä, ei voi omistaa paljon. Kysymys onkin, että miksi minun pitää tehdä vajaa 11 kuukautta töitä pitääkseni yllä normaalia keski(?)luokkaista elintasoa? Miksi kuusi kuukautta ei riitä? Mistä se johtuu? Enkä tarkoita sitä, että olisin toisen 6 kuukautta ulkomailla. Voisinhan olla pankin-minun asunnossani ja puuhastella kotitöitä. Harrastella mitä huvittaa ja nauttia elämästä. Elää normaalia arkea ilman pakkotyötä.
Kuinka moni odottaa reilun kolmen viikon loman jälkeen töihin pääsyä?
Vastaa